Ihana viikonloppu – toivottavasti teilläkin! Olen kyllä niin nauttinut viime viikonlopunkin edestä, sillä ilmat ovat olleet ihanan aurinkoisia (viime viikonloppu ja äitienpäivä olivat sateisia) ja mies on ollut vapaalla viikonlopun, kuten normaalisti aina onkin. Tähän viikonloppuun on mahtunut paljon kaikenlaista; sekä leppoisaa vapailua että jotain hyödyllistäkin omien töideni muodossa. Jälkimmäistä kuitenkin vain vähän, sillä täytyy muistaa pitää myös vapaata säännöllisesti!

Valitsin tähän muutamia tätä viikonloppua kuvaavia kuvia, vaikka osa näistä kuvista onkin otettu jo aiemmin. Kuvaavat puuhiamme kuitenkin sen verran hyvin, että sopivat tähän! Olen ehtinyt taas käymään sisustuslehtiäni läpi ja tekemään karsintaa. Kylläpä noita lehtiä onkin kertynyt ja turha niitä kaikkia on itsellä säilyttää; kiertoon vain niin saavat muutkin uutta lukemista! Kissat ovat nauttineet aurinkoisemmista ilmoista ja ulkoilleet olan takaa. Eilen norkoilivat grillin vieressä sattuneista syistä ja kyllähän sieltä aina muutamia herkkupalasia heillekin asti lenteli. Vanhempi kisu tykkää näinä päivinä erityisesti lasiterassista; siellä ei ole vielä liian kuuma, vaan juuri täydellisen sopiva lämpötila 14-vuotiaan paistatella päivää ♥. On ollut ihanaa, kun on voinut pukea ulos hieman kevyemmin. Tämä kevät on ollut haastava pukea lasta päiväkotiin, kun aamuisin on lähes pakkasta ja iltapäivästä lähes +10 astetta ja kuravellikelit. Kotipäivinä helpompaa, kun vaatteita voi vaihtaa nopeastikin. Ostin M:lle tuon Lindexin tummansinisen kevättakin käytettynä. Oli kuin uusi ja sopii pienelle täydellisesti! Tällaisia vaatteita tulee ostettua vielä tämänikäisellekin käytettynä, mutta arkisemmat vaatteet ovat yleensä jo niin nuhjuisia, että ne tulee ostettua uutena. Tosin kesäpäivien ulkopuuhiin sopivat ne hieman nuhjuisemmatkin täydellisesti! Miten noilla pienillä pojilla kuluvatkin housunpolvet heti puhki? :D

Olen joskus miettinyt, että täytyisi kirjata ylös pojan parhaimpia letkautuksia, sillä niitä tulee päivittäin. Viimeisin toissaillalta, kun poika kyseli vasaran perään (oma leikkivasara on niin nähty): Äiti saanko sen vasaran nyt? Se lyö vain nauloja. Ei teeveitä. Ja tuohon yhdistettynä kirkkaat, viattomat silmät ja vakuuttavaa pään pyöritystä. Niin räjähdin nauramaan! En tiennyt, että oli olemassa tuollainen teeveenpaukuttelumahdollisuuskin :D. Joten kultaseni, palataanpas asiaan vaikka 15 vuoden päästä!

Eilen oli mahtavan aurinkoinen päivä, mutta aika kylmä tuuli. Kävimme mökillä ja sieltä suuntasimme tivoliin, poika oli innoissaan! Mietiskelin siinä ties kuinka monetta kertaa lippukassalla jonottaessani, että tulipas viime vuoden tivolireissu halvaksi, kun poika ei halunnut mennä juuri mihinkään laitteeseen… Nyt sai olla kaivamassa lompakkoa tämän tästä, mutta vieläkin selvää varovaisuutta ilmassa eikä kaikkiin laitteisiin halunnut. Isänsä kanssa kävi muutamassa ja pomppulinnassa pomppimassa. Nyt vain tähän ikään taitaa kuulua se, että on vaikea hyväksyä, kun oma aika jossain loppuu ja on seuraavien vuoro… Pienet itkupotkuraivarit nähtiin myös siinä vaiheessa, kun mies kantoi poikaa autolle päin. Hyvä tällä tavoin opetella noitakin taitoja!

