Pieni synttärisankari mun

Tänään nuorempi kisumme täyttää viisi vuotta! Kissa syntyi serkkuni perheen kissalle tasan viisi vuotta sitten, samaan aikaan syntyi myös kolme muuta suloista pentua: yhteensä kaksi narttua ja kaksi kollia. Näin pienen ensimmäisen kerran neljän päivän ikäisenä, valitsin kisun sukupuolen ja ulkonäön perusteella. (Halusin jatkaa meidän kisujen raitapukuklaania :D.)

Tässä ikää neljä päivää; tutun äitin syleilyssä ♥

Mutta vain muutamaa viikkoa myöhemmin meno oli jo astetta villimpää: sai painia siskon kanssa oikein olan takaa!


Osallistua joukkopainiin tai seurata sitä vierestä keksien omia leikkejä:


Maailma pyöriiiiii…. Huimaaaaaaa!!!!!! Mm. kengät oli pop!


Tämä ujo piimä -esitys oli todellakin vain esitystä…


Todellisuudessa meno oli niin villiä että siskokin väsähti melko pian…

Kisuneidistä kuoriutuikin melkoisen ronski poikatyttö (varmasti sisarusparven suosiollisella avustuksella…). Mitään neitimäistä ei hänessä ole ja se ”äijämäisyys” onkin olennainen osa tämän matikaisen persoonaa. Ja sitä persoonaa muuten riittää! Jopa naukumisääni (tai sen naukumisen osaamattomuus) on persoonallinen miu(h). Äitini on nimittänyt äänen noitapillin ääneksi. Tämä hymyilykuva on muuten aika lailla ainoa neitimäinen otos:

Ruuaksi kelpaa mikä vain, usein ruokaa myös varastetaan pöydiltä, lautaselta, jääkaapista tai hörpätään ohimennen maitolasista… Kerran miehen santsatessa ruokaa sieppasi hänen leivältään kinkkusuikaleen, mies syytti minua kunnes katsoi pöydän alle :D. On sukellettu sipsipussiin, herkuteltu luvatta pitsalla ja suklaamuffinsseilla, varastettu tulikuumalta paistinpannulta valtava pekonimöykky, hypätty kerran jos toisenkin jääkaappiin murkinan toivossa… Erilaisten ruokaelämysten lisäksi myös lääkkeet maistuvat! Ne otetaan suurella innolla ja pettymys on suuri, kun kuuri loppuu. Tästä postauksesta löydät todistusaineistoa.

Erittäin kärsimätön luonne, jos jotain haluaa. Mamilta opitulla kaikki mulle heti tänne ja nyt -periaatteella elävä nelijalkainen. Kova isottelemaan ja pitämään oman pihan reviiriä. Silti tosi paikan tullen ei tee mitään, kunhan hieman saattaa murista tai sähistä. Myös erittäin nopea ystävystymään muiden kissojen ja koirien kanssa. Kaikkien kaveri. Suurisydäminen ja liian kiltti & luottavainen kissa, joka joskus saa kiltteydestään myös kärsiä :/.
Kotona ja lähimpien ihmisten seurassa maailman kultaisin ja kiltein, herkkis. Mamille ja muille läheisille voi näyttää sen herkimmän puolen ja suurin halipula on aamuisin <3. Nenu märkänä tykkää puskea kasvoihin ja nuolaista, joskus ihan pikkaisen myös näykätä :D. Murmeloinen, jota saa ronskistikin halia. Tuoksuu niin tutulle, ihanalle omalle itselleen. Voimakas kehräysääni, joka starttaa jo pelkästä katsekontaktista. Paras nukkuma-asento selällään jalat taivasta kohden. Tykkää lakanakyydistä. Ja sarjasta poskipusuja, vaikka ei sitä myöntäisikään. Rakastaa takkatulen lämpöä ja ritinää. Pysyy sylissä vain kun itse haluaa. Viihtyy olkapäällä. Uskomattoman reipas. Eläinlääkärillä silminnähden peloissaan, mutta kehrää äänekkäästi jopa eläinlääkärisedälle. Vihreäsilmäinen ja pyöreäposkinen söpöliini. Kotihiiri, joka on hoidossa (mun vanhemmilla) ollessaan kovin orpona. Hepulikohtauksen silloin tällöin öisin saadessaan viedään kylpyhuoneeseen rauhoittumaan, toimii. Tosin kerran jättänyt pökäleterkut poreammeen pohjalle :D.

