/

>

Uskon elämässä aina vahvasti siihen. Kaiken tarkoitusta ei heti ymmärrä, mutta yleensä jälkeenpäin tarkoituksen oivaltaa. Ei toki jokaisen asian kohdalla, mutta usein niin käy. 
Niin kävi myös silloin ku meidän vanhempi neiti oli kolme vuotta sitten 10-päiväisellä karkureissullaan. Sen karkureissun vuoksi/aikana tutustuin erääseen ihmiseen, joka on tänä päivänä yksi läheisimmistä ja rakkaimmista ystävistäni <3. 
Neitin karkureissu toi silloin tämän ihanan ystävän elämääni, joten nyt mietinkin, mikä on tämän reissun tarkoitus? Milloin se selviää? Mitä mun täytyy oivaltaa ennen ku kisu kotiin saadaan?

Pidinkö normaalia arkea liian itsestäänselvyytenä ja kaipasin jotain lisää?
Miks en ajoissa ymmärtäny et kaikki oli ihan täydellistä ku oltiin koko perhe koossa. 
Mitä muuta voi enää tarvita!
Auttaako jos oivallan nää asiat nyt… Vai onko liian myöhäistä…

Miks just meidän kissa katosi, se on monelle ihmiselle niin rakas. 
Mutta ennen kaikkea mulle ja miehelle. 
Ollaan etitty joka päivä monesta paikasta eikä jälkeäkään pienestä. Eilenki oltiin etsimässä yhteen saakka yöllä, lannistuneina taas palasimme kotiin…
Kuinka pitkiä matkoja kissat voi vaeltaa?

Jatkuvasti mielialat vaihtelee…
Jonain hetkenä oon varma että se on kuollu. Toisena hetkenä oon varma että se seikkailee, koska sen luonne on semmonen. Nyt ku mietin taaksepäin, sillä on aina ollu kaikenmoisia päähänpistoja, semmonen hiukan arvaamaton liikkeissään. 
Nauttinu aina meidän yhteisistä lenkeistä suunnattoman paljon, sama mikä kaupunki! Aina ku sanon sille et mennään ulos, voi sitä onnellista pientä naamaa! Se naukaisee aivan ku kysyäkseen et otathan varmasti mut mukaan, lupaatko! 
Aina oon uskaltanu päästää neidin vapaaksi, tiedän että se seuraa mua kuuliaisesti ja tulee heti luo ku vihellän. Se rakastaa sitä seikkailu-tunnetta! Juoksee hirveetä vauhtia mun edelle, kiipeää supernopeesti puuhun, härnää mua et ota kiinni mut ei annakaan, tarkkailee suurilla silmillään ympäristöä, häntä viuhtoen ja pieni nenä nuuskuttaen…
Nuorempi kisu taas, sitä en uskalla missä tahansa edes irti päästää! En luota siihen yhtään, kerran se karkas multa ku olin kisujen kaa lenkillä. Olin ihan paniikissa ja itkeä vollotin ja olin varmaan kaks tuntia ettiny kunnes taas menin käymään kotona ja siellä se neiti nökötti kotiportailla :D. 
Nuorempi neiti alkaa heti pitää valitus-nau’untaa ku kotipihalle on matkaa yli 200 metriä :D. 
Jotain kertonee myös se, että aiemmasta kodista vanhempi kisu karkas ominpäin mun vanhempien luo pariinkin otteeseen (matkaa 1,5 km), kun taas nuorempi kisu karkas mun vanhemmilla hoidossa ollessaan kotiin :D. Siinä näkee siis selvästi kisujen luonteiden erot: toinen karkaa kotoa ja toinen kotiin! 



Tosiaan mielialat vaihtelee vähän väliä; välillä herää epäilys onko kisu enää hengissä, mut ois kuollut kissakin jo jostain löytynyt!
Ja nälkään/janoon tämä kisu ei kyllä varmasti kuole, niin hyvä saalistaja on kyseessä. 
Onko se eksynyt?
Miks muutenkaan se ei jo tulis kotiin?
Miksi se ei jo hakeudu jonku ihmisen luo!!!

Mitä vielä voidaan tehdä..?
Netissä on kuvallisia ilmoituksia, samoin lehdessä.
Kuvallisia ilmoituksia ollaan ripoteltu naapurustoon ja lähialueelle melko tiheään, myös joidenkin postilaatikoihin. Kauppojen ilmoitustauluille… 
Ja sit nää meidän etsintäreissut…
Löytöeläinkotiin ja rankkuriin oon ollu säännöllisesti yhteyksissä. 
Tuli mieleen et käytetäänkö koiria kissojen etsinnöissä :D
Onkohan se mahdollista… Olisin kyllä valmis maksamaan moisesta vainukoiruudesta. 
Osaatteko sanoa tästä mitään..?