Tänään ajattelimme käydä vanhemmillani ja sieltä vielä toinen reissu tivoliin :D. Ihan vain siksi, että meillä kaikilla oli siellä eilenkin niin kivaa! Jäi hieman harmittamaan, että pikkulasten laitteita pyörittävät mörököllimiehet eivät puhuneet lapsille mitään. Jos vanhemmat seisovat aitojen ulkopuolella, kolmevuotias istuu laitteessa ja iso partainen mies tulee kiinnittämään turvavyötä sanomatta sanaakaan, ei ole vaikea arvata miten tuo päättyy. Asiakaspalveluhenkisyys kuuluu myös tivoliin ja ennen kaikkea lasten iän mukainen asiakaspalveluhenkisyys! Näin tivolissa vanhaa luokkakaveriani, jonka kanssa tuli puheeksi lipputoiminta. Joihinkin laitteisiin pääsee lapsi + vanhempi/saattaja -kombolla yhdellä lipulla ja joihinkin kaksi vanhempaa ja yksi lapsi kahdella lipulla. Noita ei ole kuitenkaan selvästi missään näkyvissä ja jos tarjoat itsestäsi ja lapsestasi kahta lippua, se kyllä otetaan vastaan, vaikka yhdelläkin pääsisi. Tuo jäi hieman harmittamaan, sillä viime vuonna oli täysin sama homma. Yksi lippu maksaa kuitenkin viisi euroa, joten ei niitä huvikseen useampia vain taskuntäytteeksi ostelisi. Laitoin tuosta heille palautettakin menemään, sillä ei se auta asiaa tämän enempää yksinään harmitella.

Tämä toukokuu on ollut erilainen kuin yleensä, monessakin suhteessa! Vappua vietimme lumisissa maisemissa; vappuna oli lunta enemmän kuin useana jouluna! Näistä säätiloista johtuen toukokuussa on nautittu takkatulestakin ja sisälläkin on joutunut jopa valoja sytyttelemään. Myöskin poreamme on ollut aiempaa enemmän käytössä näin ”kesäkuukautena”. Niin ja palju on vielä jäässä, siis täh! Jonkinmoinen jäälohkare siellä pohjalla vielä on, joten sitä joudumme vielä tovin odottelemaan. Eilen illalla kun ilta-aurinko paistoi saunaterassille niiiin upeasti, sanoin miehelle, että eikö olisikin ollut huippua mennä paljuun ennen Suomen peliä! Tänäänkin on jännitystä luvassa, toivottavasti Leijonat voittavat pronssia! Peli tulee jo viideltä, mutta tapamme mukaan nauhoitamme sen ja katsomme vasta pojan käytyä yöunille. Täytyy olla sitten taas koko ilta eristyksissä ulkomaailmasta, että ottelun tulos ei kantaudu korviimme…

Tällainen viikonloppu täällä! Minun oli tarkoitus tulla sanomaan tänne nopeat heipat ennen pinaattikeiton valmistamista, mutta tässähän kävi taas perinteiset! No eipä tässä kiire; poikakin on vielä ulkona mönkkärillä ajamassa. Lounaan jälkeen miehellä on ohjelmassa harrastushommia ja minä ajattelin kurvata pojan kanssa mummuani moikkaamaan. Iltapäivällä sitten vanhemmilleni ja sinne tivoliin. Jos nyt kuitenkin ensimmäisenä kupponen cappuccinoa tuolla lasiterassilla, kun se tuossa kuvassakin niin houkuttelevalta näyttää… Ja vaikka senkin kunniaksi, että terassimme lasitus valmistui Lumonin toimesta päivälleen kaksi vuotta sitten (terassi tuolloin esittelyssä Lasitettu terassimme -postauksessani)!

Aurinkoista sunnuntaita sullekin! ♥

 

Jokunen vuosi takaperin en olisi uskonut, että tykästyn vielä joskus kookkaisiin kaktuksiin saati saviruukkuihin ja että raahaan niitä vieläpä tähän pohojalaiskotiimme! Vaan niinpä siinä sitten kuitenkin kävi! Olen viime aikoina metsästänyt sellaista kaktusta, joka muistuttaa Mikkihiiren korvia (ehkä sille on jokin nimikin? :D), mutta tämän kyseisen yksilön nähdessäni osui ja upposi – tämä kaktus oli vain saatava ja juuri saviruukun kera! Hieman nikottelin hintalapun vuoksi, mutta tiesin, että niiiiin harmittaisi jälkikäteen, jos olisin sen lähikaupungin kauppaan jättänyt. Uskon, että minun tuurillani ihan lähipäivinä ilmestyy erääseen saksalaisketjun liikkeeseen näitä myyntiin kympin hintalapulla varustettuna… No, sitten haen toisen! :D

Tavarat on näissä kuvissa aika lailla läjissä huomista siivoojan käyntiä helpottamaan. Huomenna olisi aikomuksena sisustella oikein olan takaa, kunhan siivooja on saanut taikansa taiottua! Tämän kaktuksen näin kuitenkin heti mielessäni juuri tämän Lundian lipaston päällä. Tässä lipastolla on tosin Louis Poulsenin Panthellan vakiopaikka ja sen jouduinkin nyt kaktuksen tieltä siirtämään olohuoneen perälle. Molemmat eivät tähän lipastolle sovi, sillä ovat turhan korkeita. Tämä kuitenkin sopii kivasti näiden Juhani Melenderin maalaamien taulujeni yhteyteen; kivasti samaa sävyä ruukussa ja tauluissa!

