Sain tässä yhtenä päivänä kivan yhteydenoton Kokkola-lehden toimittajalta. Hän kysyi, suostuisinko sisustusaiheiseen haastatteluun heidän Kotona-juttusarjaansa. Toki suostuin, tästä jää ihana muisto meille kaikille – lapsista puhumattakaan! Edellisen kerran kotimme on ollut esillä samaisessa lehdessä vuonna 2013 esikoista odottaessani ♥.

Haastattelu ilmestyy huomisessa Kokkola-lehdessä, mutta haastattelun nettiversio on jo luettavissa täällä. Näin korona-aikana haastattelu toteutettiin puhelimitse eikä kuvaajakaan vieraillut kotonamme, vaan jutussa käytettiin minun ottamiani kuvia. Niitä on haastattelussa enemmänkin kuin tässä postauksessani.

Onpa mukavaa tämä nykyaika tässäkin suhteessa: myös kaukana asuvat ystäväni ja tuttavani pääsevät lukemaan jutun, koska se on vain yhden klikkauksen päässä!

Tämän illan postausaiheena toivomanne makuuhuone! Ottakaas vaikka kuppi kuumaa (esimerkiksi iltateetä) siihen viereen – nyt tulee pitkä postaus, heh!

Taisinkin jossain aiemmassa postauksessani jo mainita, miten meillä on huonejärjestelyt muuttuneet täällä viimeisten kuukausien aikana. Viime vuonna oli sellainen muutaman kuukauden ajanjakso, jolloin en oikein tiennyt, mikä on meidän vanhempien makuuhuone ja kuka siellä milloinkin nukkuu ja millä kokoonpanolla… Kun lopetin kesällä kuopuksen yöimetykset, piti mies hänelle lempeän unikoulun. Pian huomasimme, että kuopuksemme kanssa ei voisi kukaan nukkua samassa huoneessa, sillä hän näkee niin paljon unia; huutaa ja puhuu unissaan; joten siellä olisi mahdoton nukkua. Niinpä oli tehtävä päätös siitä, että hän nukkuu yönsä yksin omassa huoneessaan. Ja koska hän on aina ollut tapojensa suhteen erittäin tarkka tapaus, ei ollut vielä ajankohtaista muuttaa hänen nukkumapaikkaansa. Etenkin, kun hän loppukesästä yöimetysten loputtua/unikoulun myötä alkoi nukkua yönsä! Niinpä hän jäi nukkumaan siihen huoneeseen, jossa on nukkunut syntymästään asti: meidän entiseen makuuhuoneeseemme. Meidän makuuhuoneeksemme muodostui sitten kotimme kolmesta makkarista keskimmäinen.

Tämä huone on kerran aiemminkin toiminut makuuhuoneenamme – vuonna 2012. Sitä muutosta kesti noin vuoden verran, kunnes sitten muutimme taas takaisin alkuperäiseen makuuhuoneeseemme. Esikoisen synnyttyä tästä huoneesta muodostui työhuoneeni ja työhuoneenani se toimikin sitten useamman vuoden. Raskausaikana suunnittelimme tekevämme siitä vauvan huoneen, mutta vauva päättikin toisin. Eivätkä vauvat edes mitään omaa huonetta tarvitse, mutta heidän tavaroilleen jokin säilytyspaikka on ihan tervetullutta!

Vauvavuoden ajan huone oli vain yksi ylimääräinen makuuhuone ja siellä nukkui aina joku; milloin mies, milloin minä, milloin mies ja esikoinen. Kaikki muut vuorollaan, mutta ei ikinä sinne alunperin suunniteltu asukas :D. Huoneen ovi oli myös vuoden verran lähes aina kiinni, koska huoneessa oli sellainen sekamelska (sohvia ja sänkyjä yms.), että silmiä särki katsoa. Voitte siis nyt kuvitella, kuinka haltioissani olen, kun tätä ovea voi pitää auki – aivan kuin meille olisi yhtäkkiä ilmestynyt yksi huone lisää! Ja uskomatonta, mikä vaikutus tällä asialla on sellaiseen yleiseen tyytyväisyyteen kotona!

Syksyn ajan jahkailimme, mihin meidän vanhempien makuuhuone lopulta päätyisikään… Koimme, että oli helpompaa muuttaa koko meidän makkari huonekaluineen tähän kuin muuttaa pieni yksivuotias sänkyineen nukkumaan öitään toiseen huoneeseen, heh-heh.

Tuosta yläpuolella olevasta kuvasta näkyy hyvin se, miksi tykkään tästä asuinalueestamme: jokaisesta ikkunasta avautuu kauniit, rauhalliset maisemat, mutta silti naapurit ovat ihan lähellä (ei kuitenkaan ihan käsivarren mitan päässä) joka puolella tonttia. Tuostakin kuvasta näkyisi yksi naapuritalo, jos olisin siirtänyt kuvakulmaa aavistuksen oikealle!

