Osallistu kisaan omalla kattauskuvallasi!

 

Sain idean tähän tuossa loppuvuodesta ja kaavailin tämän toteutuksen mielessäni vuoden alkuun. Nyt sain vihdoin käytyä läpi blogini sähköpostit: poistelin turhat, tein postilootaan uusia kansioita ja jaottelin posteja niiden mukaan. Ihanaa järkkäiltävää muuten tuollainen, kun vain saa aikaiseksi siihen ryhtyä! Se aloittaminen, se aloittaminen… Mutta mikä tärkeintä: nyt sinne on tehty tilaa teidän valokuvillenne ja kisa voi alkaa!
Kyse on siis lukijakilpailusta, jonka aiheena on kauniit kattaukset. Jotenkin halusin tätä rajata ja ajattelin, että jätämme ulkopuolelle ainakin jouluaiheiset kattaukset ;).

Kuten tiedätte olen melkoinen kattausfani: rakastan sekä tehdä niitä että katsella niitä (livenä tai kuvissa, ei sen väliä), joten ajattelin että näin sekä minä että te lukijat pääsisimme nauttimaan erilaisista kattauksista kuvien muodossa! Kuvista saa varmasti kivoja ideoita itse kukin. Mulla on itselläni suunnitelmissa eräs kattaus, mutta se sopii enemmän kevääseen, joten esittelen sen täällä sitten myöhemmin.

Sitten kilpailun sääntöihin:
Kattauskilpailuun voi osallistua omalla kattauskuvallaan eli lähetä kuva kattauksestasi minulle sähköpostitse otsikolla ”Kattauskisa” (allyouneediswhite@hotmail.com). Muista liittää mukaan oma nimesi tai nimimerkkisi, myös pienen kuvauksen kattauksestasi voit halutessasi mukaan raapustaa. Kattaus voi olla joko ruoka- tai kahvipöydän kattaus. Jos et itse halua osallistua, mutta tiedät, että joku ystävistäsi ehkä haluaisi, vinkkaa kisasta ihmeessä hänellekin! Otan kuvia vastaan 12.2.2013 asti, mutta otan oikeudekseni muuttaa tuota kuvien vastaanottamisaikaa (tarvittaessa joko lyhentää tai pidentää sitä), sillä en osaa ennustaa montako kuvaa ja kuinka nopeasti tulen saamaan. Kuvia voi tulla 10 tai niitä voi tulla 1000, aika näyttää.

Kun olen saanut kaikki kuvat, valitsemme raadin (minä ja pari ystävääni :)) kanssa joukosta kolme parasta. Kokonaisuus ratkaisee! Tulen julkaisemaan voittajakuvat blogissani niin pian kuin mahdollista, mutta huomioithan, että kuvien läpikäymiseen voi hetki vierähtää. Tämä kisa on täysin leikkimielinen eikä pidä loukkaantua, jos se oma kattaus ei voitakaan (tiedän jo etukäteen itsestäni sen, että tulen harmittelemaan etten voi palkita kaikkia osallistujia ja pelkään pahoittavani jonkun mielen :D). Palkinnoiksi yritin valita vähän erityylisiä tuotteita, jotta olisi mahdollisimman monen makuun. Halusin jollain tapaa palkita vaivannäkönne ja palkitsen siis kolme raadin mielestä kauneinta kattausta pienillä palkinnoilla, jotka ovat tässä:


Tyynyliina (40×60 cm)/House, kaksi mustaa sisustustekstitarraa, pieni kattauspaketti (servetit, kynttilämansetit, vanilja-lämpökynttilät)/Pentik/Kodin YkkönenKupu-palovaroitin (sävy graphite white)/Harri Koskinen, hopeiset koristesydämet/Living & Room, vanerinen pannunalunen/RK Design.

