Se oli nähtävissä jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, kun pienet ystävät istuivat lattialla vieretysten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekieli riitti ja riittää edelleen tänäkin päivänä.

Se oli nähtävissä kissaystävän uneliaasta, silmiä siristelevästä katseesta. Kissan rauhallisesta olemuksesta. Nautinnollisesta kehräysäänestä. Ja se oli nähtävissä kissan nojaamisesta pienen ystävänsä olkapäähän.

Se oli nähtävissä yhtenä kauniina kesäpäivänä omalla pihallamme. Se pieni hetki, jolloin jaettiin enemmän kuin tuhat sanaa viestivä katsekontakti. Se pieni yhteinen höpöttelyhetki, jota sain taustalla todistaa, liikutti niin suuresti.

Se oli nähtävissä yhtenä talviaamuna sohvalla, lastenohjelmien äärellä. Miten kissa itse valitsi sohvalta sylin, johon käpertyä. Eikä kerta ollut ensimmäinen.

Se oli nähtävissä myös viime viikonloppuna. Jälleen yksi yhteinen lepohetki sohvalla. Kissa toisena tyynynä eikä hän ollut moksiskaan, koska sitä se ystävyys on. Molemmat voivat olla rentoina, omina itsenään, toistensa seurasta nauttien ja toisiaan kunnioittaen. Mahdumme tähän molemmat.

En tiedä mistä tämä jokin niin liikuttava sanaton yhteys on peräisin. Ehkä siitä, että nämä pienet ystävät jakavat saman syntymäpäivän, seitsemän vuoden ikäerolla. Ehkä siitä, että he vain ymmärtävät ja kunnioittavat toisiaan. Ehkä he vain viihtyvät yhdessä.

Itse jaan saman yhteyden vanhempaan kissaamme, joten on mukavaa, että myös nuoremmalla kissallamme on joku tuollainen jäsen per heessämme. Hän kun on aina ollut hieman yksinäinen ja yksin pärjäävä luonne. Mutta niin kiltti, äärettömän kiltti. On ymmärtänyt alusta asti, että lapsi ei voi automaattisesti osata eläinten kaunista kohtelua, vaan se täytyy hänelle opettaa. On kärsivällisesti odottanut, milloin oppi menee perille, mutta sen opetteluajankin on ollut ja pysynyt lähellä. Pari kertaa on aiheesta lapsen kädestä näykkäissyt, mutta ystävyys ei ole siitä kärsinyt. Siitä on vain otettu opiksi. Opetteleva lapsi tietää usein, mistä narusta vetää ja tänäkin aamuna kuului ensin miten kissojen ruokakaapin ovi kolahti, sitten kilahti ruokakupissa ja sen jälkeen kuului Hyvää ruokahalua Sissylle! Ja niin kissaystävä antoi taas anteeksi kaikki aiemmat temput!

Näistä mietteistä toivottelen teille leppoisaa tiistaipäivää! ♥

Tämän lauantaipäivän teema on ollut tuoda syksyä kotiin!

Sillä nyt olen kuulkaas täysin palautunut Menorca-haahuiluistani; olen toki ollut jo tovin, mutta tänään se iski kunnolla tajuntaan ja huvitti pitkästä aikaa sisustellakin kotona! Kesällä kodin sisustaminen oli täysin tauolla; kesän läpi mentiin sillä, mitä keväällä olin kaapeista esiin kaivanut ja hyvin pärjättiin. Sanoin viikolla äidillenikin, että nyt on niin ihanaa työpäivän päätteeksi hääräillä sisällä (lähinnä keittiössä kokkaillen) – voi tunnelmoida tätä syyskautta, kokata arkenakin kynttilänvalossa ja laittaa taustalle kivaa musiikkia. Olen huomannut, että arkikokkailutkin sujuvat sata kertaa mukavammin noissa merkeissä. En nimittäin mitenkään rakasta ruuanlaittoa, joten näillä pienillä seikoilla se sujuu paremmin ja siitä voi ehkä jopa nauttia!

Ensimmäinen askel syyskodissamme on ollut jo parin vuoden ajan lampaantaljojen esiin ottaminen! Tämä sai alkunsa ystäväni (Biskophides) myymistä upeista lampaantaljoista – ennen heidän taljojaan olin tyytynyt markettitaljoihin ja huh mikä ero; enää ei ole paluuta. Pari vuotta sitten esittelin näitä taljoja blogissanikin otsikoilla Terassi valmiina talveen ja Pyhäinpäivän tunnelmaa. Tuossa jälkimmäisessä postauksessa näkyvä ruskea talja jäi mieleeni kummittelemaan ja harmittelen edelleen, etten silloin ostanut sitä. Se oli niin kaunis! Mutta ehkäpä löydän heiltä vielä samankaltaisen… Valkoisten ja harmaiden taljojeni kokoelma kaipaa siis vielä yhtä ruskeaa joukkoonsa ♥.