Tunnelmaa makuuhuoneeseen

Mitään uusia huonekaluja en halunnut tähän huoneeseen ostaa, sillä ei ole tietoa, kuinka pysyvä tämä huonejärjestyksen muutos nyt onkaan. Kestääkö tämä vuoden vai viisi vuotta; jää nähtäväksi ja hankintoja tehdään sitten ajan myötä, jos tarpeellista. Niinpä täällä on entisen työhuoneeni iso kaappi sekä yksi laatikosto ja lipasto. Mies piti huonona ideana siirtää laatikosto ikkunanurkkaukseen ”Sehän näkyy ikkunoista ulos!”, mutta mielestäni se on ehkä paras yksityiskohta koko huoneessa. Kiva tunnelmanluoja yhdessä pöytävalaisimen kanssa! Tätä ikkunanurkkausnäkymää tulee monesti vilkaistua keittiöstäkin kokkailujen lomasta. Ja nurkkauksessa palaa ehdottomasti iltaisin tuo himmeä valo! Jouluna nurkkauksessa oli joulutähti ja voi miten nautinkaan vain makoilla tuolla ja katsella ympärilleni ♥.

Tilasin huoneeseen pari vuotta sitten pimennysverhot; samalla kun esikoisenkin huoneeseen. Hänen huoneeseensa valitsin ne tummanharmaina, tänne puolestaan hiekan sävyssä. Ja kylläpäs olen ollut tyytyväinen, sillä rakastan tuota sävyä yli kaiken! Tuo sävy on hieman sellainen hiekan, mudan ja suklaan sekoitus – täydellinen juuri tähän meidän makkariin!

Verhot ovat eri paria tällä hetkellä, sillä makustelen mitä teen tuon sängyn takana olevan paneeliverhon suhteen – ideoita? Tilasin huoneeseen nuo valkoiset pellavaverhot, sillä sälekaihtimia ja pimennysverhoa on vaikea käyttää kankean paneeliverhon takaa. Nyt vasta toinen pellavaverho on paikoillaan, mutta toisen kohtalo täytyisi ratkaista, sillä se ei voi paneeliverhon tavoin olla sängyn takana. Ehkä kiepsautan sen helman vain solmulle… Vai olisiko teillä parempia ideoita?

Jokusen taulun tahdon seinälle; lipaston päälle kertyi muutama rauhallisen sävyinen taulu kuin itsestään olohuoneen taulurumbasta ja oikeastaan tykkään niistä kovasti tuossakin! Ehkä kuitenkin nostamme ne seinälle, jotta saan tuohon tyhjää pöytätilaa ja jonkin kivan asetelman. Niin ja tapettinahan täällä on vielä tuo sama ruusu… Sen tilalle olen miettinyt jotain vaalean beigen sävyistä maalia.

Yöpöytinä tai oikeastaan laskutasoina toimivat hyvin pari vanhaa kirppisjakkaraa:

Täällä viihtyvät kissatkin

17-vuotias kisulainen ei ole edelleenkään innostunut kamerasta ja sen kyllä huomaa. Mutta tämä uusi makuuhuone – tästä hänkin on innoissaan!

Olen suunnitellut sellaista arki-iltaa, että linnoittaudun makkariin heti sen jälkeen, kun lapset ovat käyneet yöunilleen, ja tuijotan nenä tabletin ruudussa kiinni Emmerdalea monta jaksoa putkella! On taas monta rästijaksoa – pitäisiköhän tuo toteuttaa tänään, kun lapsetkin jo nukkuvat…

Lupasin jonkin aikaa sitten kirjoitella kissojen kuulumisia ja niitä jo kyseltiinkin, joten nytpäs näitä olisi sitten luvassa! Kissaneitimme ovat jo hieman iäkkäitä ♥. Nuorempi täytti toukokuussa 12 (heillä hauskasti esikoisemme kanssa sama syntymäpäivä) ja vanhempi kisunen täytti syyskuussa 17. Nuorempi kissa eli Sissy on aika lailla ennallaan. Ei ole ulkoisestikaan muuttunut juuri lainkaan, en ainakaan itse sitä huomaa. Ei ollut moksiskaan kuopuksemme syntymästä, mutta esikoisen syntymä laittoi hieman pakkaa sekaisin. Hetkeksi vain. Rennosti elelevä matikainen kun on.

On edelleen perusilmeeltään suht jörö, vaikka luonne on hyvin lempeä ja leppoinen. On tottunut lasten rajumpiin otteisiin eikä ole moksiskaan, kuten ärhäkkäämpi kissakamunsa. Tässä hänen viimeisimmät poseerauksensa:

Siinä oli meidän sissukkainen, joka on erityisesti M:lle hyvin rakas. Hänellä onkin aina tapana sanoa, että Sissy on hänen kissansa.