 

Palkintojen jako tapahtuu seuraavasti:
Kun julkaisen kolme voittajakuvaa blogissani, odottelen voittajien yhteydenottoa sähköpostiini. Se, joka ensimmäisenä ottaa yhteyttä, saa valita ylläolevista tuotteista itselleen kaksi. Toisena minuun sähköpostitse yhteyttä ottanut valitsee jäljellejääneistä neljästä tuotteesta kaksi ja kolmantena eli viimeisenä yhteyttä ottanut saa ne kaksi tuotetta, jotka ovat jääneet jäljelle. Eli näitä kolmea raadin valitsemaa kattausta ei laiteta mihinkään järjestykseen, jonka mukaan palkinnot jaetaan, vaan nopeus ratkaisee!

Kun lähetätte kattauskuvanne, annatte minulle samalla oikeuden mahdollisesti esitellä kuvanne blogissani helmikuun aikana. Sillä jotta tästä kisasta olisi mahdollisimman paljon iloa muillekin kuin minulle, aion esitellä muutaman kattauskuvan täällä, en siis vain voittajakuvia. Tästä kisasta saa vapaasti kertoa myös omassa blogissaan tai facebook-profiilissaan, jotta saataisiin mukaan paljon osallistujia! :)

Kisa alkakoon! Toivottavasti saamme kuvista paljon inspiraatiota ja vinkkejä omiin kattauksiimme, vaikka lähestyvää ystävänpäivää silmälläpitäen! Olen ihan innoissani tästä, toivottavasti tekin! :)

Comments

  1. 27.1.2013 / 11:38

    Onpa hauska kilpailu-idea!
    Linkitin kilpailun blogiini.

    • 27.1.2013 / 11:59

      voi kiitos Taija! :))

  2. Liinu
    27.1.2013 / 18:18

    Tämä kuulostaa hauskalta. Heti tuli mieleen millaisen kattauksen voisin toteuttaa… :) Jos sitä nyt vaan joku ilta ehtisi ja saisi ylipäätään sellaisia ka

    • Liinu
      27.1.2013 / 18:20

      Hups, lähti ennen aikojaan. Eli toivottavasti saisi ylipäätään sellaisia kattauksia/kuvia aikaiseksi mitä kehtaa mihinkään lähettää :)

      • 27.1.2013 / 19:42

        toivottavasti osallistut Liinu! päivänvalolla tulee aina parempia kuvia, että jos vain siihen aikaan on mahdollista kameran kanssa hääriä :). mutta oli niin tai näin niin ilman muuta osallistumaan!

  3. 28.1.2013 / 08:56

    Niin hauska idea, täytyypä minunkin varmasti osallistua :) Linkitin muuten tämän minunkin blogiini, jospa sieltä löytyisi innokkaita kattaajia :)

    • 28.1.2013 / 09:52

      ilman muuta osallistumaan vain rohkeasti! turhaa ujoutta ollut nyt liikkeellä :)
      kiva että linkitit, kiitos!

  4. 28.1.2013 / 12:05

    Ihanaa vaihtelua kaikkiin ns. tavallisiin blogikilpailuihin. Taidanpa tehdä oman kattaukseni heti tänään illalla :) Toivottavasti kuvista tulee julkaisukelpoisia pimeydestä huolimatta!

    • 28.1.2013 / 12:24

      mukava kuulla! tee ihmeessä, odotan innolla :) voi apua näin sun blogissa äsken niin herkullisia pannarikuvia että :P

      • 28.1.2013 / 14:17

        Kiitos! Ei ehkä se kaikkein terveellisin aamupalavaihtoehto, mutta tosi hyvää!

        • 28.1.2013 / 18:57

          ei sen aina tarvitsekaan olla! ;)

  5. 28.1.2013 / 13:07

    Oi, kun kiva kilpailu! Innolla odotan millaisia kattauskuvia saadaan nähdä :) Nuo Villeroy & Boch -astiat ovat kyllä niin kauniita, jaksan aina ihastella kattauskuviasi kun nuo astiat on esillä! Itsekin kerään New Wave -sarjaa <3 Ja siitä tulikin mieleeni, mistä olet ostanut sarjan astioita vai oletko saanut lahjaksi? Meillä päin näitä myydään vain Anttilassa, ja niissäkin monesti tilaustuotteena. :/

    Ja hei, vihdoin olen saanut laitettua oman blogin pystyyn (kirjoittelin sulle aiemmin SK nimellä)! Alkutaipaleella vasta ollaan, mutta tervetuloa seuraamaan sisustuspainotteista blogia :)

