Uudet tauluni (ja kilpailu!)

Ehkä muistattekin maaliskuisen Kivoja taulukollaaseja -postaukseni, jossa esittelin uutta, pian Suomessakin toiminnan aloittavaa verkkokauppaa? Keväällä Desenio avasi tosiaan suomenkieliset nettisivunsa ja kymmenet, oikeastaan sadat toinen toistaan upeammat julisteet olivat meidänkin käsiemme ulottuvilla. Kerroin tuolloin, että esittelen tästä blogiyhteistyöstä saamani julisteet teillekin. Joskus matkaan tulee kuitenkin erilaisia mutkia, mutta nyt on vihdoin julisteet kehyksissä asti!

063

Osan näistä kuvista olen ottanut jo keväällä. Sen jälkeen taulut ovat seilanneet siellä sun täällä… Nyt alkavat vihdoinkin löytää ne parhaat paikkansa, sillä ei niitä nyt minne tahansa lätkitä! Täytyy rauhassa miettiä, missä huoneessa haluan ihastella mitäkin taulua ja näkymää.

Sain valita itselleni useita julisteita – siinä olikin oma viidakkonsa! Valikoimaa kun on melkoisesti ja hyvä niin; löytyy varmasti jokaiselle jotakin. En ole osannut valita näistä lemppareitani, mutta kärkipään sijoille nousevat kyllä nuo ensimmäisessä kuvassa näkyvät aivan ihanat julisteet. Haaveissani keikkuva Arne Jacobsenin Swan-tuoli sekä Wegnerin kaunis Y-tuoli. Laitoin niihin valkoiset kehykset, mutta joskus niihin voisi vaihtaa mustatkin; sellaisetkin kun löytyy jo valmiina. Muuttuisi taulujen ilme siten aika paljonkin!

Tuli noista kehyksistä mieleen, että olen ostanut vuosien mittaan useita kehyksiä Ikeasta. Vasta näiden julisteiden kohdalla huomasin, miten Ikean kehyslasi vääristää etenkin valkoisen sävyä saaden sen näyttämään sinertävältä. Olin niin harmissani huomattuani tuon! Eipä siinä auttanut muu kuin marssia kehystysliikkeeseen vertailemaan kehyslaseja ja kyllä; Ikean käyttämä lasi on halpaa kiinalaista lasia, joka on selvästi tummempaa kuin esim. kehystysliikkeiden käyttämä lasi. Niinpä ostin tauluihini uudet lasit! Hieman meni siis mutkien kautta, mutta täällä ei missään kehystysliikkeessä myydä noin kapeita mustia alumiinikehyksiä, tuontapaisia sai ainoastaan puisina, joten siinä mielessä ei ollut turhaa hankkia kehyksiä Ikeasta. Laskeskelin, että vaikka tässä tulikin hieman ylimääräistä puuhastelua, kun kehykset ja lasit tulivat eri paikasta (:D), niin silti säästin useita kymppejä/taulu noiden 50×70 cm kokoisten kohdalla.

102

Taulukokoelmastani täytyy löytyä toki myös vaaleanpunaisia sävyjä (kuplat ja harlekiinikuvio on mielestäni tosi söpöjä!) sekä hentoa sudenkorentokuviota:

cats

082

Yksi origamielefanttikin joukosta löytyy:

Työpöytävalaisin sai puolestaan värikaverin taulun neliöistä:

cats

005

Yläkuvan herkkä sulkataulu nojailee tällä hetkellä aulan lipastolla.

Yksi timanttitaulu on ihan must ja tuo yksi haaveideni valaisin on minulla nyt ainakin taulun muodossa:

Sitten viimeisenä, mutta ei lainkaan vähäisimpänä herkkä perhostauluni:

090

butterfly

(Kuka bongasi kuvasta kissan?)

Tätä perhostaulua kaavailen aulan seinälle I see Dots -postauksestani tuttujen Muuton Dotsien kaveriksi. Sinne tulee päätymään joko tämä taulu tai sitten valkokehyksinen peilimme.

En tokikaan yksin näillä tauluillani mässäile, vaan myös jollain teistä on mahdollisuus voittaa omakseen tosi kiva kokoelma Desenion julisteita! Desenion väki kokosi hyvin minun näköiseni taulukollaasin, jonka ilolla arvon jollekin teistä. Koska en osannut tehdä päätöstä, kumpi näistä kahdesta kokonaisuudesta olisi kivempi, päätin antaa päätäntävallan voittajalle! Eli voittaja saa valita näistä kahdesta: joko ensimmäisen seitsemän julisteen kollaasin tai jälkimmäisen kahdeksan julisteen kollaasin. Näiden seinälle ripustamisessa vain mielikuvitus on rajana! Näyttävät varmasti kivoilta pienissäkin ryhmissä siellä täällä.

