Meidän ihana pikku-N täytti kuukausi sitten, heinäkuun loppupuolella, kolme vuotta! Uskomattoman äkkiä nämä vuodet ovat kuluneet, kun ajankulua näin jälkikäteen tarkastelee. Ja niinhän se aina kaikessa meneekin – joskus joku hetki tai päivä tuntuu loputtoman pitkältä, mutta jälkikäteen onkin vain yksi silmänräpäys. Meillä on tosi reipas, puhelias, innokas, ehtiväinen ja iloinen kolmevuotias. Jo vauvana tuli selväksi, miten erilaisia meidän pojat keskenään ovatkaan. Heissä on täysin identtistä pienet nenät ja siihenpä se sitten jääkin :D. Toinen on iskän näköinen ja luonteeltaan aivan kopio minusta. Kuopus taas on ihan minun näköiseni silmiään myöten, mutta luonteeltaan kopio isästään.

Kolmevuotissyntymäpäivän aamuna kirjoitin kuopukselle onnittelut ja koska se kuvaa häntä niin hyvin, kopioin onnittelut tännekin:

Tasan kolme vuotta sitten olin vielä taju kankaalla, mutta N oli jo syntynyt 💙
Meidän ensitapaamiseen mennessä ehdit jo lähes 9 tunnin ikään, sillä kaikkea ei voi aina suunnitella! Se 9 tuntia on kyllä kurottu umpeen tässä kolmen vuoden hyvin tiiviillä yhdessäololla vuorokauden ympäri 😆
Olet ihana, iloinen, puhelias, sosiaalinen, nokkela, veikeä, rohkea ja rempseä, mutta samalla myös hieman arka ja herkkä. Päättäväinen, itsepäinen, empaattinen. Temperamenttia löytyy ja se myös kuuluu, mutta kaikkina muina aikoina silmäsi nauravat.
Ensimmäinen sanasi vauvana oli isoveljesi nimi ja nämä vuodet ovat osoittaneet myös miksi. Isoveljesi on paras ystäväsi ja ihailet häntä kaikessa. Olette erottamaton kaksikko ja se näkyy sekä rakkaudessa että riidoissa. Toivottavasti tuo yhteytenne säilyy maailman loppuun saakka!
Olette meille rakkainta ja tärkeintä koko maailmassa! ❤❤
Onnea äitin 3-vuotias söpöliini! 💎

Kakkutoiveita kyselin häneltä hyvissä ajoin ja pitkään hän hoki vain, että tahtoo isin plätkäkakun! Miehelle teetin nimittäin pari vuotta sitten nelikymppisille kakun Harrikka-teemalla ja se on ilmeisesti tehnyt kuvissa vaikutuksen kuopukseemmekin! :D Lopulta hän päätyi vihjeiden perusteella Ryhmä Hau -kakkuun, jonka HyväKakku loihti saaden toteutukseen vapaat kädet. Sanoin vain, että lempihahmot ovat Vainu ja Samppa ja nehän kakkuun sitten pääsivätkin! Synttärisankari oli kakusta tosi otettu, meidän muiden tapaan.
Mies on meidän perheen kakkumestari, joten hän leipoi rinnalle vielä toisen kakun mansikka-banaanitäytteellä ja oli taas niin hyvää että! Näitä synttäreitä juhlistettiin vain pienesti isovanhempien ja veljeni perheen kera.

Kakkukahvien jälkeen suuntasimme vielä ikäkausikisoihin, jossa oli sillä kertaa lajina pikajuoksu. Pojat ja pieni serkkutyttö (kuten kaikki muutkin osallistuneet) saivat mitalit muistoksi! Oli helteinen päivä ja haaveilin myöhäisestä iltauinnista kisojen jälkeen. Sinne suuntasimmekin ex tempore kisojen (ja miehen ylipuhumisen) jälkeen. Nopeasti pakkasimme kotona uimakamppeet ja iltapalavärkit laukkuun ja ei kun merta kohti! Synttärisankari otti menomatkalla iltakahdeksan maissa pienet tehotirsat ja niin jaksoimme polskia puoli kymmeneen asti! Ihan pienten lasten kanssa en tuollaista tekisi, mutta nyt, kun pojat ovat jo kolme ja seitsemän, voi välillä jo unohtaa rytmit ja rutiinit ja elää hetkessä – etenkin kesälomalla! ♥ Muutoin olen kyllä tosi tarkka rytmien suhteen, sillä ne helpottavat elämää ja kaikkien jaksamista suunnattomasti!
Kaiken kaikkiaan oli aivan ihana synttäripäivä!

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa.
Ihanaa sunnuntai-iltaa!

Hei vaan tänne bloginkin puolelle! 

Toukokuu tuli tänä vuonna huomattavasti sateisempana ja kylmempänä kuin ennen. Toukokuu kuitenkin päättyy täällä ihanan aurinkoiseen päivään ja näyttäisi, että huomenna alkavan kesäkuunkin saamme aloittaa auringolla ja lämmöllä!

Toukokuulta muistan sään lisäksi vapunvieton sekä esikoisen ensimmäiset kaverisynttärit. Voi kuinka niitä odotettiinkaan ja onneksi silloin vielä koronatilanne oli tällä alueella maan rauhallisin ja synttärit oli mahdollista pitää! Toukokuussa vietettiin esikoisen 7-vuotissynttäreitä myös isovanhempien ja kummien kera. Synttäreitä seuraavana päivänä olikin äitienpäivä.

