Ajattelin jakaa nyt hieman enemmän tätä raskausaikaani täällä teidän kanssanne, koska olette sitä muutamaan otteeseen pyytäneet. Myönnän, että olen välillä tietoisesti vältellyt aihetta, koska pelkään tosi paljon loukkaavani jotain, jolle sama elämäntilanne ei ole mahdollista, vaikkakin kovin toivottua. Sitten taas toisaalta mietin, että eihän elämää voi elää tuolla tavoinkaan, sillä tuollaisen ajattelun voisi sitten ulottaa vaikka ja mihin…
Toinen syy, miksi olen hieman aihetta vältellyt, on se, että odotusaikani ei ole sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan; vastoinkäymisistä ja huolenaiheista olen blogiin tuonut vain murto-osan. Ja tämä ihan itseäni (ja sen myötä myös vauvaani) suojellakseni. Tiedän ja olen onnekkaana sen useita kertoja saanut kokeakin, millaista tukea teiltä täältä saa, mutta joskus on parempi jättää julkiset pähkäilyt sikseen, sillä mitä enemmän asiaa pähkäileviä on, sitä enemmän on myös spekulaatioita. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan :). Ja tähän seikkaan kun yhdistää mun mielikuvituksen niin ei ehkä ihan paras yhtälö. Joten olen valinnut ns. helpon tien ja päätynyt kirjoittelemaan aiheesta kevyesti muutaman rivin aina silloin tällöin. Huolta on aiheuttanut sekä raskauteen liittyvät että liittymättömät asiat, tässä keskityn nyt noihin ensin mainittuihin.
Aloitetaan näillä teidän kysymyksillä! Jaoin postauksen kahteen osaan, koska se olisi muuten venynyt ihan mahdottoman pitkäksi (venyi kyllä nytkin…), joten osaan kysymyksistä vastaan sitten kakkososassa jonain toisena päivänä.
Voisin kysyä vaikka sellaista, että luetko netissä joitain odotusaiheisia blogeja tai foorumeja tai etsitkö muuten muiden mietteitä joistain tietyistä asioista?
En lue yhtäkään odotusaiheista blogia enkä foorumia, jostain syystä on vain käynyt näin. Ajattelin aina ennen raskautta, että marssin plussatestin jälkeen varmaan suoraan kirjastoon ja lainaan sylillisen erilaisia Meille tulee vauva -opuksia, mutta tuotakaan ei ole tapahtunut vielä! Neuvolasta saadut lehtisetkin olen vain selaillut läpi ja silti tunnen, etten ole jäänyt paitsi mistään olennaisesta tiedosta. Jos jokin askarruttaa, otan sen puheeksi perheeni tai ystävieni kanssa, neuvolassa tai sitten joskus googlettelen tietoa aiheesta. Tuo googlettelukin (ja sen myötä erinäisten keskustelupalstojen lukeminen) on omasta mielestäni hieman kyseenalainen keino, sieltä kun usein saa kaupan päälliseksi jonkin uuden huolenaiheen ;). Mutta kaiken kaikkiaan voin todeta, että hyvin olen pärjännyt näinkin ja tämä tapa sopii minulle erinomaisesti.
Neuvolan synnytysvalmennuksiin mennessämme puhelin miehelle, että jos se on sellaista viittaamismeininkiä ja ihmiset kilpailee, kuka tietää eniten ja parhaiten mistäkin, niin voihan tylsyys. Ilokseni huomasin tuon olleen vain oma mielikuvani. Rennossa ilmapiirissä perehdyimme asioihin ja ilokseni huomasin senkin, miten paljon tiesinkään jo ennestään! Montakaan uutta asiaa ei eteen tullut, joten kyllä käytäntö ystävien kokemusten myötä taitaa olla se paras opettaja. Ja ennen kaikkea; miksi pitäisikään tietää kaikki jo tässä vaiheessa? Elämä on elinikäistä opettelua eikä vauvanhoito/lapsen kasvatus varmasti ole poikkeus. Tekemällä oppii ja apuja sekä neuvoja on aina saatavilla pyydettäessä!
Sekin kiinnostaa, että ehditkö päivittäin miettiä jotain vauva-aiheista asiaa, hankintoja tai suunnitelmia tai vaan pohtimaan että tule jo? :)
Alku- ja keskiraskaudessa asia ei pyörinyt mielessäni yhtä paljon kuin nykyään, raskauden saattoi muutamiksi tuokioiksi välillä jopa unohtaa! Tällä hetkellä on toisin; vauva on mielessä useita kertoja päivässä. Sen verran tomeraa potkua ja sellaista kuplan tunnetta tulee, että eihän niitä voi olla noteeraamatta. Päivittäisistä hikkahetkistä puhumattakaan… Usein tuollaisella hetkellä ajatus sitten katkeaa ja mieli kääntyy vauveliin.
Isommista hankinnoista puuttuu enää turvakaukalo, sen jälkeen siirrymme hankkimaan kaikenlaista pientä ja itse vauvanhoidossa tarvittavia asioita. Näistä olenkin saanut ihanalta ystävältäni kattavan listan! <3 On muuten kullanarvoinen tuollainen ystävä, jolla on tuoreessa muistissa nämä ajat. Vaikka asumme 200 kilometrin päässä toisistamme, on facebook-chat käynyt kuumana päivittäin ja monenlaisia ajatuksia on tullut vaihdettua. Pojillemme tulee ikäeroa vain reilun vuoden verran :).
