Eilen pääsin jo järjestelyn makuun, tänään hieman illemmalla jatkuu! Ruokailutilan takaseinällä nököttävä Ikean Norrsten-kaappi (ei tietääkseni enää valikoimissa) on vielä työn alla; oikeanpuolimmaisten ovien takana olevat ruukut ja maljakot ovat nimittäin lisääntyneet :O. Täytyy hieman miettiä, luopuako jostain vai löytyykö niille kaikille säilytystilaa, kun hieman paremmin järjestelee.

061

Tykkään kaapista, koska sen sisusta on hauskasti musta. Tosin kaappia pestessä tuli mieleen, että onneksi huonekalumme eivät ole mustia – niin hyvin kaikki tahrat ja pölyhuikkaset mustasta pinnasta hohtavat! Ylläolevassa kuvassa kaapinovi ei ole vielä kuivunut ja sekin erottuu mustasta pinnasta selvästi.

067

Tämänkin kaapin sisällön järjestelyssä tärkeää on, että kaikki samat tavarat löytyvät yhdestä ja samasta paikasta. Ei niin, että maljakoita löytyy muualtakin tai että viinilaseja löytyy kahden oven takaa. Tiedän, että olen tarkka ja joku varmasti siellä silmiään pyörittelee, mutta vasta kun kaappi on täysin järjestyksessä, voin sulkea sen ovet tyytyväisenä ja alkaa keskittymään seuraavaan kaappiin :D. Äiti aina sanoo, että jo ihan pikkutyttönä olin kovin tarkka ja huoneessani kaikki oli paikoillaan ja ojennuksessa. Saapa nähdä, siirtyykö tuo piirre äidinmaidon mukana pienelle pojallemmekin ;).

072

Mutta nyt sunnuntaipäivän ohjelman pariin – kimeiden kiljahdusten saattelemana! Tuollainen taito opittiin eilen ja voi miten korkealta ja kovaa! :D

 

 

033

Tätä osuutta teistä jo muutamat odottelivatkin! Onneksi kaiken hässäkän keskellä ehdin ottaa tarjoilupöydästäkin kuvia, se on kuitenkin usein juhlien keskipiste – itse juhlan aiheen lisäksi tietysti. Halusin kauniin pöydän tuon rakkaan pienen ihmisen kunniaksi: kaunista, hempeää ja pehmeää. Mielestäni sellainen lopputulos olikin ja olin siihen kovin tyytyväinen.

Pöytäliinaa pähkäilin, en oikein innostunut ajatuksesta ostaa sellaista, koska niin harvoin sellaista tarvitaan. Kastepöytään liina löytyi äidiltäni; kaunis ja läpikuultava kukkakuvioinen. Tarjoilupöydän liina muodostui kaappini antimista: valkoisesta lakanasta, jonka päälle asettelimme valkoiset voilee-verhoni. Ne sopivat hyvin yhteen tilan saman materiaalin verhojen kanssa. Alimmainen voilee-kangas peitti lakanan alleen täysin ja päällimmäisen halusin pöydän keskelle tuollaiseksi kapeammaksi suikaleeksi. Hopeisesta nauhasta pienet rusetit molempiin päihin ja näin juhlapöydän pohja oli valmis:

032

Tarjoilupöydän kukka-asetelma tehtiin tuollaiseen jalalliseen maljaani (ison Mariskoolin tapainen). Kastepöydän kukka-asetelman voit kurkistaa Kastejuhlasta-postauksestani. Kuten siinä kerroinkin, jouduin hieman tätäkin asetelmaa itse muokkaamaan. Kävin ostamassa kaupasta valkoisen ruusukimpun ja korvasin asetelman nurkassa kyyhöttävät neljä neilikkaa niillä. Keltaiset neilikat pääsivät käyttöön sinne tänne sekä sisälle että ulos terassipöydille; niiden minimaljakoina käytin Kivi-kynttilälyhtyjäni.

Pienen muokkauksen jälkeen pöydän asetelmasta löytyi sekä valkoista hortensiaa että luonnonvalkoisia ruusuja; isompia ja pienempiä. Koristuksena pari satiininauharusettia. Siitä tuli mielestäni kaunis! Joissain kuvissa hieman paistaa tuo asetelman vihreä sieni lasin läpi, mutta luonnossa sitä ei oikeastaan edes huomaa. Kuvissa jotenkin korostuu.

017

019

Vaaleanpunaiset vaahtokarkkisydämet sopivat juhlan teemaan mielestäni loistavasti, vieressään vaaleansinisiä sydänkarkkeja.

020

022

cats

030

045

Tässä yksi paikka, jonne asetelmista irrotetut keltaiset neilikat päätyivät – lyhtyjä koristamaan:

038

Terassipöydän ääreen mahtui kuusi ihmistä kahvittelemaan, koko terassi olikin juhlissa ahkerassa käytössä. Halusin tänne jatkaa edes jollain tapaa samaa värimaailmaa kuin sisällä ja sainkin vaaleansinistä pöytätablettien ja vaaleankeltaista neilikoiden muodossa.

050

052

Tällaista teemavärien jatkuvuutta tuskin monikaan juhlavieras huomaa, mutta itselleni tuollaiset seikat ovat tärkeitä juhlia järjestäessä. Mukavaa pientä näpertelyä, joka osaltaan tuo sen juhlafiiliksen :).

059

060

En muistanutkaan aiemmin kertoa, että nuorempi kissamme järjesti ihan oman ohjelmanumeronsa kastetoimituksen aikana… Helteen vuoksi kaikki ulko-ovemme olivat auki ja kesken kaiken kissa juoksikin sitten ruokailutilan ovesta sisään: pieni jyrsijä suussaan ;). Ihmettelin, mihin mies juoksi kesken kaiken, kyllähän nyt kissa saa sisällä olla! Jälkeenpäin vasta kuulin, että kissa oli ajatellut kantaa oman kortensa kekoon mitä tarjoiluihin tulee, heh heh.

