Huomasin tuossa äsken sattumalta, että päivälleen vuosi sitten meidän kodissa oli ilo ja onni ylimmillään! Nimittäin vuosi sitten edellisenä yönä meidän 12 vuorokautta kateissa ollut kissamme oli löytynyt. Onko siellä vielä linjoilla senhetkisiä lukijoita? Joitain ainakin :).
Kun satuin noita vanhoja postauksia lukemaan, niin nehän piti sitten lukea kaikki (siis ne, joissa kisun karkumatkasta kirjoitin). Ja tulipas vollotettua! Luin teidän kaikkien kommentitkin uudestaan, oi ihanuutta <3. Oivalsin postaukset luettuani, miten hyvin asiat todella onkaan! <3
Ei murehdita pienistä, vaan iloitaan pienistä(kin). Jos joskus arki tuntuu tylsältä, on hyvä oivaltaa, että se tarkoittaa vain asioiden olevan tosi hyvin. Sillä heti kun jotain oikeasti pahaa tapahtuu, sitä tylsää normiarkea kaipaa ihan valtavasti.
Jos joskus joku oikein ottaa pattiin, ei saa alistua, vaan täytyy taistella vastaan kuin nyrkkeilykehässä konsanaan!
Kun vastoinkäyminen on ohi, sille voi ehkä jopa jo nauraa…
Sen jälkeen voi taas entistä ehompana ja vahvempana tavoitella & kurkotella kohti haaveitaan <3
Kuvituksen hoiti meidän nuorempi karvinen, ei karkuri-karvinen. Karkuri on tässä sohvalla pyyhkeeseensä käärittynä ihan turkki märkänä; lenkillä piti hiukan möyriä pusikoissa, vaikka vettä olikin satanut.
Omat perheenjäsenet on koko maailma. Muuta ei tarvita.
Onnellisia kesäpäiviä teillekin toivotellen,