Hankintalistalla silmälasit

Taisin jossain postauksessa mainitakin, että olin lähdössä näöntarkastukseen. Ei mikään turha tarkastus, sillä silmälasithan minä sain! Tai oikeastaan vasta reseptin, sillä samasta liikkeestä en minulle sopivia kehyksiä löytänyt. Mikään hirmuinen hoppu lasien hankinnalla ei ole, kun en niitä mitenkään kokopäiväisesti tarvitse, lähinnä lähityöskentelyyn ainakin nyt alkuun. Mutta sieltä ne mun viime viikkoina silloin tällöin ilmaantuneet pääkivut juurensa juontavat eivätkä kivut lähde ennen kuin lasit on hommattu. 

Tänä aamuna varastin sitten aikaa tälle asialle ja lähdin silmälasiliikkeeseen, jossa en ollut vielä käynyt. Odotukset olivat korkealla, sillä muiden valikoimat olin jo läpikäynyt eivätkä yhdetkään olleet kunnolla säväyttäneet. Olin alunperin ajatellut muovikehyksiä, ne miellyttävät silmää eniten, mutta koska nenänvarteni on sen verran matala, istuvat metalliset ja tyynylliset kehykset kasvoihini parhaiten ja ennen kaikkea; pysyvät hyvin päässä/nenällä! Toki muovisiinkin saa tyynyjä, mutta valikoima on melko suppea. Liikkeessä hetken aikaa pyörittyäni myyjä tarjosi mahdollisuutta ottaa kehykset vuorokaudeksi kotilainaan, huippua! Niinpä olen täällä nyt testaillut neljää silmälasimallia ja mies on toiminut makutuomarina… Kehyksistä kahdet hylkäsin oikeastaan jo, joten loppusuoralla olisivat nämä kaksi:

Tämänkaltaisissa asioissa ihmiset jaetaan usein joko mustiin tai ruskeisiin; itse en ole vielä päättänyt kumpi olen, ehkä musta kuitenkin enemmän ja myös myyjä oli sitä mieltä. Oli muuten tosi pirtsakka ja tomera tämä naismyyjä Kokkolan Instrumentariumilla! Heräsi heti sellainen luottamus, että hän sanoo suoraan, mikä minulle sopii ja mikä ei ja osasi perustella mielipiteensä hyvin ammattilaisen kokemuksella. Iso peukku tästä, etenkin kun olen kokemattomana elämäni ensimmäisiä silmälaseja hankkimassa!

Loppusuoralla ovat tosiaan nämä Fendin ja Guessin kehykset. Ensimmäinen vaihtoehto hieman villimpi ja myyjä oli ehdottomasti sen kannalla, ovat muistaakseni tämän kevään uutuusmalli, mutta nuo Guessin kehykset ovat mielestäni turvallisempi vaihtoehto. Tosin ne ovat sävyiltään ruskeat ja jotenkin niin perusperus, että ovatko jo vähän tylsätkin..? Vai onko se perustylsä kuitenkin ajattomin..? Fendissä ihastuttavat sävyt (musta & vaaleanpunainen, yliherkku!) tosi paljon, mutta onko kehysmalli liian villi – kyllästyyköhän siihen nopeasti? En ihan heti nimittäin tähän urakkaan meinannut uudestaan ryhtyä… Ja koska kyseessä on useamman satasen hankinta, täytyy kehysten miellyttää toden teolla! 

Olen käveleskellyt ja pyykännyt täällä kotona vuorotellen jommat kummat brillit päässä :D. Makustellut ja miettinyt. Koska en ole silmälaseja aiemmin käyttänyt, tuntuu olo siltä, kuin olisin sisällä arskat päässä!

Tosi vaikea on päätös! Ja koska ujous estää oman naaman täällä esittelemisen lasit nenällä, niin joudun jatkamaan tätä pähkäilyä ihan yksinäni :D. 

Comments

  1. Pirjo
    23.5.2016 / 15:49

    Googlaapa vielä Kalevala-korun Metsäpirtti-kehykset. Ovat ruskeat, mutta… Noi vaaleanpunaiset sitoo hieman vaatteiden väritystä. Voi olla vaikeampi yhdistellä.

    • Pirjo
      23.5.2016 / 15:52

      Luonnossa ne ei oo ollenkaan niin läikykkäät kuin kuvissa.

    • 23.5.2016 / 18:53

      Googlasin! Täytyy vielä liikkeessä katsoa, niin näkee todellisen sävyn :)
      Vaaleanpunainen ei vaatekaapin kanssa riitele, sillä en ole mikään varsinainen väri-iloittelija mitä pukeutumiseen tulee :D.

  2. Minna
    23.5.2016 / 16:38

    Hei! Ota ehdottomasti nuo fendit. Guessit on aika mummot jos rumasti sanoo. Kyllä se aluks mietityttää että kyllästyykö noihin erikoisempiin, mutta eivät ne käytössä enää niin erikoiselta tunnu. Luulen että ennemmin kyllästyt noihin Guessin Pokiin kun ovat niin peruslasit.