Tarkempia vinkkejä muutamista pienemmistä hankittavista jutuista ajattelin tätä kautta kysellä, joten sellaista postausta on tässä jossain vaiheessa tuloillaan. Miehen kanssa olemme keskustelleet viime aikoina aika paljonkin siitä, miten arki tulee muuttumaan ja mitä kaikenlaista elämä vauvan kanssa pitää sisällään. Ihan käytännön asioita olemme pohtineet. Toki tiedostamme, että ylläreitä on luvassa – kaikkeen ei voi varautua. Lisäksi mietimme aina silloin tällöin, miltä vauva näyttää :). Mies on ollut nyt kahdessa isätapaamisessa ryhmänsä kanssa ja on kokenut ne oikein mieluisina parituntisina. Erittäin mielenkiintoisia juttuja käsittelevät siellä ja mielestäni meidän naistenkin on hyvä kuulla ainakin osa niistä; ymmärtää sitten ehkä paremmin tuota isänkin näkökulmaa asiaan. Ovat saaneet siellä myös ihan hyödyllisiä käytännön vinkkejä vauvanhoitoon liittyen, lähtien aina korvikkeen lämmittämisestä mikrossa :D. Tällä viikolla puhuimmekin miehen kanssa, että miten ihmeessä meille äideille ei järjestetä moisia – olisihan se yhtä tärkeää meidänkin saada vertaistukea!
Vauvan valtakunta alkaa kalusteiden osalta olla aika lailla valmis, joten siinä on yksi stressinaihe vähemmän. Silti muut kodin (sisustus)projektit pyörivät mielessä ja toivoisin, että saisimme mahdollisimman paljon valmiiksi ennen vauvan syntymää. Toisaalta, oma jaksaminen vähenee päivä päivältä ja voihan noita askareita jatkaa vauvan synnyttyäkin pikkuhiljaa. Kodin sisustaminenhan on muutenkin aika päättymätön projekti.
Välillä kivuliaampien päivien aikana mietin, että huh kun raskautta on vielä pitkästi jäljellä, mutta yritän silti parhaani mukaan ”nauttia” tästä raskausajasta. Niin monelta olen nimittäin kuullut, että sitä mahaa ja vauvaa masussa tulee vielä ikävä… Tuon yritän siis pitää mielessä ja elää hetkessä sekä nauttia vauvan liikkeistä sisälläni.
Toki ihan perusvointi kiinnostaa, miten raskaus ylipäänsä sujuu?
No niin, nyt päästiin tähän ydinkysymykseen, johon tuolla aiemmin jo viittasinkin. Hieman vähemmän huolta olisi saanut tänä aikana olla, mutta eiköhän se tästä. Alkuraskaudessahan vaivaksi muodostui pohjeluuni murtuminen Mallorcalla, joka vihoitteli todella pitkään; huomattavasti pidempään kuin olisi pitänyt. Uskon, että raskaus osaltaan sai toipumisprosessin pitkittymään. Vuodenvaihteen jälkeen jalka oli kuitenkin jo sen verran parantunut, että vaikka kävelylenkit eivät vielä onnistuneetkaan, niin uiminen onnistui ja niin jokaviikkoiset uimareissut astuivat kuvioihin. Uimisen myötä tuntuu kuin jalka olisi parantunut entisestään, mutta en nuolaise ennen kuin tipahtaa! Jos jalka vihoittelee vielä vauvan syntymän jälkeen, menen uusiin tutkimuksiin. Nyt en kuitenkaan enää uusiin röntgenkuviin suostuisi (en tiedä otettaisiinkokaan niitä enää raskauden tässä vaiheessa), joten näillä mennään. Kävely onnistuu jo suht kivuttomasti, mutta lattialle istuminen ja sieltä nouseminen on aika tuskallista eikä jalkaan voi edelleenkään valita kenkiä, joissa on vähänkään korkoa… Hankintalistalla onkin nyt jotkin kivat tennarit, ehkä valkoiset Converset?, sillä siirtyminen EMU:ista suoraan ballerinoihin ei ihan vielä houkuttele :).
Mistään pahoinvoinnista en ole juurikaan raskausaikana kärsinyt, kohdallani se oli lähinnä kuvotusta, mutta päättyi noin 14. raskausviikon jälkeen. Närästys puolestaan muodostui todelliseksi ongelmaksi raskauden puolivälissä joulukuussa, helpotusta ja väliaikaisen avun sain luonnonjogurtista, mutta tammikuun lopussa oli siirryttävä närästyslääkkeeseen; päädyin mietoon versioon Omeprazol:sta. Otan sitä noin kolmen päivän välein ja närästys pysyy poissa.
En tiedä, tuleeko nyt liian yksityiskohtaista tietoa aiheesta, mutta kun kerran kysyitte niin… ;). Ja jos siltä tuntuu, niin aina voi hypätä yli!
Yksi tarkkailun alla oleva asia on istukkani sijainti, se kun on takana ja turhan alhaalla. Joulukuun rakenneultrassa kätilö sanoi, että se hyvin mahdollisesti nousee sieltä itsestään ylemmäs, mutta vielä raskausviikolla 31 tuota ei ollut tapahtunut. Käyn nyt parin viikon välein äitiyspoliklinikalla kontrolleissa ja seuraamme, muuttuuko istukan paikka. Viimeksi lääkäri sanoi, että näillä viikoilla se ei enää yleensä liiku, mutta on se toki mahdollista ja senpä vuoksi tarkkailemme tilannetta. Istukka ei peitä synnytyskanavaa, mutta on aivan kiinni siinä, joten vielä on olemassa sellainen mahdollisuus, että se tulee estämään alatiesynnytyksen. Vauvalle istukan sijainnista ei ole ollut mitään haittaa. Seuraava kontrolli on ensi perjantaina – sitä jännityksellä odotellessa!