Muru. Höpsykkä. Murmeli. Hassukainen. Höpötiainen. Mussukka. Söppänä höppänä. Kaapo Matikainen kalatehtaalta (:D). Lättypää. Kullanmurunen. Ruttis. Pieni rakkauspakkaus. Pupuliini. Possu. Sydänkäpynen. Valkosukkainen murmeliini. Sissukkainen.
Viidessä vuodessa kisun tekojen ja persoonan kautta on ehtinyt syntymään monenlaisia lempinimiä.

Upea ja niin kovin rakas kissa, jota ilman meidän koti ja elämä olisi niin kovin tyhjää.

Comments

  1. Kaisa
    8.5.2012 / 09:38

    ”Voimakas kehräysääni, joka starttaa jo pelkästä katsekontaktista”, heh.. tämä oli postaus parhaimmasta päästä ja niiiiin ihania kuvia taas. Kiitos siitä! Paljon onnea Killille <3

  2. 8.5.2012 / 09:52

    Onnittelurutistuksia ihanalla murmeloiselle <3 <3 Aivan valloittava pikku matikainen! Joka kerta, kun näen tuon kuvan, jossa neiti makaa punapohajaisella huovalla, mietin, että sun pitäis myydä kuva postikortiksi :) Se olisi siihen tarkoitukseen niin sopiva ja kortit menisi varmaan kuumille kiville :D

    • 8.5.2012 / 10:11

      välitän perille <3 tuo on kyllä sellanen hyvänmielenkuva, ehdottomasti! niin hellunen pieni <3
      heh, mihinhän alkaisin sitä tyrkyttämään ;D

  3. 8.5.2012 / 09:53

    Voi ihanuus palleroista!! Mä en uskalla varmaan näyttää näitä kuvia meidän neiti 8veelle, koska kuvaruutu on sen jälkeen märkä pusuista.. =D

    Synttärionnittelut raitakaverille toiselta raitapöksyltä!!

  4. 8.5.2012 / 09:58

    Voi ei mikä pallero noissa vauvakuvissa! Ja kyllä ihan aikuisenakin. Ihana postaus, rapsutteluonnittelut sinne :)

    • 8.5.2012 / 10:13

      joo kamala kissakuume ku kattoo noita kisupentuja, ihanimpia asioita maailmassa! <3
      rapsut menee perille, kiitos Nina!

  5. 8.5.2012 / 10:03

    Ihana :) On se jännä, että kissatkin ovat persoonallisuuksia, meilläkin molemmat on omanlaisiaan :)

  6. Jenna
    8.5.2012 / 10:21

    Paljon onnea teidän misulle! Kyllä nuo kissat ovat vaan niin persoonallisia että. Meidän 1,5-vuotias kollikissa on niin neiti kuin olla ja voi, äänikin on naisellinen ! Hän tulee _joka_ aamu juttelemaan meille ja haluaa ruokaa, sitten pitää rapsutella ja kun hän on tyytyväinen, niin sitten vähän näykkäistään että riittää jo :D ja nuo hepulikohtaukset ovat meilläkin tuttuja, keskellä yötä juostaan täysiä, ja pitkin seiniä… :D

    • 8.5.2012 / 10:29

      kiitos Jenna! heh, ihana kollinkölliäinen! nehän ois hyvä pariskunta tän meidän tomboyn kanssa :D
      meidän vanhemmalla neidillä on kans tuo näykkäisy et kiitos, riittää! :D

  7. Nuppu
    8.5.2012 / 10:30

    Ihanaihanaihana <3<3<3 Hirrrrveesti onnea teidän päivänsankarille :)

  8. 8.5.2012 / 10:46

    Voi eii, meinas tulla itku! Kyllä kissat vaan on niin ihanan mussukoita! Melkein sama lempparinimi ”Höpötiainen” kun toisella kisullani – ”Nöpötiainen”! Onnea vain pikkuruiselle<3! :) Tykkään seurailla blogiasi! Ihanaa kevään jatkoa!

