Valmistautumista kesään

Se alkoi meidän kodin osalta lauantaina kauniissa auringonpaisteessa. Ohjelmassa oli terassin pesu! 


Mies pesi terassin painepesurilla ja minä harjasin/kuivasin perässä.


Iloksemme saimme todeta terassin olevan talven jäljiltä aivan kuin uusi! Nyt voimme sen siis omakohtaisestikin todeta että kannatti satsata :)


Yhdestä laudasta oli ruuvi irronnut, mutta ei muuta. Niinpä pesun jälkeen haimme varastosta polyrottinkikalusteemme patiolle kesää odottamaan. Terassilla, katoksen alla, on ollut pöytäryhmä vuoden ympäri eikä sille ole käynyt kuinkaan.

 


Lopuksi herkuttelimme simalla ja munkeilla! Tarjotin pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön, oli kätevä! Se mahtui just ja just terassin lasiparioven toisesta puoliskosta ulos :D


Ei aikaakaan niin saa nauttia kaikki ateriat tämän pöydän ääressä linnunlaulua kuunnellen! <3


Meillä ei vietetä vappua mitenkään kovin erikoisesti, koska toinen on töissä. Vappua enemmän mun mielessä on Bellan lanseeraus 3.5. ja sitä varten olenkin hieman tässä tutustunut WordPressin saloihin, tosin vielä riittää tutustumista, mutta eiköhän se siitä! Huomenna pidän blogivapaapäivän, mutta keskiviikkona vielä palaan infon kera! Niin ja onhan mulla vielä se sisustushaasteen viimeinen sanakin, ehkä se vielä tänä iltana :)

Nyt toivottelen teille oikein iloista vappua! 

Comments

  1. Heli
    30.4.2012 / 10:12

    >Kyllä teillä on komea terassi ja kalusteet! Kelpaa kesäpäiviä vietellä :)Iloista vappua!!

  2. Janet
    30.4.2012 / 10:43

    >On kyllä niin houkuttelevan näköinen terassi. Ja varsinkin tarjottavat :D Mietin itsekin munkkien tekoa, mutta taidan jättää suosiolla sen taitavemmille tekijöille ja ostaa kaupasta valmiit :DMukavaa ja iloista vappua myös teidän poppoolle ♥ Karvaisille lapsille isot rapsut ja pusut :)

  3. Padmerine
    30.4.2012 / 10:43

    >Ihanaa kun pääsee vihdoinkin laittamaan terassia valmiiksi! :)Ihanaa vappua sinne!! <3

  4. S
    30.4.2012 / 12:49

    >voi kiitos Heli! odotetaankin kovasti kesää :))kiitos!

  5. S
    30.4.2012 / 12:51

    >en mäkään noita munkkeja ite tehny, äitin valmistamia (kuten simakin), nam! :Pkiitos samoin teidän perheelle! toimitan rapsut ja pusut ilomielin perille <3

  6. S
    30.4.2012 / 12:51

    >eikö vain! kiitos :)ja lämpimät onnittelut teille, aavistelin asiaa jo aiempien tekstiesi perusteella ;)

  7. Anttis
    30.4.2012 / 13:57

    >Hauskaa vappua!

  8. Marika
    30.4.2012 / 14:27

    >Se on niin mukavaa kun pääsee pitkän talven jälkeen puuhastelemaan ulkona ja tekemään pihahommia ja mikä parasta syömään ulkoterassilla:) Olipas herkullisennäköiset eväät teillä. Mukavaa vappua! Meillä se menee ihan kotona grillatessa, ei tulisi mieleenkään näin vanhoilla päivillä lähteä kaupungin hulinaan, kotona on parasta.

  9. imlacking
    30.4.2012 / 14:29

    >Mä haluaisin kans just tommoset piha-/terassikalusteet :).Oikein ihanaa vappua :).

  10. sari, berry friends
    30.4.2012 / 14:47

    >niin on kaunista ja tyylikästä! OIkein minun makuni!

  11. Anonymous
    30.4.2012 / 14:58

    >Kyllä tuollaisella terassilla kelpaakin herkutella ja nauttia keväästä ja kesästä! Mukavaa vappua teille!-I-

  12. Tuisku
    30.4.2012 / 16:09

    >Hauskaa ja maukasta vappua koko teidän poppoolle!ڿڰۣ இtஇڿڰۣ

  13. ElizabethRinne
    30.4.2012 / 17:32

    >Kiitos palion kommentistasi -se kirvoitti välittömästi hymyn huulilleni! Täytyy myöntää, että moon sivusta seuraillut blogiasi! : — ) Ja upiaa, että meitä pohojalaasia löytyy Blogosfääristäkin! ; — )

  14. S
    30.4.2012 / 23:47

    >kiitos samoin :)

  15. S
    30.4.2012 / 23:47

    >niinpä :)vappuja sinnekin! <3

  16. S
    30.4.2012 / 23:48

    >ei huono maku ;)kiitos!

  17. S
    30.4.2012 / 23:52

    >kiitos paljon Sari, mukava kuulla :)

  18. S
    30.4.2012 / 23:53

    >:) kiitos samoin! <3

  19. S
    30.4.2012 / 23:54

    >kiitos Tuisku, samaa sinne! :)

  20. S
    30.4.2012 / 23:55

    >hauska kuulla! kiitos vain itsellesi tästä kivasta kommentista :))

  21. Anonymous
    1.5.2012 / 16:30

    >Samoissa puuhissa on oltu täälläkin- pihakalusteet on vaan vielä ostamatta :) kukkapenkit ja kasvimaat on tehty valmiiksi odottamaan istutusta ja ilo omasta, pienestä takapihasta on suuri näin aurinkoisena toukokuun päivänä.annemihttp://www.lily.fi/palsta/52-weeks-deliciousness

  22. S
    1.5.2012 / 22:58

    >kuulostaa oikein kivalta, hyvä alku jo :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.