Kesäillassa, kun sataa vettä ja viluttaa, on harmaata ja kosteaa, kannattaa järjestää pieni, koko perheen yhteinen herkutteluhetki! Sytyttää kesätuliainen pöytään marjaisaa tuoksua tuomaan ja ryhtyä leipomaan. Musiikkina kattoon ja ikkunoihin ropiseva kesäinen vesisade. Sekä kolmevuotiaan useasti, hieman kärsimättömällä äänellä toistuva Onko jo valmista -kysymys.

Meillä tähän oli viikolla toinenkin syy, nimittäin mieheni syntymäpäivä. Mitään pyöreitä hän ei täyttänyt, mutta pitäähän sitä nyt ainakin kakku olla! Nopeasti tekaistu sitten, ajattelin, kun hän ei olisi kakkua edes odottanut… Hieman on kotikutoisen näköinen, kun en halunnut kermavaahdolla sitä kuorruttaa, mutta olipahan sitäkin maistuvampi! Alimmaiseen kerrokseen muussasin tuoreita mansikoita kermavaahdon kera. Keskimmäisessä kerroksessa on hasselpähkinäsuklaalevitettä, banaaniviipaleita sekä kermavaahtoa ja päällä jälleen mansikkasosetta, kermavaahtoa ja mansikkaviipaleita. Pojastani on kuoriutunut melkoinen suklaahirmu! Aina jos esim. jäätelöissä on vaihtoehtona suklaa, valitsee hän sen. Aiemmin lempparimaku oli vanilja, mutta se on nyt vaihtunut suklaaseen.

Mietin tuossa viikolla sellaista asiaa, että tykkäänköhän sittenkään kesästä yhtä paljon kuin muista vuodenajoistamme? Tähän asti olen luullut niin, mutta mutta… Tykkään kyllä tosi paljon kesän tuoksuista, maisemista, vihreydestä, valoisuudesta (vaikkakin pimeät illat ja yöt ovat enemmän oma juttuni) ja siitä, että aamulla voi hipsiä ulos vaikka yövaatteissa! Ja onhan kesäillassa se oma taikansa! Lisäksi kesällä on jotenkin rennompaa ja helpompaa kaikkien lähtemisten kanssa, kun ei tarvitse juurikaan pukea eikä autoa lämmitellä… Silti mietin, että onkohan meidän suomalaisten jotenkin pikkupakko tykätä kesästä, kun se on niin lyhyt? Aiheuttaako jonkinmoisia paineita, että pakko tykätä, kun tämä on kohta ohi..? En ole nimittäin vielä tavannut ihmistä, joka ei tykkäisi kesästä. Tai ainakaan ei ole tullut puheeksi! Tuntuu myös siltä, että kesä on jonkinmoinen välivaihe; silloin kotona tehdään vain pakolliset kotihommat ja sitten taas mennään.

Odotan kyllä jo syysiltoja, en mahda sille mitään! Se on niin ihanaa kotiin käpertymisen aikaa ♥. Tuntuu, että nyt valoisina iltoina ei ole sitä samaa tunnelmaa kuin silloin, kun ulkona on pimeää jo kahdeksan jälkeen. Silloin on niin mukavaa käpertyä sohvannurkkaan ja sytytellä parit kynttilät. Ihan parasta tunnelmaa! Näistä kynttiläkuvista (ja kesän yli tuolilla nököttäneestä lampaantaljasta) heräsi jo hieman sellainen kiva syysfiilis… Syksyllä ulkoilma on myös ihanan raikasta ja iso plussa myös siitä, että kaikki ötökät ovat poissa! Ajatteleeko kukaan samalla tavalla?

Mitäs teille muuta, lomat käynnissä? :)

Kesään kuuluu herkkuruoka jos toinenkin! Tämä postaus syntyi hetken mielijohteesta ja siinä sateen ropistessa ikkunoihin otin kuvatkin nopeasti kännykällä. Hämäränä sadepäivänä ei näin tullut kovin laadukkaita kuvia, mutta menkööt! Tämän postauksen pointti onkin tuossa ruuassa ja etenkin mausteessa, jota vihdoin kotiimme hankin!