    • 8.5.2012 / 10:56

      mulla tulikin :D kiitos onnitteluista ja mukava että pidät blogistani!
      kävin sun blogissa katsomassa teidän kisuja, aivan ihania ja niin hyviä kuvia :))

  9. 8.5.2012 / 11:28

    Niin kovin, kovin suloinen ihanuus. <3 Paljon onnea täältä, rapsutuksia, silityksiä unohtamatta. Nämä eläinpostaukset vaan sulattaa sydämen joka kerta. Ja saa aikaan myös naurun. Kiitos S. :)

    • 8.5.2012 / 17:02

      niin hän onkin <3 kiitos ihanasta ja lämpimästä kommentistasi! ihana tavata täällä eläinrakkaita ihmisiä (tosin en voi ymmärtää kuka EI olisi eläinrakas ;)). mukava että tykkäsit postauksesta!

  10. Hanna
    8.5.2012 / 11:34

    Onnea kisumisulle! <3 <3
    Olipas ihana postaus ja tosi hauskasti kirjoitettu! :)
    Ja voi että nuo kissanpennut voi olla suloisia! Vaikka tietysti isotkin kissat ovat! :D

    • 8.5.2012 / 17:04

      kiitti Hanna! <3 kiva että tykkäsit :) ei ollu sun sähköpostiosoitetta, mut tunnistin muuta kautta kuka Hanna kirjoittaa :))
      joo ihan kuten lapsetkin on suloisia vaikka ikää tulee :D

  11. 8.5.2012 / 11:37

    Voi eikä!! Aivan yli-ihana postaus ja miten valloittavan suloisia kissanpentuja!! Tulee ihan ikävä omaa kattia, joka on kotona. Raukka sairasti vasta sydänlihastulehuksen, josta aiheutui läppävuotoaki eli sydämestä kuului sivuääni eli oli siinä vähä kaikilla sit sydän syrjällään. Mutta onneksi pienoinen tuntuu parantuvan ja vaikka sivuääni sydämeen jäisi, se ei kuulemma ole vaarallista. :) <3

    • 8.5.2012 / 17:05

      kiitti Kiki! voi että, mut onpa aivan ihanaa että pieni ystäväsi on paranemaan päin!! paljon silityksiä hänelle <3

  12. 8.5.2012 / 11:42

    Suuren suuret onnittelut karvapallerolle!!! Tuollaiset pentukuvat pitäisi muuten kieltää: tuli taas hirveä kissavauvakuume noista ;) Meillä tosin kiintiö taitaa olla (ainakin miehen mielestä) täynnä, 3 kattia täyttää myös mun sängyn melko lailla hyvin.

    – Jenni

    P.S. Hih, mä kutsun kanssa noita meidän kisuja ja etenkin vanhinta niistä Matikaiseksi :)

    • 8.5.2012 / 17:07

      joo tiedän, voisin kahmaista sylillisen tuollaisia pentuja meille asumaan ;D vain mies estää sen… luulen ettei mikään määrä kissoja täyttäisi mun kiintiötä :D löytökissahoitolassa kävimme kerran ja olin haltioissani niiden reilun kymmenen matikaisen joukossa :D
      kiitos onnitteluista!

  13. 8.5.2012 / 11:49

    Onnea päivänsankarille :)

  14. 8.5.2012 / 11:56

    Mainio kuvaus kaverista! :D Ja hurrrrjasti onnea ja iloa sekä kissan että emännän päivään!

