Pojan huonetta & uusi tuoli

Muistatteko viime lauantaisen Kiva projekti käyntiin! -postaukseni, jossa kerroin alkavasta tuoliprojektistani? No nyt on ensimmäinen tuoli valmistunut ja se pääsi koristamaan pojan huonetta. Tuoli onkin ollut ahkerassa käytössä jo muutaman päivän ajan. Kun maalasin siihen alkuviikosta viimeisiä maalikerroksia, sanoin pojalleni, että tämä on sinun tuolisi. Kun se sitten valmistui, ei siinä saanut istua kukaan muu kuin poika itse :D. Sitä osoitellaan joka kerta sanoen painokkaasti: se on M:n tuoli

lastenhuone

Tuoli koristaa nyt siis pojan huonetta ja millainen siitä sitten tulikaan:

jakkara

pojan_huonetta

Pojan huoneessa oli ennestäänkin minttua mm. verhojen ja muiden tekstiilien muodossa, joten päätin heti, että hänen jakkarastaan tulee mustavalkominttu. Näin yhdestä jalasta tuli musta, yhdestä minttu ja kahdesta valkoinen. Jakkaran valmistuttua huomasin kuitenkin, että minttuja jalkoja olisi saanut olla kaksi ja valkoisia vain yksi. Mutta kiva tämä on näinkin! Ei muuten ollut kovinkaan iisi projekti tällaiselle pilkunviilaajalle, huh heijakkaa! Ajattelin, että tämä ei taida valmistua koskaan, sillä löysin aina jotain pientä korjattavaa… Helpompaa olisi ollut, jos jalat olisi saanut nätisti irti istuinosasta, mutta koska ne oli ruuvien lisäksi myös liimattu istuinosaan kiinni, päätin maalata jakkaran tällaisenaan. Näin ollen teippausteni raoista pääsi aina silloin tällöin väärää maalia toisenväriseen jalkaan ja kehä oli valmis :D. Jossain vaiheessa täytyy vain päättää, että nyt se on valmis. Ja kuten miehenikin sanoi, ei tuon istuinosan alle kukaan näe, mutta kun se juju onkin siinä, että itse tiedät siellä olevan paikattavaa… HUOH, vielä kolme jakkaraa kunnostettavana :D. 

kidsroom

Tässäpäs pojan huonetta tänä päivänä! Oikeastaan mikään ei ole edellisistä kuvista muuttunut. Suurin muutos taitaa olla luvassa sitten, kun poika siirtyy omaan huoneeseensa nukkumaan, mutta tuo ajankohta on vielä täysin auki. Hän nukkuu edelleen meidän makuuhuoneessamme omassa sängyssään ja tämä järjestely sopii meille vallan hyvin. Siinä hän minun puolellani porskuttaa lähes poikkeuksetta 11 tunnin yöunia inahtamattakaan, joten kukapa siitä häiriintyisi! Jotenkin vain tuntuu siltä, että en vielä raaski siirtää häntä omaan huoneeseensa aivan ypöyksin nukkumaan. Meidän vieressämme kuorsausääniämme kuunnellessaan hänen on varmasti hyvä :D. 

Missä iässä teidän lapsenne ovat siirtyneet omaan huoneeseensa nukkumaan? Miten siirto onnistui?

12 Comments

  1. Tiina
    12.8.2016 / 11:36

    Ihana tuoli! Meillä lapset ovat siirtyneet omaan huoneeseen parin vuoden paikkeilla. Muuten olisivat saaneet jatkaa samassa huoneessa, mutta seuraavan sisaruksen syntymää ennen ollaan siirretty tilan puutteen takia. Sen jälkeen sitten on ollut kausia, että yöllä tullaan viereen. Sitä jatkuu edelleen toisinaan vaikka lapset 8,6 ja 4v, mutta mitä sitten, kunhan kaikki saavat nukkua. Älä pidä kiirettä, nauti että teillä nukutaan ja että lapsi on lähellä. Tärkeää pienelle ja isolle ❤ Ihania loppukesän päiviä!

    • 15.8.2016 / 11:38

      Kiitos tästä ihanasta ja lämminhenkisestä kommentistasi, Tiina! Todellakin nautin, että meillä nukutaan, sillä ensimmäinen reilu vuosi oli jotain muuta :D.
      Kiitos samoin teidän perheellenne!

