/

>

Ensimmäisiin kysymyksiinne vastasin tässä postauksessani, nyt (vihdoin) on tämän toisen osan vuoro!

Hei! Täällä jo pitkään blogiasi seurannut kolmekymppinen, joka harvoin vaan kommenttia naputtelee. Minua kiinnostaisi tietää sisustamisesta sellainen juttu, että miten aikanaan innostuit siitä enemmän? Ja milloin tämä tapahtui?
Jollain tapaa mua on aina kiinnostanut sisustaminen, mutta opiskeluvuosina siihen ei juurikaan rahat riittäny. Ja toki vuokra-asunnoissa mahdollisuudet on rajalliset… Voi myös olla että eräässä entisessä kodissani ne mintunvihreät keittiön kaakelit hiukan tappoi sisustusinnokkuutta ;D. Huvittavaa sinänsä kun kyseessä oli 2000-luvulla valmistunut asunto… Siitä muutinkin heti yhden lukuvuoden jälkeen pois, kun löysin aivan unelma-asunnon parvekkeen ja järvinäköalan kera ♥. 
Aivan mahdottoman paljon sisustaminen alkoi kiinnostamaan niillä paikkeilla, kun oltiin miehen kans tavattu ja tulevaisuudensuunnitelmista puhuttu. Talonrakennus kuului suunnitelmiin (miehen puhuttua mut eka ympäri). Alettiin kesästä 2007 lähtien kiertää ahkerasti asuntomessuja ja haaveiltiin ja haaveiltiin… Myöskin ensimmäinen yhteinen kotimme (joka oli se rivitalokaksio ennen tätä taloa) oli ensimmäinen, jonka sisustukseen enemmän panostin. Vuokra-asunto oli sekin, mutta värejä oli käytetty hillitysti ;). Keittiö valko-harmaa, seinät maalatut maalarinvalkoiset jne.  


Onko sisustustyylisi muuttunut paljon vuosien varrella ja osaatko sanoa mitkä asiat tähän ovat vaikuttaneet? Itsellä on ihan nuoresta lähtien ollut esim. musta-valkoinen tyyli, joka on oikeastaan vain vuosien myötä selkeytynyt entisestään ja muuttunut modernimpaan ja yksinkertaisempaan suuntaan.
Hmm… Aika tavalla on tainnu mun sisustustyyli muuttua :). Vuokra-asunnoissa tuli käytettyä tosi paljon värejä! Ehkä tästä kertoo sekin, että edellisen kotimme olohuoneeseen ostimme kirkkaanpunaiset sohvat :D. On ne meillä kyllä edelleen ja tykkäämme niistä vieläkin!



Mitkä asiat tähän tyylin muutoksen on saattanu sit vaikuttaa… Mä luulen et ihan sisustuslehtien selailu, sisustusohjelmien katseleminen, asuntomessuilla vierailu… Niiden avulla oon löytäny oman tyylini. Ku oon nähny paljon erilaisia vaihtoehtoja yms., ni kyllä sieltä vaan lopulta poimii ne omat jutut :)

Ihailen jollain tapaa niitä ihmisiä, joiden sisustustyyli on pysynyt samana jo esim. 20-vuotiaasta lähtien! Olisinpa ikionnellinen jos mun sisustustyyli silloin 19-vuotiaana kotoa poismuuttaessa ois ollu nykypäivän kaltainen, voi mitä aarteita varmasti omistaisinkaan ja paljon!
Se ajattomuushan tuossa on se avainsana; monet design-klassikot kestää aikaa eikä sisustusta tarvi olla uusimassa jatkuvasti, niin se vain on.


