Saimmekin taas valkoisen jouluaaton! Eilen lumesta ei ollut enää tietoakaan, mutta jouluaattona maisema oli todella kauniin valkoinen. Nousimme joulupöydästä juuri sinisen hetken aikaan ja siirryimme olohuoneen puolelle joulupukkia odottelemaan. Ilmassa oli jännitystä ja poika käveli edestakaisin puppia hokien. Olin ihan varma, että hän pelkäisi joulupukkia, sillä kauhistui hieman sellaisen Prismassa nähtyään, mutta nyt kävi toisin. Varmasti kotiympäristökin poisti pahimman jännityksen.

Oltuaan hetken sylissäni rohkaistui silittämään pukin partaa:

Huomaa muuten kuvassa joulupukin rakastava katse ♥. 

Käsipäivääkin suostui sanomaan, tosin väärällä kädellä ja vain sormenpäillä ja hieman kurkottaen, mutta kuitenkin!

Sitten koitti rennompi osuus ja poika oli innoissaan! Alimmaisia kuvia katsoessani mielessäni kävi, että poika varmaan lukee pakettikortista, kenelle lahja on – sellainen neropatti kun vaikuttaa olevan! :D ♥

Pojalla on aivan uskomaton muisti. Muistaa ensimmäisestä kerrasta kaikki uudet sanat. Esimerkiksi jos näytän, että tässä on liesituuletin ja tuossa kattokaiutin, niin hän muistaa ne tuosta noin vain. Aina kun mennään kyläpaikkoihin, joissa olemme olleet ainakin kerran aikaisemminkin, hän muistaa, missä mikin tavara on/on ollut. Isomummolassa on yöpöydällä enkeleitä, mutta viime kerralla yksi enkeli olikin olohuoneessa. Se täytyi viedä takaisin makuuhuoneen yöpöydälle ennen kuin edes takkia ehdittiin riisumaan. Eilen fammun ja faffan luona näki toista kertaa lähes itsensä kokoisen joulupukin. Se oli eilen keittiössä ja heti sen nähtyään poika asteli aulaan ja näytti, että se kuuluu sinne, jossa se oli edelliselläkin kerralla! Näitä juttuja riittäisi loputtomiin… Aivan ihana seurata oman pienen touhuja ja oppimisia!

Sain otettua niin kauniita kuvia tuosta kullanmurustani, todella arvokkaita muistoja ♥. Mies kuvasi videokameralla, joten voimme elää nuo jouluaaton hetket vielä useaan otteeseen. Katsoin muuten ennen jouluaattoa edellisen joulun videokamerapätkät ja voi miten sain nauraa vedet silmissä! Samalla tuli todettua, kuinka suuresti elävä kuva eroaakin tavallisesta valokuvasta. Ilman videokameraa en varmaankaan enää muistaisi, miltä poika vauvana kuulosti, millaisia eleitä, ilmeitä ja tapoja hänellä oli jne. Suosittelen videokameraa lämpimästi kaikille! Olen kuvannut pojasta videokamerapätkiä siitä saakka, kun hän oli reilun kuukauden ikäinen, jolloin videokameran hankimme. Tallenteita on ollut aivan ihana katsella jälkeenpäin ja niistä huomaa niin selvästi, miten poika on kuukausien mittaan muuttunut ja kehittynyt.

Mutta nyt lähden tästä tuota pientä pusuttelemaan! Sitten lounasta ja päikkäreitä ja iltapäivällä suuntaammekin minun vanhempieni luo. Sinne tulevat samaan aikaan myös veljeni ja hänen tyttöystävänsä ja vuorossa on perinteisesti sekä herkuttelua että lautapelejä. Leppoisaa Tapaninpäivää teillekin!