Leikkihetkiä

tauluhylly

Poika on viime kuukausina alkanut viihtymään omassa huoneessaan erityisen hyvin. Huoneesta löytyy matalia huonekaluja, jotka näyttävät lisäävän huoneessa viihtyvyyttä. On pieniä pöytiä, laatikostoja ja säilytyslaatikoita sekä lipasto, jonka alimpiin laatikoihin on mukava kurkistella. Ja tietysti tyhjentää ne säännöllisin väliajoin. Miksihän niitä ei ole yhtä mukava täyttää? Ja täyttää varsinkin niillä samoilla tavaroilla, jotka sieltä on purettu… Kyllähän niitä toki aina silloin tällöin täytelläänkin. Niihin on mukava jemmailla esim. äitin kynsilakkoja, kampoja ja kaikenlaisia purkkeja ja purnukoita. Tuntuu hirmuisen mukavalta, että olen onnistunut luomaan pojalle oman tilan, jossa hän oikeasti viihtyy: tutkii paikkoja, kurkistelee laatikoihin, vaihtaa tavaroiden paikkoja, levittää lelut huoneen nurkasta nurkkaan ja pötköttelee matolla.

Mm. tuon syyn vuoksi syksyn tehtävälistalla olisikin käydä huonetta hieman tarkemmin läpi. Etenkin säilytyskalusteiden osalta; niistä voi tehdä yllättäviä löytöjä! Varastoon vein taas kasan pieneksi jääneitä vaatteita ja käyttöön otin pinon uusia. Housut tuntuvat jäävän nyt nopeasti pieniksi: monista oli taas yhtäkkiä tullut caprimittaisia! Joskus aivan harmittaa luopua jonkin vaatteen käytöstä; hirmuisen mieluinen vaate eikä sitä ehkä ole isommassa koossa enää saatavilla. Syksymmällä saa taas lähteä vaateostoksille; nimenomaan saa, pojalle on ihana ostella vaatteita, nyt kun ne omasta mielestäni mieluisimpia vaatteita myyvät liikkeet on löytyneet. Olen tässä muutamaan otteeseen ajatellut tyytyväisenä, että onneksi ei täysin lähtenyt mopo käsistä keväällä kesävaateostoksia tehdessä. Helteitä kun ei ole juurikaan näkynyt, olisi hellevaatteet jääneet käyttämättä. Nyt niille muutamille kuumempien kelien vaatteille on tullut sisäleikeissä kivasti käyttöä, kun taas ulkona on käytetty pitempää lahjetta ja hihaa.

barbapapa

Mietiskelin aamupäivällä pojan huoneessa hänen kanssaan leikkiessään, että siellä voisi ehkä vaihtaa järjestystä. Nurkassa nököttävä vaatekaappi voisi siirtyä oven vastaiselle seinustalle ja sohva taas vaatekaapin nykyiselle paikalle. Täytyy miettiä tuota! Yläkuvassa oleva taulu olisi kiva laittaa seinälle, mutta vasta sitten, jos päätämme vaihtaa huonekalujen paikkoja, jotta sitä ei tarvitse heti siirtää toiseen paikkaan.

Tässä osa pojan saamista yksivuotislahjoista:

plasto

Nauratti, kun vieras toisensa jälkeen kantoi sisään jonkinmoista autoa :D.

Äsken kävi tosi harvinainen juttu: poika itki tosi voimakkaasti ulkoa sisälle tultuaan. Otin syliini, vaihdoin vaipan ja takaisin syliin. Itku vain yltyi. Yhtäkkiä rauhoittui rintakehääni vasten ja nukahti! Olin aivan ihmeissäni, ei koskaan nukahda tuosta noin vain (paitsi autoon)! Joskus ihan vauvana tapahtunut moinen, mutta ei enää pikkuvauva-aikojen jälkeen. Jotain ehkä kertoo tapauksen harvinaislaatuisuudesta sekin, että miehen kanssa tutkailimme monesta kohtaa, onko poika kuumeinen :D. Toivottavasti ei ole tulossa kipeäksi, vaan olisi vain väsymystä. Viime viikot onkin olleet erittäin huonounisia sekä yö- että päiväunien osalta. Pari päivää sitten heräilyt loppuivat kuin seinään eli taisi johtua hampaista. Hänelle puhkesi alaleukaan neljä (!) hammasta samaan aikaan; kulma- ja poskihampaita.