Myös teidän talonrakennusprojekti kiinnostaa eli osaatko kertoa suunnitteluvaiheesta tarkemmin? Sellaisen kuvan olen saanut, että itse olette olleet hyvin aktiivisesti mukana suunnittelussa eli miten pohjapiirros ja erilaiset sisustusratkaisut esimerkiksi keittiössä ja kodinhoitohuoneessa tapahtuivat? Teillä on mielestäni upeita ja äärimmäisen käytännöllisiä oivalluksia, joista näkee että asioita on oikeasti mietitty teidän näkökulmasta. 
Kiitos tosi paljon kehuista, otamme kaiken kunnian itsellemme pohjaratkaisua koskien :D. Eli itse suunnittelimme kotimme pohjapiirroksen, tutulle ammattilaiselle veimme paperit ainoastaan puhtaaksipiirrettäviksi, että saimme rakennuslupapaperit eteenpäin. 
Kipinän talonrakentamiseen saimme tosiaan Hämeenlinnan asuntomessuilta -07, siellä kiertelimme taloja ”sillä silmällä” katsoen. Siis lähinnä kiinnitimme tuolloin huomiota talojen pohjaratkaisuihin ja painoimme mieleen ne osat, joihin tykästyimme. 


Esim. tässä kohteessa ihastuimme siihen, miten terassi ja ruokailutila oli yhdistetty ja tämäntyylisen ratkaisun toteutimme omaan kotiimmekin:



Kotona messujen jälkeen alkoi vimmattu suunnitteleminen ja piirtäminen!
Aivan ensimmäiseksi haaveilimme Kannustalon Onnela-talomallista, joka nyt suorastaan naurattaa :D. Ei siksi että talossa olisi jotain vikaa, ei missään nimessä! Ihan pelkästään siksi, että on suorastaan pelottavaa miten oma maku voikaan muuttua ja melko lyhyessä ajassa aika radikaalistikin! 
Kiertelimme kotikaupungissa Onnela-taloja ihastellen ja ideoita poimien, talon väriksi oli päätetty siniharmaa :D. Olin jo mielessäni sisustanut tulevan Onnelamme lähes valmiiksi, kun yhtäkkiä (en muista miksi) maku alkoi muuttua modernimpaan suuntaan…





Mitä nyt muistan, niin lähtökohtia silloin oli nämä:
– yksikerroksinen, modernin tyylin talo
– pulpettikatto, isoja ikkunoita
– ei tuulikaappia
– ei yhtenäistä keittiö-olohuone -tilaa (halusin keittiön erilleen olohuoneesta)
– takka keskeiselle paikalle (varaava takka -> lämpöhyöty)
– makuuhuoneet keskitetysti omalle puolelleen taloa, mieluiten pohjoisen puolelle
– olohuoneesta ei käyntiä makuuhuoneeseen!
– vaatehuoneesta kulku kodinhoitohuoneeseen ja päämakuuhuoneeseen
– panostaminen yhteisiin tiloihin kuten olohuoneeeseen, ruokailutilaan & keittiöön (ei ylimääräisiä neliöitä makuuhuoneisiin)


Katselimme valmiitakin talomalleja, lähes väkisin yritin tykästyä erääseenkin pohjaratkaisuun, mutta ei. Aina ne omat suunnitelmat palas mieleen kummittelemaan… Mielessä oli koko ajan se yksi pohja, joka vaati vielä hiontaa, mutta jossa oli miljoona pientä aivan ihastuttavaa yksityiskohtaa…

Sitä päätettiin alkaa sitten hiomaan ja lopputuloksen tiedättekin.

Eli oliko sinulla joku oma ”niksikirja”, jota olit jo vuosien ajan koonnut vai miten homma eteni? 
Mulla oli sellanen lehtiö, mihin tosiaan liimailin lehtileikkeitä/-kuvia ja tein muistiinpanoja. Mielestäni se on tosi hyvä idea kaikille, ihan harrastusmielessä, vaikka ei mitään taloa rakentamaan alkaisikaan. Sehän on ihana haaveilla kauniista asioista, haaveilu ei maksa mitään! 


