Pää pyörällä!

 

Otsikon mukainen olo on kyllä meikkiksellä nyt! Voi minkälaisen lauantai-illan mulle järjestitte, huh sentään! Sain vauvan hetki sitten nukkumaan ja pikkuhiljaa asia alkaa iskeä tajuntaan… Minun blogini on voittanut vuoden inspiroivimman sisustusblogin tittelin! Siis voittanut, ihan ykkössijan! Muutaman kerran täytyi klikata tuota He ovat vuoden inspiroivimmat -artikkelia ja hieraista silmiään. Voi elämä, täytyy sanoa että en osannut tätä odottaa, niin upeita blogeja äänestyksen top kymppiin pääsi! Sitten kun viikko sitten luin, että blogini on päässyt top vitoseen, ajattelin hihkaista asiasta täällä blogissanikin. Myöhemmin äänestyksen päätyttyä sain vielä tiedon, että blogini on päässyt top kolmoseen: kolmen inspiroivimman sisustusblogin joukkoon. Luin tuon tiedon ääneen miehelleni ja itkeä pillitin :D. Ehkä tuo kertoo osaltaan, kuinka otettu olin jo kolmen parhaan joukkoon pääsystä!

090-crop

Tämä voitto ei olisi parempaan saumaan voinut tulla, ei millään! En ole tästä aiemmin kertonut, mutta nämä viimeiset kuukaudet ovat olleet aika haasteellisia esikoisvauvan äitinä; olen usein mielessäni ollut lyömässä blogihanskoja tiskiin. Välillä on tuntunut turhauttavalta: mistä aikaa blogille ja uusille postauksille tämän uuden arjen keskellä. Kädet tuntuvat usein olevan ihan täynnä vauvan, kissojen, kotitöiden ja muiden arjen puuhasteluiden kanssa. Blogin sisustusjutuille, kissajutuille, vauvajutuille yms. ei aina tunnu löytyvän aikaa. Sitten kuluu aikaa ja tulee uusi päivä, parempi päivä. Vauva nukkuukin jonkin pätkän päiväunia ja ehdin hengähtää hetken näiden blogijuttujen äärellä, inspiroitua ja nauttia vuorovaikutuksesta kanssanne. Ja kuinka lukemattomia kertoja teidän viestinne ovatkaan tuoneet hymyn huulilleni tai liikutuksen kyyneleet silmiini. Kuinka monesta teistä on tullut aivan kuin ystäviä mulle, blogimaailman ystäviä. Miten voisin teistä luopua? En mitenkään! Te mahdutte mun maailmaan, te kuulutte mun maailmaan!

cats

041

Mies kysyi alkuillasta, että harmittaako, kun en nyt ole siellä blogigaalassa. Sanoin, että no joo, mutta mun paikka on nyt kotona. Vauva tarvitsee mua enemmän kuin kukaan muu. Blogigaaloja tulee myöhemminkin, mutta meidän vauva on vauva vain nyt. Mikään ei olisi saanut mua tänään lähtemään Helsinkiin, jättämään pientä poikaani kotiin isänsä kanssa (vaikka hyvässä hoidossa olisi täällä ollutkin), vaan kuuntelin sydäntäni ja jäin kotiin. Olisihan se ilman muuta ollut aivan huikeaa kokea tuo gaalajännitys paikan päällä ja odottaa siellä sydän tykyttäen, miten blogini sijoittuu… Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä, että sain taas yhtenä iltana olla katsomassa, kun pieni poikani syö iltapuuroa hassuilla äänillä säestettynä, kiskoo pienillä pulleilla sormillaan hiuksistani, kuolaa vaatteilleni, kiljahtelee, järsii olkapäätäni. Saada olla hänen vieressään, kun hän käy yöunille ja toivottaa hyvät yöt. Olla myöskin aivan lähellä, kun hän aamulla herää, sanoa huomenta kulta ja saada ihastella sitä kaunista hymyä <3. Noissa merkeissä alkaa huominenkin päivämme.

En tiedä mitä sanoa, voin vain kiittää, joten kiitos ihan jokaiselle äänestänne! Toivottavasti voin tarjota teille inspiraatiohetkiä myös tulevaisuudessa! Kiitos!  