Sitten kerron vielä tästä yhdestä seikasta, joka on lähes vuodenvaihteesta lähtien tehnyt oloni hieman tukalaksi… Nimittäin neuvolassa huomattiin tammikuussa, että kohtuni oli lyhyessä ajassa kasvanut turhan korkealle ja helmikuun neuvolassa korkeuskasvua oli tullut entisestään lisää eikä sf-mitta ollut enää lähelläkään mitään käyriä. Kohtuni on jo niin korkealla kuin sen tulisi olla ihan raskauden loppuvaiheessa, joten vaivat ovat sen mukaisia. Näillä näkymin yhdeksäs raskauskuukausi on omalla kohdallani kolmen kuukauden pituinen, jos ei mitään ihmeitä tapahdu…
Tämän asian vuoksi pitkään liikkeellä olo on kivuliasta, hengästyn tosi helposti, kohtu painaa jo ikävästi kylkiluita ja keuhkoja – ainoastaan vasemmalla kyljellä makaaminen on mukavaa :). Ja oikeallakin kyljellä, mutta ensimmäinen minuutti tuohon asentoon käydessä on täynnä hengen haukkomista ja yskimistä. Syitä kohdun nopeaan korkeuskasvuun tutkittiin äitipolilla lääkärin toimesta; ensimmäisenä vauvan epäiltiin olevan isokokoinen. Näin ei kuitenkaan ollut, vauva kasvaa ihan käyrien mukaan, mutta lapsivettä on jonkin verran normaalia enemmän. Tuo ei ole huolestuttavaa kuitenkaan.
Heti kun lääkäri aloitti ultrauksen, hän huudahti missä asennossa tämä vauva täällä oikein on! Vauvaa siinä sitten kauan aikaa mittailtuaan lääkäri tuli siihen tulokseen, että vauva on sijainnillaan vaikuttanut kohdun korkeuden lähes räjähdysmäiseen kasvuun. Vauva on nimittäin niin hassussa asennossa: poikittain pallean kohdalla ja tästä syystä yksiönsä on päässyt hieman venymään :D. Voi pojat… Toki tiesin, että vauva viihtyy melko ylhäällä, koska suurin osa potkuista tuntuu palleassa ja kylkiluissa, palleani on myös ihan kivikova, mutta en arvannut ihan tätä. Lääkärikin tuumasi, että kunpa vauva pian hoksaisi, että kohdun alaosa on kokonaan hyödyntämättä! Toivottavasti hän pian kääntyisi ja pysyisi sitten uudessa asennossaan :).
Kohdun korkeudesta aiheutuviin vaivoihin kun yhdistää pari viikkoa sitten alkaneet liitoskivut (jotka eivät ainakaan toistaiseksi onneksi ole jokapäiväisiä!), niin olo ei ole kovinkaan hehkeä. Tunsin liitoskipuja ensimmäisen kerran eräänä yönä, kun olin nousemassa vessaan: en meinannut millään päästä sängystä ylös ja olin jo herättämässä miestä, että voitko vetää käsistä, mutta sain sitten lopulta ähkittyä itseni sängyn laidalle ja kiepsautettua jalat alle. Kieltämättä säikähdin mistä oli kyse, mutta googlettelu seuraavana päivänä toi asiaan selvyyden. Käveleminen oli todella vaikeaa ja tuskallista! Myös kääntyminen kyljeltä toiselle on joskus hieman työn takana… Samoin sohvalta nouseminen on joskus ihan oma projektinsa ja kun kivut on päällä, on kävely kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa :D. Viimeisen viikon aikana olen saanut nauttia myös vaihtelevista selkäkivuista, jotka varsinkin perjantaina kaatoivat sohvalle ihan uupuneena. Lepo auttoi ja viikonloppu on sujunut jo kivuttomammissa merkeissä. Selkäkipuja aiheuttaa mm. se, että vääntäydyn yöllä ihmeellisen kieroon kylkinukkuma-asentoon, joka ei todellakaan tee hyvää selälle. Olen nyt yrittänyt tyynyillä korjata tuota tilannetta ja se näyttää kyllä ainakin jonkin verran auttavan.
Täytyy kyllä myöntää, että en etukäteen tiennyt enkä osannut edes ajatella, millaista kipua raskausaikaan voikaan liittyä. Tosin nyt kun sitä miettii, niin onhan se ihan luonnollistakin; sen verran suuria muutoksia kropassa kuitenkin tapahtuu. Luonnollista on toki myös se, että jokainen kokee raskauden eri tavalla: toisilla kipuja on enemmän ja toisilla vähemmän. Itsellänikin on päiviä, jolloin olo on ihan loistava, mutta mitä lähemmäs loppua kohti kuljemme, sitä vähemmän tuollaisia päiviä on :).
Huomaatko olevasi tunteellisempi tai muuten erilainen?
Olen luonteeltani muutenkin kovin tunteellinen ja herkkä, joten en ole huomannut siinä kovin suurta muutosta tämän raskauden myötä. Alkuraskaudessa mietiskelin, että tulenkohan itkemään yhdeksän kuukautta, mutta en onneksi :). Ehkä aavistuksen helpommin nousee nykyään kyyneleet silmiin kuin normaalisti, mutta kun tuohon on jo muutenkin tottunut niin…
Puuh, pääsittekö tänne asti? Taidan nyt päättää tämän superpitkän postaukseni tähän, mutta mielelläni kuulisin teidän kokemuksianne; oli ne sitten ajankohtaisia tai menneisyyttä! Mukavaa laskiaissunnuntaita – täällä kissat näyttää ottavan lepopäivän melkoisen kirjaimellisesti :).
Mukava postaus! :) Minulla on itselläni sama juttu tuon istukan kanssa, takaseinässä ja kohdunsuun lähellä. Minulla on menossa viikko 25 joten toivottavasti liikkuu pois edestä. Ymmärsin, että etuseinämässä olevat liikkuvat paremmin pois tieltä kuin takaseinässä olevat. Kaksi alatiesynnytystä takana, enkä millään ainakaan toivo joutuvani leikkaukseen istukan vuoksi. Minä toivon kovasti, ettei toukokuusta tule yhtä lämmin kuin viime vuonna, voi hieman tulla ahdistavaa :) Sinulla ei olekaan enään mahdottoman pitkästi!
Tosi kiva kuulla Sanna! Jännitin tätä postausta, sen verran henkilökohtainen kuitenkin :).
