Lasiterassista mä haaveilen

 

Lauantaitervehdys! Harmittaa, kun en eilen ehtinyt teitä tänne moikkaamaan. Aamulla oli rajallisesti aikaa, sillä olimme miehen kanssa lähdössä päivämatkalle Ouluun ja illalla kotiin palattuamme olin ihan puhki. Nukahdin sohvalle puoli kymmeneltä! Mutta onhan se päivä tänäänkin!

Tänä aamuna herättyäni mieleni olivat vallanneet erinäiset terassiajatukset. Oulun Vepsäläiseltä tuli nimittäin eilen tehtyä eräs hankinta terassia ja tulevia kesiä ajatellen. Hankinta, josta olen haaveillut nyt ainakin parisen kesää – nyt se on lähellä toteutumista! Mutta ei siitä vielä sen enempää.

Asia, josta puolestaan mies (nooh ehkä ihan pikkaisen minä myös) on haaveillut muuttohetkestämme lähtien, on pääterassin lasitus. Lasit tulisivat terassin katetun osuuden alle ja ympärille – saisimme noin 18 neliön kokoisen lisähuoneen! Siellä ei haittaisi tällainen vesisadekaan; se toisi huoneesta vain uuden puolen esille! Kynttilämeri, lampaantaljat ja torkkupeitot ♥.

050

cats2-860x645

Kun katsotte kuvia, niin minkä sävyisinä valitsisitte lasituksen reunapalkit: valkoisina vai tummanharmaina (tummanharmaa olisi tuota samaa sävyä kuin mm. katto ja rännit)

114

Oi, ihana vihreä ja aurinkoinen kesä ♥. Tuli jo hieman mietittyä tulevan kesän kukkasiakin… Viime kesänä oli valkoista, keltaista ja tummansinistä/lilaa, nyt voisi olla vaaleanpunaisten kukkasten vuoro! Poitsun yksivuotissynttäreitä vietetään toukokuun alussa, onkohan kesäkukkia jo silloin saatavilla… No mutta, näistä mietteistä lauantain viettoon – tulkoon tästä oikein mukava päivä!

 

Comments

  1. Sarihannele
    28.3.2015 / 11:04

    Reunapalkit ottaisin ehdottomasti tummanharmaina. Tuo ryhdikkyyttä ja kontrastia eikä likakaan näy niin helposti. Toukokuun alussa on ainakin orvokkeja. Ne kestävät hieman kylmyyttäkin. Itse ostan aina vapuksi pari orvokkiamppelia.

    • 29.3.2015 / 10:42

      Aivan, hyviä pointteja! Jotenkin myös kun on esitteitä selaillut, se tummanharmaa näyttää vaan niin hyvältä. Mietin tuossa vain, että korostuuko liikaa valkoista seinää vasten…

      • Nimetön
        29.3.2015 / 19:13

        Tummanharmaa katto, rännit ja tuo harmaaksi laudoitettu pätkä seinässä…. En vaan mitenkään nää reunapalkkeja valkoisina. No, makuasioitahan nämä ovat:)

  2. 28.3.2015 / 12:14

    Lasiterassi on kyllä ihana! Minä valitsisin teille valkoiset reunat, uppoisi hyvin taloon, eikä korostuisi liikaa.

  3. 28.3.2015 / 16:58

    Mie kans laittaisin tumman harmaiksi eli komppaan Sarihannelen tekstiä :)

    Täällä satanut viime yön ja tänään koko ajan lunta eli kukkahommat ei mielessä, vaikka pari viikkoa sitten mietin jo terassijuttuja…masentavaa :(.Hyvää vko loppua sinne, täällä remontin kimpussa, joka laajeni nyt myös pikkasen keittiöönki :) Isännälle yllätystä ko tulee reissusta.

    • 29.3.2015 / 10:44

      Täälläkin satoi koko eilisen päivän ja tuli tänä aamunakin hieman räntää :/.
      Kiitos, kivaa remppaviikonloppua sinne!