  2. Elisabet
    12.8.2016 / 13:37

    Hei! Aivan ihana tuoli! Mullakin on jakkaroita jossa valkoinen tai musta istuin puisilla jaloilla, niin vois kans yhden kokeilla maalata jollain ihanalla värillä ☺️ Meillä pojat reilu 3 ja reilu 1 vuotiaat nukkuu vielä meidän kanssa samassa huoneessa :D ei ole mitään kiirettä laittaa niitä omaan huoneeseen, mutta olen ajatellut että vuoden, parin päästä voi olla ajankohtainen TAI sitten kun näyttää siltä että ovat siihen valmiita kaikilla on oma näkemys asiasta mutta minä henk. Koht. En ymmärrä sitä että lapsen PITÄÄ mennä sen tai sen ikäisenä omaan huoneeseen!? Miksi ihmeessä? Eikö lasten paras paikka oo vanhempien lähellä <3 harvoin kommentoin, mutta olen lukenut blogiasi melkein alkumetreiltä saakka ja voin kertoa että taidan ajatella kasvatuksesta ja kaikkeen lapsiin liittyvästä prikuulleen samalla tavalla kuin sinä. :) kiitos siis tästä ihanasta blogista, kirjoituksista ja ajatuksista. Hyvää tulevaa syksyä sinne <3

    • 15.8.2016 / 11:43

      Kiitos Elisabet! Juu minunkaan mielestäni tässä asiassa ei ole mitään tiettyä aikarajaa, milloin se täytyy toteuttaa – jokainen perhe tekee miten parhaaksi näkee. Mielenkiintoista kuitenkin kuulla, miten muilla on nämä asiat sujuneet! :)
      Nyt tuntuu siltä, että olisi helpompi siirtää poika aikanaan omaan huoneeseensa sitten, kun hänellä olisi pieni sisarus mukana siirtymässä – näin ollen ei tarvitsisi yksin nukkua, mutta ei meidän makkariin mahdu kaksi lasta samanaikaisesti nukkumaan :D. Ennen sitä siirtoa siis… No aika näyttää, miten tämä asia ratkeaa!
      Kiitos kivasta kommentistasi ja ihana kuulla, että olet viihtynyt blogini parissa noinkin pitkään, wau! :)
      Kaunista syksyä sinnekin suuntaan!

  3. Sara
    12.8.2016 / 22:07

    Meillä muutaman viikon etuajassa syntynyt esikoinen siirrettiin omaan huoneeseen muutaman viikon ikäisenä. En tiedä, pitävätkö kaikki keskoset kovaa ääntä nukkuessaan, mutta meillä ainakin piti. Emme kertakaikkiaan saaneet mieheni kanssa nukuttua. Kuopus taas nukkui 2,5-vuotiaaksi samassa huoneessa. Hän siirtyi isoveljensä kanssa enkä muista, että siirtymisessä olisi ollut ongelmia.

    Tekin löydätte varmasti juuri teille ja pojallenne sopivan ajan siirtymiselle. :-)

  4. Upea tuoli! Olet näppärä käsistäsi. Minkä ikäinen poika teillä on nyt? Mulla on kolme lasta. Heistä ensimmäinen siirtyi omaan huoneeseen 9kk iässä kun alkoi nukkumaan kokinaisia öitä. Seuraava siirtyi omaan huoneeseen myöhemmin,olisiko ollut puolitoista vuotta. Mutta harvoin hän (nyt 3v.) nukkuu omassa sängyssä. Hän tulee joka yö meidän väliin! :) vauvamme on 10kk ja syö tiheään edelleen öisin. En kiirehdi häntä omaan huoneeseen :) kaikki aikanaan. Aion tehdä oman postauksen tästä aiheesta myös! Tervetuloa lukemaan blogiani vanhat Ja uudet lukijat :)

    • 15.8.2016 / 12:02

      Voi kiitos, Annika! Poikamme täytti äitienpäivänä kaksi vuotta.
      Kuulostaa ihanalta, että vauva saa nauttia äidin läheisyydestä edelleen öisin :).

  5. 13.8.2016 / 12:43

    Me tehtiin jo 6kk:n ikäisenä se päätös, että siirretään poika omaan huoneeseen. En muista, että oliko se syynä, että olin herkkä kaikille pyörähdyksille jne. pienille äänille, että en saanut nukuttua mutta muistaakseni näin oli. Nyt on helppoa, kun ei tarvitse enää opettaa näin vanhempana nukkumaan omassa huoneessa. :)

    • 15.8.2016 / 12:05

      Totta, puolensa tuollakin! Minä olin myös herkkä heräilemään ja kun poika oli reilun vuoden ikäinen eikä enää tarvinnut mitenkään ”palvella” häntä öisin, siirryin nukkumaan korvatulppien kanssa. Enää en osaa nukkua ilman, herään heti pienimpäänkin ääneen. Korvatulppien kanssa pääsen syvään uneen enkä kuule pieniäkään häiriöääniä. Ihanaa, mutta välillä aika rasittavaa niiden kanssa värkätä :D.

  6. Paula
    13.8.2016 / 20:40

    Hieno tuoli ja huone.
    Meillä esikoinen on nukkunut alusta lähtien omassa huoneessa ja kuopus 3kk eteenpäin. Kumpikaan ei ole koskaan osannut nukkua jos muita nukkujia huoneessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.