Minulle tulee puuron suhteen aina sellaisia kausia, että välillä se on ihan hittiruoka ja välillä ei maistu ollenkaan. Tällä viikolla alkoi taas puuron hittikausi! Minä kun teen töitä kotona, on välillä lounasruoka pienoinen ongelma. Mies syö töissä ja poika päiväkodissa ja minun pitäisi sitten kyhätä lounasruoka itselleni. Joskus se on edellisen päivän päivällisjämät, mutta usein kun arkena kokkaan, teen ruokaa siten, että sitä riittää kahdelle peräkkäiselle päivälliselle. Niinpä joudun lounasajan koittaessa säästämään edellisen päivän ruokia päivällisaikaan :D. Mies keksi tähän ratkaisun ja ehdotti puuroa – loistoidea, miten olinkaan unohtanut puuron!

Tänäänkin söin lounaaksi neljän viljan puuroa kohmeisten mustikoiden ja mansikoiden kera – kyllä maistui! Puuro on siitäkin kiva, että sen lisukkeita voi vaihdella mielin määrin. Tänään tein puuron mikrossa, sillä tuntuu turhalta keitellä yhtä puuroannosta kattilassa… Joskus teen puuron veteen ja joskus maitoon, kumpikin versio maistuu!

Usein lounas tulee nautittua tietokoneen ääressä samalla töitä tehden, mutta pikkuhiljaa olen alkanut siirtymään lounaani kanssa joko ruokapöydän tai sitten telkkarin ääreen. Lounasaikaan tulee sopivasti Remppa vai muutto (taidan olla aika koukussa ohjelmaan)… Lisäksi olen vihdoin sisäistänyt sen, että vaikka teen töitä kotona, voin silti pitää kunnon lounastauon eikä siihen tarvitse sisältyä työntekoa!

Millähän saisin poikanikin innostumaan puurosta? Hän söi puuroa kaksivuotiaaksi saakka päivittäin siten, että ainakin aamupalalla oli puuroa, joskus myös iltapalalla eli usein kaksi puuroannosta päivässä. Ei ehkä ihme, että kiintiö tuli täyteen? :D Nyt hän on syönyt sentään vispipuuroa ja suklaapuuroa, heh! Vinkkejä, millä saisin hänetkin innostumaan puurosta, jotta voisimme joskus syödä sitä ihan koko perheen lounasruokana?

Mielessäni on pyörineet myöskin tuorepuurot – löytyykö teistä tuorepuuron ystäviä? Nyt saa laittaa jakoon parhaat tuorepuuroreseptit, niitäkin söisin mielelläni niiden helppouden vuoksi! Tai eipä tuo mikropuurokaan nyt niin haasteellinen valmistettava ole :D

Aivan hurjasti onnitteluita viime viikon vauvapostaukseen liittyen ja joka kanavassa! Onnitteluita tulvi blogin lisäksi Facebookin ja Instagramin kautta – valtavat kiitoksemme ♥. Olin oikeasti ihan häkeltynyt!

Ennätyskauan kesti tänä vuonna ennen kuin ne kuuluisat vuoden ensimmäiset tulppaanit ostin! Ostin ne nimittäin vasta eilen, ystävänpäivän kunniaksi. Löysin ihanan kimpun, jossa oli sekoitus keltaisia, hentoisia vaaleanpunaisia ja pinkkejä tulppaaneja. Mutta miksi ihmeessä tänä vuonna tuntuu joka kaupassa tulppaanit olevan kuivassa ämpärissä, ilman vettä? Kotona ne sitten janoisina hörppäävät nopeasti vettä itseensä ja venähtävät varresta turhan pitkiksi… Pidin kukkia tunnin kääreessäkin ennen kuin avasin ne, sillä aavistin tämän tapahtuvan, mutta siitä ei ollut apua. Ei mikään kovin innokkaan näköinen kimppu, mutta ainakin värit piristävät! :D

Kevättalvi saa muistamaan, että kevät lähestyy kovaa vauhtia. Päivä pitenee koko ajan hitaasti, mutta varmasti! Ei enää montaa viikkoa siihen pikkulinnun aamusirkutukseen ♥. Niin rakastan niitä aamuja ja aamupäiviä, kun aurinko paistaa eikä ulos tarvitse enää topata vaatteita. Poika voi astella ulos pelkät kengät jalassaan ja lippis päässään ja minä voin sipsutella lasiterassille arskat nenällä nauttimaan kupposen kuumaa. Nuo on niin täydellisiä arjen (ja miksei viikonlopunkin) hetkiä! Nurmikko alkaa pikkuhiljaa vihertää ja koko kesä on vielä edessäpäin. Kasvava vauvamaha tekee tulevasta kesästäni hieman erilaisen, mutta jospas emme saisi mitään hellekesää tänäkään vuonna *peukut pystyssä*.

Ajattelin yritykseni tiimoilta liittää tähän päivään pienen tarjouksen! MioSa. design tarjoaa kaikille tänään vähintään 25 eurolla (poislukien toimituskulut) tilanneille kuvan miniavaimenperän. Avaimenperä sopii päivän sävyihin kuin nenä päähän ja se sujahtaa pakettiin automaattisesti eli sitä ei tarvitse kassalla mitenkään mainita!

