Huh mikä viikko onkaan loppumaisillaan! Muutenkin viime viikot ovat olleet tässä osoitteessa hyvin paljon normiarjestamme poikkeavia. Mies oli ensin kolme viikkoa isyysvapaalla, jonka jälkeen hän oli viikon työmatkalla Keski-Euroopassa. Kun kuukauden tauon jälkeen koitti ns. normiarkiviikko, alkoikin se jo tiistain kohdalla olla jotain ihan muuta.

Ensin tuli tieto rakkaan tätini menehtymisestä. Suru-uutisen keskellä alkoi 1-vuotiaamme oksentaa (oksensi onneksi vain kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä eli pääsi vähällä!). Loppujen lopuksi tauti kävi läpi myös minut ja 5-vuotiaamme. Me kaksi emme todellakaan päässeet vähällä, mutta eilen oli esikoisellakin jo ensimmäinen kokonainen terve päivä eli tauti on selätetty. Samaan aikaan tautia potiessa stressasin työni näkökulmasta alkavaa Postin lakkoa. Täysin oikeutettu lakko, mutta kova isku pienyrittäjälle!

Eilinen ja tämä päivä on mennyt kotia järjestellessä, sillä paikat menevät uskomattoman nopeasti sikinsokin! Huonovointisena maatessani ajattelin, että aivan sama mikä kaaos, vietämme vaikka joulua näin, kunhan vain saan maata ja nukkua :D. Kun olin selvinnyt oksenteluvaiheesta, kärsin vielä ihmeellisestä tärinästä ja heikotuksesta, kuumekin nousi ja päätä särki kokonaisuudessaan kolme päivää. Yllättävän äkkiä sitä ihminen kuitenkin tokenee ja laittaa paikat ojennukseen! (Vaikka kiitettävästi mies kyllä kodin hoiti, en sillä sano lainkaan!) Pesuaineita tuli lotrattua eilen illalla ihan olan takaa – mikä ihana tunne!

Nyt täällä lapset nukkuvat ja pesukone pyörii, aamulla starttaa uusi viikko. Suru ja menetys ovat läsnä, vaikka muut asiat alkaisivatkin järjestymään. Suru ja menetys ovat kuitenkin asioita, joista emme pääse koskaan eroon. Meidän on vain hyväksyttävä ne osaksi elämäämme ja se vie aina oman aikansa.

Lämpöistä Isänpäivän iltaa ♥.

Kun on kaksi pientä lasta, jotka saavat vapaasti leikkiä kotonaan omia leikkejään ja viedä leluja mukanaan sinne tänne, on suht hankalaa ottaa kotikuvia ennen massiivista raivausoperaatiota! Ja minä kun tykkään kirjoitella tätä blogia suht spontaanisti postauksia etukäteen suunnittelematta. Monesti tulee fiilis, että huvittaisi kirjoittaa, mutta kuvat on ottamatta… Elän muutenkin niin hetkessä, etten oikein osaa ajatella, että seuraavana viikonloppuna otan viikkosiivousten jälkeen kotikuvat paria seuraavaa postausta silmälläpitäen! Mutta ehkä pitäisi, jos haluan kotikuvia silloin tällöin postailla..? Nimittäin kotimme on harvoin joka paikasta sellainen, että huvittaisi kaivaa kameraa esille kokonaiskuvia ottaakseen :D. Sen vuoksi rajatut kuvakulmat on usein aika pop!

Nämä kuvat otin kuitenkin viime viikolla, kun siivooja oli käynyt. Hän käy meillä kerran kuukaudessa ja tuon yhden päivän ajan kotonamme on kaikki omilla paikoillaan ♥. Siitä hetkestä nautimme (mies tykkää järjestyksestä lähes yhtä paljon kuin minä :D)! Aina puhumme, että yritetään nyt säilyttää tämä järjestys ja kas kummaa, seuraavana aamuna näyttää jo ihan toiselta! Aiemmin ihmettelin, että kuka täällä sotkee, mutta vuosien mittaan olen huomannut kerääväni aina joko omia siellä täällä lojuvia tavaroitani tai pyydän esikoista keräämään omiaan… Toivon, että kuopuksemme tulisi tässä isäänsä eikä juuri jättäisi tavaroitaan lojumaan!