 

Comments

  1. 25.10.2014 / 23:05

    Ihanaa!!! Suuret onnittelut! =) Tunnustan; äänestin sua x)

  2. Elika
    25.10.2014 / 23:05

    Hurjan paljon onnea voitosta! Ihanaa, että olet vauva-arjesta huolimatta jaksanut blogata. Kauniilla kuvilla maustettuja tekstejäsi on aina ilo lukea. <3

  3. Sara
    25.10.2014 / 23:29

    Aivan ihanaa! Onneksi olkoon, olet kyllä taatusti voittosi ansainnut! :-)

  4. Marika
    25.10.2014 / 23:38

    Onnea, onnea, onnea! Olet voittosi niin ansainnut :) Täysin ymmärrettävää, että et ole nyt gaalailemassa vaan kotona pikkumiehen ja perheen kanssa <3 Niitä pikku hetkiä ei enää takaisin saa.

  5. 25.10.2014 / 23:41

    Paljon onnea! :) Äänestinkin sinua ja blogiasi :) Kauniita kuvia on kiva katsella ja tekstit aina mukavan ”tuttavallisia”, mutta silti helppolukuisia.

  6. Hanna
    25.10.2014 / 23:47

    Mahtavaa, suuret onnitelut! Ääni meni aivan oikeaan osoitteeseen

  7. 25.10.2014 / 23:54

    Mahtavaa!!! Onnea!!! Symppaan sun fiiliksiä, koska niin teidän että, ajan löytäminen blogille on välillä vauvalta haasteellista. Itse en pientä blogiani pidä edes minkään portaalin alla, ja silti välillä tuntuu, että miten riitän sinnekin. On niin oikein, että tälläinen palkinto osuu sinulla, ja juuri tähän vauva-arjen keskelle. Siitä on vauvallekin iloa, kun äidillä on oma harrastus, varsinkin jos siinä mitä tekee, on vielä noin menestyksekäs kuin sinä. Teidän olisi pitänyt koko perheen päästä tänne Helsinkiin, että olisit päässyt juhliin pokkaamaan palkinnon. …Tai no olet oikeassa, vauvan rutiinit ja kuolainen pusu taitaa olla paras tapa juhlia hienoa saavutusta! Eli kuolainen pusu täältäkin, tai ehkä kuitenin onnitteluhalaus! ;)

    • 26.10.2014 / 17:06

      Aivan ihana viesti, lämmin kiitos! <3
      Juu se olisi ollut ainoa mahdollisuus, että koko perhe olisi lentänyt sinne, mutta olisi se ollut aika vaivalloista... Julkisilla liikkuminen perillä vauvan kanssa; vauvan, joka viihtyy vaunuissa vain päikkäriaikaan puolisen tuntia :D. Hikoiluttaa ajatuskin! Niin helpompaa täältä kotisohvalta :P.
      Kiitos vielä sinulle! :)

  8. 26.10.2014 / 07:03

    Huikeaa! Onneksi olkoon. Ja minua ei ainakaan ole haitannut sisustusjuttujen vaihtuminen vauvajuttuihin, ehkä pikemminkin päinvastoin, on jotenkin lohduttavaa saada eräänlaista jälkikäteisvertaistukea, vaikka meillä ollaankin nyt jo menossa uhmaikä -haasteiden vaiheessa… :)

  9. HannaKoo
    26.10.2014 / 07:48

    Oi tuhannesti onnea, olet todellakin voittosi ansainnut! <3 Ja teit aivan oikean päätöksen jäädessäsi kotiin,kun siltä kerran tuntui. Blogigaaloja tulee tulevaisuudessakin,eikä tämä voitto jää viimeiseksi! Ehkä jo ensi vuonna tunnet voivasi lähteä hakemaan sen ykköspalkinnon kotiisi, tai sitä seuraavana, tilaisuuksia tulee vielä ;)

  10. Kirsi
    26.10.2014 / 09:29

    Onnea, oikeaan osoitteeseen meni! On ollut ihana lukea sinun kirjoituksiasi, sillä 6 kk ikäisen tytön äitinä on monet kirjoittamasi jutut omaakin arkea lähellä. Ja kivat sisustusjutut ja kuvat päälle, niin mielelläni tosiaan näitä luen.

  11. Niina ja 4kisua
    26.10.2014 / 09:35

    Olet todellakin voittosi ansainnut ♥ Sydämmelliset onnittelut ♡ ♡

  12. SatuKoo
    26.10.2014 / 09:38

    Onnittelut voitosta!

