Mielen päällä uusi seinävalaisin! Joskus netissä seikkaillessa saattaa yllättäen löytyä oikea helmi ja sellaisen löysin tässä yhtenä päivänä erilaisia seinävalaisimia googletellessani! Kyseessä on mm. Finnish Design Shopissa myytävä Normann Copenhagen Rise-valaisin*. Söpö kuin mikä!

Tässä valaisimessa yhdistyy kauniisti puunsävy saarnipuun muodossa sekä ikisuosikkisävyni kuten valkoinen, harmaa tai musta. Kaikki yhdistelmät ovat kauniita, mutta ehkä meille valitsisin joko valkoisen tai harmaan vaihtoehdon. Valaisinta on saatavilla myös keltaisena ja upeana petroolinvihreänä*.

Kuten olen pariin otteeseen aiemmin maininnutkin, minulla on etsinnässä uusi seinävalaisin ruokailutilamme päätyseinälle ja harmi vain, niin söpöjä kuin nämä ovatkin, niin taitavat sopia paremmin lukuvaloiksi tai yöpöytävaloiksi kuin meidän tarkoitukseemme, jossa valaisinten täytyisi antaa myös yleisvaloa tilaan.

Valaisinpaikkoja ruokailutilamme seinässä on kaksi, mutta välillä olen miettinyt, jos seinälle laittaisikin vain yhden seinävalaisimen ja peittäisi toisen aukon vaikka taululla :D. Tuollainen kahden samanlaisen valaisimen symmetrisyys ei ole nimittäin enää vuosiin oikein innostanut ja olen muutenkin hieman kyllästynyt näihin nykyisiin, vaikka niissä ei sinänsä mitään vikaa olekaan, mutta kun niitä kahdeksatta vuotta katselee, kaipaa jotain pientä vaihtelua… Miltä teidän mielestänne kuulostaa yhden seinävalaisimen ratkaisu tähän? Entä olisikohan teillä ehdottaa valaisinvaihtoehtoja, joko yhden tai kahden valaisimen ratkaisuja – ottaisin vinkkejä ilomielin vastaan! Itse olen etsinnöissäni päätynyt lähinnä umpikujaan. Toki tämä ei mikään kiireellinen juttu ole eikä mikään täysin pakollinenkaan eli jos kivaa ei löydy, en väkisin osta jotain puolikivaa, vaan jatkan etsintöjä kaikessa rauhassa…

Näistä mietinnöistä päivää aloittelemaan – mukavaa sellaista teillekin!

*Sisältää mainoslinkin. 

(Tuotekuvat lainattu FDS.)

Täällä on ollut tällä viikolla melkoisen koleaa ja sateista, hyvin harmaata aamusta iltaan! Niinpä tämä viikko on ollut omiaan uhrata aikaa ja kerätä inspiraatiota syyskotiin – mitä kotimme sisustus tällä hetkellä kaipaa, jotta se sopisi koleisiin syyspäiviin ja kotiin olisi entistäkin ihanampi käpertyä? 

Ensimmäisenä lähdin miettimään valaisimia; pimeät illat ovat saaneet kesän tauon jälkeen valaisimet syttymään iltaisin! Sen kummempia tarpeita ei ole, mutta ruokailutilan päätyseinään tahtoisin uudet seinävalaisimet. Tuo asia on ollut mielessäni jo parisen vuotta, mutta koska ei ole ollut pakko, on asia venynyt ja nykyisten kanssa on vain eletty. Yksi syy on myöskin se, että kauniita seinävalaisimia ei tunnu juurikaan tarjolla olevan! Tai lähinnä sellaisia, jotka sopisivat silmissäni ruokailutilaamme. Olen miettinyt myöskin sellaista vaihtoehtoa, että laittaisin päätyseinälle vain yhden seinävalaisimen ja toisen valaisinpaikan peittäisin taululla :D. Tätä täytyy vielä hieman makustella…

