Mikä laukkulöytö!

Aivan helmi ♥ Miten tuota muutenkaan kuvailisi… Ja niin mun näköinen että! Ja kuin kirsikkana kakun päällä: jopa meidän kodin näköinen :D.

Kerronpa hieman, miten tämä laukku minulle päätyi. Surffailin sunnuntai-iltana eräällä kirppissivustolla ja bongasin tuon kaunottaren. Onnekkaasti huutokauppa laukusta oli juuri päättymässä, joten sain huudollani laukun omakseni! Maksoin laukun samantien verkkopankissa ja eilen sain noutaa sen postista. En muista milloin viimeksi olisin odottanut jonkin paketin saapumista yhtä kuumeisesti! Kolme kertaa ehdin syöttää paketin seurantatunnuksen Postin sivuille miettien, saanko laukun jo tänään vai joudunko nukkumaan vielä toisen yön sitä odottaessani…

Joskus nopeus ja nopeat kaupat ovat valttia, tällaiselle harkitsevaiselle ostajallekin. Olin maksanut laukun reilussa vartissa sen löytämisestä. En puhunut hankinnasta mitään miehelle ennen kuin laukku oli saapunut. Vaikka omia rahojani ovatkin, en halunnut kertoa, että olin tehnyt näinkin arvokkaan hankinnan käyttämättä postiennakkoa (mies kun on näissä asioissa vielä tarkempi kuin minä, tosin eräs Harrikka-hankinta Atlantin takaa tekee tähän kyllä melkoisen poikkeuksen :P). Jotenkin tuollaiset kaupat jännittävät nykypäivänä ja varovainen pitääkin olla, mutta koska myyjä esiintyi omilla kasvoillaan ja nimellään, toi jo pelkästään se luottamusta tilanteeseen. Ja hyvät kaupat tein, voin kertoa! Jotenkin se, että onnistuin löytämään tämän käytettynä ja vieläpä täysin uudenveroisena, tuo asiaan oman lisänsä.

mk

Tämä MICHAEL Michael Korsin Medium Jet Set Saffiano Travel Tote on Saffiano-nahkaa. Tuota samaa nahkaa käyttävät mm. Prada ja Furlakin laukuissaan; kyseinen nahka on suojapinnoitettu, jonka vuoksi se on hyvin kulutusta ja kosteutta kestävää. Laukussa on kullansävyiset yksityiskohdat; mm. solkisomisteiset kantohihnat sekä irrotettava MK-somiste. Päältä avoimen laukun sisäpuolella on vetoketjutasku sekä avainhihna.

Tämän laukkuni ostin tosiaan käytettynä, mutta käyttökertoja laukulle oli kertynyt kuulemma alle viisi ja sen huomaa: ei mitään käytön jälkiä, ei edes suurennuslasilla katsottuna, heh! Pohja ja saumakohdat paljastavat käytön yleensä ensimmäisinä, mutta ne ovat tässä täysin moitteettomassa kunnossa. Lisäksi tämä laukku on jatkuvasti loppuunmyyty, sama mistä verkkokaupasta sitä etsii. Se olikin ehkä se tärkein pointti tässä, että onnistuin tällaisen edes löytämään. Oikeastaan se sattui vain tulemaan vastaan! Euroissa en mitenkään merkittävästi säästöä tehnyt, jokusen kympin, mutta onhan sekin tietysti jotain. Tämän mustavalkoisen version lisäksi olen tiiraillut silmät ihastuksesta suurina myöskin navy-versiota eli tummansinivalkoraitaista ruskeilla kantohihnoilla. Jatkuvasti loppuunmyyty joka paikasta sekin. Mutta jos se vielä joskus tulee vastaan, niin ehkä, ehkä… Sitten täytyy vain miettiä kumpi. Tätä käytän nyt kuitenkin enemmän kuin mielelläni, aivan valloittavan kaunis! Ja ihanaa, että sain sen käyttööni jo tänä kesänä! Iso plussa myöskin siitä, että laukkua voi aika huolettomasti käyttää eikä sitä tarvitse mitenkään sen kummemmin olla jatkuvasti varomassa. 