    • 28.1.2013 / 18:56

      toivotaan että mahdollisimman moni osallistuu, jotta saamme kuvia ihastella!
      oon keränny tuota astiastoa jo 6-7 vuotta, osan olen saanut lahjaksi ja osan ostanut itse Kodin Ykkösestä tai sitten täältä paikallisesta pikkuliikkeestä.
      paljon onnea uudelle blogille, kiva että päätit avata oman blogin :))

  6. 28.1.2013 / 15:12

    Laitanpa minäkin kuvan, kiva idea :)

    • 28.1.2013 / 19:08

      mahtavaa, tuli perille! :)

  7. 28.1.2013 / 17:33

    Kiva idea tuo kilpailu! osallistu mielelläni jos vaan aika riittää. Itse vasta perustin oman blogini mutta pitkään jo seuraillut muiden blogeja ja sisustus on yksi mun suurimmista intohimoista;) jos et ole vielä tutustunut kauniisiin Zelected by Housen sisustustuotteisiin niin käy vilkaisemassa http://www.zbh.fi ! minun kautta niitä saa tilattua;)

    • 28.1.2013 / 19:09

      toivottavasti ehdit osallistua! onnea uudelle blogille :)
      ZBH:n tuotteet on tuttuja, eräs ystävänikin niitä myy.

  8. 29.1.2013 / 20:20

    Voih, olisin mielelläni osallistunut, mutta en valitettavasti ehdi ottaa kuvia ennen ensi viikkoa. Jään odottamaan, että postaat muiden tuotoksia, onpa jännä nähdä:)

    • 30.1.2013 / 11:05

      toivottavasti tämä viesti tavoittaa sinut! sillä päätin pidentää kuvien vastaanottamisaikaa viikolla tai parilla (postaan asiasta kun ehdin), tuo viikko on liian lyhyt aika. joten ehdit sinäkin toivottavasti sitten mukaan kisaan! :)

  9. 30.1.2013 / 00:14

    Voi miten ihana kilpailu! Voi että kun ehtisin osallistumaan… Lähinnä rajoittaa tuon valon puuttuminen niinä aikoina kun ehdin kotona käväisemään :/ Ehtiikö vielä päättymispäivänä, eli lauantaina osallistua?

    • 30.1.2013 / 11:03

      sain muutaman tällaisen viestin, joten päätin että pidennän kuvien vastaanottamisaikaa ainakin viikolla! teen asiasta postauksen kun ehdin. sitten sinäkin ehdit mukaan, kivaa :)

  10. Katja
    3.2.2013 / 22:45

    Moikka! Voiko yksi kuva olla koottu monesta kuvasta (Picasalla), sama kattaus, mutta eri kuvakulmista.. vai vain YKSI kuva… Ymmärsitköhän mitä tarkoitin? Kokeilin minäkin erilaisia kattauksia huvikseni kuvailla.. -K-

    • 3.2.2013 / 23:32

      tarkoitat siis kuvakollaasia? kyllä käy sellaisetkin :)

      • Katja
        9.2.2013 / 10:11

        Noniin, nyt on jonkinlainen sähellys matkaan laitettu :D

        • 9.2.2013 / 10:28

          kiva kiitos, tuli perille :)

  11. 11.2.2013 / 10:26

    Heippa S! Minäkin aion osallistua. Minulla olisi yksi tarkentava kysymys: saako osallistua kahdella eri kattauksella? Olisi siis kaksi eri kilpailukuvaa.

    Ja edellisestä kysymyksestä ymmärsin, että kuvia saa olla vain yksi per kattaus tai sitten tuollainen kuvakollaasi. Ymmärsinkö oikein?

    • 11.2.2013 / 10:30

      mahtavaa mahtavaa! voit lähettää ne molemmat kuvat (eli kahdesta eri kattauksesta) ja me voimme sitten päättää, kumpi osallistuu kisaan. tehdäänkö näin? tällä tavoin sitten jokaisella on edelleen se yksi ns. arpa :)
      ymmärsit oikein tuon viimeisen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.