/

 

Moikat! Ensimmäistä kertaa kolmevitosena! Näin seitsemän tunnin makustelun jälkeen tämä ikä tuntuu ihan coolilta! Mies täyttää kesällä 38, joka tuntuu jo jotenkin niiiin pappaiältä… Onneksi hän menee aina kolme vuotta edellä, niin näen, kuinka siinä käy :D.

Todellisuudessahan vanheneminen ei tunnu mielessä juuri miltään/mitenkään. Jos parikymppisenä kolmenkympin lähestyminen tuntui kirpaisevalta, niin neljänkympin lähestyminen se vasta tuntuukin! Mutta olen ihan varma, että siinä käy samoin kuin täytettyäni kolmekymmentä: ei sitä edes huomannut, saati tuntenut! Päivässä vanhetaan vain yhden päivän verran eikä tästä suinkaan suoraan nelikymppiseksi hypätä – eiköhän se syy ole siis tuossa :).

Lauantaina synttärikahvittelemme perheen kesken, mutta tänään ajattelin tehdä jotain pientä spesiaalia myöskin; nyt kun se oikea syntymäpäiväni kerran on! Hain kaupasta kimpun eri värisiä tulppaaneja, uusimman Dekon ja riisisuklaata. Päätin, että kun olen saanut päivän työt tehtyä, pidän pienen lepohetken ennen pojan hakemista päiväkodista. Illalla ajattelin vielä pulahtaa poreisiin, joka on omassa arjessani luksusta parhaimmillaan ♥.

Maaliskuun Dekon kansi on upean sinisen sävyinen ja se kiinnittikin lehtihyllyllä huomioni sen vuoksi ensimmäisenä!
Olen miettinyt viime aikoina, mitä ostaisin itselleni syntymäpäivälahjaksi, mutta en ole keksinyt mitään! Eräs maalaus oli mielessäni, mutta jätin sen vieläkin muhimaan. Olisihan se ollut kiva ostaa jokin pysyvä muisto tästä päivästä, mutta jos ei tule mieleen mitään niin onko pakko :D. Voihan sen ostaa myöhemminkin, jättää tämän kortin takataskuun ikään kuin myöhempää käyttöä odottelemaan… Mitä te olette ostaneet itsellenne/saaneet 35-vuotislahjaksi?

Eilen mieleeni tuli sellainen asia, että tietävätköhän kampaajat, kotisiivoojat, kosmetologit ja hierojat kuinka arvokasta työtä tekevät ja kuinka suuresti asiakkaidensa arkea piristävät! He tekevät ainakin omasta arjestani aavistuksen parempaa ja laadukkaampaa; näiden kyseisten palveluiden käyttäminen piristää hurjasti mielialaa! Eilen meillä kävi kotisiivooja, illalla kävin pitkästä aikaa hierojalla ja viime viikolla kävin kampaajalla. Hiukseni lyhenivät mittaan, jossa ovat olleet viimeksi kuudennella luokalla (kiitos ihana ystäväiseni muistutuksesta :D ♥). Kosmetologilla kävin viimeksi tammikuun lopussa ja seuraavaksi olisikin taas kasvohoidolle tarvetta!

Mutta nyt tuon riisisuklaan kimppuun, ennen kuin se katoaa erääseen pienempään suuhun! Sanoin pojalle aamulla, että koska nyt on syntymäpäiväni, niin laulatko äitille onnittelulaulun, johon hän tuumasi, että isi laulaa :D. Että sitä tässä jännityksellä odottaen… Ja hei, mun täytyisi kuulemma tänään päättää mitä kakkua mies lauantaiksi leipoo, joten vinkkejä?! En keksi tätäkään :D.

