Tämä kuuluu taas tähän ”miksi kotimme on pääosin neutraalin valkoinen ripauksilla mustaa ja harmaata”.
Jotta voisin käyttää kivasti vaihdellen ja ennen kaikkea kotiimme sopivasti monia erivärisiä pieniä piristeitä! Tässä tapauksessa esimerkiksi pöytätabletein ja ruusuin vaihtui kokonaan ruokailutilan ilme. Ja erittäin pienellä rahalla:


Ostin tabletit jo viime vuonna, kun täällä vielä oli Hemtex, ajatellen, että niille tulee varmasti joskus vielä käyttöä. Ja viime viikolla se päivä koitti.
Eli hiukan alle kuudella eurolla muuttui ruokailutilan yleisilme (jos ei ruusuja lasketa mukaan). Pinkkejä tyynyjä mulla oli ennestään, joten muutama sellainen olohuoneen sohvalle ja tilat yhdistyy kivasti toisiinsa samansävyisten väripilkkujen ansiosta.


Pidän enemmän tableteista kuin kaitaliinoista, vaikka nekin kyllä ihan kauniita ovat. Ehkä olen vain tottunut enemmän tabletteihin. Tabletteja meiltä löytyy muutamia erilaisia, tykkään vaihdella niitä useamman kerran vuodessa. Kesällä niitä tarvitaan myös terassin eli kesäkeittiön puolella, joten niitä saakin olla ihan kiva valikoima :P

Näitä pinkkejä tabletteja mulla on kuusi, mutta joskus ostan tabletteja vain neljä. Esim. niitä keväisen limenvihreitä tabletteja ostin vain neljä, ajattelin värin olevan sellainen että neljä riittää ;). Aina pöydässä ei ole kuutta ihmistä, joten ihan turhaan pitää kahta ylimääräistä tablettia kattauksessa. Neljän tabletin kattauksessa pöydän keskelle jää enemmän tilaa jollekin näyttävämmälle maljakolle tai asetelmalle ja valkoinen, tyhjä pöytätilahan on pelkästään kaunista :)


Joskus jos satun löytämään aivan yli-ihanat tabletit, ostan niitä vastaavasti kahdeksan tai enemmänkin! On hyvä olla muutama varalla, vahinkoja aina sattuu, ja on myös kiva, että kesäkeittiössä on samat tabletit kuin sisällä :)

Kuten kuvasta näkyy, ovatkin kesällä lähestulkoon samaa tilaa, vain ”ikkunaseinä” välissä:

Tuosta ruokailutilan seinästä tulikin mieleeni eräs muisto rakennusajalta… Oli todella helteinen kesäpäivä, siivoilin siinä pihaa ja mies, noh mies rakensi taloa :D. Taloon oli vasta pystytetty ulkoseinäpiirat ja se alkoi pikkuhiljaa hahmottua. Tuossa ruokailutilan seinässä oli valtava aukko isolle ikkunalle ja sen vieressä lasiparioville. Mies tokaisi hämmästyneenä siis meillehän tulee tuo seinä lähes kokonaan ikkunaa!
Se oli yksi hauska oivallus niiden satojen raksa-ajan oivallusten joukossa ;)


Olen silloin tällöin saanut kysymyksiä kiiltovalkoisen pöydän naarmuuntumisesta. Sehän on selvä, että pöytä kuin pöytä naarmuuntuu. Ja aina kiiltävästä pinnasta naarmut erottuu paremmin kuin mattapinnasta. Vaikka tabletit jonkun verran pöydän pintaa suojaavatkin, koen aina tuossa maaliskuun tienoilla sen
ääh apua -tunteen, kun kevätaurinko tulee niin kauniisti sisään paljastaen ihan kaiken. Tuolloin pöydän naarmut ihan hyppää silmille. Pari päivää saatan hiukan harmistella, mutta sitten silmä tottuu. Asia on loppujen lopuksi melkoisen pieni ja ehkä turhamainenkin, joten se korjaantuu muuttamalla ajatusmaailmaa :D. Sitten kun meidän pöydän pinta alkaa olla enemmän ja oikeasti häiritsevästi naarmuilla, viemme sen valmistusliikkeeseen hiottavaksi ja uudelleenmaalattavaksi; näin pöytämme on muutamalla kympillä taas kuin uusi.