Nyt odotellaan vielä niitä aurinkoisempia päiviä! Tuli niitä sitten tai ei, niin kesä on tässä ja nyt! :)

Comments

  1. Jenni
    9.7.2015 / 10:50

    Voih, pääsi oikein ihastuksen huokaus suusta… Aivan upea laukku! Vaikken itse olekaan ihan perus MK-laukkujen ”kannalla” niiden teinivibojen takia niin tämä on kyllä niin kaunis että… <3 Ainoa harmi näissä on se ettei laukussa ole vetoketjua, itseltäni varastettiin aikanaan puhelin vetoketjuttomasta laukusta ja sen jälkeen olen ollut ehdoton vetoketjun suhteen.

    • 9.7.2015 / 14:15

      MK-laukuista vain pieni osa on omaan makuuni; tämä yksi niistä. En muutenkaan tykkää laukuista, joissa joku logo tai merkki on kuin huutomerkki – huomaamaton on paras ja tässä vielä kun saa tuon MK-logonkin pois roikkumasta niin kivan simppeli on!
      Mut on kerran yli 10 vuotta sitten ryöstetty ja sitä kautta olen oppinut melkoisen varovaiseksi, joskus vähän liiankin kanssa… Tällaisissa avonaisissa laukuissa pidän tärkeitä juttuja vetoketjullisessa sisätaskussa tai ihan laukun pohjalla.

  2. Hanna
    9.7.2015 / 11:00

    Ihana ☺
    Mulla on kaksi MK Jet Setiä musta ja navy. Ihan parhaita ja juuri tuota saffianoa, tykkään siitä materiaalista kun on jäykkä ja kestävä.
    Reilun viikon päästä kesälomareissulla toivoisin löytäväni uuden. Pienestä Hamiltonista haaveilen ☺

    Mulla on myös DKNY rahapussi joka on saffianoa ja on kyllä kestänyt hyvin sekin. Mulla ainakin tahtoi nahkainen rahapussi naarmuunta, mutta näissä ei sitä ongelmaa ole. Ja mä en ite tykkää sellaisista pehmeistä löysit laukuista nämä jämäkät on hyviä ☺

    • 9.7.2015 / 14:19

      Onko se sun navy just se raitainen vai yksivärinen? Tämä on kyllä tosi kestävä, ihanan huoleton ja laadukas. Multa löytyy tästä samasta nahasta valmistettu MK:n Hamilton-lompakko, aivan ihana. Tosin olen käyttänyt sitä vain kerran, sillä olen tottunut näköjään liikaa sellaiseen lompakkoon, jossa on yksi vetoketjullinen ns. pikatasku sivussa. Tuo kun pitäisi aina avata kokonaan, niin on majaillut enimmäkseen eteisen lipastossa :/
      Toivottavasti teet kivan kesälomareissulöydön! :)

      • Hanna
        10.7.2015 / 17:37

        Yksivärinen ja pienempi se navy ja siinä on myös olkahihna joka on kyllä kätevä. Nyt en sitä hetkeen oo käyttänyt kun jouluksi ostin toisen joka nyt ollut käytössä. Isompi ja tässä on vetoketju joka on kyllä hyvä. Siinä navyssä ei oo ja vähän avoin mun makuun kun koko sisältö näkyvillä.

  3. SatuKoo
    22.7.2015 / 22:02

    Aivan upean löydön olet kyllä tehnyt! Saanko udella, että millä kirppissivustolla voi tuollaisiin helmiin törmätä? Olen kuolaillut noita MK:n laukkuja, ehkä se voisi olla seuraava säästökohde, jonka voisi sitten jollain hyvällä verukkeella itselle hankkia :)

    • 26.7.2015 / 21:49

      Facebookin Aikuisten merkkituotekirpparilta ostin tuon, mutta FB:ssa on oma sivustonsa myös MK-tuotteille. Sieltä varmasti tekee hyviä löytöjä! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.