Sitten meidän ikäneitimme, joka on aina ollut se minun sydäntäni lähempänä oleva kissa. Kissa, johon on muodostunut ihan erityinen suhde ja josta tiedän, että sellaista ei ikinä muiden kissojen kanssa tule muodostumaan. Tämä kissa on ottanut miehen lempi-ihmisekseen sen jälkeen, kun minusta tuli äiti ja vauva oli usein sylissäni. Olen onnellinen, kun hän niin onnellisen näköisenä miehen sylissä tai kainalossa iltaisin nukkuu ♥. Tigrun kanssa olimme alunperin kaksin ja nyt meitä on tässä perheessä jo kuusi!

Tigru voi yleisesti ottaen hyvin. Toki nukkuu paljon, mutta sitähän kissat tekevät tyypillisesti aina. Hän on edelleen ketterä, vaikkakaan ei enää niin usein korkealle hyppää. Nivelrikkoa on jo. Ruoka maistuu erinomaisesti. Viimeisen vuoden aikana hän on kuuroutunut lähes täysin. Tyypillinen vanhuuden vaiva, sanoi eläinlääkäri reilu vuosi sitten. Suretti kovasti, koska se oli ensimmäinen vanhuuden oire tuolla niin rakkaalla kisulla ♥. Tavallaan siinä kohtaa joutui myöntämään, että kissani on tosiaan jo aika vanha, vaikka ei siltä näytäkään. Meillä harvemmin käyvät vieraat ovat olleet ihmeissään, kun ovat kuulleet kisun iän! Moni ei meinaa millään sitä uskoa ja siitä olen tosi mielissäni, että hän näyttää niin nuorelta eikä vanhalta tai raihnaiselta. Toivottavasti hän on saanut elää meillä onnellista elämää ja toivotaan, että se jatkuu hyvänä ja onnellisena vielä vuosia!

Aluksi Tigrun kuulo vain huonontui ja piti huutaa tosi lujaa, jotta hän kuuli. Nyt hän ei kuule enää kimeitä vihellysääniä eikä juuri muutakaan. Onneksi kuuloaisti ei ole kissan aisteista se tärkein ja olen ajatellut, että ehkä kisu on vain hyvillään tässä meidän villien poikalasten perheessämme, kun ei kaikkea mekkalaa kuulekaan! Usein pojat leikkivät lattialla ja melutaso on melkoinen; silti Tigru nukkuu metrin päässä eikä tiedä mistään mitään :D.

Onneksi puolitoista vuotta sitten raskaana ollessani näin vaivaa ja kyselin Tigruun liittyen neljän eläinlääkärin mielipiteitä. Hänellä löydettiin silloin nisäkasvain ja kaksi ensimmäistä eläinlääkäriä pyysi minua harkitsemaan, kannattaako 15-vuotiasta kissaa enää leikata. En purematta niellyt noita mielipiteitä ja olin Ouluun asti yhteyksissä erääseen aivan mahtavaan kissatohtoriin, jolla olemme kisun kanssa pariin otteeseen käyneet. Hän oli sitä mieltä, että leikkaukseen ehdottomasti (”Kyllä oot sen velkaa Tigrulle!” kaikuu vieläkin korvissani), muuta ei edes harkita ja niinpä sitten ajelimme tunnin matkan päähän Edsevön eläinlääkärille, joka oli myös täysin leikkauksen kannalla.

Tunnin operaatio, noin vuorokauden toipuminen ja kissa oli oma itsensä eikä sen jälkeen ole ollut merkkiäkään kasvaimista! Surettaa ajatella niitä tapauksia, jotka vievät kissan tuollaisissa tilanteissa piikille, jos joku eläinlääkäri sitä suosittelee. Toki kaikkia täytyy harkita tapauskohtaisesti ja kissan yleiskunto vaikuttaa valtavasti, mutta meidän pikkutiikeri on niin hyväkuntoinen, että yksi leikkaus ei tuntunut missään! Enemmänkin minä olin puhkipoikki siinä raskauden puolivälissä, kun nukuin kissan kanssa sohvalla neljä yötä :D. Oli pakko, sillä hän ei mitään kauluria kaulassaan suostunut pitämään, joten tein hänelle vanhasta tuubihuivistani pöksyt haavan suojaksi ja jouduin sitten vahtimaan, ettei hän nuole haavaansa öisin. Siitäkin selvisimme! ♥

Täällä on talo hiljentynyt ja minäkin jatkan nyt keskiviikkoillan viettoani!
P.S. Täällä on tänään leikitty talven ensimmäiset lumi- ja mäenlaskuleikit!