Tältä näyttää kotonamme tänä syksynä ennen kodin maltillisesti alkavaa pukeutumista jouluun! Ennen joulujuttujen saapumista haluan hieman karsia tavaraa, sillä nyt esillä on vähän sitä sun tätä, jotka ovat vain kiireessä ajautuneet paikoilleen sen kummemmin asiaa miettimättä. Lopputulos on sitten sellainen, että tavaraa on omasta mielestäni esillä hieman liikaa. Makuasioita; joku saattaa ajatella, että ei ollenkaan liikaa ja toinen ajattelee päinvastoin. Huomaan, että meillä on tavaraa esillä kuitenkin paljon enemmän kuin vaikka neljä vuotta sitten. Maku aina muuttuu ja välillä tykkää tällaisesta runsaammasta ilmeestä ja välillä karsitummasta. Nyt haluan hieman karsia, sillä joulun aika on yleensä niin kovin runsasta, että jos ne tähän vielä lisäisi, tulisi ihan tavaraähky!

Sain tuon keittiössä tällä hetkellä nököttävän huonekuusen miehen äidiltä jokunen vuosi takaperin. Yllättävän hyvin olen saanut pidettyä sen hengissä! Tuo on toinen huonekuuseni; ensimmäinen kuoli käsiini alle vuodessa. Tämä on tainnut kestää jo kolme tai jopa neljä vuotta! Kasvaa maltillisesti, mutta hyvinvoivana. Ihana ympäri vuoden, mutta etenkin näin joulun lähestyessä tosi kiva!

Viherkasveja meille on muuttanut parin viimeisen vuoden aikana pikkuhiljaa lisää… Nyt niitä taitaa olla lähes 15 ja tämä määrä on tällä hetkellä ihan riittävä. Löytyy pari-kolme peikonlehteä (olen istuttanut yhden lisää, kevättä odotellessa!), kaktuksia, jukkapalmua, kilpipiileaa, palmuvehkaa ja eräs kookas viikuna, joka ei näissä kuvissa näykään.

Tähän näkymään olen erityisen tykästynyt kotonamme:

Puolitoista vuotta sitten laitoimme tuon käytävän umpeen ja teimme sinne työhuoneeni. Nyt tuntuu siltä, ettei tuossa olisi ikinä mitään tyhjää käytävää ollutkaan! Väliseinän rakentamisella saimme neliöt tuostakin tilasta hyötykäyttöön ja bonuksena olohuoneeseen yhden tunnelmanurkkauksen lisää.

Nyt on pienet pojat syöneet iltapuuron, sämpylät sekä smoothiet, hihkuneet & lilluneet poreissa (pienempi ensimmäistä kertaa elämässään eikä hirmuisesti tykännyt :D) ja käyneet yöunille. Minä ajattelin sukeltaa joululehtien kautta Frendien maailmaan! Kivaa torstai-iltaa! 

Kymmenen päivää sitten oli tuo maaginen ”100 yötä jouluun”, mutta en sinä sunnuntaina ehtinyt blogin pariin, mutta tänään ehdin, sillä huomasin, että 90 yötä Jouluun on… ♥ Eilen miehen oltua hetken kotona töistä tultuaan, hän kävi kurkkaamassa pakastimen oven kalenteria ja sanoi: jaahas, se on syyskuun 24. päivä! Ihmettelin, että mitä, onko nyt joku unohtamani merkkipäivä??? Hän siihen sitten tokaisikin, että syyskuun 24. ja täällä on alettu kuunteleen joululauluja! Kyllä, eilinen päivä oli sieltä hieman raskaammasta päästä oman ja lasten flunssien vuoksi, joten laitoin päivällä joululaulut soimaan! Michael Bublélla perinteisesti aloitin… (Vaikkakin aloitus on yleensä osunut lokakuun loppupuoleen.) Unohdin ne vain soimaan miehen kotiinpaluuseen asti :D.

