Se oli nähtävissä jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, kun pienet ystävät istuivat lattialla vieretysten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekieli riitti ja riittää edelleen tänäkin päivänä.

Se oli nähtävissä kissaystävän uneliaasta, silmiä siristelevästä katseesta. Kissan rauhallisesta olemuksesta. Nautinnollisesta kehräysäänestä. Ja se oli nähtävissä kissan nojaamisesta pienen ystävänsä olkapäähän.

Se oli nähtävissä yhtenä kauniina kesäpäivänä omalla pihallamme. Se pieni hetki, jolloin jaettiin enemmän kuin tuhat sanaa viestivä katsekontakti. Se pieni yhteinen höpöttelyhetki, jota sain taustalla todistaa, liikutti niin suuresti.

Se oli nähtävissä yhtenä talviaamuna sohvalla, lastenohjelmien äärellä. Miten kissa itse valitsi sohvalta sylin, johon käpertyä. Eikä kerta ollut ensimmäinen.

Se oli nähtävissä myös viime viikonloppuna. Jälleen yksi yhteinen lepohetki sohvalla. Kissa toisena tyynynä eikä hän ollut moksiskaan, koska sitä se ystävyys on. Molemmat voivat olla rentoina, omina itsenään, toistensa seurasta nauttien ja toisiaan kunnioittaen. Mahdumme tähän molemmat.

En tiedä mistä tämä jokin niin liikuttava sanaton yhteys on peräisin. Ehkä siitä, että nämä pienet ystävät jakavat saman syntymäpäivän, seitsemän vuoden ikäerolla. Ehkä siitä, että he vain ymmärtävät ja kunnioittavat toisiaan. Ehkä he vain viihtyvät yhdessä.

Itse jaan saman yhteyden vanhempaan kissaamme, joten on mukavaa, että myös nuoremmalla kissallamme on joku tuollainen jäsen per heessämme. Hän kun on aina ollut hieman yksinäinen ja yksin pärjäävä luonne. Mutta niin kiltti, äärettömän kiltti. On ymmärtänyt alusta asti, että lapsi ei voi automaattisesti osata eläinten kaunista kohtelua, vaan se täytyy hänelle opettaa. On kärsivällisesti odottanut, milloin oppi menee perille, mutta sen opetteluajankin on ollut ja pysynyt lähellä. Pari kertaa on aiheesta lapsen kädestä näykkäissyt, mutta ystävyys ei ole siitä kärsinyt. Siitä on vain otettu opiksi. Opetteleva lapsi tietää usein, mistä narusta vetää ja tänäkin aamuna kuului ensin miten kissojen ruokakaapin ovi kolahti, sitten kilahti ruokakupissa ja sen jälkeen kuului Hyvää ruokahalua Sissylle! Ja niin kissaystävä antoi taas anteeksi kaikki aiemmat temput!

Näistä mietteistä toivottelen teille leppoisaa tiistaipäivää! ♥

En ole hetkeen kiertänyt kirpputoreja – viikonloppuna voisi piipahtaa! Mitä te yleensä etsitte kirppiksiltä? Itse etsin usein pojalle vaatteita, mutta koska hän on jo kolmevuotias, löytyy hyväkuntoisia vaatteita enää harvakseltaan. Joskus joitain harvemmin pidettäviä vaatteita kyllä löytyy hyväkuntoisina ja niitä nykyään hänelle sieltä etsinkin. Ns. arkirönttähousut ostan myös mieluusti käytettyinä, sillä kun ne polvet on suht pian kuitenkin puhki, ei se euron-parin hankinta kirpaise juurikaan, kuin jos housut olisivat maksaneet kolmekymppiä. Tosin juuri näistä samoista syistä niitä poikien housuja löytyy joskus huonommin käytettyinä, sillä niistä tosiaan on ne polvet puhki ja taitavat päästä usein seuraavana kesänä shortseiksi kirpputoripöydän sijaan :D. On ne pikkupojat sellaisia! ♥

Usein tutkailen myös astioita, vaikka niille ei tarvetta olekaan… Ne tulee kuitenkin silmäiltyä ja sisustuspuoli myös! Kippoja, kulhoja, maljakoita, kynttilänjalkoja – niitä olen useimmiten kirppiksiltä kotiuttanut.

