>Tähtiä

>

Viime viikolla saitte reilun vuorokauden ajan äänestää, kumpi jouluolohuone olisi eniten mieleenne: punavalkoinen vai harmaavalkoinen. Punavalkoinen vei selvän voiton saaden 82 % annetuista äänistä. Täytyy myöntää että yllätyin vastauksesta, olin melko varma että äänestäisitte meille harmaavalkoisen jouluolohuoneen :)
Ja kyllä me niin päätettiinkin, että punaiset sohvat on olkkarissa joulun yli. Mustanharmaata sohvaa saa sitten katsella taas vuodenvaihteen jälkeen yllin kyllin! 
On kiva hyödyntää näitä punaisia sohvia nyt kun siihen vielä on mahdollisuus. Lisäksi kaapeista löytyy kaikenlaisia kivoja punaisia juttuja, joita voin nyt ottaa esiin ensimmäistä kertaa tässä kodissa! Kivaa vaihtelua tuo nämä sävyjen muutokset kodin sisustukseen, vaihtelu virkistää aina. Silti valkoinen ja hopea ovat ne ikisuosikkini jouluväreistä. Niistä nautittiin kuitenkin viime vuonna, nyt on punaisen ja valkoisen vuoro :)
Oonki jo miettiny, miten yhdistän olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön toisiinsa nyt kun on tätä punaista esillä ja pari kivaa ideaa siihen sainkin! Luvassa jotain pientä ja hillittyä.


Eilinen ilta vierähti kivasti joulujuttujen parissa häärätessä ja nyt meidän olohuonetta koristaa kolme tähteä. Ja ennen kuin joku ennättää asiasta mainita, niin sanon heti että tähdissä on tarkoituksella keltainen valo, ei valkoinen. Ja näin on kotimme muissakin valaisimissa. Tämä ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että meidän silmissä kellertävä valo on kauniimpi, kodikkaampi, lämpöisempi ja kotoisampi kuin puhtaan valkoinen. Makuasioita nämäkin :)


Nyt kun katson olohuonetta, jossa on punaiset sohvat ja tähdet loistaa kaunista valoa, tulee ihanan lämmin ja jouluinen olo <3



Ikkunatähtien lisäksi olohuoneesta löytyy pöytätähti. Niin ja vaikka tähtiä on yhteensä kolme, näyttää välillä (nurkkaikkunoiden ansiosta) kuin niitä olisi lähes kymmenen, heh!
Laittelen lisää kuvia pikkuhiljaa, kunhan ennätän.


Joko teidän kodeissa näkyy lähestyvä joulu?
Ajatella, huomenna on jo 
j o u l u k u u !

Comments

  1. Anonymous
    30.11.2011 / 11:22

    >Ihanan kodikkaan ja jouluisen näköinen nurkkaus! Ja hyvä päätös jättää punaiset sohvat olkkariin joulun yli :)Mukavaa keskiviikkoa!-I-

  2. Marika
    30.11.2011 / 11:41

    >Tosi kiva kun valitsitte punaista nyt jouluun, olohuone tähtineen ja punaisine sohvineen näyttää aivan upealta ja lämminhenkiseltä! Tuo valojuttu muuten pitää minustakin paikkaansa, keltainen valo on kodikkaampi.Meillä ei ole vielä mitään joulujuttuja kotona, mutta pikku hiljaa pitää alkaa laitella. Jotenkin vielä marraskuun alkupuolella on minusta niin aikaista laitella joulua omaan kotiin, mutta nyt voi jo hyvin laittaa. Eli jouluvaloja ja kynttelikköjä ainakin aluksi kehiin. Omaan joulun valmistautumiseen kuuluu myös olennaisena osana jouluruokien valmistus, nam, sitä odotellessa :)

  3. mapela
    30.11.2011 / 11:41

    >Kaunista <3

  4. Hanna
    30.11.2011 / 11:51

    >Todella kauniin näköistä! Meilläkin loistaa jo yksi tähti ruokailutilan ikkunassa. :)

  5. S
    30.11.2011 / 18:34

    >I: kiitos paljon, kiva kuulla! ja samoin sulle :))Marika: kiitos Marika! joo kohta voikin alottaa kaikki joulutohinat, ei enää pitkästi jouluun ja aika menee yllättävän nopeasti!mapela: voi kiitos :)Hanna: kiitos paljon Hanna :)

  6. riikka
    30.11.2011 / 18:41

    >Niin kauniita nuo ikkunatähdet. Ihanaa pian alkavaa joulukuuta sinne!

  7. Johanna
    30.11.2011 / 18:50

    >Onpa ihanan näköistä!Meillä joulu aloitti sisäänhiipimisen maanantaina, kun vapaapäivänä sain aikaan jouluverhot. Loput koristukset saanen paikalleen itsenäisyyspäivänä – kun on taas vapaapäivä :)

  8. Marika
    30.11.2011 / 19:59

    >Muisti pätkii, mistä olitkaan hankkinut tuon tähden? Se on niin kaunis ja ajattelin että voisin hankkia samanlaisen:)

  9. Anonymous
    30.11.2011 / 20:54

    >Eipä taida tulla just yhtään joulua tänä vuonna kotiin…taitaapi pukata muuttoa juuri joulun tienoilla… No enpä kauhea joulu ihminen olekkaan, joten ei se kauheesti harmita. Kisuille tulee kyllä joulu herkkujen muodossa ♥ T:Niina ja 4kisua

  10. S
    30.11.2011 / 21:19

    >riikka: niin mustakin <3. ja kiitos paljon, samoin sulle Riikka!Johanna: kiitos Johanna :). vapaapäivänä onkin mukava hääräillä ajan kanssa, silloin siitä nauttii eniten. Marika: ostin noita isoja tähtiä kerran ohikulkumatkalla Torniosta :). niiden halkaisija on 110 cm! aivan ihanan isot :)Niina ja 4kisua: höh :/ toivottavasti asiat kuitenkin järjestyy parhain päin <3

  11. Night at Vogue
    30.11.2011 / 21:28

    >Varmasti tunnelmallinen lopputulos! Meillä on jo hetken jouluvalot roikkuneet ikkunassa.

  12. Meän Satu
    30.11.2011 / 22:31

    >Ihanan kauniin tunnelmallinen kuva nurkkauksesta :) Joulu näkyny jo pitkään meillä, vielä muutama asia puuttuu :) Ihanaa joulun laittoa sinnekki :)Niina ja 4kisua: voimia jaksaa ja onneksi sulla on ne ihanat kisut antamassa lämpöä ja voimaa <3Anteeksi S, oli pakko laittaa Niinalle voimaviesti tähän,ko joulu kuitekki tulossa, eihän haittaa <3 ei tuu tavaksi :)

  13. S
    1.12.2011 / 13:05

    >Night at Vogue: kyllä, tulee huomattavasti enemmän jouluntuntua ku saa valoja esille :)Meän Satu: kiitos Satu! ei tarvi pyytää anteeksi :))

  14. Meän Satu
    1.12.2011 / 14:03

    >:) Kiitos sulle <3

  15. Ansku
    3.12.2011 / 19:37

    >Mä olen viikko sitt aloittanut pikkuhiljaa joulun laiton. Ihanaa aikaa!

  16. S
    4.12.2011 / 13:13

    >Ansku: niin on ja niin mukavia nää joulupuuhastelut :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.