    Ja mikä sattuma, mun vanhempi Kisu-herra viettää juurikin tänään 13-v juhliaan. (On jo kesälomailemassa vanhempieni luona) Äidin kertoman mukaan on jo ehtinyt hoitaa normaalit aamurutiinit eli käydä ulkona, syödä rouskuttaa heinää ja sen seurauksena pulauttaa aamupalat matolle, uusi ulkoilureissu ja sen päälle uudet ruuat ja sitten jo aamupäiväunille. Unohtamatta tietenkään aamukahviseuraksi änkemistä ja rapsutuksien vaatimista! Semmoisia mussukoita ne on! <3

    • 8.5.2012 / 17:10

      heh, ihana kuulla! juttuahan ois riittäny vaikka iltaan saakka, mut pakko oli johonki lopettaa :D. esim. erittäin tyypillistä tälle synttäritypylle on sellainen kurnausmoikkaus päivittäin :D. tekee sitä nähdessään minut tai miehen tai kisukaverinsa, mun pikku höppänä <3
      oi, onnittelut kissaherralle! hän viettää kuvailusi perusteella erittäin lokoisia kissanpäiviä :). kiitos kommentistasi, ilostutti!

  15. 8.5.2012 / 11:58

    Ihan hurjan paljon onnea tuolle ihanalle karviaiselle ja kovasti paljon rapsutuksia ja pusuja täältäkin ♥ Kuvat teki kyllä taas niin hyvälle tuulelle ja ääneenkin piti naurahdella. Niin ihana postaus ja hyvänmielen tuoja, ei sanat edes riitä kertomaan.♥♥ Onneksi olen yksin täällä toimistossani, niin ihmiset ei ihmettele mun intopiukeeta hymyä ;D
    Ja Matikainen XD Ihan paras nimi ;)

    • 8.5.2012 / 17:11

      välitän perille, kiitos kovasti! <3
      huippua että postaus piristi ja toi hyvää mieltä, olen iloinen :). mun tuttujen tutuilla on kissa, jonka nimi on Katti Matikainen :D

  16. 8.5.2012 / 12:12

    <3 Järrrrkyttävän ihania kuvia. Ihan henki salpautuneena pääsin onnellisesti jutun loppuun saakka. Voi tuota äitikissan rakkautta ensimmäisessä kuvassa. <3 <3 <3

    • 8.5.2012 / 17:13

      voi miten ihana kommentti, kiitos Kaisa <3 ensimmäinen kuva on kyllä ihan koskettava, jotenkin niin raakaa viedä pentu emoltaan, mutta eipä hän juuri sitä silloin edes huomannut :D taisi olla tyytyväinen et sai viettää taas sinkkuelämää ;)

  17. Rags
    8.5.2012 / 12:30

    Ihana ihana postaus! Maailman sopoin, suloisin kissanpentu ja suloinen tietysti 5-vuotiaanakin! <3
    Voin kuvitella sen tuoksun… ihana kissan tuoksu. ;-)
    Paljon Onnea kaunottarelle! <3

    • 8.5.2012 / 17:15

      voi kiitos, sydäntä lämmittää ku näin kauniisti mun murusta kirjoitat <3
      kissan tuoksu on ihana ja kissan masuun on ihana upottautua :D (tämä voi olla kyllä asia jonka vain me kissoihin tutustumaan päässeet ymmärrämme ;D)

  18. Heidi
    8.5.2012 / 12:34

    Voih, ihana murmeli :) Paljon onnitteluja Katti Matikaiselle ja rapsutahan synttärisankaria kovasti puolestani!

  19. Mape
    8.5.2012 / 12:45

    Onnittelut päivänsankarille <3

  20. 8.5.2012 / 13:01

    Oi mikä rakkaudentäyteinen postaus! Ihana! Onnea raitahaalarille :)

  21. Nimetön
    8.5.2012 / 15:00

    Hyvää synttäripäivää meidänkisuilta ja leevikoiralta ja tietty meiltä,haleja rutistuksia ,meillä on nuoremmalla kisulla 2vuotissynttärit ja toisella on sit lokakuussa täyttää5vuotta ,ovat sit niinkuin sukulaisia,ihania oli vauvelikuvat jakaikki muutkin kuvat,toivotaan auringon täytteisiä päiviä :)

  22. Tuire
    8.5.2012 / 15:27

    Siis voi hyvänen aika! Olen aina ajatellut olevani koira-ihminen, enkä yhtään kissa-ihminen (saan kissoista hirveät allergiset nuhakohtaukset), mutta jokin on syttynyt sisälläni kun olen seurannut blogiasia viime kesästä lähtien… On nuo teidän kisulit niin veitikoita, että oksat pois! Todella kauniita ja suloisia,

    terkkuja päivääsi!