/

 

No juurikin se: spontaani sunnuntai! Aamulla herätessä ei ollut tiedossa kuin kaksi asiaa, jotka tälle päivälle tuli mahduttaa: miehellä oli ohjelmassa parituntinen vanhempiensa apuna ja minulla jonkinmoinen pätkä töitä. Aamu alkoi laiskasti sohvalla makoillen – aamulla seitsemän jälkeen tuntuu niin hassulta, kun ulkona on jo täysin valoisaa! Poikakin on tätä aamuisin hämmästellyt ja silmiään siristellyt! Niin kivaa kuin tämä valoisuus onkin, niin takaraivossa jyskyttää, että eihän tämä nyt vain tiedä meille aiempaa aikaisempia herätyksiä…

Aamupäivä sujui töideni parissa, kun samalla keittiössä porisi jauhelihakeitto. Lounaan jälkeen mies lähti vanhempiensa luokse ja minä sain jonkin ihmeellisen kotityöinspiksen pojan leikkiessä leikkejään. Tuli siivottua keittiö, tehtyä pikaimurointi ja laitettua petivaatteet lasiterassille tuulettumaan. Pyykkiä on pyörinyt kaksi koneellista ja nyt vielä astianpesukoneen kun saa tyhjennettyä, niin se ois siinä! Pojan kanssa ehdimme vielä aurinkoon ulkoilemaankin ja tunteroinen sujui mukavasti nuorempaa kissaa lumipaakkien perään houkutellen ja jääpuikkoja ihmetellen.

Tein tänään mm. sellaista pientä siivousta, jota ensi viikolla (sekä naistenpäivän että sitä seuraavan syntymäpäiväni kunniaksi) saapuva siivooja ei tee. Näin hänen käyntinsä jälkeen koti tuntuu vieläkin puhtaammalta! Eilen varasin naistenpäivän varalle hieman lisääkin hemmottelua; hierojalla käyntiä odotellessa! Niskat ja hartiat on taas sen verran jumissa, että hierontapöydällä olisi ollut järkevää pistäytyä jo kuukausi sitten… Miksiköhän tätä ei koskaan opi!

Siinä nököttää tilaamani valaisin. Se vain ei pääse vielä kattoon, sillä sen mukana ei tullut mitään osia kiinnitykseen – pelkät johdon pätkät! Jotenkin ärsyttävää tuollainen, että valaisimia ei toimiteta valmiina paketteina, vaan erinäisiä osia joutuu lähteä itse kaupoista etsimään. Täytyy ehkä vielä huomenna soittaa ostopaikkaan, että onko tämä tosiaan näin… Onni onnettomuudessa, että mieheltäni hoituu tällaisetkin kodin askareet, mutta kyllähän tuo hommaa viivästyttää. Edellisestä kerrasta, kun hän joutui sähkömiehen hommiin, ei ole kuin kuukausi. Tuolloin joku unenpöpperöinen peruutti autonsa autokatoksesta ja niin tuli söpösti lämmityspiuha mukana. Samalla seinästä irtosi pistorasia ja autosta puskuri (apua, vieläkin naurattaa!). Iso plussa miehelle, kun hän ei noissa tilanteissa ikinä päästä puhelimessa mitään voimasanoja, vaan yleensä vain huokaisee jaahas… Niinpä hän värkkäsi irrallaan roikkuvan pistorasian takaisin seinään ja ruuvasi myöskin autoni puskurin takaisin paikoilleen :D ♥. Kätevää!

Tällainen spontaani sunnuntai täällä! Nyt näistä mietteistä sunnuntai-iltaa viettämään ja viikkoa lopettelemaan!

/

 

Moi vaan tännekin pitkästä aikaa! Tuntuu kuin olisin ollut poissa blogista vähintään pari viikkoa, vaikka todellisuudessa postailin viimeksi neljä päivää sitten. Viime viikkoa ei kyllä tule ikävä… Olimme miehen poikkeuksellisten työvuorojen vuoksi pojan kanssa käytännössä koko viikon kaksin: mies kävi kotona vain nukkumassa. Viikonloppuna hänellä oli 16-tuntiset työvuorot, joten aikani kului silloinkin täysin lapsen ja kotitöiden parissa. Omat työt ovat nyt täysin hunningolla, mutta olipas ainakin motivaatiota ryhtyä tänä aamuna tuumasta toimeen! :D