Tässä muutama palanen ideakansiostani:



Mulle oli kertyny valtavasti sisustuslehtiä, joita aina muuttaessa uskollisesti mukana raahasin, joten hankkiuduin suurimmasta osasta niistä eroon ja poimin kivat jutut lehtiööni!
Oi miten monet syys-/talvi-illat vietin edellisen kodin keittiön pöydän ääressä pöytävalaisimen valaistuksessa lehtiötäni täydentäen. Aina välillä piti hihkua miehelle jos tuli uusi idea ja mies oli heti mukana jutun ytimessä :).



Nyt ku tätä ideakansiotani postausta varten selailin ja kuvasin, löytyi sieltä jotain yllättävää…


Mun kolmen vuoden takaiset kylppärisuunnitelmat :D. No niistä toteutui tuo ”seinälle valkoinen iso laatta vaakaan” ;)



… sekä koskettavaa;


Mummuni minulle rakennusaikana lähettämä tsemppaus-kirje:



Se oli ihanaa aikaa, suunnitella ja haaveilla yhdessä yhteisestä omasta kodista ♥. Niissä merkeissä meillä tais siihen aikaan kaikki viikonloputkin vierähtää :D.
Niille, joilla tämä aika on ajankohtaista, tahdon sanoa että
nauttikaa hetkestä ♥.
Niistä suunnitteluhetkistäkin jää ihanat muistot :).


Tämä mun ideakansioni jäi kyllä pahasti kesken, semmosella tohinalla tätä taloa rakentamaan ryhdyimme :D.
Pähkinänkuoressa:
2009 tammi- ja helmikuussa kiertelimme asuntoesittelyjä, suunnittelimme vakavissamme rivitalokolmion ostoa. 
(Suunnitelmissa oli siis ensin ostaa rivarikolmio, rempata se, asua pari-kolme vuotta, myydä hyvään hintaan ja alkaa rakentamaan omakotitaloa.) 
Yhteen rivarikolmioon olin jo aivan ihastunut ja sen täysin uusiksi mielessäni rempannut, kunnes eräs läheisemme lausui maagiset sanat 
”tämän asunnon ostohinnalla ois omakotitalo jo pitkällä”. 


Siitä se sitte lähti! Maaliskuussa päät höyryten tonttia etsimään, oi oi mikä homma!!! Ei meinannu löytyä sopivaa, ei millään. Joko ilmansuunnat ei natsannu, alue ei napannu tai kaupunki laitto hanttiin… Yksityisiltä tontin ostaminen muodostui mahdottomuudeksi; yksityiset olisivat kyllä olleet innokkaita myymään mut kaupungintalolla oltiin eri mieltä, joka kerta :/. Eräänä maaliskuun lopun iltana autolla ajellessamme the tontti kuitenkin löytyi ja asiat lähti rullaamaan. Järrrrjetön paperisota rakennusluvan kans, ajattelin silloin et huh, sit ku tää paperisota on ohi, ni on yks iso etappi takanapäin! Little did I know…
Se ehkä just ja just oli alkua tälle projektille ;D.
(Tsemppiä vaan rakentajat…)


Ja muistitteko/tajusitteko tehdä kaiken mitä pitikin vai onko joku asia jäänyt mietityttämään, että olisikin pitänyt tehdä toisella tavalla? 
Hmm… Tosi hyvä kysymys, jota ollaan silloin tällöin itekki mietitty! 
Talon pohjaratkaisu on osoittautunut ihan loistavaksi ratkaisuksi, siihen ei olla keksitty mitään muutoksia. 
Mut jos joskus vielä rakennettaisiin, ois oman työn osuus huomattavasti pienempi. Tämän talonrakennuksen aikana kysyin useaan otteeseen ”kuka sen tulee tekeen?”, vastaus oli aina ”ite…” 
Että se on se, mihin tulis muutos, sillä kyllä sille oman työn osuudellekin joku rahallinen arvo pitää laskea. Mekin vielä päivätöidemme päälle tätä rakennettiin, että helpolla ei talo noussu. Yks timpuri palkattiin, hän oli töissä siihen asti kunnes vesikatto oli päällä. Sit oltiin oman onnemme nojassa :D. Onneks perhepiiristä löytyi monta paria auttavia käsiä, osaamista ja kullanarvoista kokemusta <3.
Sit vielä sellanen seikka et jos nyt tällaset hellekesät on Suomeen tullu jäädäkseen, ni oishan se ilmastointi tosi hyvä juttu! (Nyt meillä on ainoastaan koneellinen ilmanvaihto.)