Tavelvägg_desenio_grafiska_posters

Tavelkollage svartvita posters Desenio

Vahva veikkaukseni on, että nämä ovat myös teidän makuunne ja näin ainakin toivon! Ja koska näitä julisteita on palkinnossa tällainen pino, niin aina voi lahjoittaa pari vaikka kaverillekin! :)
Kerro osallistumiskommentissasi, minkä julisteen koko Desenion valikoimasta valitsisit koristamaan kesäistä kotiasi! Kilpailu alkaa nyt ja päättyy ensi viikon tiistaina 28.7. klo 21. Arvon ja ilmoitan voittajan mahdollisimman pian tuon jälkeen. Jätä osallistumiskommenttiisi myös nimesi ja sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville; näin se näkyy ainoastaan minulle ja auttaa minua voittajan tavoittamisessa. KILPAILU ON PÄÄTTYNYT.

Mukavaa illanjatkoa ja arpaonnea kaikille! 

Comments

  1. 23.7.2015 / 23:21

    Ihana perhonen on ehdottomasti valintani!

  2. Virtanen
    23.7.2015 / 23:30

    Ensimmäinen kollaasi olisi enemmän kuin mieleinen ja kesäistä kotia pääsisi koristamaan ensimmäisessä kollaasissa oleva sulkataulu.

  3. Maisa
    23.7.2015 / 23:31

    Upeat kollaasivalinnat sinulla. Minun suosikkijulisteeni on perhonen – niin herkkä ja kaunis. <3

  4. Laura
    23.7.2015 / 23:59

    Sulkabon tällä hetkellä suosikkini!

  5. ppau
    24.7.2015 / 00:05

    Jokin ihanan yksinkertainen olisi kaunis, esimerkiksi tuo sulka tai perhonen. Rakastan tauluja joten muutama lisää ei haittaisi.

  6. NooraS
    24.7.2015 / 00:20

    Olen miettinyt ostavani juuri tuolta kyseiseltä sivulta julisteita ja edelleenkin ostoskorissa on muutama juliste, mutta en vain ole raaskinut niin montaa ostaa kerralla eli jospa vaikka kävisikin niin hyvä tuuri että arvontaonni osuisi kohdalle niin ensimmäisen kollaasin kotiuttaisin enemmän kuin mielelläni ja paikkakin kollaasille olisi valmiina. :)

  7. Silja
    24.7.2015 / 01:04

    Perhonen, aivan ihana :)

  8. Josefina
    24.7.2015 / 01:04

    Suosikkini on ehdottomasti Black feather sulkajuliste.

  9. Minna
    24.7.2015 / 01:06

    Ylempi kollaasi oli minusta hieman kivempi. Itselleni haluaisin ylemmästä kollaasista sulkataulun.

  10. 24.7.2015 / 01:15

    Minä valitsisin tuon sinullakin olevan ihanan perhostaulun meidän kesäkotiimme :)

  11. Marsi
    24.7.2015 / 01:27

    Ihania vaihtoehtoja on paaaaaaaljon. Eka valintani olis perhonen.
    Ja sitten monta monta muuta…

  12. Teresa
    24.7.2015 / 02:10

    Minun valintani olisi herkkä perhostaulu. Sen ripustaisin tyttäreni huoneen seinälle.

  13. Sanna
    24.7.2015 / 02:20

    Niin kauniita kaikki tyynni, mutta eka kollaasi miellyttää hintsusti enemmän ja jos yksi pitäisi ottaa niin tuo Coco-juliste. Se on yksinkertaisen kaunis kuten mademoisellen suunnittelemat vaatteetkin aikanaan.

  14. ulrika
    24.7.2015 / 04:55

    Ihanat taulut
    Haluan niistä kaikki :D

  15. MuruMuu
    24.7.2015 / 06:02

    Vaikea valinta kun kaikki on niun hienoja, mutta ehkäpä se olisi tuo sulka :)

  16. Marjaana
    24.7.2015 / 06:07

    Oon katellu nuilta sivuilta tauluja lastenhuoneeseen. Aivan ihania! Esim. Polygon fox sopis meille hyvin.

  17. Karkku
    24.7.2015 / 06:55

    Mustavalkoinen Swan-tuoli!

  18. Riitta
    24.7.2015 / 06:59

    sudenkorento ehdottomasti…vai sittenkin perhonen? :)

  19. tanja
    24.7.2015 / 07:00

    Minun valintani on kaunis perhos taulu.
    tanja

  20. Ritu
    24.7.2015 / 07:10

    Kaikki ihania,olinkin suunnitellut taulukollaasia,en vain ole saanut toteutettua.Perhonen ihana.

  21. Marjo
    24.7.2015 / 07:15

    Vaikea valinta kun kaikki hienoja,mutta perhoseen ehkä minäkin päätyisin.

  22. Anneli
    24.7.2015 / 07:30

    Maailmankartta on mieluinen

  23. memuli
    24.7.2015 / 07:38

    Ihania. Surenkorento ehdottomasti

  24. Anu
    24.7.2015 / 07:44

    Ihanat taulut. Kesäkotiin taitaisin valita tuon perhosen, vaikka monia muitakin vaihtoehtoja sieltä löytyisi… Mulla oliskin jo tauluhyllyt valmiina, ostettiin niitä viime viikolla Ikeasta, mutta vielä ei oikein ole ollut niille mitään laitettavaa, joten nämä tulisivat juuri kuin tilauksesta jos onni vaan olisi myötä… (nymana40@gmail.com)

  25. Saana
    24.7.2015 / 08:04

    Sulkajuliste on ehdoton lempparini, niin kauniin herkkä!