Viime vuosina joulunodotukseeni on kuulunut aina jotain ns. extraa. Se alkoi oikeastaan kaksi vuotta sitten, kun perheenjäseneni sai syöpädiagnoosin kuukautta ennen joulua ja leikkaus oli ihan joulun alla. Tuosta joulusta on vain pieniä, hataria muistikuvia. Sitä joulua sävytti surullisemmat fiilikset kuin yleensä. Samaan aikaan olimme kuitenkin mieheni kanssa tietoisia, että perheeseemme olisi tulossa toinen lapsi ♥. Ristiriitaisia tunteita joulu täynnä! Iloa ja onnea, mutta myös suurta surua, huolta ja murhetta.

Viime jouluna oli ihana vauvaperheen joulu. Kuopuksemme oli vajaan viiden kuukauden ikäinen eikä hirveästi vielä joulusta ymmärtänyt, mutta mukana menossa toki oli. Jouluruokaa syödessämme pakkanen paukkui ja lasiterassin lasit olivat täynnä aivan upeita kuurankukkia. Vauva nukkui tyytyväisenä lasiterassilla lampaantaljojen alla mummuni päivitellessä, että vauva laitetaan noin kylmään nukkumaan :D ♥. Tuosta kyseisestä joulusta nautittiin edellisenkin vuoden edestä, sillä nyt ilmassa ei ollut samankaltaista murhetta.

Tänä vuonna joulu on taas perheessämme erilainen! Minusta on tulossa ensimmäistä kertaa elämässäni täti, sillä veljeni ja avovaimonsa saavat joulukuussa vauvan ♥. Tai laskettu aika on ihan joulun paikkeilla, mutta syntymäpäivähän voi osua vaikka tammikuulle tai marraskuulle. Joka tapauksessa joulunodotukseemme liittyy tänä vuonna tällainen toinenkin ihana odotus! Vanhempani saavat kolmannen lapsenlapsensa ja poikani saavat kolmannen serkun ja tällä kertaa serkku taitaa olla tyttö. Mietittiin vain miehen kanssa, että miten mahtaakaan käydä jouluna, jos meidän joulupukille ilmaantuukin keikka synnärille! ;)

Tällaisissa tunnelmissa käynnistyy siis joulunodotus tänä vuonna! Keräsin tähän muutaman kuvan aiemmilta vuosilta, enemmän ulkokuviakin tällä kertaa.

Viimeisessä kuvassa näkyvä Joy-kynttelikkö aloittaa meillä perinteisesti ns. näkyvän joulun, sillä sen otan esiin aina jossain vaiheessa lokakuuta! Aina jännittää kaivaa se esiin ja katsoa, montako lamppua on hyytynyt säilössä olevien kuukausien aikana… Onneksi jokunen vuosi takaperin hamstrasin noita polttimoita sen verran, että ei pitäisi muutamaan vuoteen olla huolta :D.

Ne ensimmäiset joululaulut ja niiden parissa fiilistelyt. Se ensimmäinen glögihetki kynttilänvalossa. (Muistan vieläkin, miten esikoinen sanoi vuosia sitten glögiä plökimehuksi :D.) Ne ensimmäiset jouluisemmat valot kotona. Kodin pukeutuminen askel askeleelta enemmän jouluiseksi. Salaiset joulupuuhat lapsilta. Lasten (tai tänä vuonna vielä lähinnä esikoisen) pukille kirjoittaminen ja se valtaisa jännittynyt ja riemastunut odotus! Tonttujen kurkkimiset ikkunoista ja tonttujen jättämät jalanjäljet pihallamme. Ne joulun tuoksut ja kaikki ihanat joulun maut! Joulukukat ja ainakin sata ihanaa muuta yksityiskohtaa! Mitä ihmettä tekisimmekään, jos ei olisi joulua! Jos ei olisi joulua, joka niin ihanasti katkaisee tämän pimeimmän vuodenajan!

Odottaako siellä joku muu joulua yhtä innokkaasti?