Voi tiedätkö, mulla on ihan hirmuinen synnytyspelko (tämän raskauden aikana olen alkanut pelkäämään sektiotakin :/), joten on vähän sekavia mietteitä välillä. Neuvolassa puhuin, että oikeastaan olisi helpotus, jos luonto päättäisi asian puolestani… Saanko kysyä, miksi et millään haluaisi sektiota?
Synnytyspelkoasioihin palaan myöhemmin omassa postauksessaan (siinä kakkososassa), jätin kyseisen aiheen tästä tarkoituksella pois.
Minulla on leikattu kohdunulkoinen viime elokuussa, se ei ollu mitään lastenleikkiä. Blogissa voit käydä lukemassa jos haluat tarinan. Onnistui onneksi tähystyksessä, mutta silti olin kipeä kaksi-kolme viikkoa. En toivoisi, että koko maha vedetään auki, koska siitä on varmasti rankempi palautua. Toivon, että voin hoitaa vauvaa ja kävellä itse minne haluan heti synnytyksen jälkeen. Ensimmäinen synnytys oli minulla 16 tuntia ja toinen 2 tuntia. Toivoisin, että tämä menisi tuohon pariin tuntiin myös :) Mutta ei minulla synnytystä kohtaan ole mitään pelkoa, toiveita lähinnä. Tärkeintähän on, että vauva tulee nätisti pois ja voi hyvin. Ole sinäkin huoleti! Luonto varmasti hoitaa hommansa, jokaisen kohdalla :) Kätilöt myös pitää sinusta huolen Onko teillä pelkopolia, jos haluaisit siellä käydä?
Voi että mikä koettelemus, kävin lukemassa. Ihan sydän pamppaillen luin, nuo on hurjia juttuja! Mulla epäiltiin alkuraskaudessa kohdunulkoista, koska kivut oli niin kamalat. Meinas välillä mennä jalat alta aivan ykskaks! Mutta ultrassa näytti normaalilta eikä lääkäri osannut sanoa syytä koviin kipuihin, joillakin vaan saattaa kuulemma tulla ilman mitään sen vakavampaa syytä.
Tuota itsekin sektiossa harmittelisin, etten voisi heti niin täysillä hoitaa vauvaa :(. Se on kyllä tosi iso miinus, mutta kyllä asiat senkin suhteen varmasti järjestyisi.
On pelkopoli ja olen menossa :D. Siitä jutellaan lääkärin kanssa perjantain polikäynnillä enemmän.
Nuo alkuraskauden kovat kivut ovat luultavasti johtuneet istukan paikasta. Omassa ensimmäisessä raskaudessani koin myös aivan järkyttäviä yhtäkkisiä kipuja ja jonkin verran verenvuotoakin. Syyksi selvisi istukka joka oli kiinnittynyt aivan kohdunsuun viereen ja reunaltaan vähän sen päällekin. Kun kohtu sitten kasvoi ja istukka kasvoi oli kivut todellakin kovia. Omalla kohdallani istukka onneksi nousi sen verran, että pystyin synnyttämään normaalisti alateitse. Onnea odotukseesi!
Hyvin mahdollista muuten! Itse sain tietää tuon istukan sijainnin vasta raskausviikolla 15, kun kävin yksityisellä ultrassa. Hieman oli ihmetystä täynnä ne ensimmäiset viikot, mietin että apua, kärsinkö tällaisia kipuja koko raskausajan, huh!
Kiitos paljon! :)
Minä voin kertoa kannustavan kokemuksen sektiosta. Ensin yritettiin käynnistää vuorokausi tableteilla, sitten tipalla 15h synnytyssalissa, lapsi oli avotarjonnassa ja supistukset eivät säännöllistyneet eikä kohdunsuu auennut 7cm:ä enemmän. Olisivat halunneet vielä odottaa ja antaa oksitosiinitippaa kolmannen kerran, mutta kun epiduraali oli loppu eikä enempää voinut antaa ja kivut oli aika jäätävät vaikka ei ollut vielä säännöllisiä edes, niin sanoin että nyt on sellainen homma että vaikka tämä synnytys tästä etenisi, niin minä olen niin loppu etten jaksaisi enää ponnistaa, että nyt leikkaatte tämän muksun minusta ulos. Kolme varttia siitä kun lääkäri kävi katsomassa ja teki leikkauspäätöksen, niin lapsi oli ulkona.
Leikkaus kesti itsessään 7 minuuttia ja kun kainaloista alaspäin oli puutunut, niin ei ollut edes karmeaa. Vauvaa näytettiin minulle ja mies otti sen kenguruhoitoon kun itse jouduin tietenkin heräämöön. Muutama tunti odoteltiin että puudutus poistuu ja sitten osastolle, missä sain vauvan viereen ja imetykselle.
Osastolla sai hyvää hoitoa ja auttoivat kaikessa ja nostivat vauvaa rinnalle jne ja kipupumppu tuuppasi lääkettä riittävästi. Toisen päivän iltana nousin avustettuna sängystä ja kävin kasvojen pesulla jne. Tyttö oli sängyn vieressä ja hoitajat huolehtivat kyllä vaipanvaihdot ja muut, jos isä ei ollut paikalla juuri silloin. Kolmantena päivänä nousin jo itse pedistä ja katetri ja kipupumppu otettiin pois ja pääsin hoitamaan vauvaa omineni. Sain perus buranaa ja paracetamolia kolmesti päivässä ja kipu ei ollut edes paha. Viidentenä päivänä pääsin kotiin ja lopetin särkylääkkeet koska en ollut enää kipeä. Haava parani hienosti ja nyt 7 viikkoa synnytyksestä ei ole mitään ”vaivoja”.
Päätin, että jos joskus teen toisen lapsen, niin vaadin suunnitellun sektion. Toista kertaa en ala edes yrittämään alateitse. :D
Kiva että kerroit tämän! Aina mielenkiintoista lukea muiden tarinoita, vaikkakin nämä teidän kommentit tuli viime yönä uniin ja nukuin aika huonosti :D. Synnytyspostauksen siirrän siis suosiolla hieman myöhemmäksi, jotta saisin vielä öisin nukuttua, heh :).
