/

Tämä on taas sarjassamme en voi, koska joku ei tykkää/joku hermostuu/joku kivittää… Huomaan, että ajattelen tuolla tavoin nykyään huomattavasti enemmän blogia kirjoittaessani kuin esim. kolme vuotta sitten. En itsekään oikein tiedä, miksi näin on käynyt tai mistä se johtuu.
Tämän kyseisen aiheen kohdalla ärsyttää ehkä eniten se, miten joku ajattelee tästä jo tässä vaiheessa puhumisen tarkoittavan sitä, että eletään tulevassa eikä osata keskittyä nykyhetkeen. Sillä sitähän tämä ei todellakaan ole. Osaan vallan hyvin elää tässä hetkessä, mutta tulevasta haaveileminen vain kuuluu luonteeseeni ja saan siitä iloa sekä inspiraatiota, potkua päiviini. Näin ollen, voiko se olla pahasta? Aivan kuten vauvaa odottaessani mietin usein hänen syntymänsä hetkiä sekä ensimmäisiä päiviä. Ei se tarkoittanut, etten osannut nauttia käsillä olevista hetkistä tai sitäkään, että luulin jo eläväni tulevassa; se oli pelkkää haaveilua. 

Tämän pohjustukseni tarkoitus oli kertoa, että tänään päivääni on tuonut iloa seuraava fakta (kiitos Facebook-kaverin aamuisen jaon, sain tämän tietooni!): jouluun on tasan 100 yötä ♥. Sata yötä jouluun on… Mutta jos tuota hieman tarkemmin ajattelee, niin ei läheskään noin paljon, sillä joulu, tuo viides vuodenaika, starttaa jo loka-marraskuun vaihteessa! Hyvin usein jo lokakuussa aamuni ovat alkaneet joululauluilla, mutta nyt tuossa on ensimmäistä kertaa pieni huolenaihe: mitäs jos taaperoni huudahtaakin Ei tätä! Ei nimittäin lainkaan tuulesta temmattu ajatus, sen verran käytetty tuo sanapari nykyään on… Esimerkkinä voisin kertoa sen, kun hän haluaa katsella lastenohjelmia ja laitan telkkarin sekä digiboxin päälle. En ehdi saada edes tallennettujen lastenohjelmien listaa auki, kun kuuluu hiljaisen kohteliaalla, mutta erittäin päättäväisellä äänellä Ei, ei tätä. Olen muutenkin viime päivinä miettinyt, että kylläpäs alle 2-vuotiaan lapsen kanssa oli helppoa! Enpä olisi uskonut! Se ensimmäinen vuosikin, vaikka oli ympärivuorokautista tissuttelua, niin aah, niin iisii! :D 

100joulu

Mukavaa iltaa! T. erään pikku-uhmiksen äiti. 

/

Otin näitä kuvia aatonaattona aamupäivällä, kun ulkoilimme pojan kanssa. Räntää satoi ja se näkyy kuvissakin.

015

Tuosta ensimmäisestä kuvasta tuli heti mieleen se, miten kiva tuossa terassilla onkaan kesäiltaisin istuskella… Kun aurinko on laskemassa, mutta vielä ne viimeiset säteet osuvat terassin yhteen kulmaan. Kesäkin on ihana vuodenaika; onhan näissä jokaisessa puolensa (vaikka mikään ei sille viidennelle vuodenajalle eli joululle vertoja vedäkään :D).

Mulla on jo pitkään ollut ajatuksen asteella etsinnässä uusi katuharja/terassiharja. Jokin kivannäköinen ja kestävä, esim. kokomusta tai vastaava… Ei tarvitse olla se perinteinen malli. Oletteko mahtaneet törmätä sellaiseen?

piha

On muuten jännä juttu, että miten nuo olohuoneen ikkunatähdet näyttävät sisätiloissa huomattavasti suuremmilta kuin näin ulkoapäin katsoessa! Tähtien halkaisija on 110 cm ja ikkunapintaa näkyy luonnollisesti yhtä paljon sisällä kuin ulkonakin (kaksi metriä/seinä), mutta tähdet näyttävät silti ulkoa katsoessa paljon pienemmiltä. Olohuoneessa istuessa näyttää siltä kuin ikkunaa ei tähtien sivuilta juurikaan enää näkyisi!