Olen aiemminkin kertonut, että yksi kesän herkkuruuistamme on peruna- ja lohinyytit. Niihin ei vain kyllästy! Tykkäämme tästä ruuasta niin kovasti, että onpa tätä joskus talvellakin tullut tehtyä uunin toimiessa grillin korvaajana, mutta uusilla perunoilla tämä herkkuruoka on kuitenkin aavistuksen parempaa! Reseptiä on aina välillä tullut muokattua, mutta nyt ei enää tarvitse, sillä nyt siihen löytyi se piste iin päälle Persillade-mausteen muodossa. Tähän sopisi muutama sellainen vesi kielellä -hymiö…

Mitä nyyteistä sitten löytyy? Teemme hieman eri versioita, riippuen syöjästä. Omaan lohinyyttiini laitan lohen kaveriksi vain sormisuolaa, mies laittaa lisäksi punasipulia. Poikakin söi pelkän suolan kera. Kasvisnyyteistä löytyy useimmiten porkkanaa ja parsakaalta, joskus myös kukkakaalta. Poika syö näitä myös innolla ja nämä sopivatkin ihanasti perunan ja lohen kaveriksi. Perunanyytit ovat muuttuneet matkan varrella eniten, mutta tässä niiden täydellisin resepti: paloittelen keitetyt perunat folionyytin pohjalle, ripottelen päälle hieman sormisuolaa ja laitan päälle muutaman voinokareen. Perunoiden joukkoon oman maun mukaan ruohosipulituorejuustoa, laitan yleensä pari lusikallista, ja lopuksi ripottelen päälle aivan ihanaa maustetta, jota viime viikolla ostin. Kyseessä on Persillade-niminen mauste, joka on sekoitus persiljaa, merisuolaa ja valkosipulia. En ole mikään valkosipulin ylin ystävä, mutta tässä mausteessa se on vain niin täydellistä! Se tuoksu, joka nyytistä sen avatessani leijaili, oli enemmän kuin täydellinen! ♥ Tätä maustetta tulemme laittamaan myös kermaperunoiden päälle ja maistuupa se leivän päälläkin aivan taivaalliselta! Tuore, hieman vielä lämmin patonki, voisulaa ja tätä maustetta, NAM.

Tuota maustetta en ole löytänyt muualta kuin tukusta, mutta netin kautta tilaamalla ainakin löytyy, jos ei ole mahdollista asioida tukussa. Ostin maustetta lähes kilon purkin, kestää ainakin tämän kesän :D. Ehkä jotkin isommat kaupatkin voisivat sen valikoimiinsa pyydettäessä ottaa..?

Mutta tässäpäs vinkki vaikka viikonlopun ruuaksi. Testaa ihmeessä!

Eilinen oli täysin tavallinen tiistai. Elimme keskellä arkea, mutta silti huomasin, että päivässä oli jotain erilaista ja erityistä. Olen viime päivinä huomannut ajattelevani asioita hieman eri kantilta. En ole koskaan pitänyt arkea mitenkään kovin tylsänä pakkopullana, vaan olen aina yrittänyt siitä parhaani mukaan nauttia, sillä pidän sitä hyvin tärkeänä. Elämähän on hyvin suurimmilta osin arkea! Ja se arki täytyy itse muokata sellaiseksi, että siitä voi nauttia; millä tavoin se sitten ikinä onkaan mahdollista. Säännöllisesti täytyisi kuitenkin olla sellaisia kivoja hetkiä, joista tulee hyvä mieli. Toiselle se saattaa olla tunnin hikilenkki, toiselle vartti kahvikupposen ääressä, toiselle leikkivän lapsen katseleminen, toiselle kissa kainalossa makoileminen tai näitä kaikkia. Tällainen tapa auttaa elämään hetkessä, kun nauttii niistä käsillä olevista päivistä eikä aina odota esimerkiksi tulevaa viikonloppua. Kun päivä kääntyy iltaan (ja pöly laskeutuu :D), voi sitten miettiä, mitä kaikkea kivaa koinkaan ja mietiskelinkään tänään.