Luin kyllä loppuun asti, sen verran ajankohtainen aihe, kun nuorimmainen on nyt 8kk ikäinen ja hyvässä muistissa on raskaus vielä. Mulla oli esikoisesta liitoskipuja, mulla ne tuntui nivusissa ja välillä kävellessä tuli niin kova kipupiikki, että piti mennä polvilleen. Mulla oli myös supisteluita jo aikaisessa vaiheessa, liikuntaa en pystynyt harrastamaan oikeastaan viikon 24 jälkeen, kun maha kovettui tosi herkästi (ne eivät onneksi olleet kovin kivuliaita eivätkä avanneet paikkoja). Ja kyllä sitä mahaa tulee ikävä ja välillä tuleekin sellaisia haamupotkuja, ne on kyllä jänniä :)
Joo nivusissa tuntuu ja alavatsassakin välillä, tuntuu et joka paikassa :D. Mulla myös supistellut jo aika pitkään, maha kovettuu tosi herkästi. Enimmäkseen ovat kivuttomia, mutta lääkäri tutki viimeksi ettei ole paikat alkaneet avautumaan, joten voin jatkaa uimista. Kunhan hellitän hetkeksi mahan kovettuessa :).
Jännä, noista haamupotkuista en ollut kuullutkaan!
Oi hyvä postaus! Odotan sitä aikaa jos minulla on joskus vauva, vaikka asia ei olekaan vielä ajankohtainen elämässäni. Kaikkea hyvää :) <3
Lämmin kiitos suloinen Veera! :)
Olipas kiva postaus! Olen täällä taustalla pitkään blogiasi seurannut ja pidän siitä valtavasti. Vaikka olenkin enemmän koiratyyppi, niin teidän kaksi mussukkaa ovat saaneet hymyn huulille monia kertoja
Kiitos kivoista sanoistasi! Ihana kuulla, että nuo kisulaiset ilahduttaa muitakin kuin omia perheenjäseniään :).
Kiitos kun kerroit avoimesti tilanteestasi, tsemppiä tosi paljon, asioilla on tapana järjestyä :) Jään kovasti odottamaan toista osaa, olet usein mielessäni :) Itselleni on jäänyt mieleeni vauvan hikat vatsassa, ne olivat aika hassun tuntuisia – eikös vauva silloin nielaise lapsivettä, muistaisin niin kerrottaneen. Toisena jäi mieleen vauvan painaminen kylkiluihin ja siinä vaiheessa kumartaminen, ai että… ei ihme että jollain voi kylkiluu murtua potkuista :) Sitten ihan loppuvaiheessa tuo supistaminen – ei voinut kaupasta kantaa kun litran maitotölkin niin jo vatsa koveni.. Liitoskivuista ei ole mitään tietoa, siihen aikaan ei tuollaista termiä edes ollut :)
Kiitos kovasti! <3
Hikka on kyllä hassu tuntemus, en heti alkuun hoksannutkaan, mikä se on! Joskus niin monia kertoja päivässä... Kaikilla vauvoilla ei hikkaa ole, hassua. Hikkaa seuraa yleensä sikiön hengitysharjoitukset, ne oli viikko sitten ultrassa juuri meneillään :).
Voi apua, ei enää yhtäkään murtumaa tähän raskausaikaan! :D
Tosi onnistunut postaus minustakin! Toki sen ymmärtää että nämä asiat ovat tosi henkilökohtaisia ja varmasti vaikeita avata täällä blogissa mutta parhaimmillaan löytyy sitten vertaistukea :).
Mullakin on nyt alkanut liikkuminen rajoittumaan liitoskipujen ja vähän supistustenkin takia (32.vko), mutta koiralenkkejä olen sitkeästi tehnyt vaikkakin hitaasti. Mulla ei erityisempää liikuntataustaa muuten ollutkaan niin ei sitten raskausaikanakaan ole tullut aloitettua. Mammajumpat olisi kivoja mutta vaikka asutaan isossa kaupungissa, ei täältä moista löytynyt.
Päivä päivältä se tuntuu konkretisoituvan, että kohta meitä on kolme! (Tai no, meidän tapauksessa 5 kun koiratkin pitää laskea)
Toivottavasti sitten vauvan synnyttyäkin saadaan kuulla hänen kuulumisiaan vaikka ihan vähänkin :).
Kiva kuulla Sara! Juu kyllä sitä joskus miettii, että melkoisen moni tätä lukee ja moni tuttukin, mutta kaikki tutut eivät vain kerro lukevansa :D. Monenlaista mietettä joskus, mutta yritän rohkeasti kertoa näistä henkilökohtaisemmistakin jutuista. Ainakin niin pitkään, kun se tuntuu jollain tapaa mielekkäältä :).
Sama; meitäkin on sitten viisi eikä kolme :).
Kyllä varmasti vauva sulautuu osaksi blogia siinä missä esim. minä ja kissatkin.
Olipa mukava postaus! Täällä saatiin esikoinen maailmaan keskiviikkoiltana, paivät hurahtaa tuota ihmetellessä ja ihastellessa <3 Närästys tietää kuulema pitkiä hiuksia, niin mulle kerrottiin kun tuolla tytöllä ne peittää melkein korvat :)
Oikein hyvää loppuraskautta, kaikki ne vaivat unohtuu kun pienokainen on vierellä tuhisemassa <3
Voi että, onpa ihanaa! Isot ja lämpöiset onnittelut sinne! :)
Peittää melkein korvat – ihana, repesin! :D Kieltämättä olen itsekin joskus miettinyt, että millainen peikkopoika sieltä tulee, sen verran nonstop-närästystä ollut nyt kolmisen kuukautta… Onneksi siihen on tehokkaat lääkkeet!