Mietiskelin taas ties kuinka monettako kertaa, että onpa mukavaa, kun perheessä tehdään säännöllistä päivätyötä vapailla viikonlopuilla höystettynä. Itse tein ennen lasta vuosia vuorotyötä ja se menetteli silloin, mutta aina ajattelin, että sitten kun minä saan lapsen, aion olla iltaisin kotona saattelemassa hänet yöunille. Toki vuorotyöhön tottuu ja perheen asiat järjestää sen mukaan, mutta näin yhtäkkisenä muutoksena ei kyllä maistunut kovinkaan hyvältä! Ja kyllä vähän kirpaisi miestäkin tällainen muutos, kun ei nähnytkään lasta läheskään joka päivä hereillä. Hän on nähnyt pojan viimeksi perjantaina aamupäivällä; tänään iltapäivällä näkevät seuraavan kerran. Soitteli viikonloppuna töistä ja halusi aina puhua pojan kanssa. Joka ilta/yö nukkumaan käydessään kävi mutkan pojan sängyn kautta, kurkistamassa nukkuvaa pientä ♥.

Poika nauttii valtavasti isänsä kanssa leikkimisestä. Isi saa aina parhaat naurut ja ne makeimmat kikatukset. Välillä kieltämättä tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi ja sellaiseksi, että kelpaa lähinnä lohduttamaan. Onko siellä muilla äideillä samankaltaisia tuntemuksia?
Yritin tehdä pojan viikonlopusta mahdollisimman kivan, kun leikit isin kanssa jäivät puuttumaan. Lauantai-ilta taisi olla kohokohta! Täytin poreammeen heti alkuillasta ja siellä me poreilimme valtavan vaahtomäärän kanssa lähes tunnin. Vaahtoa oli joka paikassa pojan päälakea myöten. Isälleenkin sanoi puhelimessa, että hänellä oli naama täynnä vaahtoa! Siinä olikin tilanteita, kun vaahtoa joutui ensin pieni nokare ylähuuleen ja sitä kun lähti pyyhkimään täysin vaahtoisella kädellä, niin voitte kuvitella, että itkukaan ei ollut kaukana. Yritin siinä hokea, että älä pyyhi ja pidä suu kiinni, mutta lapsi on lapsi ja tietyt toiminnot tulevat lähes automaattisesti :D. Silti nousi hetken päästä seisomaan, otti kylpyvaahtopurkin ja tokaisi Laitetaanko vähän lisää tästä!

Tämä talvi on ollut vaikea ulkoilemisen suhteen, sillä ulkona on niin valtavan liukasta! Kaikki mäet ovat jäässä, puistot ovat jäässä, tiet ovat jäässä, oma piha on jäässä… Poika oli lauantaina ihan kypsä kaatuilemiseen ja itkeskeli sen seitsemännen kerran kaaduttuaan, että haluaisi leikkiä ulkona. Eilen onneksi satoi lunta, niin pääsimme lumitöihin ja samalla näimme lumiaurankin työssään, mutta liukasta on edelleen!

Tässä muutamia räpsyjä viime viikolta, jolloin ostin kotia ja mieltä piristämään pari vaaleankeltaista tulppaanikimppua. Niin kaunis sävy noissa ja ihanasti motivoi joka ilta siistimään paikat kotona (ennen kuin sohva kutsui)! Eilen saimme ihania ystäviä lapsineen kylään ja se olikin mukava päätös viikolle. Viikonloppu sujui muutenkin hyvin rauhallisesti ja kotipainotteisesti. Tietokonetta en ehtinyt viikonloppuna avata kertaakaan; ihan hyvääkin teki tuollainen pakollinen työtauko! Joka ilta, kun poika oli nukahtanut, lysähdin sohvalle katsomaan Emmerdaleja. Kolmen viikon rästijaksot ovat kutistuneet viime viikon aikana yhteen viikkoon – jee, olihan siinä urakkaa! :D

Hattua nostan taas ja jälleen kerran yksin lapsiperhearkea pyörittäville! Toki siihen tottuisi varmasti kuka tahansa, mutta raskaampaa se olisi kuin kahden aikuisen taloudessa, se on selvä. Mutta nytpäs takaisin töiden pariin ja uudella energialla uuteen viikkoon! Niin ja lauantaina tein muuten erään kirppishankinnan, joka täytyy vilauttaa täälläkin. Uuteen viikkoon kuuluukin tuon hankinnan ansiosta jotain mustaa, johon silmä yrittää tottua…