Maalla mummolassa

 

Kaikenlaisia kesäisiä herkkuja löytyy tältä ihanalta pihalta (kaikkiin omenoihin ei ole tuholaiset päässy)!

Ennen löyty vielä enemmänkin, mutta pian 80-vuotias mummuni ei tänä päivänä enempää jaksa…

Pikkutyttö kun olin, oli mummun ja pappan piha maailman herkullisimpien mansikoiden kasvualuetta <3. Mansikkamaita oli valtavasti! Siellä sitä tuli vietettyä monet kesät, mansikoita poimien… Joka toinen eksyi kyllä omaan suuhun!

Takapihalla istuin yllä näkyvän pöydän ääressä ja taittelin mansikkarasioita valmiiksi myyntimansikoille. Jalat ei yltäny tuolilta maahan, mut oli kiva olla avuksi :).

Pieni tyttö nautti pikkuaskareista ku sai samalla herkutella mansikoilla ja niitähän riitti!
Aikuiset poimi mansikoita sekä itelleen että myyntiin, jotku asiakkaat poimi mansikkansa itse. Mansikan litrahinta tais niinä päivinä olla muutaman markan (3 markkaa/litra?), euroissa noin 0,50 €. Nyt mansikan litrahinta on neljän-viiden euron luokkaa :).
Mummu ja pappa toi mulle vähän väliä kourallisia mansikoita et otahan tästä. Pappa toi aina ihan pieniä mansikoita, sanoi niiden olevan maultaan parhaimpia: tosi makeita ja herkullisia! Pappa oli oikeassa.
Mummu puolestaan tarjos mansikkamaan suurimpia mansikoita: upeita, punaisia, valtavan kokoisia! Mutta maku ei vetänyt vertoja niille makeille pikkumansikoille, vaikka ulkonäkö pikkumansikat voittikin.

Enää ei ole mansikkamaita. Eikä pappaa <3

Lapsuuden muistoista,

Comments

  1. Sandra
    10.8.2011 / 09:06

    >Mummiloissa on aina herkkuja <3

  2. Tinsku
    10.8.2011 / 09:55

    >Kivan tunnelmaisia kuvia! =)

  3. Haiku
    10.8.2011 / 11:37

    >Oi tuo kaivokuva <3 Kiitos ihanasta blogista, saa aina hyvälle mielelle! Kisusi ovat aivan ihania, ja olin niin helpottunut kun vanhempi karkuri löysi kotiin. Tajusin samalla, kuinka minulla on ikävä sitä iloa ja rakkautta jota kissa tuo kotiin, ja päätin ottaa mieheni kanssa oman pikku kisun (joka tällä hetkellä tekee pahojaan telkkarin takana). Neiti ollut meillä jo kuukauden! <3

  4. Pilvi
    10.8.2011 / 11:45

    >^Haikun kisu on iiiiiihana, jos se on tuo pikkukuvassa oleva. Toki KAIKKI kissat ovat ihania ja kauniita omalla tavallaan. Ja kisupostausta S:lta vähän jo odottelenkin, vaikka kaikki muutkin ovat kivoja :). Itsekin muistelen lapsuuden vierailuja mummulassa…

  5. S
    10.8.2011 / 11:47

    >Sandra: niin on <3 :)Tinsku: kiitos Tinsku! :)Haiku: voi kiitos ihanan sydämellisestä kommentista, joka sai mut niin iloiseksi, ja vähän myös liikuttuneeksi! aivan ihanaa että annoitte kodin pienelle kisulle <3. onko hän tuossa sun profiilikuvassa, voi mikä kultamurunen!!!!!!!!! <3meidän neitit oli aamun tarhassa ja nyt kuorsaavat meidän sängyllä :) joka päivä muistan kiitollisena että sain mun pienen rakkaan karkurini takaisin <3 kissat tosiaan tuo iloa ja rakkautta kotiin! halauksia ja höpötyksiä teidän pienelle :)