Pari taljaa on kodissamme esillä ympäri vuoden vanhemman kissamme nukkuma-alustana, mutta nyt otin esille pari harmaatakin. Kaksi taljoista on tuttuun tapaan ruokaryhmän tuolien selkämyksillä. Eilen pöydälle syysfiilistä lisäämään pääsi ihana vaaleanpunertavan valkoinen marjakanerva, jonka ostin käydessäni mummuni kanssa kaupassa:

Noissa Havin serveteissä* näkyvä sävy on nyt kovasti mieleeni! Valkoinen ja tuollainen lämmin beige – ihana! Samaa sävyä löytyy myös keittiöstä Lapuan Kankureiden keittiöpyyhkeen* muodossa:

Valkoinen jättitalja, jonka ostin viime jouluna ystävältäni joulumarkkinoilta taljakokoelmaani täydentämään, pääsi tänään tuon nojatuolin uumeniin. Vanhempi kisu nukkuu tuolissa mielellään ja pelkään kankaan sottaantumista, joten talja suojaa nyt siltäkin. Nuorempi kissamme välttelee taljoja, mutta vanhempi ei; tosin hänellekin kelpaavat vain tietyt yksilöt ja tämä valkoinen on yksi niistä.

Ostin loppukesästä pääsisäänkäynnille krysanteemin, mutta ei se viihtynyt hoidossani, joten palasin tuttuun, turvalliseen ja hyväksi sekä kauniiksi havaittuun. Nyt portailla nököttää siis tällainen Erica (?) ja taidanpa ostaa niitä terassillekin pari. Niin upea ja herkullinen tuo punasävy!

Nämä kuvat nappasin nopeasti laatikkoruuan vetäytymistä odotellessani ajatellen, että tulee sellainen lyhyt ja ytimekäs postaus. Kuitenkin hetken mielijohteesta syntynyt postaus lähti jonkin verran venymään… Mutta näin siinä käy, kun jostain oikein innostuu! Nyt otan tähän vielä kupposen kuumaa ja fiilistelen vielä hetken näissä syksyä kotiin -ajatuksissani. Ihanaa lauantaita! ♥

*Saatu aikoinaan blogilahjaksi. 

Ikea kuuluu siihen joukkoon, jonka joulukuvia odotan yleensä aika innokkaasti. Ikean joulumallisto 2017 onkin julkaistu nyt lokakuun alussa ja ehkä olettekin nähneet siitä jo kuvia? Itse kurkkasin kuvia vasta tänään ja sen verran kivoja olivat, että pääsivät tännekin. Paras karkki ensimmäisenä:

Tuo kuva oli niin upean mystisen tunnelmallinen että! Ei mitenkään valtavan jouluinen (ehkä enemmänkin vain talvinen) eikä sellainen, jollaisen joulun omaan kotiini loihtisin, mutta todella kaunis kokonaisuus silti. Rento, luonnonläheinen ja tummanpuhuva. Herättääkö kuva teissä joulumieltä?

Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyy Ikean uutuustuotteitakin kuten ruokapöytä, penkki ikkunan edessä ja tuolit. I-H-A-N-I-A!

Mielestäni Ikean tämän vuoden joulumallisto stailauksineen eroaa aiemmista eniten juuri siinä, että stailaukset ovat tällä kertaa hyvin tummasävyisiä ja niistä puuttuu sellainen blingbling-henkisyys monine valosarjoineen, jota joskus on nähty. Nyt lopputulos on luonnonläheisempi ja karumpi, mutta vain ja ainoastaan kauniilla ja hyvin onnistuneella tavalla!

Kattauksessa valkoisia kynttilöitä ja ripaus havunvihreää:

Luin, että tämän vuoden mallistossa perinteistä joulua edustavat ainoastaan nämä punaiset tonttuset:

En ole koskaan käynyt Ikeassa siten, että olisin nähnyt joulumalliston livenä – en ainakaan muista. Nyt ensimmäistä kertaa huvittaisi lähteä käymään ja hypistelemään mm. noita ihania tyynyjä, joita sohva pursuilee:

Odotan innolla, että pääsen leipomaan pipareita poikani kanssa! Viime vuonna loppuvuosi oli yhtä hullunmyllyä, sillä kun poika oli kotihoidossa, tein kaikki illat töitä ja tuollaiset yhteiset joulufiilistelyhetket jäivät hyvin vähiin. Ja sitten kun sellaiseen olisi ollut enemmän aikaa, sairastuin siihen kamalaan influenssaan… Tänä vuonna on kuitenkin onneksemme toisin ja taidammekin harrastaa joulupuuhasteluita viime vuodenkin edestä ♥. Sanoin pojalle aamulla aamiaispöydässä, että vielä tänään on päiväkotipäivä ja huomenna on jo vapaapäivä ja meidän viikonloppumme alkaa. Hän kysyi innostuneena Onko sitte joulu?! Olen laittanut merkille, että hän odottaa joulua hyvin suurella innolla äitinsä tapaan. Mitenkään en ole yrittänyt hänestä jouluihmistä tehdä :D, mutta toki ne fiilikset ja tavat puhua joulusta vaikuttavat ja tarttuvat lapseenkin.

Avattiinpas tunniste joulu nyt sitten tällekin vuodelle! :) 

(Kuvat lainattu Ikea.)