>Joulunpyhinä

>

Pientä haikeutta ilmassa; nyt se jouluaatto on ohi… Niin kauan sitä odotettiin ja kotia jouluasuun koristeltiin. Nyt on viimeinen joulunpyhä käsillä…
Mutta taidanpas tavoistani poiketen pitää joulukoristeita mahdollisimman pitkään, ehkä jopa uuteen vuoteen asti! Nää on niin kauniita ja kun punaista on vain makkarissa ja vessassa, ei ole ähkyn vaaraa :). Nimittäin se punainen väri tuo sen kyllästymisen ja liiallisen joulun tunnun ainakin mulle. Aiempina vuosina olen riisunut joulun kodista heti tapaninpäivän jälkeen. Saapa nähdä miten tänä vuonna :).

Kuvassa joulupäivän päivälliskattaus. Ruokailijoina tällä kertaa vain me kaksi :).

Erona aaton kattaukseen lautasliinat, karkit & viini.
Ennen päivällistä sauna lämpiämään ja kissojen kera lenkille kauniisiin talvimaisemiin!
Puolen tunnin lenkki ja kisut oli täysin valmiita sisäkissoiksi taas seuraavaksi vuorokaudeksi :). Meillä kisut ulkoilee vapaana meitä seuraten.

Kirpeästä pakkassäästä suoraan saunan lämpöön, vuorossa ihana joulupäivän sauna kynttilänvalossa.

Saunapuhtaana ja -raikkaana on ihana istahtaa valmiiksi katettuun ruokapöytään nauttimaan toista jouluateriaa tälle vuodelle. (Viini viilenemässä ;))

Alkuillasta vielä vierailu vanhemmillani, jonka jälkeen loppuilta kotona oleskelua & elokuvien katselua! Joulunpyhät on parhaita; kiireettömyyttä ilman velvollisuuksia, ajanviettoa perheen kesken <3.

Vanhemmillani on pihassaan upea kuusi, joka talvisin saa kauniin lumipeitteen. Jouluna kuusta koristaa myös valot:

Tämä Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä on meillä sujunut aika samalla kaavalla kuin ensimmäinenkin joulupäivä :).
Ainoana muutoksena vierailua ja herkuttelua tällä kertaa miehen vanhemmilla & iltasauna päiväsaunan sijaan.
Sitten pikkuhiljaa katseet kohti uutta vuotta, mut mitäs sen jälkeen oottais..? Kevääseen on vielä turhan pitkä matka :).

Comments

  1. maisamiisa
    26.12.2010 / 22:02

    >Teillä on ollut kaunis joulu! Ja tuo kylppäri! Ah, oikea unelma!Olen meille etsinyt vessaan pieniä pyyheliinakoukkuja, mistähän nuo teidän mahtaa olla hankittu? :)

  2. Maria
    26.12.2010 / 23:29

    >Olen sanaton… Teidän kylppärin laatat on oikeasti niin unelmia! Jos mulla ikinä on mahkuja omaa kylppäriä laittaa, niin tuollaisia laattoja sinne tulee… Saanko udella, mistä olette ne ostaneet?En kyllästy kyllä koskaan teidän kauniiseen kotiin, olet sen huolella ja hyvällä maulla laittanut. Kiitos kuvista!Muksaa tapanin jatkoa! :)

  3. J
    27.12.2010 / 00:06

    >Kaunis kattaus! Kyllä nyt on tullu kolme päivää syötyä nii ähkyyn et ens viikon vois olla keittolinjalla :) Kinkkua on kyl vieläki jälellä.. Aivan mahtavia maisemakuvia olet ottanut! Ja nuo kylppärin tunnelmakuvat <3 Meilläkin aattona paloi tuikut saunassa, käydään aina aattoaamuna saunassa :)

  4. Marika
    27.12.2010 / 13:43

    >Ihana kattaus ja upeita talvisia kuvia! Kyllä teillä on ollut varmasti ihana eka joulu uudessa kodissa, näyttää niiiin tunnelmalliselta :)

  5. Hanna*
    27.12.2010 / 14:07

    >Todella tunnelmallisen näköinen kylppäri kynttilävalaistuksessa!On nuo teidän kissat ihania, kun noin lenkkeilevät teidän kanssanne! :)

  6. S
    27.12.2010 / 15:36

    >maisamiisa: kiitos :). oli kyllä aivan ihana joulu, jota nyt haikeana muistelen <3. kylppäri on kyllä meidän oma unelmien kotikylpylä :).kivat ja yksinkertaiset pyyhekoukut oon ostanu Kodin Ykkösestä!Maria: voi että, niin ihana kommentti :)). luin sen monta kertaa :D. tottahan toki saa udella! nuo koristeelliset valkoiset laatat ostimme Kaakelikeskuksesta. voin paljastaa vielä sellasen kivan yksityiskohdan, et normaalisti koristelaatat on kappalehintaisia, esim. 50 eur/kpl. mut nää meidän olikin neliöhintaisia!! olin kyllä iloisesti yllättyny, kerranki jotain noinpäin :).mukavaa alkanutta viikkoa!Marika: kiitos Marika :). oli kyllä aivan ihana joulu, haikeana sitä nyt muistelen…Hanna*: :) oli tunnelmallinen saunahetki. kisut on kyllä aivan ihanan kultasia <3. yksin eivät ulkona viihdy, mut meidän kanssa kyllä :)

  7. Anonymous
    27.12.2010 / 17:01

    >Hei! :) Olen seurannut blogiasi nyt muutaman viikon ajan ja kotinne on aivan ihana! Juttuja on mukava lukea sillä oma sisustusmakuni on täysin samanlainen ja meidänkin kotona käyskentelee kisu, joka muistuttaa todella paljon teidän kissojanne!:) Blogisi on erityisen ihana nimenomaan sen vuoksi että hyvien sisustusjuttujen lisänä kerrotaan kissojenkin kuulumisia. Yhdistelet hienosti kalliita esineitä (kuten Iittalaa) edullisempiin (kuten Ikean tavaroihin). Seuraan ehdottomasti aktiivisesti jatkossakin! :)-Hanna

  8. S
    27.12.2010 / 17:13

    >Hanna: Heippa! onpa kiva ku jätit merkkiä itsestäsi. tulin niin iloseks sun ihanaakin ihanammasta kommentista et tekis mieli aivan hihkua :)). kiva kuulla et kisujututkin kiinnostaa, joskus pelkään et laitan niitä liikaakin. en voi itelleni mitään, nuo miuskut on vaan niin rakkaita :). silityksiä teidän kisulle!oi yhdistelen vai! kiva kuulla tollanen mielipide :). mulle tuotteessa merkitsee vaan se, että se miellyttää mua. hinnasta/ostopaikasta viis. PAITSI, jos hinta on aivan päätähuimaava…ihanaa loppuvuotta sulle Hanna! :)

  9. Mongusti
    29.12.2010 / 18:20

    >Voi apua, täällä on vaikka miten ihania kuvia ja kaikkea!!:) Mun piti alkaa siivoamaan ja tekemistä olisi vaikka miten mutta nyt taidan jäädä tänne selailemaan vanhoja postauksia!!:)

  10. S
    29.12.2010 / 19:07

    >Mongusti: hehee voi hauska :D. älä murehi, kyllä sitä siivota ehtii millon vaan ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.