Yksi ehkä kaikkien aikojen paras kirppislöytöni ovat kaksi 60-luvun nojatuolia, jotka kerran sattumalta 30 euron kappalehintaan löysin ja myöhemmin kunnostin. Tai ööh, ehkä minä en niitä kunnostanut, jos mies hioi tuolien jalat, kiristeli ja lisäili ruuveja ja miehen äiti ystävänsä kera verhoili tuolit… No ainakin suunnittelin tämän tuolien uuden lookin :D. Esittelin tuolit ensimmäisen kerran täällä syyskuussa 2015 postauksessani Yllättävä kirppislöytö. En meinannut hetki sitten uskoa, että tuolit ovat olleet meillä jo tasan päivälleen kaksi vuotta! Olisin veikannut, että yhden vuoden…

Noin ihana tuolista loppujen lopuksi vaaleanharmaalla verhoilulla tuli! ♥ Valitsin kankaaksi Lauritzon’s Stark -kankaan sävyssä 510 ja hyvin se on ainakin vielä tässä lapsi- ja lemmikkiperheessä kestänyt.

Näin apean näköinen se alkuperäisasussaan oli: (siis tuoli, ei kissa)

Tulipa tässä samalla kaiveltua hieman arkistoja… Mun ihana pieni pellavapääni tässä vanhemman kisumme kanssa. Tuo hellä ote ja kissan nautinnollinen ilme kainalossa ♥:

Kunnes taapero tekee äkkinäisiä liikkeitä ja kissa on heti varuillaan :D

Tuolista kuoriutui esiin kyllä todellinen kaunotar ja saankin siihen liittyen edelleen usein kysymyksiä.

Toinen tuoleista on olohuoneessamme ja toinen työhuoneessani tässä selkäni takana. Vanhempi kisumme on tuoleihin erityisen rakastunut ja käyttääkin niitä ahkerasti molemmissa huoneissa :)

Eipä sitten muuta kuin kynttilät palamaan ja perjantaita fiilistelemään!

Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua! ♥

Meidän kodissamme on tainnut olla koko kesän ajan sama look. Jos jossain, niin ruokapöydällä ja sohvapöydällä ovat tainneet tavarat vaihtua, mutta muuten ollaan menty samalla linjalla aina huhtikuulta tähän päivään asti. Jopa sohvatyynyt ovat pysyneet samoina! Viime viikolla hoksasin ensimmäistä kertaa miettiä sisustukseen liittyviä asioita, kun maalattavaksi lähtenyt tuolini poistui olohuoneen kulmauksesta Soihtu-lattiavalaisimen vierestä. Siihen jäi tyhjä paikka ja voitteko kuvitella, että seuraavana päivänä ihmettelin miehelle että mitä meillä on ollut tuossa, kun siinä on nyt noin tyhjä kohta! :D Edes mies ei saanut päähänsä, mitä siitä puuttuu, vaikka paikalta kadonnut tuoli nökötti hänen autotallissaan… Sitten hoksasin että niin, siinähän oli kuukausia se yksi musta tuoli. No nyt siihen paikalle siirtyi palmu!

Palmu muutti meille vuosi sitten alkukesästä ja uskomatonta mutta totta: on hoidostani huolimatta hengissä edelleen! Uutta multaa se kyllä kaipaisi, sillä multaraja on yhtäkkiä kesän aikana painunut turhan alas… Varmaankin riittää, jos vain lisään uutta multaa ruukun pinnalle? Sama pitäisi tehdä peikonlehdelleni… Palmuvehkan siirsin uuteen ruukkuun alkukesästä ja juuri äsken sitä kastellessani huomasin, että uutta pukkaa ja vieläpä aika reilulla kädellä!

Bongasitteko kissan ensimmäisestä kuvasta? Kuvissa näkyy hänen liikkeensä minua kohti… Tämä pian 15-vuotias kisuneiti on niin täysin sylikissa ♥. Istahdin kamera kädessäni sohvalle ja kissa laittoi sen heti keittiöstä merkille. Niinpä hän suuntasi syliini, jääden vain matkan varrella hetkeksi mietiskelemään:

Kissat antavat viherkasvien olla yllättävän rauhassa! Tämän vanhemman kisun herkkua ovat tulppaanit; niitä kyllä talvella yrittää nakertaa mennen tullen, mutta muut eivät kiinnosta. Palmu ei taas meinannut talvella saada rauhaa nuoremmalta kisulta, että saapas nähdä, miten ensi talvena käy!

Palmu siirtyi tuohon olohuoneen ja ruokailutilan rajalle ikään kuin tilanjakajaksi. Sehän on perinteisesti ollut joulukuusemme paikka… Tänään on elokuun ensimmäinen päivä, mutta jotenkin fiilis sanoo, että on jo syyskuu. Sää ja hiljalleen putoilevat lehdet kertovat omaa tarinaansa, kalenterista viis. Silti toivon, että saamme nauttia suht lämpimästä ja aurinkoisesta elokuusta, jotta on sitten taas voimaa uuteen syys- ja talvikauteen! ♥