Kiitos sulle :).
Minulla oli A-vauvalla eteisistukka, joka havaittiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, eikä se siitä mihinkään liikkunut. Tosin sekä A että B olivat molemmat poikittain, ettei normaali synnytys olisi varmaan onnistunut senkään puolesta. Lopulta jouduttiin kiireelliseen sektioon rv 35+4, kun lääkäri päätti, ettei oteta riskiä mahdollisen vuodon takia. Sinänsä ihan hyvä juttu, etten ehtinyt jännittämään yhtään, kun tilanne tuli niin nopeasti. =)
Tuplaraskaudessa tuo sf-käyrä on sillä ylätasolla jo puolessa välissä raskautta. Lopussa sitten jotakuinkin tuplasti sen verran kuin normaali käyrä. Että voin sanoa tietäväni, miltä tuntuu, kun kohtu tuntuu olevan jokapaikassa. Aika tukalaa. Kyllä moneen kertaan tuli olo, että en jaksa enää, voisko nämä jo syntyä. Mutta sisulla eteenpäin, kyllä siitä selviää. Ja palkintohan on mitä parhain! =)
Hyvä juttu tosiaan tuon jännittämisen kannalta!
Voih, olenkin miettinyt tässä tukaluudessani usein kaksosia (tai useampia!) odottavia… Omasta tuttavapiiristänikin kun niitä löytyy. Tämä vain tuli omalla kohdallani niin yllättäen, kun vauvoja on vain yksi, niin sitä ei osannut odottaa. Melkoinen kohdun kasvupyrähdys kahdessa kuukaudessa, huh! :)
Tätä oli oikein mukava lukea, eikä yhtään huomannutkaan kuinka pitkä juttu tämä olikaan :) Mulla itsellä enää vko laskettuun aikaan – mutta tykkään lukea odotusaiheisia juttuja, paljon samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia on täälläkin ollut pitkin matkaa.
Noita maidonlämmitys juttuja ei meilläkään ole kyllä äideille puhuttu, aika hassua :o Ja tyttökavereilta saadut lista ja vinkit on tullut huomattua moninkerroin tarpeellisimmiksi kun neuvolan tai minkään opusten listat, ne on välillä ihan hulluja :D Esimerkiksi joku sairaalakassi, toisissa listoissa sinne pitäis pakata shampanjaa ja lasitkin kun taas tyttökavereilta sai sellaisen kompaktin paketin mitä siellä oikeasti tarvitsee :D
Toivotaan että vauveli pian löytäisi tiensä vähän alemmas masussasi, mullakin on ollut koko ajan sf mitta yläkäyrien yli ja olo sen mukainen. Nyt ihan viimeinen vko ollut vähän helpompaa oloa kun vauva lähtenyt laskeutumaan.
Olipa mukava kuulla Minnis! Kun makaan kyljelläni, vauva tuntuu menevän pitkittäin mahassa, mutta kun nousen ylös, hän pomppaa kuin pingispallo takaisin yläosaan :D. Tuntuu hassulta, miten siellä oikein pysyy…
Mahdollisimman hyviä vointeja sulle viimeisiin päiviin!
Kiva lukea kokemuksistasi. Odotan itsekkin esikoistamme ja raskausviikkoja on kertynyt 12. Sain blogistasi vinkin närästyslääkkeeseen koska se äityi niin pahaksi kun pahoinvointi alkoi. Nyt on olo helpottanut ja olen alkanut nauttimaan odotuksesta :)
Oi että, onnitteluni! :)
Muistan tuon alkuraskauden, mietin että voi kamala miten pitkä aika on edessä ja ihmettelin, miten kaikki hoki et aika kuluu niin nopeasti yms. Juuri toissapäivänä puheltiin tuosta terveydenhoitajan kanssa ja nauroin, että yhdessä hujauksessa tämä raskausaika on tosiaankin mennyt!
Ihana kuulla, että sait vinkin tuosta lääkkeestä. Närästyksestä ei tosiaan tarvi kärsiä, hyi se on kamalaa! Täytyypä tästä muistaa taas, että aina moiset ns. pikkuseikatkin kannattaa kirjata ylös, koska niistä on useimmiten muillekin hyötyä.
Voi ikävää, että olet joutunut kokemaan noin paljon kaikenlaisia raskautesi aikana. Mutta ihanaa kuinka positiivisesti suhtaudut noihin asioihin. Äidin odottaessa minua, lasketunajan koittaessa minä nousin ylös kun vauvojen pitäisi laskeutua alas. :D Minut leikattiin 3 päivää yli lasketunajan, kun äidillä oli ikää 41 niin eivät jääneet odottamaan että olisin itse laskeutunut. :D Äiti jaksaa vieläkin sanoa että olin jo silloin itsepäinen (mitähän en ole, krhm). ;) Jokainen raskaus on tosiaan omanlaisensa. Toivottavasti vaivat helpottuvat ja loppuraskaus olisi hieman helpompi<3 ! :)
Toivon, että koska tämä raskausaika on ollut hieman haastava, että synnytys olisi sitten helpompi ;).
Voi oletpa sinäkin ollut hassu masuvauva! Olen kieltämättä itsekin tässä miettinyt, että apua, taitaa olla vauva perinyt vanhempiensa itsepäisyyden… :)
Tosi mielenkiintoinen postaus ja loppuun jaksoin helposti :) Mulla on reilun vuoden takaisesta sektiosta kokemusta ja hyvät kokemukset jäikin! Toivuin tosi nopeaa ja toimenpide oli näppärä. Ja en edes kovin kipeä sektion jälkeen ollut.