Ja sitten tietysti pakko kysyä vielä se, että kuinka paljon kaverinne tai perheenne kyselevät sinulta sisustusvinkkejä? (Varmasti paljon!:)) Mukavaa ja aurinkoista kesää!
Heh, eivät kysy paljon :) kiva kysymys :)


Mukavaa ja aurinkoista kesän jatkoa teille kaikille lukijoillekin <3

Ja hei, tuosta mainitsemastani kirjeestä puheenollen, sovitaankos et soitetaan kaikki tänään isovanhemmillemme! Tai mahdollisesti omille vanhemmillemme! (Tai vaikka molemmille jos mahdollista!)
Vielä parempi ois tietysti mennä käymään, mut jos se ei juuri nyt järjesty, soittokin merkitsee ikäihmisille paljon. 
Oman mummuni päivää soitto ainakin piristää kovasti; riittää et sanon ”S täällä hei” ni tarinaa alkaa tulla eikä loppua näy <3
:)

/

>

Pieni perheemme on jälleen koossa ja olemme ikionnellisia <3.
Ihanaa että on näin paljon meidän mukana iloitsevia ihmisiä täällä! Aiemmin itkin huolesta ja surusta ku luin koskettavia ja myötätuntoisia kommenttejanne, nyt itken ilosta :D.
 Oon saanu lukuisia pyyntöjä karkuria koskien, haluatte nähdä kuvia yms. niin tässäpäs niitä tulee tämän piiiiitkän postauksen yhteydessä!
***
Mutta alkuun hieman ilmoitusluontoista asiaa…
Sain jo eräältä ihmiseltä kommenttia, miten kissaa ei ole tarkoitettu lemmikiksi vaan se kuuluu luontoon. Kissa ei kuulemma kaipaa huolenpitoa. 
Aivan uskomatonta että aikuinen ihminen on noin sivistymätön ajatellakseen noin! Ehkä satoja vuosia sitten tilanne oli tuo, mutta nyt elämme vuotta 2011 ja nykypäivän kotikissa ei pärjää Suomen luonnossa ominpäin vuoden ympäri. Lemmikit tarvitsevat ja ansaitsevat rakastavan kodin. Myös jokainen kissa. 
Ei saa sekoittaa asioita keskenään!: se että kissa viihtyy luonnossa on täysin eri asia kuin se että kissan pitäisi elää luonnossa. 
Meillä oli kultainennoutaja 13 vuotta ja oi miten hän rakasti viettää aikaa metsissä, mutta hyvänen aika ei koira siellä ois ominpäin kauan pärjännyt! Koirakin viihtyy luonnossa, mutta ei ole tarkoitettu siellä elävän. 
Vaikka kissan luonteeseen kuuluu itsenäisyys ja itsepäisyys, ei se tarkoita että se ei kuulu lemmikiksi! Se on osa kissan viehätystä ja se on yksi seikka, mikä erottaa kissan koirasta. 


