Kaupallinen yhteistyö: Be & Liv

Sain jo lukijalta huolestunutta viestiä, kun meillä ei ole vieläkään joulutähtiä ikkunoissa. Myönnän, työkiireet ovat imaisseet aikani eikä illalla kymmenen maissa työt lopetettuani enää puhti riitä, joten pientä viivettä näissä jouluaskareissa aiempiin vuosiin verrattuna :). Myöskin poikkeuksellisen aurinkoinen lokakuu on vaikuttanut asiaan! Jotain pientä joulusta kertovaa kotiimme on kuitenkin jo päätynyt; jotain, joka kertoo, että ihana joulu lähestyy…

105

Valkoisen, harmaan ja mustan sävyjen joukkoon on ilmestynyt lämmintä puuta erään vanerikuusen muodossa:

111

Kyseessä on Be & Livin ihana Tree24-joulukalenteri! Monina vuosina näitä on tullut ihasteltua ja nyt tämä vihdoin löytyy meiltäkin. Valinnanvaraa oli aina akryylirungosta ja valkoisista palloista tähän vaneriseen, punapalloiseen versioon. Hieman täytyi puntaroida, valitsenko tämän vai vanerirungon valkoisilla palloilla, mutta päätin, että kyllä nyt jotain punaistakin saa olla! Valkoiset pallot ehkä hukkuisivat seiniimme, joten oikein hyvä näin.

On muuten aika iso ero postauksen ensimmäisen ja tämän seuraavan kuvan välillä – ainoastaan punaista väriä on lisätty, mutta muutos on huomattava:

punaisia_palloja

083

Punaisen joulutyynynikin kaivoin jo säilöstä! Saapa nähdä, päätyykö joulukotiimme mitään muuta punaista. Ehkä nämä riittävät, sillä punainen väri on mielestäni sellainen, joka pääsee näin vaaleassa ympäristössä parhaiten esiin juurikin pieninä ripauksina.

Kalenteri on tällä hetkellä esillä ilman punaisia palloja. Runko nököttää ruokailutilassa ja mietinkin juuri, että sen ympärille voisi kieputella pienen valosarjan – olisi varmasti ihana! Tässä on kyllä kestokalenteri minun makuuni! Punaiset pallot voi täyttää joko lempisuklaalla tai sitten pienillä, kivoilla jouluviesteillä ja -askareilla ♥. Sanoinkin jo miehelle, että nyt kun minä hommasin kalenterin niin hän saa sitten täyttää sitä ;D. Olin jo näkevinäni muutaman hikikarpalon otsalla, etenkin kun puhe oli niistä viesteistä!

063

098

Halusin järjestää teille jonkin ihanan jouluisen arvonnan ja blogini yhteistyökumppani Be & Liv lähti tähän mielellään mukaan. Nyt jollain teistä on mahdollisuus voittaa yksi Be & Livin joulukalentereista – voittaja saa itse valita suosikkinsa heidän valikoimastaan. Vastaa osallistumiskommentissasi kysymykseen, mikä on sinun mielestäsi parasta joulunodotuksessa, niin olet mukana arvonnassa! Osallistumisaikaa on 15.11.2016 klo 21 saakka. Arvonta on päättynyt.

057

Arpaonnea!

Kaupallinen yhteistyö: Nunuco Design Co.

Lupailin teille, että uuden blogini avajaisia juhlitaan marraskuussa kivojen ylläreiden kera! Avajaiset aloittaa kotimainen asustebrändi Nunuco Design Co. Postauksen lopussa on luvassa arvonta, mutta kurkataanpas sitä ennen tuotteita hieman tarkemmin – näistä saattaa löytyä vaikka joululahjaideoitakin!

Minun on ollut tarkoitus hankkia monenlaista uutta käyttötavaraa tässä lähitulevaisuudessa, mutta tällä yhteistyöllä Nunucon kanssa sain aika loistavasti asiaa eteenpäin! Tässä mennään taas tutulla hyväksihavaitulla tyylillä; käyttöesineidenkin tulee olla kauniita. Kun näin nämä tuotteet, ajattelin, että ei ehkä voisi enempää olla minun näköisiäni. Pastellisävyjä, ruusukultaa sekä marmorikuviota = ♥. Aika monta täydellistä ominaisuutta samassa paketissa!

049

Marmori & ruusukulta yhdistyy kauniilla tavalla valitsemissani nahkaisissa meikkilaukussa ja lompakossa:

nunuco

057

Meikkilaukkua on kiva kuljettaa mukana ja juuri tällaista suurempaa kosmetiikkalaukkua kaipailinkin, jotta vältyn kolmen pienen kanniskelemiselta… Tuo on kotona vessan tasollakin ilo silmälle!