Ja mulla oli myös kuule vaikka mitä kipuja heti raskauden alusta lähtien. Lääkärit sanoi, ettei nämä kivut kuuluisi raskauteen ja niitä kun tutkittiin paljon niin ei niille löytyny syitä. Raskaudesta ne johtui, vaikkei pitänyt. Ei ne liitoskipuja yksistään olleet vaan jotain muuta kai. Olin myöskin seurannassa äitipolilla sairauteni ja erilaisten ongelmien takia, mutta kaikki meni hienosti. Nuo kivutkin on jo unohtuneet, kun poika on nyt vuoden ja risat.
Tsemppiä :)
Hyvä juttu! :)
Kiitos Kaisa ja mukava kuulla sun kokemuksia aiheesta!
Voi kääk, poikittain viihtyvä vauva! Kuulostaa tosiaan HANKALALTA..! Meidän asukki on vaihdellut asentoa tuon tuosta ja nyt kun alkaa 32. viikko, tuntuu ne hetket ihan kauhean tukalalta kun vauva on jonkin aikaa poikittain. Että on sulla ollu tukalaa.
Ja voi että ne liitoskivut.. olisi voinu jättää tulematta. Mulla kun ne on ollut riesana jo sieltä 13. viikolta lähtien ja eikun pahenee. Nyt viimeiset kolme päivää on tuntunut aivan uskomattoman vaikealta. Niinköhän mä enää kävelen loppusuoralla?
Mullakin istukka on takana ja ihan alhaalla. Sitäkin on katseltu tarkemmin äitipolikäynneillä. Voiskohan nämä vauvat viihtyä senkin takia kohdun yläosassa? Tämän vauvelin potkut tuonne yläosaan käy oikeasti kipeää.
(Siitä kuvajutusta vielä, voi tosiaan varmaan johtua valotuksesta. Tuli vaan mieleen, että ainakin näyttää samalta kun bloggerissa oli kuvaongelmaa. Silloin jpg-kuvat näyttäytyi rakeisena, png-kuvat eivät.)
Tälläkin varmaan aika hyvin tilaa liikkua tuolla jumbokohdussa :D.
Sua oonki miettiny noiden liitoskipujen aikaan ja sitä, kuinka kauan ne on sun riesana olleet :/. Tsemppiä meille! :)
Nyt hävettää kun niin kehuin siihen yhteen postaukseen olevani elämäni kunnossa ja sinä olet joutunut noin koville! :( No jos yhtään lohduttaa niin koko alkuraskaus meni kovasta pahoinvoinnista kärsiessä ja liitoskivut alkoivat viikolla 20 ja jatkuvat vain! Mutta on kyllä veikeä tapaus tuo teidän vaavi, toivotaan että hän ymmärtäisi vähän liikkua :) ja käy miten käy tuon synnytystavan suhteen niin kaikki menee varmasti hyvin, älä mieti liikaa sitä, itse kun siihen on vähän vaikea vaikuttaa!
Voi kuule Jennaseni, ei mitään syytä häpeillä! Olin aidosti iloinen sun puolesta, että voit niin hyvin. Nauti siitä, se kun ei ole mikään itsestäänselvyys, heh :).
Kiitos kivasta tsemppiviestistä!
Todella kiva ja mielenkiintoinen postaus. Saattaapi asian mielenkiintoisuuten toki vaikuttaa, että olen myös raskaana ja hirveän mielelläni kuulen enemmänkin aiheeseen liittyvää sinulta :)
Kovasti jaksamista ja hyvää vointia viimeisille viikoille ja toivotaan, että kaikki menee hyvin!
Oikein mukava kuulla Kirppu! Ja lämmin kiitos; hyviä vointeja toivon sinullekin! :)
Todella kiva postaus, kiva kun uskallat jakaa näitä henkilökohtaisempiakin asioita! Meillä on 5 kk vanha tyttö ja sitä mahaa on kyllä tosiaan välillä ikävä (tai no ei ihan sitä loppuvaiheen mahaa, se oli mulla valtava :D).
Tsemppiä loppuraskauteen, toivottavasti olo ei tuosta pahenisi! Vauvan syntymä on kyllä uskomaton tilanne ja fiilis, se on monesti mielessä kun tuota pientä ihanaa tuhisijaa katselee <3.
Kiva että olet tuota mieltä Pinja! Iso kiitos tsempeistä :).
Ole huoleti,ensisynnyttäjällä on usein pelkoja,jotka kuuluvat asiaan-onhan synnytys asia,jota ihminen voi vain yrittää ”hallita”.Muista,että Se on kuitenkin luonnollinen tapahtuma,viidakossakin synnytetään ja ihan alkeellisissa olosuhteissa;).Alatiesynnytys on lähes aina turvallisempi sekä vauvalle että äidille,leikkauksessa on aina riskinsä.Käy pelkopolilla,luulen että jo se helpottaa oloasi.Tsemppiä !
Näinhän se on. Mulla tämä pelko on vain sellaisissa mittaluokissa, että ammattilaisen kanssa asiasta puhuminenkin tuo palan kurkkuun, mutta eiköhän se tästä :). Kiitos!
Todella mukava lukea raskauskuulumisiasi ja muistella omaa vastaavaa aikaa :) Se onkin tuoreessa muistissa, sillä vaunuissa tuhisee pian 4 kk ikäinen neiti, se ensimmäinen. Paljon on samoja mietteitä ja tuntemuksia. Itse jouduin jäädä aiemmin sairauslomalle kun en saanut selkä- ja lonkkakivuilta oikein nukuttua ja eipä ainakaan töissä päivät istuminen auttanut asiaa. Minunkin täytyy sanoa samaa, että vauvamasua todellakin tulee ikävä vaikka se pienokainen on siinä vierellä. Kaipaan juuri tuota aikaa raskaudesta, jossa olet nyt menossa. Lopussa ei sitten oikein jaksanut enää touhuta mitään ja moni asia silloiselta ”to do” – listalta odottaa vieläkin :) ne ei sitten olekaan enää niitä tärkeimpiä juttuja. Kateellisena myös lueskelen kuinka voitte nauttia vielä elokuvailloista, sillä nyt ainakaan meidän kohdallamme niistä ei ole enää tullut mitään. Illat on meillä tuon pienokaisen kanssa vähän kituisia. Mutta eiköhän se muutu taas jossain vaiheessa. Ja nyt on muita ilon aiheita, kun seuraa neidin kasvua ja voi kuinka itselläkin on välillä aivan posket kipeät nauramisesta, kun seuraa toisen riemua. Mutta nautihan siis kaikesta vielä! Ja se synnytys, toivottavasti voit mennä avoimin mielin. Tsemppiä! :)
Aivan ihana tämä kommenttisi, iso kiitos! Ihana muistutus myös siitä, että voimme vielä nauttia tästä ajasta, kun olemme miehen kanssa kaksin (+ kisut tottakai) – tällaista ei ihan hetkeen tule sitten olemaankaan! Mutta niinhän se menee, että aikansa kutakin ja jokaisessa elämänvaiheessa on ne kultaakin kalliimmat hetkensä :).