Ja se seikka, että kaikki lukijat ei välitä näistä kissajutuista, menee mulla aina mappi ööhön. Ymmärrän että makuja on monia, en pakota kaikkia rakastamaan kissoja ja sillä selvä. Tilanne elämässä/blogimaailmassa ei ole koskaan se, että kaikki pitäisi kaikista/kaikesta. Olen hyväksynyt sen ajat sitten, suosittelen muillekin. 
Ette ehkä tiedä, mutta mun blogi saa osakseen kymmeniä tuhansia vierailuja kuukaudessa, joten näillä mennään. 
Tätä kautta oon saanu elämääni aivan ihania ihmisiä; joidenki kans ollaan tavattu ihan kasvotusten, joidenki kans pidetään yhteyttä sähköpostitse ja/tai facebookin kautta ja joitakin ”tapaan” kommenttiboxissa. 
Ilahdun jokaisesta ystävällismielisestä kommentista ja lukijat & vuorovaikutus heidän kanssaan on mulle tärkeää. 
Joku lukee mun blogia pelkkien sisustusjuttujen takia, joku kissajuttujen takia, joku molempien juttujen takia, joku muista syistä, joita en nyt tässä ala sen kummemmin analysoimaan :D (jokainen voi arvata, ihminen kun on pohjimmiltaan niin äärettömän utelias).
Teidän ei tarvitse olla kiinnostuneita kissoista, mutta miksi minä olisin kiinnostunut teidän kissanarinakommenteista? 
Aivan!
Jos ihminen on eläinrakas, se rakastaa eläimiä, kaikkia eläimiä. 
Minä oon eläinrakas henkeen ja vereen ja minä oon myös kissahössö ja oon ylpeä siitä! :D
Niin kauan ku minä tätä blogia kirjoitan, niin kauan täällä on muiden juttujen ohella kissajuttuja. 
Subject closed!
***
Nyt yön yli asiaa miettineenä oon tullu siihen tulokseen, että meidän karkuria on joku pitänyt kotonaan karkureissun ajan! Jos ei koko aikaa, ainakin suurimman osan ajasta… 
Moni seikka selittää sen: 
– panta tallella (ei ollut eka karkureissun jälkeen)
– turkki moitteettomassa kunnossa ja täysin puhdas (ei ollut eka karkureissun jälkeen)
– kissa on tuhdimmassa kunnossa kuin kotoa lähtiessään, näin EI käy jos syö pelkkiä pieneläimiä kuten hiiriä ja päästäisiä (viime reissulla kisu oli laihtunut huomattavasti). Kissa on myöskin leikattu, joten masussa ei valitettavasti ole vauvoja tai se taitaisi olla jo pienimuotoinen ihme… (nähdään siinä tapauksessa Seiskan sivulla :P)
– naukumisääni tallella (viime reissulla ääni mennyt)
– ei järjetön nälkä (viime reissun jälkeen meinas syödä koko ruokakupin)
– kissa pelkää ukkosta ja tämän karkureissun aikana ukkosia oli kaksikin…
– kissan turkki haisee vieraalle kodille :D


Toivon vain, että sillä, joka meidän kissaa on kotonaan pitänyt, on ollu hyvät aikeet. Kauhistuttaa ajatuskin mistään muusta. 
***
Mutta nyt vihdoinkin niihin kuviin, joita niin moni teistä on jo kauniisti pyydellyt!
Karkulaisen ensimmäinen ilta kotona reissun jälkeen sujui aika lailla näissä merkeissä:



Välillä syötiin ja taas kuorsattiin ja samalla siliteltiin <3. Sit taas tankattiin…
Nuoremman kisun kans haistelivat muutaman sekunnin ajan toisiaan nokat vastakkain, sit nuorempi lähti ruokakupille ja vanhempi sähisi perään. Ei mitään uutta siis :D

Kisun koisatessa ja välillä tankatessa avasimme liian kauan korkkaamattomana odottaneen shampanja-pullon, jonka jälkeen lähdimme vielä yöuinnille! Ukkospäivän jälkeen oli melko vilpoisa ja sumuinen ilma, mut maisemat tajuttoman upeat:

Kuvia napsiessani kello oli 01:45



Kauan ei malttanut uimassa viipyä, ikävä ajoi kisun luo. 
Kotiportailla odotti nuorempi kisu, joka osaltaan juhlisti kaverin paluuta: kynnysmatolla odotti lähes kisun kokoinen (lähes siis) musta myyrä! Njami nam. 