Nyt kaktus nököttää tuossa palmuvehkan vieressä, mutta en usko, että noin jäävät. Silmäni vaativat aina parittoman määrän asioita yhteen, joten joko joku kolmas näiden joukkoon tai sitten palmuvehka siirtyy lipaston toiseen päähän? Löysin muuten eilen vihdoin sen etsimäni kilpipiileankin lähikaupungista, jei! Katsotaan, miten yhteiselomme tuon kaktuksen kanssa sujuu… Alku vaikuttaa ainakin lupaavalta, sillä tätä ei tarvitse juurikaan kastella – noin kolmen viikon välein riittää!

Joko sinun kodistasi löytyy kaktus tai useampikin?

 

 

Maanantai… Täällä on käsillä päivä, jolloin kaikki menee vähän metsään (ei ehkä mikään yllätys, maanantai kun on). Ei mitenkään radikaalisti, mutta vähän. Juuri sen verran sopivasti, että kaiken joutuu tekemään kaksi kertaa; ensimmäisellä kerralla kun ei onnistu.

Aamulla poika porskutteli unta yli puoli yhdeksään. Olin sopinut äitini kanssa, että vien pojan täksi päiväksi hänen hoitoonsa, jotta voin tehdä töitä. Yleensä lähdemme kotoa siihen aikaan, kun poika vasta heräsi… Vaikka tiesin, että hänen nukkumisensa lyhentäisi työpäivääni minuutti minuutilta, en raaskinut herättää pientä. Hän sai nukkua, kun se vielä pienelle mahdollista on. Yö oli aika levoton ja hän näki kovasti unia, huusi muutamia kertoja ihan ääneenkin.

Kun poika vihdoin heräsi ja pääsimme pikkuhiljaa matkaan ja minä takaisin kotiin, oli kello jo pitkästi yli kymmenen. Ohjelmassa oli muutamia tuotekuvauksia, jotka oli jääneet roikkumaan. Olin niin onnessani, että sain ne vihdoin tehtyä. Kunnes pääsin koneelle ja näin kuvat tietokoneen ruudulla. Osassa suttua, osassa ihmeen sinertävä sävy. Se on näköjään joskus niin tarkkaa tuon luonnonvalon kanssa: onko vähän vai vain pikkuriikkisen hämärää – se muuttaa yksityiskohtaista kuvaa heti! Palasin takaisin olohuoneeseen kuvauspaikoille ja näin tämän karvakasan:

078

Ei motivoinut aloittamaan hommaa alusta, ei sitten pätkääkään! Sen sijaan otin pienen välipalan sohvalle ja istuskelin tovin hiljaisuudessa näkkäriä mussuttaen. Kyllä se tuli taas todistettua; tämä nuorempi katti kuorsaa. Eikä mitenkään ihan hiljaakaan. Silittelin tuota silkinpehmeää turkkia (se on todellakin yhtä pehmeä miltä näyttää!) ja katselin olohuoneen ikkunoista avautuvaa talvimaisemaa.

082

Eilen katsoimme miehen kanssa lähes puoleenyöhön Wallanderia – niin koukussa parin vuoden tauon jälkeen! Oli huippujännittävä jakso, jota kumpikaan ei malttanut jättää kesken. On aivan mahtavaa löytää jotain noin mielenkiintoista katsottavaa! Jotain sellaista, jota ei millään voi jättää kesken. Ei vaikka tietää, että kello on jo vaikka ja mitä. Ei näe eikä kuule muuta kuin sarjan koukuttavat juonenkäänteet. Joskus joku kirja koukuttaa samoin, mutta itse en ole kirjojen pariin ehtinyt vuosikausiin. Niiden aika koittaa sitten taas joskus myöhemmin.

Mietin tässä juuri, että mitäs jos siirtäisin joitain työjuttujani ovelasti pari päivää eteenpäin ja oikaisisinkin seuraavaksi kisun seuraksi olohuoneeseen! Katsoisin digiboxilta jonkin oman ohjelmani ihan kaikessa rauhassa, yksin. Nimittäin olen alkanut epäilemään, että sohvassamme on jokin mysteerinen nappi, joka hihkaisee ”Lastenohjelmiaaa!” sillä samalla sekunnilla, kun peffani osuu sohvaan. Täytyy ehkä testata, miten nyt käy!

P.S. Ihan tosi isot kiitokset edellisen postaukseni vastaanotosta ♥. Voi olla, että jatkan aiheella vielä, mutta sen aika ei ole nyt. Asiat vaativat sulattelua ja muhimista.