Tänään on esikoisen viimeinen esikoulupäivä. Jotenkin tosi liikuttavaa ajatella, että ainutlaatuinen eskarivuosi on nyt takana ja syksyllä kutsuu koulutie ♥. Eskariopettajia tulee kyllä ikävä; ovat olleet niin ihanan iloisia, ystävällisiä, ammattitaitoisia ja lämminhenkisiä! Todella kiva, antoisa ja opettavainen eskarivuosi ollut. M oppi lukemaan ja kirjoittamaan sekä laskemaan plus- ja miinuslaskuja. Hän on täysin valmis koululainen eli siitä liikutus ei johdu, vaan siitä, miten äkkiä aika ylipäätään kuluu ja mun pieni poikani on kohta äitinsä pituinen!

Sissy viettää elämänsä ensimmäistä kesää ilman kissakaveriaan. Tigru on edelleen hyvin usein mielessäni ja kaikkien meidän puheissamme. En voi vieläkään puhua asiasta itkemättä, niinpä puhun hänestä lähinnä kotona, oman perheen kesken. Välillä puhelinta selatessa törmään kuviin ja videoihin Tigrusta ja suru valtaa taas mielen. M ymmärtää jo, että kissa on kuollut eikä palaa. N kyselee, ikävöinkö Tigrua ja samalla muistuttaa: ”Ei mitään hätää äiti. Tiklu on taivaalla. Se tulee äiti sieltä taivaalta ihan kohta takaisin.” Kaksivuotias ei voi tietenkään vielä ymmärtää eikä tarvitsekaan.

Isänsä haki M:n tänään, viimeisenä eskaripäivänä, prätkällä eskarista. Menin ulos odottamaan, kun lähtivät esikoulun pihalta (mies laittoi viestin). Oli niin huvittavaa kuunnella, milloin kurvaavat kotikadulle, sillä kuulin prätkän äänen koko heidän matkansa ajan :D. 7-vuotias muistaa varmasti aina, että silloin kun esikoulu loppui, iskä haki hänet kotiin harrikalla! Pieniä, mutta isoja asioita ♥.

Juuri söimme, M lähti ulos kavereita pyytämään, N-nuhanenä katselee Pikku Kakkosta, isänsä somettaa, minä kirjoitan tätä. Ruokapöydässä haaveilimme aurinkolomasta, joka toivottavasti koittaa jossain vaiheessa ensi vuotta! Viimeksi olemme olleet aurinkolomalla syyskuussa 2017 ja silloin päätimme, että tämä otetaan nyt jokavuotiseksi tavaksi (lentopelostani huolimatta). Loma oli niin mahtava ja tuntui niiiin lomalta kaukana arkikuvioista, että mietimme tekevämme jatkossa vuosittain kaksi lomamatkaa: talvella ja syksyllä. 2018 jäi välistä, koska kuopuksemme oli juuri syntynyt ja syksyllä 2019 oli niin haastava taaperovaihe, että päätimme siirtää lomaa vuodella. Sitten alkoikin korona-aika ja nyt ollaan tässä. Kotimaan kesälomasuunnitelmia tehdessä mietin, että nyt on matkarahat säästössä jo monen vuoden ajalta, joten lomabudjetti olkoon sen mukainen! :D Haaveiletteko te lomasta jossain kaukana?

Tasan kaksi vuotta sitten näin kahden maissa makasin edelleen heräämössä enkä ollut vielä tavannut tunteja sitten syntynyttä toista poikaamme. Heräämössäolo venyi, mutta vihdoin iltapäivällä pääsin osastolle ja alkuillasta nousin sektiohaava kirvellen seisomaan ja istahdin pyörätuoliin kätilön ja miehen jännittäessä vieressä. Halusin vauvaani katsomaan ja heti! (Synnytyskertomus täällä.)

Nyt tuo vauvani on jo kaksivuotias enkä voi ajatella asiaa liikuttumatta. Mihin vauvavuosi katosi ja miksi se olikaan nyt niin rankka… Kaikki hokee aika kultaa muistot ja niin se varmasti onkin, mutta vielä ei taida olla sen aika. Pelkään, että ne hyvät hetket hukkuvat pysyvästi vaikeampien alle.

Mahastani ja sylistäni on kuitenkin kasvanut maailmaa vilkkaudellaan, nokkeluudellaan, energiallaan ja kauniilla hymyllään valloittava pieni poika, jota rakastan pellavahiustupsusta pieniin varpaisiin ♥

Meidän pikku-Maximilian (koko raskausajan ja ensimmäisten viikkojen nimi, jota joskus vieläkin käytetään), NoaBoa, Noponen, äitin pupunen, äitin lakas (kuten hän päivittäin hokee).

Traktoreista, mopoista ja mönkkäreistä äärimmäisen kiinnostunut vauhdikas poika, joka näyttää äitiltä, mutta luonteessa on hyvin paljon isiltä perittyä. Ei hätkähdä pienistä, on rohkea ja reipas. Kuitenkin sieltä löytyy myös se herkkä puoli, joka tulee välillä yllättävissäkin tilanteissa esiin.

Synttäreitä juhlittiin toissapäivänä – kiitos vieraille, että teitte N:lle niin ilahduttavan juhlapäivän!
Paljon onnea pieni ♥