Ihania päiviä teille!
Terkkuja Thaimaasta! Juuri tänään mietin, että pitääkin kysyä missä täällä synnytetään. Ihan hurjaa katella kuinka pikkusetkin vauvat pötköttää bambupedillä, kun äiti tekee työtään ja hieroo meitä turisteja rannalla. On meillä Suomessa asiat hyvin! Tsemppiä Satu, kaikki järjestyy, tavalla taikka toisella. Pidän peukkuja sulle! Raskaana oleva nainen on nainen kauneimmillaan, vaikkei aina siltä tunnu.
Jaa te ootte siellä! Ihanaa lomaa! :)
Kiitos ihanan sydämellisestä viestistä Ellu <3.
Isäkuukautta täällä vietellään, suosittelen!
Kuulostaapas mainiolta!
Hei,
Hienosti kaikki varmasti menee. Sairaalassa on osaava henkilökunta ja voit luottaa heihin! :) Luonto on ihmeellinen ja osaat varmasti toimia, kun se hetki koittaa.
Minulla on takana kaksi synnytystä. Molemmat vaikeita ja pitkiä. Toinen päätyi leikkaukseen ja toinenkin oli hilkulla. Minun kohdallani kummassakin oli omat hyvät ja huonot puolensa. Leikkaus on nopeasti ohitse ja toipuminen on parin ensimmäisen päivän jälkeen hurjan nopeaa.
Kiitos lohduttavista sanoistasi Minttu! Sairaalan henkilökuntaan luotan kyllä, siinä mielessä ei hätää. Tulevaa odotellen… ;).
Olipas mukava lukea mammapostauksesi, vaikka kaikki ei ihan iloisesti olekaan mennyt. Sellaistahan se elämä on. Luin tämän postauksen jo aikoja sitten, mutta nyt vasta ehdin vastamaan (tai aina muka on niin kiire vaikka ei oikeasti olisikaan). Seurailen blogiasi aina silloin tällöin ja pidän siitä kovasti! Odotan itsekin esikoistani parhaillani, toukokuussa LA, ja varmaan siitä syystä tämä juttu kolahti erityisesti.
Olen itse yrittänyt vältellä nettikeskustelujen lukemista, sillä minusta tuntuu että löydän niistä aina jonkun huolenaiheen. Palstojen juttuja lukiessa pääsen aina jonkun negatiivisen ajatuksen äärelle: milloin olen mielestäni käyttänyt liikaa kemikaaleja ja syönyt väärin ja milloin taas en ole liikkunut tarpeeksi. Olen päättänyt, että vauvalleni ja minulle on parasta että nautin raskaudesta ja yritän olla positiivinen ja iloinen. Se on mielestäni kaikkein tärkeintä.
Minun raskaus on sujunut melko helposti tähän mennessä. Alkuraskauden pahoinvointi oli aika raskasta ja sitä kesti noin kuukauden. Nyt viimeisellä kolmannekselle pieniä ongelmia arkeen on tuoneet harjoitussupistukset ja särkevät jalat. Toivotaan, että vaivat pysyvät näin pieninä loppuun asti, mutta eiköhän kaikesta selvitä.
Meillä on edessä muuttoo uuteen asuntoon, joten ihan harmittaa miten vähän olen ehtinyt suunnitella vauvanhuoneen sisustusta. Tosin ihana katsella, miten sinä olet ehtinyt pohtimaan jo vaikka mitä! :) Ehkä minäkin sitten viimeistään äityislomalla pääsen vauhtiin. Nyt ei ole intoa oikein suunnitella sisustusta, kun vielä asutaan tämä kuu vanhassa asunnossa.
Toivotan sinulle tsemppiä ja iloa loppuraskauteen! Aurinkoista kevättä!
Kiitos kivasta kommentistasi ja onnea odotukseen myös sinulle! Ihan hyvä vältellä keskustelupalstoja, ne keskustelut on usein hieman ikäviä sävyltään… Itse olen onnistunut hyvin tuossa, etten stressaa moisista pikkuseikoista tai vertaa itseäni muihin odottajiin millään tavalla. Eipä siitä mitään hyötyä olisi. Teen asiat omalla tavallani ja sillä hyvä :).
Hyvin ehdit vielä vauvanhuoneen pariinkin! Hyviä vointeja!
Mullakin oli juniori poikittain loppuun asti. Tosi tukala olo ja sf-mittakin 39. Onneksi laskeutui sieltä kuitenkin ihan oikein :) Tsemppiä!
Kiitos! Heh, joku poikavauvojen juttu vissiin ku mun veli on ollut ihan samanlainen :). Niin käännettiinkö vauva sulla vai kääntyikö itse ennen synnytystä?
Ei käännetty, mutta vielä ennen käynnistystä katsottiin tarjonta, että alkaa laskeutumaan oikeinpäin. Mulla oli paljon lapsivettä, joka aiheutti tätä epämääräistä seikkailua pitkin poikin mahaa :)
OK. Mullakin on aika paljon lapsivettä :).