  4. Hanna
    28.3.2015 / 17:03

    Minä laittaisin valkoista.
    Ja sama haave meilläkin sillä yksi osa terassilta joka on ensimmäisenä tehty olisi aika kiva lasitettuna ☺

  5. memuli
    28.3.2015 / 21:08

    Harmaana on mun mielipide.
    Vaaleanpunaiset hortensiat? Tai pelargoniat? Tosin saatat joutua vielä siirtelemään sisälle yöksi jos on viileää.

    • 29.3.2015 / 10:45

      Osaatko perustella värivalintaasi? :)
      Pelargonioita olin juurikin ajatellut, sillä niistä on niin kauniita vaaleanpunaisia sävyjä tarjolla. Ne myöskin ovat aika lailla ainoita kukkasia, jotka tuota pääterassin paahdetta kesällä kestävät…

      • memuli
        29.3.2015 / 18:35

        Kehystäisi kivasti. Tuoden kontrastia. Niin itse ajattelen mutta ei missään nimessä mene mitenkään metsään vaikka valitset valkoisen :)
        Kummassakin näkyy ns. Eri liat,pölyt jne. joten ei ehkä tarvitse sitä miettiä. Toimi sen mukaan mitä sydän sanoo :) usein se ensimmäinen ajatus on oikea. Mitäs isäntä on sävystä mieltä?
        Ihana muuten kun saa laittaa vähän pääsiäistä esille ja sitten sen jälkeen alkaa orientoitumaan siihen oikein ”kesäsisustukseen” :) Niin ulos kuin sisälle. ( Te ehkä pian pääsette sisustamaan sinne lisähuoneeseenkin )

        • 30.3.2015 / 11:54

          Kiitti perusteluista! Nämä auttavat jäsentämään omia ajatuksia kivasti :).
          Ensimmäisenä ajattelimme molemmat tummanharmaata, sitten pohdimme myös valkoista (tosin nyt enää minä pohdin sitä), mies on päätynyt harmaaseen. Eiköhän se harmaa ole!
          Ja sinäpäs sen sanoit!: nyt pääsiäisilmettä kotiin ja sitten ajatukset pikkuhiljaa kesään 8)

  6. Täältä ääni tummanharmaalle! Olis särmikkäämpi vaihtoehto, eikä ehkä toisaalta lasin heijastusten takia erottuisi ihan niin selvästi, kuin valkoinen?

    • 29.3.2015 / 10:47

      Totta varmasti tuokin. Harmailla saisi kyllä sellaiset selkeämät kehykset lasitukselle ja sopisivat hyvin myös terassin lattiaan… Vaikea päätös, huh!

  7. Marjooo
    29.3.2015 / 10:02

    Mää laittaisin vallkoiset :)

  8. Äippä
    29.3.2015 / 10:05

    Moi, samaa mieltä Syhin kanssa eli valkoiset palkit ☺

    • 29.3.2015 / 10:48

      Ääh, valkoinen on saanut teidän keskuudessa eniten suosiota ja me kun oltiin ajateltu harmaita :D. Tai minä vielä hieman pähkäilen noiden välillä…

  9. A
    29.3.2015 / 12:02

    Harmaat reunukset ovat modernimmat ja sopivat siten moderniin taloon paremmin. Valkoisista tulee helposti romanttinen ja perinteinen vaikutelma. Itse laittaisin harmaat. :)

    • 29.3.2015 / 16:23

      Kuule juuri noin olen itsekin asiaa ajatellut! Tosin jos valitsisimme valkoiset, eivät nekään taitaisi kovin näkyvässä roolissa olla. Nimittäin pystypalkkeja tulee vain kolme (jokaiseen nurkkaan) ja niiden lisäksi yläkolmion reunukset.

      • janna
        3.4.2015 / 17:34

        Meillä 1/2 v sitten valmistunut (ammattilaisen suunnittelema) moderni rivitalo. Terassia ei ole vielä lasitettu (ehkä sit joskus). Reunapalkit on valkoiset, ja en näkisi niitä mitenkään harmaina. Palkkien vierestä näkyy taivasta ja metsää, joten harmaa jotenkin tukkisi näköalaaa. Valkoinen sulautuu paremmin maisemaan ja rakenteisiin. Palkit on pelkistetyt ja yksinkertaiset, joten ei todellakaan näytä romanttiselta ja perinteiseltä. Valkoiseen ei kyllästykään niin helposti. Eli, itse laittaisin valkoiset :)

        • 4.4.2015 / 12:07

          On siis reunapalkit jo valmiina mahdollisia laseja varten vai miten, en ymmärtänyt? :)
          Minkä värinen talo on muuten? Olisi tosi kiva nähdä kuva vaikka sähköpostitse, jos sinulla on!