    • 8.5.2012 / 17:56

      mä hiukan vierastan tuota jaottelua kissa- ja koiraihmisiin :). mä oon viettäny elämästäni noin 13 vuotta aivan upean kultaisennoutajan vierellä enkä päivääkään vaihtaisi pois. pidän siis molemmista, mutta ehkä meille ei enää koiraa tule. tosin aina vannomatta paras!
      ihan huikean ihana oli sun kommentti Tuire! tuli niin iloinen mieli, että meidän neitikaksikko on saanut tällaista aikaan :). kiitos kovasti sinulle ja aurinkoista kesän odottelua!

  23. Anne
    8.5.2012 / 16:08

    Kylläpä alkoi hymyilyttään tämä postaus! :) Niin ihania kuvia.. Alkoi niin naurattaan tuo korikuva.. Kissoilla on ihme tapa änkeä itsensä tuommosiin pieniin koreihin :D Onnea suloiselle murmelille! <3 rapsutuksia..

    • 8.5.2012 / 17:59

      hienoa kuulla! tuo korikuva on otettu edellisessä kodissa ja meinasin kyllä tukehtua nauruun ku toinen siinä vartin ajan änkesi ja änkesi, ”pikkasen” aina pursus yli ;D. joo niinhän se on et mitä epämukavampi, sen parempi :D
      kiitos, rapsut menee perille!

  24. -Suvi
    8.5.2012 / 16:29

    Voi herranjestas!!:D Toi kuva on ihan paras jossa sisko kuristaa pikkusta kaulasta ja puree päästä!!:D Ei voi kuin nauraa, kuin myös sille pökäleyllärille!!!:D Paljon onnea ihanalle lättypäälle!!<3<3

    • 8.5.2012 / 18:02

      jep, se on ihan paras :DD naurattaa kerta toisensa jälkeen! oli kuule pikkasen hurja meno päällä tuolla, en mä pysyny kamerani kans yhtään perässä :D
      ja pökäleylläri ei ehkä ihan heti naurattanu, mut nyt jo kovastikin, heh! oma vikani ku unohdin pellettilaatikon kodarin puolelle… mut ois kai siellä voinu jonku muunki paikan valita ku ammeen pohjan :D
      lättypää on miehen antama nimi, juontaa juurensa jo pentuajoilta :D onnittelut menee perille, kiitos <3

  25. Mabn
    8.5.2012 / 16:38

    Voi ihana pikku kisuli jo viisi vuotta! :) Onnea paljon nuorimmaiselle, on kyllä söpöläinen ja niin oma persoonansa! <3

  26. vipsu
    8.5.2012 / 17:36

    Ihanan rakkaudella kerrottu ja hauskasti kirjoitettu, tuli ihan lämmin olo. Onnea söpölle kisulle ja hyvää kevättä teille!
    t. anonymi blogisi seuraaja

    • 8.5.2012 / 18:04

      ihana että tuollaista välittyi, kiitos kovasti mukavasta kommentistasi ja onnitteluistasi! aurinkoista kesän odottelua sinullekin :)

  27. Marika
    8.5.2012 / 17:39

    Onnittelut ja rapsutukset murmeliinille <3 Onko söpöliinillä tiedossa synttäriherkuttelua vai hyppääkö ruokaperso kenties jääkaappiin ja valitsee sieltä itse ;)?

    Aivan ihania kuvia pikkuisesta, tuo painikuva on ihan hillittömän hauska :D

    • 8.5.2012 / 18:07

      kiitos Marika, menee perille! <3
      herkuttelua on jo harrastettu (molempien kissojen toimesta of course = toinen on synttärisankari ja toinen synttärivieras :D), mutta luulenpa että käydään vielä ite tsekkaamassa jääkaapin sisältö!
      painiotteet on neidillä vieläkin ja arvaa vaan tykkääkö neiti 9 vee niistä ;D