    • 23.5.2016 / 18:55

      Nauratti tuo mummo-tulkinta :D. Kyllähän ne aika perusrillit on! Hirveän vaikea päättää… Kuitenkin kotona niitä eniten käyttäisin, joten jos tulee moka niin ei niin katastrofi… :P

  3. Niina ja 4 kisua
    23.5.2016 / 19:04

    Heippa. Entisenä rillipäänä ;) kannatan Guessin laseja. (silmäni on leikattu n.10v.sitten)
    Aikoinaan kun silmälaseja ostin, niin ikinä en ostanut mitään villejä versiota, koska jouduin käyttämään laseja kokoajan ja pelkäsin että kyllästyisin laseihin.

    Nyt huomaan että minun pitäisi mennä silmälääkäriin tarkastuttamaan näkö. On se kumma ,kun tuo telkkarin teksti ei tahdo aina avautua ;D Ja päänsärkykin on liian tuttu kaveri. Mutta olen nauttinut silmälasittomuudesta koko rahan edestä hahahah. Mukavaa viikonjatkoa teille <3

    • 24.5.2016 / 13:35

      Mukava kuulla kokemuksiasi ja sinusta ylipäätään! :)
      Nuo Guessin lasit jo hylkäsin, mutta tänään hain sovitteille vielä muutamat (ja viimeiset :D) versiot… Nuo Fendin lasit vielä mukana loppusuoralla, mutta saapa nähdä!

  4. Mannas
    23.5.2016 / 20:08

    Äänestän räväkimpien puolesta (vaikkei tämä äänestys ollutkaan ). Perustelunanibon, että peruslaseihin saattaa kyllästyä nopeammin kuin persoonallisiin.

    Hankkiessa hinta tietysti vähän kirpaisee, mutta minun on tullut kyllä hankittua uusia laseja vuoden-parin välein. Nyt minulla onkin jo neljät erilaiset ja on hauska valita nenälle aina kulloiseenkin asuun sopivat.

    Asiantunteva ja tyylitajuinen myyjä on kullanarvoinen. Luota vain hänen suosituksiinsa

    Onnea uudelle ilmeellesi, kummat tahansa valitsetkin!

    • 24.5.2016 / 13:38

      Minustakin tuntuu, että peruslasien kanssa voisi nopeasti tuntua siltä, että kaipaa jotain extraa… Fendit on vielä mukana loppusuoralla, mutta tänään kuvioihin tuli muutama uusi malli, joista tykkään myös kovasti!
      Mulla kävisi varmasti samoin, jos käyttäisin laseja koko ajan, että niitä kertyisi useampikin kappale ;).
      Kiitos kivasta kommentistasi!

  5. Aikku
    23.5.2016 / 23:28

    Ehdottomasti Fendit. Kyllä bloggarilla täytyy trendikkäät pokat olla, Guess on tyyliltään vanhahtava. Fendeissä toi kiva leikkaus, erottuu massasta, terkuin optikko.

  6. memuli
    24.5.2016 / 00:52

    Guess. Klassiset,tyylikkäät ja helppo yhdistää kaikkeen.

    • 24.5.2016 / 13:40

      Totta tuokin, mutta eivät kuitenkaan minulle sopivat. Hieman tylsähköt ja tavanomaiset, näytin niissä jotenkin vanhemmalta mitä olenkaan… :)

  7. Linda
    24.5.2016 / 10:18

    Ehdottomasti Fendit! Guessit ovat hyvinkin vanhahtavat… Fendit ovat tyylikkäät eikä mielestäni todellakaan liian erikoiset :) ps. Silmäasemalla on Fendiltä hyvin samanlaisia malleja tarjolla. Terkuin toinen optikko

    • 24.5.2016 / 13:41

      Totta! Eivät olekaan liian erikoiset, tulin yön yli mietittyäni samaan tulokseen. Niissä mietityttää enää lähinnä tuo liika pyöreys… Silmäasemallakin olen käynyt, mutta sieltä en löytänyt sopivia tällä kertaa.

  8. 24.5.2016 / 10:52

    Kivoja molemmat!
    Itse miettisin, että ”Kummat lasit kuvastaa minua enemmän? Kumpi minä olen enemmän? Kummat lasit tuntuvat enemmän minulta, huom: tuntuvat.” Itse näkisin juuri sinulla hillitymmät, klassiset Guessit. :)

    Hauska nähdä kumpaan kehykseen tai mihin päädyt. :)

    • 24.5.2016 / 13:42

      Kiva mielipide! :)
      Nuo Guessin lasit hylkäsin, Fendit vielä mukana kuvioissa. Niiden rinnalle löytyi tosin muutama uusi vaihtoehto, näiden kanssa nyt viimeiset pähkäilyt :D.

  9. Viivi
    24.5.2016 / 13:28

    Hei, liikkeesä pystytään laittamaan nenätyynyt muovisiin kehyksiin. Ainakin mulle tehtiin niin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.