Adventtisunnuntaina meillä

 

Ensimmäinen adventtisunnuntai on täällä ja joulunodotuksen kynttilä on syttynyt! ♥

Tosin mitään varsinaista adventtikynttelikköä meillä ei oikeastaan ikinä ole, kynttilöitä poltellaan muutenkin tämän tästä ja vähän joka nurkalla. Onko teillä adventtisunnuntaina jotain tiettyjä perinteitä – ehkä jopa joka sunnuntaille omansa?

adventtisunnuntaina

Tänään on ollut mukavan leppoisa päivä! Olimme ulkoilemassa; teimme lumitöitä ja yritimme saada eilen tehtyyn lumilyhtyyn kynttilän palamaan (melkoinen viima ollut!). Joulumessuilla kävimme ja olen vähän järjestellyt kotona tavaroita paikoilleen. Saimme myös pikkujoululahjat ja lahjanantajien kanssa kahvittelimme ja herkuttelimme mokkapaloilla. Lisäksi olen keskittynyt ihastelemaan ikkunoista näkyviä upean valkoisia lumimaisemia! ♥ Niin kovasti toivon, että nämä maisemat ovat ilonamme myös jouluaattona! Mutta kaiken varalta olen ahminut näkymiä muistiin… Kyllä talveen kuuluu lumi ja piste.

adventti

Ensimmäinen joulukukkahankintakin tälle vuodelle tuli muutama päivä sitten tehtyä! Rikoin perinteen ja valkoisen amarylliksen sijaan ostinkin ensimmäisenä valkoisen hyasintin. Tämä oikeastaan siksi, että kaupassa oli tuolloin vain punaisia amarylliksiä. Onhan sekin toki kaunis, mutta valkoinen on oma lempparini! Ensi viikolla täytyy metsästää sellainenkin, vaikka mummuni toissapäivänä sanoikin, että mitä sää nyt jo niitä ostat, nehän lakastuu monet kerrat ennen joulua :D. Mutta täytyyhän niitä olla koko joulukuun ajan! On niin lyhyt tämä joulukukkasesonki, että päivääkään ei saa kulua ilman.

032

017

En tiedä teistä, mutta kun katson tuota olohuoneen ikkunoista avautuvaa lumista metsämaisemaa, kuulen sellaista harrasta joulumusiikkia! ♥ Ikkunatähtien kera näkymä on jotenkin niin ihanan jouluinen. Mulla on sellainen hassu haave, ollut totta puhuen joka joululle, että istuisin jonain iltana touhukkaan päivän päätteeksi olohuoneen sohvalla jouluvalojen ja kynttilöiden loisteessa joitain tunnelmallisia joululauluja kuunnellen. Sellainen pieni tuokio, ilman muita ääniä tai valoja (telkkari ehdottomasti kiinni!) ja mies seuranani. Tuosta olen haaveillut jo vuosia ja jo ajatus siitä jotenkin piristää mieltä. Miksi ihmeessä se on sitten jäänyt toteuttamatta? Noin pieni asia, helppohan se olisi toteuttaa! Jouluaattoilta olisi ihana päättää tuolla tavoin ja tänä jouluna siitä jo miehelle vihjasinkin. Joten ehkä se pääsee toteutukseen tänä jouluna! Jos vain eräs malttaa pitää telkkarin kiinni… ;)

adventtisunnuntai

037

Takkatulestakin ehdimme jo tässä päivällä nauttimaan; takkaluukku täytyykin muistaa putsata lähipäivinä. Vaikka takkamme on ihan valkoinen, se ei koskaan nokeennu, mutta takkaluukku nokeentuu sitten senkin edestä. Lasia on kuitenkin helpompi puhdistaa kuin maalipintaa.

Jotenkin nämä ihanan lumiset ja jouluiset maisemat ovat saaneet aikaan sen, että odotan kuumeisesti Kauneimpia Joululauluja. Se tunnelma kirkossa on jotenkin niin ihanan lämmin ja juhlava, musiikki soi upeasti ja kaikki vauvasta vaariin viihtyvät. Parin viikon päästä pääsee niistäkin nauttimaan! Nyt täytyy hyödyntää joka hetki ja kuunnella joululauluja aina kun siltä tuntuu, sillä joulun jälkeen meillä ei niitä enää kuunnella. Tällaista tänne tänään! Nytpäs riennän tästä ruuanlaittoon: kanat, riisit, sipulit, paprikat ja pekonit uuniin. Ruuan jälkeen ajattelimme vielä pyörähtää kaupungilla. Tunnelmallista ensimmäistä adventtisunnuntaita Sinulle!

Comments

  1. MUMMO
    27.11.2016 / 16:06

    Moi ihanaa adeventti sunnuntaina , mummokin on osatanut hyasintin tai 3 .:) jo kohta kukkivat ,tänään pappa leipoi meille torttuja ,mekin käytiin yhdessä joulumyyjäisissä , tontuilemassa ;) ja kynttilät palaa ja joulumusikki soi jo radion kautta , ja mikä ihanaa luntakin on ulkona myös meillä . TV MUMMO

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.