All you need is White

Terkkuja sunnuntain alkuillasta! Heti alkuun isot kiitokset ihanista kommenteistanne edelliseen Vauvamaha-postaukseeni, niitä on ollut mukava lukea :).

Ajattelin kuitenkin tulla kysymään teiltä yhdestä seikasta, joka on tänään alkanut huolestuttaa… Kyse on taas meidän vanhemmasta kisustamme, voi raasua <3. Häneltä on lähtenyt aivan valtavasti karvaa viimeisen viikon ajan enkä aluksi pitänyt sitä mitenkään erikoisena: kissoillamme on karvanlähtöaika kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Tosin ihmettelin hieman, miten toiselta kissalta ei lähde karvaa, yleensä kun karvanvaihto tapahtuu näillä samanaikaisesti. Olemme harjanneet kisua kolmisen kertaa päivässä, mutta karvaa lähtee edelleen aivan valtavasti, myös ihan sellaisina pikkutuppoina. Pari päivää sitten huomasin kissan lapaluun kohdalla kaljun kohdan tai ei suoranaisesti kaljua, mutta sellaisen kohdan, josta nahka paistaa selvästi läpi. Iho ei näytä ärtyneeltä eikä mitenkään kuivalta tai hilseilevältäkään, mutta tänään huomasin tuon alueen kasvaneen ja nyt nahka paistaa selvästi lapaluiden sekä niskan kohdalta. Karvaa on niissä kohdin siis vähänlaisesti. Voikohan tuo johtua ihan normaalista karvanlähdöstä (tosin hassua ettei koskaan aiemmin moista ole ilmaantunut karvanlähdöstä huolimatta ja karvanlähtö on nyt muutenkin aiempaa runsaampaa…) vai voisikohan taustalla olla jokin muu syy? Onko teillä parempaa tietoa tai kokemusta aiheesta?

Kissan ruokavalio on pysynyt samana, madotukset on kunnossa ja äsken kävimme hakemassa apteekista liuoksen kirppujen/punkkien ennaltaehkäisyyn sekä häätöön. Luin nimittäin netistä, että eläinlääkäri epäilee yleensä ensimmäisenä noita vaihtoehtoja. Huomenna täytyy varmaan pirauttaa taas Oulun Lemmikkiin varmuuden vuoksi, mutta ajattelin nyt ensimmäisenä kysellä teiltä mahdollista tietämystä asiasta.

Mietin jo epätoivoissani sitäkin, että ottaako tämä mun raskaus hänellä niin koville, että oireilee tuollakin tavalla – voiko kissa aistia asian ja stressata sitä? Tämä mun pieni kun on niin kovin herkkä <3. Hän on tämän raskausajan käyttäytynyt poikkeavalla tavalla mm. siinä, ettei ole tullut öisin tyynyni viereen nukkumaan (jota on tehnyt aina aiempina talvina), vaan jää omasta tahdostaan olohuoneeseen nukkumaan. Lisäksi hän aloitti tammikuussa sellaisen tavan, että tulee aina kylkeni päälle nukkumaan, kun makoilen sohvalla kyljelläni. On hetken miehen sylissä ja sen jälkeen siirtyy kylkeni päälle. Yleensä hän viihtyy iltaisin aina miehen sylissä, mies kun on niin rauhassa paikoillaan ja silittää kissaa paljon, mutta nyt parisen kuukautta hän on toiminut tuolla tavoin ja se kyllä heti kiinnitti huomiomme.

Voi mikähän tuota mun murmelia vaivaa, ei jaksaisi tätä huolta taas tähän kaiken muun päälle. Aiemman taudin oireita ei kuitenkaan ole ollut havaittavissa, ainoastaan tuota runsasta karvanlähtöä. Ruoka maistuu normaalisti ja muutenkin kissan käytös on aika normaalia, ehkä uni maistuu tavallista enemmän… Kuulostaako kenestäkään tutulta nämä oireet?

Vauvamahat on suloisia. Vauvamahat on kaikilla erilaisia. Vauvamahat on uniikkeja, aivan kuten niissä kasvavat vauvatkin. Muistan aina sen hetken tammikuulta, kun vastaantulijat alkoivat luomaan katseitaan mahaani kasvojeni/silmieni sijasta, se hymyilytti kovastikin. Vauvamahani alkoi tuolloin näkymään ja nyt viimeisen kuukauden aikana siitä on kasvanut aika mukavan kokoinen pallo. Sanoin jo alkuraskaudessa miehelle, että mulle ei tule sellaista pientä jalkapallomahaa, ei koripallomahaakaan. Mulle tulee rantapallomaha ja tässäpäs tämä:

Raskausviikko 36. Todellakin loppusuora jo, kun vertaa kokonaisuuteen. Vaikka maha on muotoa rantapallo, takaa sitä ei näe, joka onkin melko yleistä poikamasujen kohdalla (toki poikkeuksiakin on!). Viime päivinä olen saanut kaverikseni pahoinvoinnin, jonka toivoin alkuraskauden tavoin pysyvän vain kuvotuksena. Tosin viime yönä se ei pysynyt enää vain siinä, vaan sain halailla pönttöä ihan olan takaa.