  10. Mamise
    29.3.2015 / 21:01

    Hei! Tuli mieleen sellainen kysymys, että miten säilytätte terassikalusteet talven yli? Itse haaveilen vastaavanlaisesta sohvaryhmästä terassillemme, mutta mietityttää miten se kestää talven yli sään armoilla, sisätiloihin kun se ei valitettavasti mahtuisi säilytykseen.

    • 30.3.2015 / 11:56

      Ruokaryhmä on terassilla läpi vuoden. Sohvaryhmä on varastossa pinottuna päällekkäin niin, että yltävät lähes kattoon asti :D.
      Joitain polyrottinkikalusteita olemme säilyttäneet myös terassilla vuoden ympäri – eivät ole 4-5 vuodessa menneet miksikään!

    • SatuKoo
      2.4.2015 / 10:15

      Löysin hyvät ohjeet polyrottinkisten kalusteiden talvisäilytykseen

      ”Talveksi polyrottinkiset pihakalusteet on syytä viedä pihalta suojaan, jotta pakkasrappeutumisilta vältytään. Materiaalina polyrottinki kyllä sietää pakkasta, mutta kalusteen päälle kertyvä lumi ja jää voivat aiheuttaa materiaalille vahinkoja. Lisäksi on syytä muistaa ettei jäätyneiden polyrottinkikalusteiden päälle tule milloinkaan istua, eikä kalusteiden päälle tule asettaa mitään (painavaa) tavaraa. Tämä on syytä muistaa etenkin, jos kalusteiden talvisäilytys suoritetaan ns. kylmässä tilassa (esim. katettu terassi), jossa polyrottinkikalusteet ovat suojassa lumelta ja jäältä mutta altistuvat silti pakkaselle. ” http://www.siivous.info

      • 2.4.2015 / 10:57

        Polyrottinkia on kahdenlaista: sellaista kiiltävää ja hieman liukasta sekä sellaista hieman karheampaa, jota meidän kalusteet on. Ne kestää säävaihteluita huomattavasti paremmin kuin se liukaspintaisempi, joka saattaa pakkasessa napsua poikki. Meidän kalusteet eivät ole lähes viidessä vuodessa menneet miksikään, vaikka ovat terassilla läpi vuoden :).

        • SatuKoo
          4.4.2015 / 20:29

          Kiitti, tosi hyvä tietää, millasta kannattaa katsella, jos itselle polyrottinkisia kalusteita on ostamassa :)

  11. olivia
    2.4.2015 / 13:03

    Hei, ihastelin sun aurinkovarjoa ja sohvaryhmää, mistä ne on löytyneet, onko olleet hyviä? Miten kestää kosteutta nuo sohvat, tyynyt putää varmaan kantaa sateen ajaksi sisälle? Ihana lasiterassi varmasti tulee olemaan! Mutta suosittelen yhden sivun tekemään lasiovilla, niin satte ovet halutessane auki ja luonnon osaksi terassia, silloin kun ei sada:)

    • 2.4.2015 / 21:25

      Aurinkovarjo on Citymarketista ja sohvaryhmä Maskusta – olemme olleet molempiin oikein tyytyväisiä! Sohvaryhmä on polyrottinkia eli täysin hoitovapaa ja hyvin kestää eri säätiloja. Ei ole 4-5 vuodessa mennyt miksikään. Pehmusteet kannamme välillä terassin katoksen alle suojaan tai sitten peitämme mustalla sateensuojalla, jonka ostimme pari-kolme vuotta sitten Iskusta.
      Hyvä pointti tuosta lasituksesta! Onkin suunnitelmissa sellaiset lasit, jotka saa tarvittaessa nippuun eli kokonaan pois edestä :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.