  28. Liinu
    8.5.2012 / 17:42

    Aivan ihania, siis aivan ihania kuvia toisesta! Teillä on onni, että kisu on tutusta perheestä niin teillä riittää kuvia ihan syntymästä asti. Meidän kisu on kissatalolta, niin ensimmäiset kuvat on jo 12 vk vanhasta neitokaisesta. Ihanan tarkka kuvaus päivänsankarista, jokainen kissa on tosiaan oma persoonansa! Meidän kissalla on muuten myös erittäin huvittava nau’unta; kuulostaa lähinnä joltain rääkkyvältä harakalta :D

    • 8.5.2012 / 18:10

      totta! mutta vanhemman neidin emosta ja perheestä ei ole mitään tietoa, kisu tuli mulle ihan pienenä pallerona monen välikäden kautta (muut pentueesta vissiin lopetettu :( ).
      ai kauhee ku nauroin ihan ääneen tuolle rääkyvä harakka -kuvailulle :D. on ne hassuja! meidän vanhemman kisun miau on puolestaan niin täydellisesti artikuloitu, hän on muutenkin niin tarkka :D mutta joskus pienesti suutahtaneena saattaa sanoa miäääääh :D

  29. 8.5.2012 / 17:44

    Hiiiirmuisesti onnea viisivuotiaalle! :)

    p.s: mitä maailman suloisimpia kissavauvakuvia <3

  30. SariW
    8.5.2012 / 18:16

    Onnea kisulle! Minulla on kova kissakuume. Perheessämme ei siis ole ainuttakaan kissaan. Pyhä Birmasta haaveilen… Ehkä tämä haave vielä toteutuu. Täytyisi vaan saada puhuttua mies ympäri.

    • 8.5.2012 / 21:54

      Pyhät Birmat on ihania! ei muuta ku heti vain kissan hankintaan, mies rakastuu siihen yhdessä yössä :D

  31. U
    8.5.2012 / 19:26

    Apua, mulle tuli ihan itku silmään noita pentukuvia katsellessa! Miten tässä maailmassa voikaan olla olemassa jotain noin suloista? Tuhannesti onnea ”Kaapo Matikaiselle kalatehtaalta” ;D

  32. jarna
    8.5.2012 / 19:45

    Tää oli tähän hetkeen huonoin postaus ikinä… Tuli kissakuume, niin pennuntuoksuisia ja kehräävältä kuulostavia kuvia! :P Onnea ihanalle kisumisulille puolesta vuosikymmenestä. :)

    Minä siirryn pois, etten ala vakavissani harkita pientä kisumisua tämän hetken elämän rumbaan. Yksikin vilkaisu vielä, niin järki pettää. ;)

    • 8.5.2012 / 22:01

      iiks :)) kiitos onnitteluista! ja toivon kovasti että jonain päivänä hetki on otollinen antaa koti ihanalle pienelle kisumisulle, se vie sitten sydämesi minuuteissa!

  33. Aikku
    8.5.2012 / 20:18

    Paljon paljon onnea 5-vuotiaalle ja monia vuosia lisää!<3 Aivan mahtavan ihana postaus, josta todellakin välittyy rakkautesi kissoihin. Mä en myöskään voisi ajatella elämääni ilman noita kahta ihanaa karvakasaa, jotka järjestää sekä iloa että harmaita hiuksia…:D Kisut on vaan niin niin ihania! Mullakin varmaan olisi oikea "kissatalo", jos se vaan ois mahollista!

    • 8.5.2012 / 22:08

      kiitos Aikku <3 terkut teidän typyille :)
      ihana että välittyi! kissat vie sydämen mennessään samantien, niin valloittavia aarteita <3

  34. Niina ja 4kisua
    8.5.2012 / 20:20

    HiRRRweesti onnea kisu ihanuudelle ;) Ihan tässä iskee kisu kuume , kun niin söpöjä pentu kuvia!!! :) Täällä vietetään 13.5 ”johtaja” kisun 4v. synttäreitä ;D Herkkuja on varattu kaapit pullolleen (vaikka eihän niitä yhden päivän aikana kaikkea syödä , mutta kermavaahtoa pitää olla ;D ) Voih, kyllä sydän pakahtuu onnesta kun saa elää kisujen kanssa, en edes osaa nukkua ilman kisuja , vaikka herättelevät mamia JOKA yö…ja välillä tai aika usein mami joutuu nukkumaan 160 cm sängyssä ihan toisessa reunassa ja peittoakin niukasti ;D Mutta rakkailla kisuilla monta ihanaa tapaa, niin eihän niitä yö herätyksistä yms edes jaksa aina välittää :)