  6. S
    10.8.2011 / 11:50

    >Pilvi: mä katoin kans samaa profiilikuvaa kisusta, aivan sydän sulaa, on niin vallaton karvarakkauspakkaus :Dtotta, jokainen kissa on ihana ja ainutlaatuinen <3ja Pilvi eilen ja tänään on tullu vähän kuvattua kisuja että eiköhän viikon sisällä tuu juttua :)

  7. Soile
    10.8.2011 / 12:05

    >Ihana postaus <3

  8. Anonymous
    10.8.2011 / 12:43

    >Ihana postaus ihanine kuvineen :) Joskus on kiva muistella lapsuuden asioita. Et ole enää pitkään aikaan postaillut mitään terassista, olisi kiva kuulla mitä sinne kuuluu?T:Nipsu

  9. Haiku
    10.8.2011 / 12:44

    >Hih sehän se on vielä ihan pienenä, nyt jo kasvanut ja melkein kaksi kiloa painaa. :) Välitän silitykset ja höpötykset eteenpäin pienelle Aino-kisulle :)

  10. Sirja
    10.8.2011 / 13:48

    >Ihania kuvia ja tunnelmaa! ♥

  11. S
    10.8.2011 / 14:29

    >Soile: kiva että tykkäsit, kiitos <3Nipsu: kiitos ja niin totta! heh, nyt on ollu aika kurjia kelejä viime viikkoina, joten ei oo huvittanu sateessa kuvailla. ja nyt tällä hetkellä terassilla on KAAOS, terassin katos nimittäin maalattiin aamulla ja kaikenmoista muutakin puuhaa siellä on ollu lähiaikoina :). mutta lupaan et viimeistään venetsialaisten aikoihin tulee loppukesän tunnelmallisia terassikuvia, käviskö tämmönen? :)Haiku: ihana kisulainen <3Sirja: kiitos Sirja <3

  12. Nanna
    10.8.2011 / 15:53

    >On kyllä niin mummolan näköistä kuin vaan voi olla :) Meijänkin mummolassa on aika samannäköistä :)

  13. Anonymous
    10.8.2011 / 16:15

    >Ihania lapsuusmuistoja <3-I-

  14. Rags
    10.8.2011 / 16:17

    >Ihana mummola, ihania lomakuvia, ihania kattauksia ja vaikka mita. :-)Ja voi miten sopo Aino-kisu Haikulla. Kovasti odotellaan teidankin kisuista taas juttua. <3

  15. Hanna
    10.8.2011 / 18:05

    >Ihana postaus, ihania muistoja ja ihanasti kerroit ja kuvasit asioita!

  16. S
    10.8.2011 / 20:55

    >Nanna: heh :) muuttuukohan oma koti joskus tommoseks :)I: <3 :)Rags: kiitos kommentista :). kisujuttua tulossa todnäk. vielä tämän viikon aikana!Hanna: voi kiitos Hanna <3

  17. Suvi
    10.8.2011 / 22:24

    >Ihana postaus! Tämä sai omatkin miettet mummolaan, jota ei enää ole. Mutta onneksi on paljon ihania muistoja <3

  18. Reetta
    10.8.2011 / 22:42

    >Ihania kesäkuvia. Mummolat on ihania paikkoja aina :)

  19. S
    11.8.2011 / 11:34

    >Suvi: kiitos Suvi :). muistot säilyy ikuisesti!Reetta: kiitti ja niin on :)

  20. Anonymous
    11.8.2011 / 12:13

    >Myöhässä ja toisten kommentteja toistaen haluan tässä kiittää tästä ja muista kauniista ja mielenkiintoisen näkökulman tarjoamista postauksistasi! Terv. Pirkko

  21. S
    11.8.2011 / 12:39

    >Pirkko: ei ollenkaan myöhässä! ole hyvä vain, tuli tosi hyvä mieli tästä, hienosti sanottu! kiitos kovasti Pirkko :)

  22. Andrea
    27.5.2012 / 17:31

    Ihania kuvia♥ :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.