Kokosin kollaasiin ihanan herkullisia tunnelma- ja tuotekuvia Jotexin valikoimista. Ensimmäisessä kuvassa näkyy ihana cozy corner Kinna-sohvapöydän* ja Sweden-kattovalaisimen* kera. Tuota betonista Sweden-kattovalaisinta löytyy myöskin valkoisella reunalla ja se olisikin oma valintani! Panama-seinävalaisin* kiinnitti heti huomioni tuossa messingin sävyssään. Tosi kaunis ja simppeli, näkisin hyvin kotonamme, mutta tuo on ruokailutilaan ehkä liian pieni… Tai en tiedä, jos niitä olisi kaksi vierekkäin, voisi tuo hyvinkin tulla kyseeseen! Samaa yksinkertaista linjaa jatkaa myös harmaa Cyprus-ikkunavalaisin*. Ikkunavalaisimet ovat mielestäni sellainen piste iin päälle kodin sisustuksessa – aivan ihania tunnelmanluojia!

Syksyä varten täydennetään myöskin kynttilävarastot syyskotiin ja Rörvik-kynttelikkö* osuikin silmiini monien vastaavien joukosta. Kynttilöitä ei tähän osoitteeseen tarvitse hetkeen lisää ostaa, mutta kodinhoitohuoneeseen olen jonkin aikaa miettinyt uutta mattoa. Siellä on tällä hetkellä seitsemän vuotta vanha mustavalkoraitainen Ränder-muovimatto*, joka on ollut ihan loistava, mutta se on nyt vuosien pesukonepesujen jälkeen hieman veltostunut ja siitä on alkanut irtoamaan pieniä muovimurusia, joten ehkä kohta olisi uuden maton aika. Muovimatto on kodinhoitohuoneessa kätevä, mutta toki siellä voisi olla jokin puuvillainenkin. Tosin liukueste pitäisi olla alla, laattalattia on sen verran liukas. Olen kyllä tykännyt kovasti muovimaton helppoudesta tahrojen ja pesujen suhteen! Kodinhoitohuoneessamme tapahtuu kuitenkin hyvin monet lapsiperheen arkitoiminnoistamme, niin ainahan sitä rapatessa roiskuu. Yksi varteenotettava vaihtoehto onkin yläkollaasissakin näkyvä musta Trento-muovimatto*.

Toiseen kollaasiin päätyi vielä pari valaisinta lisää: Brooklyn-kattovalaisin* sekä retrohenkinen Nevada-pöytävalaisin*. Erilaisia kulhoja tarvitaan aina säilömään mitä milloinkin ja kaunis vaihtoehto on esim. Mira-kulho* harmaan tai valkoisen sävyssä.
Sohvannurkassa tarvitaan tunnelmavalon lisäksi lämmintä Cosy-ryijymattoa* tai pehmoista Hejan-rahia* varpaiden alle. Olen huomannut, että meillä raheja saisi olla kaksi tai jopa kolmekin nykyisen yhden sijaan. Kokonaisuuden viimeistelee tyylikkäästi marmorikantinen Nyland-sohvapöytä*, jonka musta versiokin näyttää upealta!

Entäs mitä sanotte viininpunaisesta/burgundinpunaisesta/luumun sävystä näin syksyn kynnyksellä? Olen bongaillut tätä sävyä kuvista nyt aiempaa enemmän ja näyttäähän se aika herkulliselta mm. Kursiv-laskosverhon* tai Diya-päiväpeitteen* muodossa. Ehkä noin räväkästi en uskalla lähteä tuota sävyä kotiimme tuomaan, mutta jokin tyynynpäällinen ja kynttilä voisivat hyvinkin toimia :D.

Tänä iltana ajattelin nipistää aikaa kodin sisustusjutuille. Pientä tekstiilivaihdosta ja esillä olevien tavaroiden muutoksia olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Joskus tosiaan ne pienetkin jutut piristävät!

Joko te olette tehneet hankintoja syyskotiin vai onko asia vasta suunnittelun asteella?

*Sisältää mainoslinkin. 

(Tuotekuvat lainattu Jotex.)