Lompakkoon puolestaan sujahti kätevästi maksukortit sekä Samsung Galaxy S7. Niin kätevä kauppareissuilla (etenkin tällaiselle, jolla ei koskaan ole käteistä mukana)!

018

Kotitoimistonikin sai tarpeellista täydennystä kauniiden paperituotteiden muodossa. Marmorikuvioinen kalenteri ensi vuodelle, pastellinen muistivihko ja kauniisti syksyn sävyihin sopiva dreams-kirjanen. Ei haittaa yhtään, kun nämä valtaavat työpöydän – päinvastoin!

010

Kalenteri oli mielenkiintoinen, olenkin sitä jo innokkaasti selaillut. Merkintöjä en tosin vielä ensi vuodelle ole tehnyt kuin yhden: merkkasin oman tulevan, maaliskuisen 35-vuotispäiväni kohdalle kuoharitarran. Erilaisia tarroja agendan uumenista löytyykin yli 80!

042

Halusin muistaa myös jotakin teistä näillä tuotteilla ja Nunuco valitsikin arvottavaksi Leinikki-agendan sekä kolme erilaista muistivihkoa:

024

027

034

Jätä kommentti nimen/nimimerkin ja sähköpostiosoitteen kera tämän postauksen kommenttiboxiin 5.11.2016 klo 18 mennessä, niin olet mukana arvonnassa! Arvonta on päättynyt.

Mukavaa keskiviikkopäivää! :)

Tiistaitervehdys blogiin!

Siinäpäs pöydällä herkullinen syyskattaus:

14192122_277069939343387_8239133941858833322_n

Kuten varmasti sunnuntaina jo huomasittekin, MioSa. designin valikoimiin on saapunut syksyn sävyjä. Tämä syyssävy nimeltään kanerva sopii kauniisti yhteen monen muun sävyn kanssa kuten mustan, valkoisen, nutrian ja harmaan. Se sopii yhdistettäväksi myös muiden punertavien sävyjen kanssa! Ylläolevan kuvan alimmaisessa kaulakorussa sävyt menevät seuraavasti: valkoinen, nutria, kanerva, uturoosa, vaaleanpunainen, hempeä roosa & nutria. 

Nämä mokkanauhaan tekemäni kaulakorut ovat malliltaan pitkiä (nauhan pituus 80 cm, jota voi myös tarpeen tullen itse hieman lyhentää), mutta koruja saa myös lyhyenä versiona, omien mittojen (esim. 50 cm) mukaan. Tällöin korun saa pään yli niskan takana olevan pienen turvalukon avulla. Lyhyiden kaulakorujen nauha on yksinkertaisen kaunista satiininyöriä ja sen sävyvaihtoehtoja ovat sekä musta että valkoinen. Tässä pari esimerkkiä pitemmistä kaulakorumalleista:

14184489_275921736124874_1981583170973233030_n

14068172_275926692791045_6218412991875652739_n

14191936_277069862676728_2126723144157937673_n

Tätä kanervan sävyä voi tosiaan yhdistellä vaikka ja mihin: avaimenperiin, kaulakoruihin, laukkukoruihin ja onpa jokunen avainnauhakin näissä sävyissä tilattu. 

syksyn_savyja

Nämä kaulakorut maksavat 17,90 € ja laukkukorut 7,50 €, mutta kaulakoru- ja laukkukorusetti yhteensä 23 euroa (hinnat sisältävät 24 % valtion ilmeisen pohjattomaan kassaan uppoavaa arvonlisäveroa). Laukkukorun sävyt on itse valittavissa eli kaulakorun kanssa voi valita minkä tahansa laukkukorun! Mielestäni ihana lahjana, sekä itselle että ystävälle :). 

aihetta_juhlaan

Tuon ylemmän kuvan olittekin jo sunnuntaina nähneet eli tuollaisen kauniita syksyn sävyjä sisältävän setin arvoin äsken arvontaan osallistuneiden kesken. Ensinnäkin hurjan isot ja lämpimät kiitokset ihanista viesteistänne ♥. Luin osaa ihan tippa linssissä! Eikä tarvi stressata siitä, ettei ehdi jättämään kommenttia – en minäkään ehdi muiden blogeihin :D. Toki kommentit antavat blogin kirjoittajalle valtavan paljon, mutta ymmärrän paremmin kuin hyvin, että aina ei ole aikaa. Eikä aina jaksa.

Mutta paperikassi tuossa vieressä odottelee kuumeisesti reissua postiin, joten tuumasta toimeen. Syyssetti lähtee seuraavan kommentin jättäneelle lukijalle:

Mansmo

Onnea!
Mukana arvonnassa! ☺️

Lähetän sinulle sähköpostia aivan tuota pikaa! Ja hei, MioSa. designin puolivuotissynttärit lähestyvät päivä päivältä, joten kannattaa siirtyä tykkäilemään sivuista Facebookin puolelle… ;)