Joku teistä lukijoista toivoi vauvamasukuvaa, häpeilin alkuun toteuttaa sitä. Ajattelin lähinnä, että mitä mun läheisetkin ajattelee kun esittelen täällä mahaani… Ajattelen muutenkin elämässä aivan liikaa muiden ihmisten mielipiteitä ja tunteita, se on usein aika rasittavaakin. Mutta niin olennaista mun luonteelle…

Ihastelen arvettomia vauvamasuja, itselläni ei sellaista ole. Muistan aina sen hetken alkuraskaudesta, kun huomasin ne. Oli niinkin aikaista kuin kolmas raskauskuukausi ja siihen ne ilmestyi yhdessä yössä: lähes symmetrinen kuvio navan ympärille, molemmin puolin. Maha ei ollut vielä kasvanut lainkaan, mutta arvet ilmaantui siitä huolimatta. Säikähdin: kuinka paljon niitä ehtiikään vielä tulla! Samalla soimasin itseäni rankalla kädellä, kun murehdin jotain noin pinnallista, miten kehtasinkaan! On valtavasti naisia, jotka eivät koskaan pääse kokemaan raskautta ja sen rinnalla itkut arvista tuntuivat suorastaan typeriltä. Niinpä muutin asenteeni: arvet kertovat eletystä elämästä ja ne vaalenevat. Itselleni niitä ei ole tuon kolmannen raskauskuukauden jälkeen lisää tullut, mutta varmasti vielä jonain päivänä tulee.

Mikä tärkeintä: ilman niitä ei olisi tätä rakasta pientä vauvaa, jolla on tänään(kin) ollut oikein tomera masupäivä <3.

Osaan jo nyt kuvitella sen ikävän, mikä tuosta mahan katoamisesta jonain päivänä seuraa. Vaikka maha aiheuttaa ties minkälaista vaivaa ja välillä on äärimmäisen kurjia ja kivuliaita päiviä, tykkään silti tuosta masusta ihan valtavasti ja ihan varmasti tulen sitä jollain tasolla kaipaamaan.

Jännitän tällaisia henkilökohtaisia postauksia kovasti. Huomaan, että parin viimeisen blogivuoden aikana blogin lukijamäärien kasvaessa olen alkanut tuntemaan jotain bloggaajan rimakauhua… Tykkään kirjoitella välillä henkilökohtaisiakin juttuja, mutta joskus rohkeus puuttuu. Ehkä se tästä, pikkuhiljaa, harjoittelemalla. Tärkeintähän kuitenkin on se, että itsellä on asiasta hyvä mieli. Mukavaa viikonlopun jatkoa, kiva että piipahdit!

Täällä sataa vettä ja lumet sulaa, edessä taas inhottavat loskakelit. Onneksi kuvamuistot parin viikon takaa piristävät. Tuolloin kevät oli aivan nurkan takana; oli jo niin lämmin ja aurinko paistoi! Tässä muutama kotiräpsy tuollaiselta päivältä:

Tilasin synttärilahjani kanssa samalla kertaa myös yhden HAY:n About a Chairin. Ajattelin siitä tuolia aulaan tai sitten työtuoliksi, kokeilin sitä myös ruokapöytämme ääreen. Ruokapöydän tuoleja niistä ei meille ainakaan tule useastakaan syystä. Yhden illan se oli tuossa pöydän ääressä ja aina ohi mennessäni yritin tuupata sitä enemmän pöydän alle, kunnes muistin, että eihän se mahdu :D. Suurin mietityttävä tekijä on kuitenkin istuinosan valkoisen sävy: ihan vitivalkoinen, niin valkoinen että se aivan kuin sinertää täällä meillä! Esim. vitivalkoinen ruokapöytämme näyttää tuolin rinnalla todella likaisen valkoiselta ja kellertää pahasti. Koskaan liikkeessä en ole moiseen huomiota kiinnittänyt, mutta tässä todellisessa ympäristössä tuli esiin tällainenkin yllättävä seikka. Niin kaunis tuoli, jota olen pitkään haaveillut ja nyt mietin sen palauttamista…

Meillä on kotona useampaa valkoisen sävyä, tykkään sekoitella niitä keskenään. Mutta sekoittelen niitä kuitenkin siten, että sopivat toisiinsa ja tuovat ne parhaat puolet esiin eikä siten, että saavat viereiset valkoisen sävyt näyttämään likaisen rumilta. On sulassa sovussa luonnonvalkoista, harmaaseen ja beigeen taittavaa valkoista sekä ihan vitivalkoista, mutta tämän tuolin myötä tuli nyt jokin aivan uusi valkoisen sävy! Aulaankaan se ei sovi, riitelee sen verran kovasti seinien sävyn kanssa. Täytyy vielä makustella sitä työtuolina, tuolissa on kyllä todella mukava istua. Olipa hyvä veto tilata tämä tuoli niin selvisi näinkin moni seikka!

On se toisaalta ihan hyväkin, että joskus käy näin ettei se haaveiden tuote sinne omaan kotiin sovikaan, vaan niitä saa sitten ihastella muilla. Voi sitten rauhassa odotella uusien haavetuotteiden ilmaantumista ja joskushan se tila/tarve omasta kodista loppuu kuitenkin!