010

Olen tässä mietiskellyt, että pitäisiköhän startata askartelut, vaikka joulu jo menikin. Sillä kyllähän sitä voi askarrella muitakin kuin joulujuttuja! Ehkä tuo osaltaan täyttäisi sitä joulun jälkeistä tyhjiötä, sillä askartelin vaikka ja mitä koko joulukuun ajan. Olen oikeastaan keksinytkin jo muutaman idean, joita haluaisin testata. Täytyy tehdä pientä listaa tarvikkeista ja alkaa sitten etsiskelemään niitä myyviä liikkeitä. Jotain pastellinsävyistä, kevättä kohti kun mennään! Niin ja jäi mulla pari jouluideaakin mieltä kaivertamaan, joten jos vain inspiraatiota riittää, voisin tekaista niitä valmiiksi ensi joulua varten!

019

Mutta nyt hörpiskelen cappuccinoni loppuun tässä tuoksukynttilän (PartyLiten valkolumimarja – nam!) tunnelmassa. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa! ♥

016

/

Tämän joulun kattaus syntyi nopeasti jouluaattoaamuna. Olin jo etukäteen ajatellut, että haluaisin kattaukseen raikasta joulunpunaista ja siitä kattaus lähtikin sitten muodostumaan; punavalkoraitaisista serveteistä. Kahdeksalle hengelle katettu pöytä tuli jo astioista sen verran täyteen, ettei kummoisille koristeille jäänyt tilaa eikä niille kyllä ollut tarvettakaan. Muutaman orjanlaakerin pikkuoksan taitoin Iittalan Kivi-kynttilälyhtyihin ja Kastehelmi-kynttilälyhdyissä paloivat kynttilät. Koska lautasliinarenkaille ei tullutkaan tarvetta, laitoin pari sellaista kynttilälyhtyjen alusiksi:

016

Kattauksen pohjana käytin valkoista pellavaliinaani. Jostain syystä en tykkää kotonani sellaisesta ilmeestä, jossa suorareunainen liina vain roikkuu pöydällä. Niinpä otin laatikosta muutaman Pentikin lautasliinarenkaan ja kiinnitin ne pöytäliinan nurkkiin. Koko kattaukseen tuli heti enemmän ryhtiä!

014

Tällä kertaa päätin istumajärjestyksen jo etukäteen ja kiinnitin nimillä varustetut paikkakortit juomalaseihin. Näin tiesin kattaa oikeanlaiset lasit kullekin, sillä tiesin, kuka haluaa juoda maitoa, kuka kotikaljaa, kuka punaviiniä jne. Mielestäni tuntuu kivemmalta, kun maitoa ei tarvitse juoda punaviinilasista.

015

Joulu alkaa olla enää muisto vain… Niin haikeaa! Muistan, että viime jouluna tällaista haikeutta ei ollut ilmassa, mutta nyt joku tyhjiö valtaa alaa. Millähän sen täyttäisi? On niin ikävä niitä marras- ja joulukuun aamuja, kun sai ensi töikseen laittaa joululaulut soimaan! Huomasin tänä jouluna, että joululaulujen kuuntelu kuuluu mulla enemmänkin joulunodotukseen kuin itse jouluun. Toki niitä joulunakin kuunnellaan, mutta silloin niissä on mukana jo tietynlaista haikeutta, sillä tiedossa on, että viimeisiä viedään… Osa minusta odottaa jo ensi syksyä, jolloin joulunodotus tuo taas arkeen sitä ihanaa kutkuttavaa tunnetta ja iloa. Jakaako siellä joku kanssani nämä tunteet?