    • 8.5.2012 / 22:11

      kiitos Niina ja kisut <3 etukäteisonnittelut teidän pomolle! haha, muistan monet yöt ku itekki yrittäny nukkua huonossa asennossa kädet puutuneena ja jalat kylmänä: ei raaski liikkua ettei kisut vaihda huonetta :D

  35. -Tintti
    8.5.2012 / 21:19

    Paljon onnea aivan ihanalle raitahaalarille! Toi ryhmäpaini on kyllä aika hurjan näköistä :D Mutta leikkiähän se noille karvapalleroille on. Onnea myös mamille ja hyvää tulevaa äitienpäivää :D Ihanaa, että postailet reilusti myös kisuista, eikä pelkkiä sisustusjuttuja. Vaikka ihania nekin! Juuri sopivassa suhteessa mun mielestä. Meidän kolli lähettää hurisevat onnittelut myös! Ja huomenna pitää näyttää pojalle tän postauksen kuvat. Pieni on ihan hulluna kissoihin :D

    • 8.5.2012 / 22:13

      kiitämme Tintti! ryhmäpaini oli tositouhua :D hassuja! pitäähän sitä vähän aina nahistella ;D
      ilman muuta postailen kisuista, se on selvä! tämä bloggaaminen kaikkine aiheineen juontaa juurensa mun elämän näkökohdista ja mun elämän suuren osuuden muodostaa nää murmelit <3
      kurnaukset teitin kollille ja kylläpäs teillä poika ymmärtää hyvän päälle :))

  36. tii-ija
    8.5.2012 / 22:08

    aivan ihana postaus, kiitos! ja onnea kisulle =) pidän todella kovasti kissoista, mutta itsellä ei omaan kissaan ole mahdollisuutta :( on aivan ihana seurata teidän kisujen elämää. Ja hymynhän tuo korissa kököttävä katti saa huononakin päivänä huulille, pakko oli nauraa vähän ääneenkin ;)

    • 8.5.2012 / 22:15

      ihana että oli mieleen, kiitos sinulle! mukava että voin täällä välittää kissaelämää moniin koteihin :))
      arvaa nauroinko ku misu väkisin änki tohon minikoriin :D vartin siinä ähelsi ja asentoa vaihtoi, nauroin katketakseni ja kuvasin! :D hassu patsastelija <3 joskus mietin et se tarkoituksella meitä hauskuuttaa :D

  37. Sari
    8.5.2012 / 22:15

    Kivoja noi sun kisupostaukset.Tulee hyvälle mielelle.
    Meillä itselläkin kaksi kisua.Ainoa mikä ottaa päähän, on tämä punkkikausi.Toinen kisumme käy ulkona ja toi tuliaisiksi eilen punkin jonka löysin lakanoistamme aamulla!Tuli samantien lakananvaihto ja punkkijälkitarkastus.Onneksi kisulta löytyi mahasta jälki, koska jo pelästyin, että se olisi kiinnittynyt meihin ihmisiin…Eli punkkitarkastuksia joutuu tekemään aina nyt kun kisu ulkoa sisältä!
    Btw monikaan ei tiedä, että kissat kehräävät myös peloissaan, eli siksi varmasti kisusi kehrää kovasti eläinlääkärillä…omanikin tekevät samoin, kuten myös automatkoilla ym.

    • 8.5.2012 / 22:20

      hyvä! meillä käytetään erittäin tehokasta punkki-/kirppukarkoitetta, saa apteekista. sellainen liuos laitetaan kisun niskaan, vaikutus kestää kuukauden. aine imeytyy kissan verenkiertoon eikä punkit/kirput tartu, suosittelen ehdottomasti panostamaan!!!
      meidän kissa ei kehrää pelosta, vaan ihmiskontaktista :D erityisesti katsekontaktista.