Hyvää Ystävänpäivää! ♥

Loppuvuosi oli perheelleni raskas; ehkä muistattekin postaukseni Musta päivä perheessäni. Tuosta kului vain muutama päivä, kunnes varmistui eräs täysin päinvastaisia tunteita sisältänyt asia. Loppuvuosi oli täyttä tunnemyrskyä: huolta, murhetta, pelkoa, mutta myös iloa, onnea ja kiitollisuutta. Epäuskoakin ajoituksen suhteen.

Olen aiemminkin kertonut, että jotkin jättämänne kommentit jäävät ihmeellisen tarkasti mieleeni. En sitä välttämättä hoksaa edes silloin, kun kommenttia ensimmäistä kertaa luen, vaan kommentti saattaa putkahtaa mieleeni vuoden tai parin päästä. Eräästä mieleeni jääneestä kommentista kirjoitin vuosia sitten Kerron sulle salaisuuden… -postauksessani. Nyt kerron toisesta tuollaisesta kommentista, joka jätettiin nimimerkillä Annastiina poikamme synnyttyä postaukseeni Sinä:

Hurjan paljon onnea teidän koko perheelle! On ollut ilo seurailla “vierestä” teidän kasvuanne perheeksi. Toivotan lämpimästi onnellisia ja mieleenpainuvia ensihetkiä aarteenne kanssa. Toivottavasti tämä ei jää teidän ainoaksi vastaavaksi onnen hetkeksi! ;P

Tuo kommentin viimeinen lause on pyörinyt mielessäni aina silloin tällöin. Viime marras-joulukuun vaihteessa se muuttui todellisemmaksi, sillä silloin saimme tietää, että odotamme toista tuollaista maailman suurinta ja kalleinta aarretta ♥.

Tämä ehkä osaltaan selittää parin kuukauden hiljaiseloa blogissani. Voimani olivat ihan minimaaliset. Koko joulukuun olisin halunnut nukkua. Nukuin ainakin 10 tunnin yöunia, mutta päivälläkin täytyi nukkua kolmet minipäikkärit. Ensimmäiset ennen puoltapäivää, toiset kolmen jälkeen ja kolmannet viiden-kuuden maissa. Päiväkotipäivinä tuo oli mahdollista, mutta muina päivinä ei… En ole ikinä elämässäni tuntenut moista väsymystä! Jos yritin koneella kirjoittaa, kun väsymys oli pahimmillaan, ei siitä tullut mitään! Harmaa kalvo peitti silmäni enkä kerta kaikkiaan nähnyt kirjaimia selvästi. Jo arkipäivän normaalit aamutoimet saivat energiavarastot loppumaan. Jos janotti, sain kerätä voimia vedenhakureissuun enkä oikeasti liioittele yhtään! Pyykkivuoret kasvoivat ja tein kotitöistä vain aivan välttämättömimmät. Vähän väliä löysin itseni sohvalta… Rimaa hipoen mentiin pari kuukautta! :D Välillä olin todella huolissani, että voiko pelkkä raskaushormoni tehdä tällaista (epäilin jo hemoglobiiniakin, mutta siitä väsymys ei johtunut), mutta ilmeisesti voi, sillä nyt olen jo jonkin aikaa saanut elää ilman tuota väsymystä. Mitään tuollaista en kuitenkaan esikoista odottaessani tuntenut! Silloin väsymys taisi kestää pari viikkoa eikä se ollut yhtään näin voimakasta…

Tässä on nyt neljäs raskauskuukausi hyvässä vauhdissa, ensimmäinen kolmannes tuli ylitettyä jo tovi sitten. Laskettu aika on päivälleen kuuden kuukauden kuluttua. Poikamme täyttää päivälleen kolmen kuukauden kuluttua neljä vuotta. Hänestä tulee maailman ihanin, kultaisin ja huolehtivaisin isoveli ja vauvamme on hyvin onnekas, kun saa kasvaa tuo ihana, vallaton ja pilke silmäkulmassa elävä pikkumies isoveljenään ♥.

Olen niiiiin onnellinen sekä itseni että mieheni puolesta ja varsinkin poikamme puolesta! Olen onnellinen neljän isovanhemman puolesta sekä yhden isoisovanhemman, 86-vuotiaan mummuni, puolesta. Hän hoki olevansa niin ikionnellinen, kun kerroin hänelle, että M:sta tulee isoveli. Silmäkulmiani sain pyyhkiä mummuni reaktion nähdessäni ♥.

Entäs kissat sitten..? Täytyy sanoa, että heitä hieman säälin, sillä nyt pojalla on menossa taas melkoisen vauhdikas kissavaihe. Vielä vauva tähän härdelliin niin saapa nähdä mitä kissat tuumaavat… Toivottavasti vanhempi kisunen ei ihan hirveästi stressaa! Viimeksihän hän pudotti melkein koko turkkinsa raskauttani stressatessaan, raasu ♥. No jos niin käy taas, niin onneksi siinä loppuvaiheessa on kesä, niin ei kisun tarvitse palella :).

Tämä tieto saa tosiaan meidän puolestamme olla nyt julkista. Enää en aio mahaani peitellä enkä asiaa salailla :D. Sydämeni pohjasta toivon, että kaikki menee tälläkin kerralla hyvin. Pieni huoli on matkassa koko ajan, sillä en hetkeäkään pidä lasten saamista itsestäänselvänä asiana. Olen myös hirmuisen helpottunut ja onnellinen, että saan vihdoin jakaa tämän asian teidänkin kanssanne! ♥

Onko siellä mahdollisesti joku toinenkin samassa vaiheessa odotusta? :)