Puupöydät on mielestäni asia erikseen: niitä naarmut ja kolhut ja elämisen jäljet vain kaunistaa!Ihanaa & aurinkoista lauantaita! :)

 

Tulin tässä pikaisesti piipahtamaan blogissa, odottelemme ystäviä saapuvaksi. Ensimmäinen pääsiäispäivä sujuu siis hieman rennommissa ja letkeämmissä tunnelmissa kuin pari edellistä touhukasta päivää. Tänään herkutellaan ja vaihdetaan kuulumisia, päätähtenä taitaa loistaa ystävien yhdeksän kuukauden ikäinen G-tyttönen :)Sisustuskuvahaaste on nyt jäänyt hetkeksi muiden postausaiheiden varjoon, mutta olkoon tämä haasteen kattaus-sana :)


Tabletit näyttää kyllä livenä kirkkaamman limen vihreiltä, kamerassa hiukan kurjemman väriset. Mutta siis limen vihreitä, keltaisia ja vaaleanpunaisia sävyjä meidän pääsiäispöydässä.


Pöytä on katettu ja salaatti tehty, enää vieraat puuttuvat ja sitten ruoka uuniin. Meillä syödään tänään yhtä lempparia: hunajabroileria hunajakermakastikkeessa jasmiiniriisin kera. Salaatissa vihersalaatin lisäksi kurkkua, paprikaa, kirsikkatomaattia, ananasta ja vihreitä & tummia viinirypäleitä. Pähkinäsekoituksen lisään salaattiin vasta vähän ennen tarjoilua, ettei pähkinät pehmene liikaa. 



Jälkiruuaksi herkutellaan mämmiä, lisuke siihen kunkin oman maun mukaan ;).

Kahvin (tai mulle teetä) kanssa nautimme vaniljaista mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeen kera.


Aurinko hemmottelee meitä tänäänkin, mikäs tämän parempaa!

Nauttikaamme! :)

Kiirastorstain huomenta!
Jo aurinkoiseen päivään heräämään tottuneena hiukan kirpaisi, kun ikkunoista avautuikin vitivalkoinen talvimaisema :D Ja lunta sen kuin satelee! Hetken harmitti, ettei varattukaan sitä Euroopan kaupunkilomaa pääsiäisviikonlopuksi… Pienenä lohtuna valikoin tähän postaukseen ihanan aurinkoisia kuvia, jotka otin viime viikonloppuna.

Reilu viikko sitten tein kivan hankinnan kotiin, pääsiäistä ja kevättä silmälläpitäen. Huomaatteko kuvasta mikä se on?


Aurinko hieman häikäisi 8), mutta ostin nämä pöytätabletit kivan limen vihreän sävyssä! Oon tykästyny nyt tällaisiin vinyylitabletteihin: pysyvät loistavasti paikoillaan, eivät rypisty ja helppo pitää puhtaana! Samaa materiaaliahan on myös ne mun Pentikin tabletit.


Meidän tämän pääsiäisen sävyt käy ilmi toisen kuvan Aalto-kulhon suklaamunista: pastellinsävyistä keltaista, limeä ja vaaleanpunaista! Aalto-maljakon neilikatkin ovat saaneet seuraa ja nyt on maljakossakin nuo sävyt edustettuina. Voin ottaa myöhemmin kuvia.

Miehet on kyllä joskus niin suloisen hauskoja mitä tulee sisustusjuttuihin: kun vaihdoin nuo tabletit ruokapöydälle viikonloppuna, mieskin tuumas innostuneena et tulipas raikkaan näköistä! :D
En tiedä oliko oikeasti innostunut vai oliko sitä vain mun mieliksi, kivalta tuntui kuitenkin :)
Täytyypä muistaa kehaista jotain autotallissa ;D


Voi että mä oon oottanu tätä pääsiäislomaa, saan nauttia jopa viisipäiväisestä sellaisesta!

Tänään illalla vielä yhdet sisustuskutsut, mut ei niitä ehkä lasketa työksi ;). Odotan jo huomista, sillä ei olla miehen kans koko viikon aikana nähty toisiamme kuin muutaman kerran vilaukselta, niin ristiin on menny aikataulut. Myöskin siitä syystä vietämme koko pääsiäisen kotona. Kaikenlaista kotipuuhastelua ja vieraitakin saamme hieman kauempaa.
Viime pääsiäisestä muistelen, että meinas tulla aika pitkäksi kaikkien niiden pyhien takia, siispä tälle pääsiäiselle olen kehitellyt jotain pientä kivaa puuhaa joka päivälle!
Miten te aiotte viettää pääsiäisen?

Oikein mukavaa pääsiäisen aloitusta toivottelen teille!
Ja te jotka aiotte reissata pidemmälle, olkaahan varovaisia; voi olla muutama muukin tien päällä :)