Onko mahdollista että se on vielä hengissä tuolla jossain?
Miksi se ei hakeudu ihmisten pariin, jos ei kotiin löydä?
Oottaako se hätääntyneenä ja eksyneenä jossain et haen sen kotiin :(
Kaikista kauheinta on se, miten ihmiset toisensa jälkeen alkaa luopua toivosta. Näen niiden kasvoista että ne uskoo mun pienen kuolleen :(. 
Miten on teidän välittävien lukijoiden laita? Uskotteko kisun vielä löytyvän?
Jos kisu löytyy joskus kuukauden kuluttua niin miten ihmeessä jaksan sinne saakka odottaa! Miten tällaisen epätietoisuuden kanssa voi elää…


En kirjoita tänne ketään ärsyttääkseni, tää vaan osaltaan helpottaa mun oloa ainakin hetkellisesti. Siis tämä, ku on joku kanava mihin kirjoitella ja purkaa ajatuksia…


P.S. Täällä oli, ja oikeestaan vähän vieläkin on, ukkosmyräkkää… Keräsin äkkiä terassilla kalustepehmusteet pöydälle, katoksen alle suojaan. Pehmusteita on siinä nyt viisi päällekäin ja arvatkaa mitä sen korkean pinon päällimmäisenä on?
Kisu kotihiirulainen!
Kovaääninen ukkonen ei oo kuulkaas mitään mut viekääpäs mut pois kotipihalta ni johan alan itkemään ja lujaa!

/

>

Muistatte varmaan postaukseni Kesälomahaaveeni mun!
Otetaas pieni katsaus siihen…


tehdä kotikaupungissa jotain uutta – done
lomailua – done
fiilistelyä riippukeinussa – done
katsoa elokuvia myöhään yöhön – done
terassilla – done
mansikoita – done
kesävalokuvausta – done
grilliherkkuja – done
mökkeilyä – done
pihakirppis kavereiden kanssa – done
pitkästyä kotona – done 
pitkästyä kotona? 
miksi toivoin sitä???
sitä on tullu nyt noista eniten harrastettua sattuneista syistä!
joten tässä tullaan otsikkoon; varokaa mitä toivotte…
ja tuo kuului mun kesälomahaaveisiin siksi, että halusin kerrankin olla kotona niin et pitkästyisin, ku en vielä vuoden aikana täällä oo koskaan pitkästyny… en oo ollu tarpeeks kauan kotona et ois tullu aika pitkäks siis :)
mut nyt tuli sit sen vuodenki eestä.
tänään illalla tulee jo 10 vuorokautta ku neiti lähti :(


/

>

Meillä oli neljän naisen pihakirppis tosiaan tänään ja kassalippaat lauloi :). 
Niin hyvin kävi ihmisiä ja tavara vaihtoi omistajaa et aiomme uusia tapahtuman loppukesästä!



Vielä jäi tavaraa varaston hyllyille… Jos vain saisin joskus aikaiseksi, voisin kuvata niitä ja myydä täällä tai blogin facebook-sivulla. En tiedä oisko se kannattavaa, no ehkä ainakin paikallisille lukijoille, jotka vois käydä ostoksensa noutamassa :).



Oli kiva saada muutamaks tunniks jotain muutakin ajateltavaa, kuitenkin viime päivinä päällimmäinen ajatus on ollut meidän kadonnut kisu. 
Tänä iltana tulee kahdeksan vuorokautta. 
Paniikki alkaa pikkuhiljaa nostaa päätään ja kurkkua kuristaa entistä enemmän. 
En voi mitään muuta ajatella ku mun pientä :´(
Jos sen vielä kotiin saan, loppuu vapaana liikkuminen ku seinään ku kisu on näin arvaamaton! 
Tiedän että aina tulee ihmisillä olemaan vapaana ulkoilevia kissoja ja aina myös niitä, jotka on tarhassa/valjasulkoilee yms. 
Ja on totta, että jos päästää kissansa vapaana ulkoilemaan, ottaa sen riskin että se saattaa häipyä/kadota. Silti sillon ku se tapahtuu, tuntuu se (tämä) aivan järkyttävän kamalalta. Mullakin on varmaan sata kertaa ollu mielessä, ku kisun ulos päästän, et mitäs jos se ei tämän reissun jälkeen enää palaa..? Miten selviän? 
Mut jotenki sitä on vaan luottanu omiin kissoihin, jotka lähes koko ajan on omalla pihalla aivan näköpiirissä. Mut en ois saanu luottaa vanhempaan kisuumme! Sillä on näitä päähänpistoja :/. En vaan arvannu et tää tulee toistumaan ku kuitenki kahdeksan vuotta selvittiin vain yhdellä karkausreissulla. Toivotaan et tää päättyis yhtä onnellisesti ku kolme vuotta sitte!
Ja vaikka tää nyt on mun omaa syytä, suren aivan suunnattomasti ja kärsin joka minuutti.
Kaipaan kisua niin paljon ettei sanat riitä. 
En voi kisun kuviakaan tänne laittaa, sattuu aivan tajuttomasti katsoa niitä :´(


Voi että mä toivon että saan sen pienen raitapuvun syliini ja voin jatkaa tätä blogiakin kevein & onnellisin mielin, omana itsenäni.