Olen tässä mietiskellyt, että milloin olisi aika tehdä muutoksia pojan huoneessa: sitten vasta, kun sille on oikeasti tarvetta vai sitten, kun huone vain alkaa näyttää liian pienen lapsen huoneelta pojan ikään nähden? Tällainen ajatus tuli mieleeni yhtenä päivänä pojan huoneessa leikkiessämme, kun katselin siellä ympärilleni. Huone oli alkuun vauvan valtakunta (tosin eihän vauva sitä edes käyttänyt) ja sitten reilun vuoden päästä siitä alkoi muodostumaan taaperon huone. Taaperoikä oli ikä, jolloin poika alkoi itsekin leikkimään huoneessaan, mutta varmaankin ensimmäiset pari vuotta on sellainen aika, jolloin lapsi ei niinkään omaa huonetta tarvitsisi. Toki tuo riippuu hieman perheestäkin…

Olen myös miettinyt sitä, milloin poika siirtyisi omaan huoneeseensa nukkumaan. Ehkä sitä voisi koittaa ensi syksynä, jos siltä tuntuu. Tähän asti hän on nukkunut Stokken Sleepi-sängyssään (saatu aikoinaan blogin kautta) ja mahtuu sinne kyllä edelleen, mutta viimeistään syksyllä on ajankohtaista siirtyä isoon peittoon ja silloin tulee tarpeeseen myös isompi sänky. Makuuhuoneessamme tulee isomman sängyn kanssa turhan ahdasta, kun ostimme pari kuukautta sitten sen 180-senttisen sängynkin, joten ehkä siirto olisi paikallaan silloin. Lapsi varmaan tottuu tähän uuteen järjestelyyn, mutta en tiedä miten on minun laitani!

Katselin netistä muutamia lastenhuonekuvia ja mietin, minkähän ikäinen lapsi huoneissa asustaa… Usein nämä kuvat on stailattu joko vauvalle tai sitten pienelle taaperolle: harvemmin löytyy kouluikäisen huoneista kuvia.

Tosiaan viimeistään sitten, kun poika siirtyy omaan huoneeseensa nukkumaan, täytyy huoneessa tehdä muutoksia, jotta sänky mahtuu sinne. Säilytystilaa huoneessa on tämän hetken tarpeisiin nähden ainakin hyvänlaisesti, mutta ylimääräistä säilytystilaa ei ole eli niistä mistään ei voi luopua. Ainoastaan sohva on sellainen hieman ylimääräinen juttu eikä niin välttämätön, mutta siinä on kyllä ihana yhdessä makoilla ja lukea kirjoja! Poika menee aina sohvalleen, jos lukee kirjoja yksinäänkin, joten käytössä se kyllä päivittäin on. Nooh, täytyy miettiä näitä sitten loppukesästä uudemman kerran. Ehkä sänky tulee sitten korvaamaan sohvan.

Innostuin eilen putsailemaan kotimme sohvia (olohuoneen ja pojan huoneen) hieman perusteellisemmin ja samalla päätin järjestellä pojan huoneessa huonekaluja vähän toisella tavalla. Tämä projekti tuli lähestulkoon valmiiksi, joten täytyypä ottaa siitä kuvat lähipäivinä! Ikkunanpesu-urakan aloitin toissailtana ja se on vielä kesken. Ulkoa ikkunat on kokonaan pesemättä (nyt täällä sataa vettä/räntää/rakeita vaakasuoraan), joten saapa nähdä, ehdinkö saamaan ne puhtaiksi juhannukseen mennessä! Ainakaan näillä ”kauniilla kevätkeleillä” ei valmista hetkeen tule. Puhumattakaan katupöly- ja siitepölykaudesta… Myös terassi odottaa kevätilmettään, mutta eiköhän sinne jonkinmoinen versio pojan synttärijuhliksi saada.

Millä tavoin teillä tapahtui muutos taaperon huoneesta leikki-ikäisen huoneeksi?

(Kuvat lainattu 55kvadratAlvhem/Fredrik Karlsson.)