Kuten edellisessä pikapostauksessa hieman jo kerroin, kisun löytyminen oli täysin hyvää tuuria: satuttiin just samaan aikaan samaan paikkaan. Ei muuta. Kohtasimme noin 400 metrin päässä kotoamme. Me oltiin tosiaan autolla kisua etsimässä, koska kiertelimme hiukan kauempana uusia katoamisilmoituksia vieden. Käytiin autolla myös pelloilla ja pysähdeltiin viheltelemään. Oon nauranu katketakseni miehen tokaisulle et me ajetaan mersulla peltoja pitkin ja tää citykissa kävelee vastaan jalkakäytävällä :D. Me jäätiin autolla jopa kiinni yhdelle pellolle :D. Siinä meni ratkaisevia sekunteja sutiessa, nimittäin jos ei oltais jääty kiinni, ei oltais varmaankaan kisua tiellä kohdattu! Onnellisten sattumien summa siis! 


Laiheliini on neiti aina kesäisin, olin varautunut et on aivan täysin ruikku ku kotiin tulee mut ei juuri kummempi ku lähtiessäänkään! Ja tosiaan, näyttää jopa hieman pulleammalta kuin vajaa kaksi viikkoa sitten…
Täysin ennallaan näyttää neiti olevan, punkkejakaan ei löytynyt. Sitä pelkäsin kovasti, koska en ehtiny punkkiampullia ennen kisun kesälomalle lompsausta antaa!
Silti taidamme käydä varmuuden vuoks eläinlääkärisedän vastaanotolla, kunhan ensin ollaan kunnolla kotiuduttu/levätty. 


Voi ku tuo neiti ei tiiä yhtään miten sitä ollaan etitty! Varmaan se tossa matolla makoillessaanki nyt miettii et hitto, jäi se mojova hiirikätkö vielä sinne latoon… miten pääsisin siellä käymään ja oih, olipahan elämäni kesis <3.
Mamin kesälomasta ei kannata ees puhua :D. Huomenna töihin!


Vaikka oon äärettömän onnellinen ja helpottunut, en silti voi olla ajattelematta niitä, joilla nämä seikkailut ei oo päättyny yhtä onnekkaasti. Sydäntä särkee sellaisten ihmisten & lemmikkien puolesta, lämpimiä ajatuksia täältä heidän luo <3.


Meillä alkaa nyt uudenlaisen elämän opettelu tämän neiti arvaamattoman kanssa. Lenkkeilemme valvotusti päivittäin, mutta sen sijaan että neiti jäis lenkin jälkeen vielä ominpäin ulos, tulee hän tästä lähtien sisälle. Tarhaa mies alkaa rakentaa huomenna ja huomenna minä käyn valjaskaupoilla. Tai oikeestaan ajattelin ostaa flexin ja ulkoiluttaa pikkuhiljaa narussa, en valjaissa. On niin ärhäkkä pimatsu tämä typy sille päälle sattuessaan että valjaissa olo ois painajainen :D.
Tänään aamupäivällä kävin karkurin kans lenkillä, kierrettiin tämä meidän oma kortteli, kisu oli siis vapaana kuten aina ennenkin. Kuuliaisesti seuras mua kuten etukäteen arvasinkin. Mutta joka nurkka piti nuuskia, myös omalla pihalla, joten tiedän siitä ettei oo hetkeen ollu näillä nurkilla… 
Lenkin alkuvaiheessa puhuin puhelimessa ja sanoin et otan kisun syliin vähä ennen kotia ja vien suoraan sisälle ni neiti päätti toisin: juoksi loppumatkasta mun edelle kovaa vauhtia ja suoraan mun auton alle :D. Pannasta repien sain sen sieltä ähkittyä syliini ja sisälle syömään ja koisaamaan!