  26. Eeva
    24.7.2015 / 08:16

    CoCo… ehdottomasti on omalla ostoslistalla. Omaa sisustussilmää hivelee tässä kollaasissa kuitenkin alempi.

  27. Päivi
    24.7.2015 / 08:17

    Voi kuinka kauniita!
    Mustavalkoisen varmaan valitsisin jos voittaisin, mutta en osaa vielä päättää minkä.

  28. Kikka
    24.7.2015 / 08:29

    Upeita tauluja ja nappivalintoja olet tehnyt Kollaaseista se seitsemän oli kivempi,mutta itse tykkäsin kaikista eniten &-merkistä☺️

  29. Henni
    24.7.2015 / 08:43

    Olen muuttamassa 1.9. aivan uuteen asuntoon,joka valmistuu vasta muutaman viikon kuluttua. Aika paljon tullut laitettua sisustus-tavaroita kiertoon ja olisi ihan mahtavaa saada tuo &-merkki, ja siihen ympärille alkaa rakentaa muuta kaunista. :) (Beef cuts-juliste olisi aivan loistava keittiöön! :D )
    Aurinkoista loppukesää!

  30. Minja
    24.7.2015 / 08:57

    Inspiroituneena tutustuin sivustoon ja lopulta purjehtijan tyttärenä päädyin Sailing-julisteeseen. Ylläolevista kollaaseista valitsisin jälkimmäisen. En ole ikinä ollut vaaleanpunaisen suuri fani, mutta tuo juliste vain on niin suloinen.

  31. 24.7.2015 / 09:00

    Eka kollaasi ja kaunein juliste valikoimasta on black, joka meiltä jo löytyykin.

  32. Henriikka
    24.7.2015 / 09:11

    Kyllä tuo Swan-tuolin kuva, tai Manhattanin kartta olisi minun ykkösvalinnat. Näistä kahdesta julistekollaasista pidemmän korren vetää jälkimmäinen.

  33. Jemina
    24.7.2015 / 09:27

    Mustavalkoinen timantti <3

  34. 24.7.2015 / 09:35

    Minä kotiuttaisin ehdottomasti Coco Chanel-taulun työpöydän yläpuolelle ja valitsisin tämän takia ensimmäisen kokonaisuuden. Upeita julisteita!

  35. Irma
    24.7.2015 / 09:38

    Minusta perhonen ja väritetty timantti ovat kauneimpia. Mutta harlekiinikuvio ja timantti sopisivat seinälle parina rinnakkain. Jos pitää valita vain yksi, on se kuitenkin timantti !

  36. Arkirakkaus
    24.7.2015 / 09:44

    Oi mikä arvonta!

    Ensimmäinen kollaasi on enemmän mieleeni. Eilen illalla etsin netistä julisteita ja tauluja kun tuntuu, että kodin seinät kaipaa uutta. Tämä oli siis erittäin tervetullut vinkki, kiitos!

  37. jaana
    24.7.2015 / 09:46

    Ihania julisteita monta mutta kyllä swan tuoli ykkönen!

  38. Rouva Yrjänä
    24.7.2015 / 09:50

    Blogisi innoittamana Deseniolta muutama juliste tuli viime keväänä jo tilattuakin ja oma suosikkini on Elephant Five -juliste, jonka silloin mm. tilasin. Mutta aina mahtuu lisää julisteita seinille!

  39. Heli
    24.7.2015 / 10:02

    Valitsisin ihanasta valikoimasta timantti julisteen.

  40. nipsu
    24.7.2015 / 10:04

    Monen monta ihanaa löytyy, mutta sulkataulu on must!

  41. 24.7.2015 / 10:05

    Ooooh! Mahtava arvonta! Rakastan erilaisia printtejä ja mies välillä tuskaileekin tätä asiaa naulaillessaan seiniä:D Suosikkeja minulla on monia, mutta kyllä nuo design-esineiden/huonekalujen kuvat ovat ihan huippuja!

  42. Heidi
    24.7.2015 / 10:06

    Valitsisin omaan kotiini alemmassa taulukollaasissa näkyvän Ballerina-julisteen :-)

  43. Jasmiina
    24.7.2015 / 10:32

    Unisiepparijuliste! :)

  44. sigge
    24.7.2015 / 10:36

    Kivoja julisteita! Sulka tai sudenkorento miellyttävät eniten minua.

  45. Sara
    24.7.2015 / 10:43

    Perhonen on ehkä suosikkini! Todella kauniita julisteita melkein kaikki :)

  46. Riittale
    24.7.2015 / 10:44

    perhonen <3

  47. Kati
    24.7.2015 / 10:51

    Mahtava arvonta! Ensimmäinen kollaasi olisi mieleeni. Ja ehdoton suosikkini Desenion valikoimasta on Black Feather juliste:-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.