  13. Lukijasi
    26.10.2014 / 10:02

    Oikea blogi voitti oikean tittelin! <3 Onnea sinulle ja blogillesi. Muistan joskus muutama vuosi (ehkä 2..) takaperin kun luin blogiasi, että tästä tulee jotain todella suurta! Ihmettelin ettet silloin ollut vielä minkään portaalin alla, mutta ei mennyt kauaakaan kun sinne siirryit. :) Olet paikkasi ansainnut tällä upealla ja erilaisella blogillasi. Kauniita koteja on maailma pullollaan, mutta rehellisesti sanottuna kodin täytyy huokua lämpöä ja rakkautta, fiilistä ja se rakkaus siihen sisustamiseen tulee näkyä, ja siinä sinä olet onnistunut ja erilainen! Onnea ihanasta uutisesta. Ja kiitos mahtavasta blogistasi.

    • 26.10.2014 / 17:13

      Voi miten ihanasti kirjoitit, tuhannet kiitokseni! Ihan liikutuin tästä, niisk!
      Todella mukava kuulla, että tuollaista välittyy sekä kodistani että blogistani. Kiitos itsellesi, että koet blogini seuraamisen arvoiseksi!

  14. 26.10.2014 / 10:43

    Oikein Paljon Onnea! Voitto oikeassa osoitteessa! <3

  15. 26.10.2014 / 11:09

    JEEEEEEEEEEEEEEEE HYVÄ SINÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!! :))))))))))) <3 <3

  16. Tove
    26.10.2014 / 11:28

    Upeaa! Paljon onnea ja silitykset kisuille!

  17. Daheidi
    26.10.2014 / 11:37

    Aivan mahtavia uutisia!!!!Onnea oikein sydämenipohjasta saakka, varmasti paras palkinto nähdystä vaivastasi ja työstäsi minkä voi saada! Kaikki kiitos kuuluu kuitenkin sulle, ihania kirjoituksiasi on rentouttava lukea ja myöskin muistella kun tuo oma poika oli samassa vaiheessa, nyt kuitenkin jo 1v4kk ikäinen. Meillä valmistaudutaan uuden perheenjäsenen vastaanottoon, helmikuussa meille tulle pikkuveli <3 silloin voinkin sit palailla sun tänhetkisiin kirjoituksiin jos välillä on vaikeaa ;) onnea vielä kerran sinne!!!

    • 27.10.2014 / 10:09

      Tuntui kyllä erityisen mukavalta ja vieläpä voittaa näin lukijoiden valitessa voittajan :).
      Kiitos kovasti kauniista sanoistasi, lämmitti mieltä suunnattomasti <3. Ja sylin täydeltä onnea odotukseenne!

  18. 26.10.2014 / 11:56

    Paljon onnea voitostasi! Blogi on todella upea! :)

  19. katerina
    26.10.2014 / 12:22

    Oikein paljon onnea Satu! Oikeaan osoitteeseen meni voitto!
    Joka päivä kun saan tyttäreni päiväunille, keitän kupin kahvia ja teen päivän uutis-ja blogikierroksen ja täällä silloin aina myös vierailen lukemassa uusimman postauksesi :) Keep up the good work ja nauti äitiydestä ja pienestä söpöstä pojastasi!

  20. JenniM
    26.10.2014 / 13:27

    Onnea, voitto meni kyllä oikealle blogille!:) Olen vasta vähän aikaa lukenut blogiasi mutta olen tykästynyt siihen kovasti.:) Vaikka itselläni ei vielä ole lapsia (kuin haaveissa:)) on ollut kivaa ja mielenkiintoista lukea myös vauva-arjestanne. Luen pääosin sisustusaiheisia blogeja mutta mielestäni blogisi on todella hyvä juuri tällaisena, on kiva lukea sisustusaiheisten postausten lisäksi myös ”oikeasta elämästä”.:)

    • 27.10.2014 / 10:13

      Voi kiitos JenniM! Todella mielenkiintoista kuulla mielipiteesi, kiva että kerroit! En osaisi keskittyä vain yhteen aiheeseen, se olisi mielestäni hieman tylsää. Itsekin luen mielelläni monipuolisia blogeja, vaikka joukkoon mahtuu upeita yhdenkin aihealueen blogeja!

