Uusi sivustoni – MioSa. design

Aloitetaanpas poikani iloisella lempitervehdyksellä: heippa! 

Kun tuossa tammi-helmikuussa tein ensimmäisiä avaimenperiäni ja kun niitä tulikin tehtyä hieman reilummin, päätin laittaa ylimääräisiä tänne myyntiin. Niitä ylimääräisiä oli parisenkymmentä ja ne taisi mennä alle tunnissa :D. Eli homma hieman laajeni eikä mennyt aikaakaan, kun olin myynyt niitä jo yhden pienen säkillisen… Sen jälkeen tein tilauksesta avainnauhan ja avainrannekorun – useampi sellainenkin teki kauppansa. Monia tuotteita on tässä työn alla (ja mielessä vielä useampia enkä malta odottaa, että pääsen esittelemään tuotteita teille!) ja teenkin niitä eteenpäin ja kuvailen aina kun jää hieman ylimääräistä aikaa… Eipä tässä mikään kiire ole! Kaikki tuotteet syntyvät puhtaasti omasta mielenkiinnostani ja ovat omaa makuani vastaavia; sellaisia, joita käyttäisin enemmän kuin mielelläni itsekin. Ja käytänkin!

Koska olen saanut näistä tuotteistani tasaiseen tahtiin sähköpostitiedusteluja, päätin ottaa ne ihan vakiotuotteikseni ja avata niille oman sivustonsa Facebookiin. Sinne saan helposti esille kaikki valmistamani ja myymäni tuotteet: ovat siellä kätevästi ”saman katon alla” ja sinne myös uusien tuotteiden lisääminen onnistuu vaivatta. Lisäksi huhuilen sinne aina varaston täydennyksestä, sillä ymmärrättekin varmaan, että en oikein ehdi/kykene pitämään mitään satojen tuotteiden varastoa kotonani :D. Sivusto on vielä hieman alkutekijöissään, mutta päivittyy tässä pikkuhiljaa näiden kotiäidin askareideni ohella… 

miosadesignlogo

Eli sähköpostitiedusteluja ja -tilauksia saa toki lähetellä edelleenkin (sitä kautta tilaus onnistuu kätevimmin ja maksu hoituu tilisiirtona), mutta näin tämä touhu helpottuu molemmin puolin, kun voitte käydä katsomassa valikoimaa tuota kautta! Olen kuulkaas niin innoissani tästä ja tätä olen täällä viimeiset illat (pojan käytyä yöunille) puuhastellut! Mieskin yllätti ja tokaisi, että hän on näiden minun puuhasteluideni myötä nähnyt minussa aivan uusia (kuulemma kivoja) puolia jopa vuosikymmenen yhdessäolon jälkeen. Sekin siis kertoo jotain siitä, kuinka paljon potkua tämä harrastelu ja teidän mahtavat palautteet ovat elämääni ja arkeeni tuoneet!

Facebook-sivustolta löytyvät myös kaikkien tuotteiden (arvonlisäverolliset) hinnat. Voitte myös halutessanne jakaa kuvia minulta jo ostamistanne tuotteista Instagramissanne tägillä #miosadesign. Jokunen oma kuvani tuon tägin takaa jo löytyykin!

Mitä tapahtuu, kun yhdistää niin rakkaan esikoisen taaperoajan, kotiäitivuodet, bloggaamisen, kestoihastuksen pastellisävyihin sekä puuhelmiin? Siitä syntyy MioSa. design! Tervetuloa tykkäilemään! :)

miosa

 

Comments

  1. Nimetön
    16.3.2016 / 14:40

    Saako udella, mistä nimi miosa tulee/tarkoittaa? Onnea ja hienoa kun löysit kivan busines idean!

    • 17.3.2016 / 09:35

      Kiitos mielenkiinnostasi! Sanottakoon tässä vaiheessa sen verran, että nimi on minulle hyvin merkityksellinen ja että se aukeaa täysin minut ns. normielämässä tunteville. Tekstiin hieman avasin sen syntytarinaa :).
      Kiitos sinulle kivasta kommentistasi!

  2. Elina
    16.3.2016 / 14:50

    Vähänkö hienoa!! Onnea! Oon ihan kateellinen aikaansaamisistasi ;)

  3. 16.3.2016 / 15:17

    Upeaa – paljon onnea :):)

  4. Satu N.
    17.3.2016 / 07:23

    Voi kuinka hienoa, että omista ideoista syntyy tällaista!!! Onko yrityksesi aivan uusi? Olen myös aloittamassa matkaani yrittämisen tiellä ja toiminimipaperit odottavat tuossa pöydällä lähettämistä. Olen ollut vuorotteluvapaalla ja sinä aikana yrittäjäksi ryhtyminen alkoi vähitellen kypsyä. Tuo Facebook on varmasti hyvä kanava asiakkaisiin, sillä niin monet niitä seurailevat.
    Oikein ihanaa kevään jatkoa sinulle ja menestystä yrittämiseen. Tervetuloa myös poikkeamaan blogissani, jos kiireiltäsi ehdit :)!

    • 17.3.2016 / 09:45

      Minulla on yritys pyörimässä nyt viidettä vuotta eli en sitä ihan vasta ole perustanut. Toiminta vain hieman laajeni :D.
      Tosi hienoilta kuulostavat suunnitelmasi! Mielestäni yrittäjyys on todella hieno ja arvostettava asia. Olen aina ollut sitä mieltä, mutta nyt oman yrityksen myötä olen entistäkin vahvemmin tuota mieltä. Etenkin, kun tässä maassa yrittäjyyttä ei todellakaan ole helpoksi tehty! Monen monta kertaa on tehnyt mieli vetää pienet itkupotkuraivarit ja jäädä sohvalle vetämään lonkkaa & ns. paukuttelemaan henkseleitä, mutta tässä sitä vielä porskutellaan!
      Sellaisen vinkin antaisin, että palkkaa kirjanpitäjä (vaikka toiminta olisi alussa pientäkin)! Tuo on ehkä paras päätös, jonka itse yritykseni alkutaipaleella tein. Onni on hyvä, luotettava ja tunnollinen kirjanpitäjä! Saa itse keskittyä ihan muihin asioihin, kun antaa ammattilaisen tehdä oman työnsä. He säästävät ammattitaidollaan ja tietotaidollaan asiakkailleen valtavan summan/vuosi. Esim. minun kirjanpitokustannukset olivat vielä vuoden alkuun asti satasia/vuosi, mutta he tienaavat minulle tuhansia/vuosi. Eli kulunsa moninkertaisesti takaisin!
      Isosti onnea ja tsemppiä sinulle!
      Laita vielä blogisi osoite? :)

  5. 18.3.2016 / 01:32

    Voi miten suloisia! Onnea yritykselle, pitääpä käydä katsastamassa facebook-sivut :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.