Välillä aivan hämmästyttää, mitä kaikkea poika jo osaa ja tietää. Eilen iltapuuron aikaan kyselin kaikenmoista: missä on terassi, missä sohva, missä M:n huone, missä keittiö ja aivan silmät suurina seurasin, kun näytti jokaisen kysymäni asian tuolla-sanan kera. Hän sanoo tuolla aivan ihanasti, en taida osata kirjoittaa sitä tähän :D, mutta oaa on varmaankin aika lähellä. Oli pakko toistaa kysymykset eri järjestyksessä, mutta osasi näyttää ne silläkin kierroksella. Oppii siis hirmuisesti ihan vain meitä vanhempia kuuntelemalla ja tuntuu, että halu oppia on suuri. Mietinkin aika ajoin, kykenenkö tarjoamaan hänelle tarpeeksi uutta opittavaa, kun hänellä on selvästi nyt menossa tuollainen oppimiskausi ja imee uutta tietoa itseensä kuin sieni. Toisaalta mietin, että hän on vasta yksivuotias… Mietiskelen myös, että minkähänlaiset uudet leikit olisivat hänelle mieluisia. Millaisista leikeistä teidän yksivuotiaanne pitävät?

Nyt taidan mennä lämmittämään eilistä jauhelihakeittoa ja sitten pientä blogikierrosta, JOS poika sattuu silloin vielä nukkumaan. Onpa jännä nähdä, mihin aikaan täällä käydään yöunille, kun päiväunet alkoivat lähes kaksi tuntia normaalia aikaisemmin, hmmNäistä kotimietteistä: kivaa tiistaipäivää!

Comments

  1. 21.7.2015 / 13:33

    Hihi, minä sain kyllä melkoisen t-paitapinon neitille hankittua ja ollaankin niitä ahkerasti käytetty. Meillä on kämpässä tosi lämmin niin hyvin on niillä tarjennut. Leggareiden tai shortsien kanssa. Uloslähteissä sit neule tai velourhaalari kaveriksi.Meillä neiti tykkää leikkiä huuliharpulla!! Vissiin kiva kun saa itse ääniä tuotettua :D Semmoinen piirtoalusta on myös kiva ja tietty isoveljen autot ja muut lelut :)

    • 21.7.2015 / 22:03

      T-paitoja käytetään täälläkin ahkerasti! Sisällä ja kauppareissuilla oikein sopivia :).
      Voi kiva kun mainitsit tuon piirtoalustan, se olisi varmasti pojallekin mieluinen!

  2. Manna
    21.7.2015 / 21:23

    Kiva blogi sinulla löysin tänne vasta viime viikolla.. Meillä suurinpiitein saman ikäinen poika, täyttää elokuun lopulla vuoden. Hänen kivoin ”leikki” on tällä herkellä se kun saa konttailla pihalla ja tutkia kaikkea mahdollista. Millon teillä on täytetty 1v?

  3. Taina
    21.7.2015 / 21:58

    Meillä yksivuotiaan tytön lempileluihin kuuluu kaikenlaiset pallot, joiden perässä voi kontata/kävellä kun ne saa pyörimään. Erityisesti puhallettava rantapallo on mukava, kun saa paremmin kiinni. Lisäksi meillä nyt hitiksi tullut pieni, puhallettava uima-allas, joka nyt säiden vuoksi ollut sisällä ja täytetty pallomeren palloilla. Siinä peuhataan pehmolelujen kanssa yhdessä.

    • 21.7.2015 / 22:07

      Oi, pallot on niin hittejä täälläkin! Tuollaisella rantapallolla pääsi tänään leikkimään ja tykkäsi, täytyy siis ostaa sellainen kotiinkin!
      Meilläkin on säkillinen pallomeripalloja, mutta ne hupenevat päivä päivältä, sillä poika on hoksannut, että kun palloa puraisee, siitä lähtee ilmat :D.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.