  21. 26.10.2014 / 14:31

    Hurjan paljon Onnea! Kyllä sinä tuon ansaitsitkin. Olen seurannut tyytäreni elämää kesällä syntyneen esikoisensa kanssa ja kyllä hänellä on kädet täynnä. Voin siis hyvin kuvitella kuinka ajan löytäminen Blogille tekee tiukkaa! Upeaa jälkeä olet saanut aikaan. <3 Voimia ja lämpimiä ajatuksia<3

  22. Ellu
    26.10.2014 / 15:00

    Onnea! Hieno juttu, kun saat tunnustusta! T:äänestäjäsi

  23. Äippä
    26.10.2014 / 15:20

    Onnea voitosta! Kiitos myös koko teidän perheelle, kuulumisianne on aina niiiin mukava lukea :)

  24. 26.10.2014 / 16:15

    Wautsi wau, aivan mahtava juttu! Hirmupaljon Onnea Satu sinulle ja inspiroivalle blogillesi <3

  25. 26.10.2014 / 16:23

    Onnea Satu! Vauva-arki on välillä haastavaa, mutta sulla on oikea asenne! ♥ Kaiken ehtii kyllä ja vauvahan kasvaa koko ajan.

    Suloisia kuukausia sinne siis, myöhemmin tulee vielä aika, jolloin muistelet näitä alkuaikoja. Ne kun ovat niin pieni hetki elämässä. Tsemppiä!

  26. 26.10.2014 / 16:25

    muistelet KAIHOLLA näitä alkuaikoja

    Tärkeä sana näkyi unohtuneen lauseesta.. Auts! Onnittelut vielä ;)

    • 27.10.2014 / 10:16

      Kiitos paljon Sally! Olet täysin oikeassa. Muistuttelenkin aina välillä itseäni nauttimaan näistä joka hetkestä, näitä kun ei koskaan saa takaisin.

  27. lennu
    26.10.2014 / 16:50

    Oikein paljon onnea sinulle. Olet hienon tunnustuksen ansainnut upean tyylikkäästä, monipuolisesta ja niin lämminhenkisestä blogistasi. Blogiteksteihin ja kuviin on ihanan rentouttavaa uppoutua arjen kiireiden keskellä.:)

    • 27.10.2014 / 10:18

      Olipa kauniisti sanottu, kiitokset lennu! Ihanilla sanoilla kuvailit blogiani ja erityisen iloinen olen tuosta lämminhenkisyydestä :).

  28. PäiviR
    26.10.2014 / 18:02

    Huikeeta! Mutta totta joka sana, inspiroiva blogi ja niin valoisa!
    Suuren suuret onnittelut!

  29. kissatäti
    26.10.2014 / 19:12

    Ihanaa :) Niin paljon tuot iloa monen elämään, olen sen ennenkin sanonut. Onni oli löytää sinun blogisi. Täällä odotellaan teidän ihania joulukuvia pikkuisen kanssa:)

  30. @nne
    26.10.2014 / 23:31

    Voi kun hienoa! Oikein paljon onnea!! :)

    Mua aivan liikuttaa tuo tapa jolla kirjoitat teidän pienestä pojasta. Se on niin ihanaa luettavaa että hän on niin rakastettu <3

    • 27.10.2014 / 10:28

      Isot kiitokset! Tuli niin hyvä mieli sanoistasi <3. Olen onnellinen poikani puolesta, että teksteistäni välittyy nuo tunteet. Hän on niin meidän koko maailma <3.

  31. 27.10.2014 / 09:40

    Ihanaa, ihanaa, hurjan paljon onnea voitosta!!! Ykkössija meni kyllä oikeaan osoitteeseen, ihan huippujuttu :):)

  32. Kaisa
    27.10.2014 / 11:21

    Oi, ihan loistava uutinen, lämpimästi onnea! Toivottavasti jaksat jatkaa meidän takiamme vielä pitkään ;)

  33. 27.10.2014 / 14:11

    Sanoin gaalassakin vieruskaverille että voitto tuli oikeeseen osotteeseen :) Onnea isosti! <3 <3

  34. Mari
    28.10.2014 / 08:55

    Onnea hurjasti!!!!!!! Me ollaan oltu reissun päällä niin pääsin/ehdin vasta nyt katseleen blogia. Upea juttu!! :)

  35. Anja
    28.10.2014 / 20:25

    onnea valtavasti. Olen lukenut blogiasi jo puolisen vuotta, en vain koskaan ole kommentoinut. Sinulla on todella kaunis koti ja postaukset ovat kivoja. Onnea!

  36. Rags
    29.10.2014 / 21:35

    Valtavasti onnea, olet sen kylla ansainnut, ehdottomasti! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.