Luin jonkin artikkelin (harmikseni en enää löytänyt siihen linkkiä) ja siitä mieleeni jäi mm. se, että tutkijat ovat todenneet kiitollisuudenaiheiden listaamisen todella lisäävän onnen tunnetta ja pitävän masennusta loitolla. Uskon, että tuossa on perää! Mitään kiitollisuudenaiheita en itse ole listannut, mutta iltaisin, kun poika käy nukkumaan, mietin usein päivän kulkua ja päivän kohokohtia. Olen huomannut, että tuo auttaa kiinnittämään huomioni entistä enemmän niihin elämän valoisiin puoliin. Jonkun korviin tämä saattaa kuulostaa hömpältä, mutta älä arvostele, ennen kuin testaat! Mitä haittaa on pienestä lisäonnentunteesta?

Mietin, että mitäpäs jos listaisi ihan ylös asti noita ”päivän parhaita”… Ja voisihan se olla vaikka yksikin asia/päivä eikä välttämättä useita. Aika äkkiä siitä tulisi varmasti tapa ja olisi hauska lukea niitä joskus jälkikäteenkin. Tähän mennessä tämä iltatapani on tuntunut ihan toimivalta, joten voisihan tuota kirjallistakin versiota kokeilla. Mistä nämä ajatukseni sitten alunperin lähtivät liikkeelle? No PikkuVaniljan Martinasta! Hänen Instagram-tilillään olen nähnyt tekstejä aiheesta ja kiinnostuin heti! Martina kirjoittaa mm. näin:

Ensimmäinen kiitollisuuspäiväkirjani tuli juuri täyteen. Vuoden kokemuksella voin sanoa, että kun ympäröit itsesi kiitollisuudella päivittäin edes pienen hetken ajan, alkaa uskomattomia asioita tapahtua!

Onko teillä kokemusta tällaisesta? Tuntuu, että nykyään jatkuvasti tavoitellaan jotain isompaa, suurempaa, hienompaa mitä sillä hetkellä jo on tai omistaa. Toki tuota on hyvä olla jossain määrin, kunnianhimoa, mutta jos se alkaa syömään tyytyväisyyttä elämän nykytilanteesta, ollaan menty metsään. Kun olimme viikonloppuna keilaamassa ja keilapallo kädessäni odottelin puomin nousua, mietin, että tämä elämä on ihan täydellistä. Just nyt ja just näin! Tuo pieni ja ohikiitävä hetki jäi mieleeni; se tunne, mitä silloin koin. Toki mielessä on erilaisia haaveita, isompia ja pienempiä, mutta ne tai niiden toteutumatta jääminen eivät poista onnea ja onnellisuudentunnetta nykytilanteesta.

Kuten alussa kirjoitin, eilinen oli täysin tavallinen tiistai, mutta se ei tuntunut siltä. Leijuin jossain tyytyväisyyden pilvessäni, vaikka ruuaksi suunnittelemani jauheliha oli ihmeellisesti jääkaapissa harmaantunut ja jouduin taikomaan päivällisruuan tuosta noin vain pakastimen antimista. Söimme sitten tikkuperunoita, porkkana- ja palsternakkatikkuja sekä kalapuikkoja! Samalla pakastinta kaivaessani innostuin pesemään sen, sillä se jäi jokin aika sitten tekemättä. Pesin kaikki laatikot ja kävin jokaisen ruokatarvikkeen yksitellen läpi. Järjestin laatikot myös uudestaan siten, että jokaiselle tarvikkeelle on omansa. Esimerkiksi jääpalat ja kauratyynyt yhteen (jälkimmäisten on aina oltava kylmässä, sillä saatan tarvita yhtäkkiä!), leivät, lihat, kasvikset ja marjat omaansa. Lisäksi on aina oltava pari sekalokeroa muille ruokatarvikkeille! Mies on sellainen sujauttelija, että tämä järjestys ei varmasti kovin pitkään säily, mutta jos nyt edes hetken tai sitten teen lokeroihin lappuset :D.

Pakastimesta löysin yhden rasiallisen pakastamiani raparperinpalasia sekä pojan synttäreiltä ylijääneitä suklaakakun palasia. Niinpä keitin raparpereistä mehun ja herkuttelimme sen kanssa viimeiset suklaakakun muruset. Poika mutusteli puolivälissä palaansa ja tokaisi suu suklaassa, että otan kohta lisää tätä! Valitettavasti paloja oli vain kolme…

Tämän keskiviikkoiltapäivän ihana hetkeni tulee olemaan cappuccino aurinkoisella ja niiiin lämpimällä lasiterassilla, joten sinne siis! ♥