Kastetoimituksen jälkeen jokainen hikoili enemmän tai vähemmän, joten virkistävät maljat tekivät kauppansa. Tarjolla oli Pommacin lisäksi tämän kesän herkkuani: Pommac Roséta. Ihanan raikas juoma, ei liian makea!

303

306

Pöydän ei-niin-tunnistettavat herkut kirjoitin liidulla tuohon joskus muistaakseni Divaani-lehden kylkiäisenä tulleeseen liitutauluun. Olen muuten aivan järkyttävän huono kirjoittamaan liidulla/taululle, älkää siis kiinnittäkö huomiota noihin harakanvarpaisiin :).
Hyvänä esimerkkinä voisin mainita viime syksyn, jolloin toimin erään viikon yhden alakoulun opettajan sijaisena. Luokassa tosin käytettiin liitujen sijaan tusseja, mutta se ei asiaa auttanut. Käytin koko välitunnin huolelliseen taululle kirjoittamiseen. Välitunti päättyi ja ensimmäinen oppilas huudahtaa: Mitä tossa lukee?! Mä en saa mitään selvää! Voi olla, että mulla jonkin verran olkapäät hytkyi, kun taulua vasten hihittelin… Lapset; on ne niin rehellisiä!

316

Muistatte varmaan pitopalvelu-katastrofin, joka iski viime hetkillä… Päädyin lopulta tilaamaan juhlien suolaiset ja makeat eri paikoista. Ystäväni ja teidän vinkkien avulla löytyi lopulta lahjakas nuori nainen, joka nuo herkulliset makeat meille loihti. Hän valmisti juhliimme myöskin tuon täydellisen täytekakun suloisine tennareineen ja kukkineen, oi että <3. Meinasin itkuun pillahtaa, kun kakun juhlapäivänä hain!

310

325

Kakkuun valitsin täytteeksi vadelmat ja mustikat, kerman lisäksi. NAM. Ihanan kirpeä, mutta ei kuitenkaan liikaa! Täytekakun viereinen kakku oli aurinkoinen passion-valkosuklaajuustokakku, niin herkullinen sekin. (Aivan vesi kielellä täällä kirjoittelen…) Nämä makeat meille loihti NonparelliNurkan Janita, kiitos vielä! Niin lahjakas ja ystävällinen nuori nainen, että meistä taisi tulla heti kertaheitolla kanta-asiakkaita :).

308

Nonparellinurkassa valmistui myös nämä suussasulavat Cake Popsit. Maitosuklaa-valkosuklaapäällinen ja sisällä vaaleaa appelsiininmakuista kakkutaikinaa. Näistäkin kysyin varovasti, että onnistuuko ja kyllä vain, leikiten ja voi miten herkkuja olivatkaan!

Cake Popsien telinekin tuli Janitalta, siinä oli koristuksena toiveeni mukaisesti vaaleansininen nauha. Teline taitaa näkyä paremmin Juhlien jälkeen -postauksessani.

314

Näiden lisäksi tarjolla oli lihapasteijoita, paria pikkuleipää, vaahtokarkkeja sekä paria vaaleansinistä karkkilajiketta. Ja kaikkia jäi yli, vaikka kuinka ehdin viime hetkillä panikoida, että loppuvatkohan kesken…

315

Oi, ihanat ja herkät juhlat ne oli. Itse sankari ei niistä mitään taida muistaa, mutta onneksi on valokuvat :). Pian vieraiden lähdettyä hän nukahti kesken leikin sitteriin ja yöunillekin kävi jo kahdeksalta normiyhdentoista sijaan. Rankka ensimmäinen juhlapäivä <3.

 

 

Uutta viikkoa vastaanottamaan näiden pirtsakan pinkkien gerberoiden siivittäminä! Kyllä jännittää, nimittäin se, onko tämä nyt se viikko, jolloin maailmamme mullistuu :). Onko tämä se viikko, jolloin vihdoin saamme lapsemme luoksemme…

025

Eilen oli todella lämmin päivä, tähänastisen kevään lämpimin. Tuntui, että ulkona neuletakkikin oli liikaa! Haravoimme pihaa ja alkoi kyllä heti näyttää paremmalta. Vielä on jonkin verran haravoitavaa takapihalla, täytyy odottaa että maa kuivuu tarpeeksi. Poistin myös tuijista ja kartiovalkokuusista suojahuput (parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)) ja näyttivätpä ne ihanan raikkaan vihreiltä! Aivan kuin piha olisi nyt herännyt talviuniltaan, vaikka ei vielä täysin valmis olekaan.

Eilen huomasin myös takapihalta pilkistävät valkoiset krookukset, joita istuttelin toissasyksynä. Viime keväänä niistä ei näkynyt jälkeäkään, mutta nyt sieltä sinnikkäästi nousee sekä vihreää että valkoista. Juuri siltä pihan alueelta, johon on jo pihasuunnitelmakin johonkin pisteeseen saakka tehtynä eli välttämättä ei olisi tarvinnutkaan enää nousta kukkimaan :P.

cats

Seuraavaksi alan miettimään loppupäivän ohjelmaa ja sitä, missä myydään herkullisia Mehuiza-mehuja? Ja kuinka suurina purkkeina niitä myydään? Olen täysin sen tropical-maun pauloissa, mutta olen onnistunut löytämään sitä ainoastaan 2 dl kokoisena.

021

Jännittävää vappuviikkoa, blogiystävät!