Ihanasti eräs lukija kirjoitti:


Aivan upeeta! Ehdin jo miettiä, että niinkö sun energisyys ja pirteys jotka aina postauksistas huokuu olisi muka karkulaisen mukana mennyt… mutta ei. Näin sen pitikin mennä ♥

Välillä harkitsin blogin sulkemista, kurkkua kuristi tulla tänne ja nähdä neidin kuvia… Ei tuntunu blogi enää yhtä hyvältä paikalta ku yks olennainen osa blogiakin puuttui.


Mielessä kaikui erään lukijan viesti: ”toivottavasti kisu löytyy, kovasti hän on bloginkin välityksellä ilostuttanut…”
Eilisen etsintäreissun ajan puolestaan pidin mielessäni ”minä ainakin jaksan uskoa onnellisiin loppuihin… jatkakaa vain sinnikkäästi etsintöjä!”

Ja paras mahdollinen lopputuloshan sieltä tulikin!


Nyt voin iloisena, onnellisena ja kokonaisella sydämelläni todeta et mä oon back!


Kiitos ku elitte nämä hetket meidän mukana, nöyrät kiitoksemme <3
Kaikkien teidän rapsutukset ja silitykset menee tässä pikkuhiljaa perille :).
En unohda kauniita kommenttejanne & sähköpostiviestejänne koskaan!
Ulkomailta asti, omilta lomiltanne meitä muistitte! Voiko sydämellisempiä ihmisiä maa päällään kantaakaan!


Niin ja jos joku huolehtii nuoremmasta kisusta, ei hätää; neitiä hemmotellaan yhtä lailla ku karkuria <3. Voi olla että kotihiirulainen on jääny pikkasen normaalia vähemmälle huomiolle tässä parin viikon aikana, hyviteltävää siis silläkin suunnalla! Saiskohan sitä jotain lomaa tätä varten :D

/

>

Kuten lupasin heti tulla teille kertomaan ni 
KARKURI ON KOTONA JA PYSYY!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Siis ei voi olla totta, mä oon jotenki ihan shokissa ja tärisen ja näppäilen mut pakko teille kertoa ja jakaa tää mun ilo!!!!! 
Lähdettiin kymppiuutisten jälkeen miehen kans autolla etsimään, vaikka missä pyörittiin ja vietiin uusia ilmoituksia. Sit ehdotin et käydään vielä tuolla ja siellä se neiti tuli muina kissoina vastaan meidän autoa tai meni oikeestaan tien yli!! Litimärkä oli, mut ei yhtään laihtunu eikä moksiskaa!! Mies kurvas auton tienvarteen ja juoksin ulos, hyvä etten ojaan kaatunu! Lähes ulvoin itkusta ja kissa nauku vaan pokkana et moi mami, kiva nähä, tuli ojan yli mun syliin ja kauhee meinas maa lähtee alta ku tuli nii hysteerinen itkukohtaus. Sit autoon ja kissa pyöri autossa naukuen, ois tahtonu takas hiirijahtiin! 
Mä hoin miehelle et tapahtuuko tää oikeesti vai näänkö taas unta!!!! Ei meinaa vieläkään uskoa, ei millään!
Siis tuo possu on tarkotuksella ollu poissa mun luota nää tasan 12 vuorokautta!!! Ja minä nyyhkin miten sillä on mua ikävä ja kaikkee, niin varmaan!!! Nauttinu sydämensä kyllyydestä! Heti lämpimään valkoiseen pyyhkeeseen kuivattiin pieni ja annettiin hillitysti ruokaa, kyllä maistui! Mut samantien ois halunnu ulos :D. 
Arvatkaas pääseekö… Meillä alkaa erilainen elämä!
Voi huh huh, huominen vaivainen päivä vielä kesälomaa ja senki saan viettää poistellen niitä kymmeniä kissailmoituksia :D. 
Tämmönen kesäloma tällä kertaa…
Mut silti mä luulen et tuo kattimatti menee kohta kahtia ku sitä kiskoo sekä mies että minä :D.
Nyt muuten lähtee skumppakorkki, ollu aivan liian kauan paikoillaan!