      • Nimetön
        8.5.2012 / 23:07

        Se liuos on hyvä, mutta siinäkin se ongelma-että ne eivät tartu ko eläimeen kiinni, mutta punkit voivat silti kulkeutua turkin karvoissa mukana kotiin salakavalasti…

        • 9.5.2012 / 07:12

          joo niinhän ne voi ja vielä suurempi todennäköisyys et ne tarttuu suoraan ihmiseen jossain ulkona. pitää vaan olla tarkkana :/

  38. 8.5.2012 / 22:19

    Onnittelut synttärisankarille! Meidän Ruffella oli vasta 2-vuotiskemut. :)

  39. 8.5.2012 / 22:22

    Mahoton määrä kommentteja, mutta laitan omani silti joukon jatkoksi… Aivan ihania kuvia ja mahtavaa tekstiä, ihanaa,kiitos! On huippua lukea samanmielisten, siis kissanmielisten kommenttaja! Lämpimät onnittelut myös täältä, meillä 5-vuotisjuhlat tulossa ja 6-vuotisjuhlat jo juhlittu just. Armoton kissavauvakuume päällä, meidän punaisen maalaispoikamme Simon sisko sai just pentuja ja en kuulemma saa mennä niitä katsomaan jos en suostu taskujen tarkastukseen ennen kotiin lähtöä..ihme meininkiä!! ;) Tällaista hössötystä/hömpöttelyä voi ymmärtää vain toinen kissa/koiraihminen, olen myös haluton jakautumaan leireihin tässä asiassa. Lämpimät terveiset kaikille teille, jotka vietätte elämäänne onnellisesti tassun alla.
    T: Marja Mikkelistä

    • 8.5.2012 / 22:41

      tosi tosi mukava että kirjoitit Marja! ymmärrän tuon miten vaarallista on olla kissanpentujen lähettyvillä; ne aivan kuin itestään menee laukkuun ja taskuihin ja takin alle jne. ;D
      joo munkin mielestä jos on eläinrakas niin on eläinrakas, eläimestä riippumatta :)
      minäkin ikionnellinen näiden 8 tassun alla, helposti eläisin myös 12 tassun alla :D

  40. 8.5.2012 / 22:32

    Onnea, onnea ja onnea! Söpöläinen ♥

  41. Katjamar
    9.5.2012 / 15:02

    Hei S!

    Kirjoittelinkin sinulle jo kommenttia tuossa muutama viikko sitten ja kerroin kuinka loistava tämä blogisi on. Tuolloin kerroin, että tarkoituksenani on käydä tämä blogisi läpi aivan tuolta alusta saakka ja onnistuinkin siinä vihdoin ja viimein. Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että muutama blogipäivitys meni tosin katsellessa vain kuvat, jotka ovat blogissasi ihan parhaita. Olet loistava kuvaaja :)!

    Tämä kissapostauksesi oli kyllä myös niin sydäntä lämmittävä, että kertakaikkiaan! Rakastan itsekin kissoja ja on ihanaa, että löytyy muitakin kanssaihmisiä, jotka rakastavat lemmikkejään täydestä sydämestä.

    Tarkoituksenani on nyt myös jatkossa lähettää kommenttia tänne blogiisi, jos vain kommentoitavaa löytyy. Toistan nyt itsenäni, mutta tämä blogisi on aivan ihana ja niin inspiroiva kuin vain voi. Sisustuskärpäisen puraisemana eksyn tänne aina uudelleen ja uudelleen!

    Ihanaa aurinkoista päivän jatkoa teille ja karvaturreillenne :)!

    • 9.5.2012 / 15:17

      heippa hei! oikein mukava kun jätit merkkiä itsestäsi :)) suuret kiitokset aivan ihanasta ja aidosta kommentista, se toi mulle tosi hyvän mielen :). ja ilahdutti kuulla myös, että pidät valokuvistani! itse koen olevani siinä vielä melkoinen amatööri :D (verrattuna moneen muuhun blogiin) koko ajan yritän kuitenkin kehittyä! ja ihan huippua että löydät täältä inspiraatiota, mikä kohteliaisuus!
      kiitos sinulle että piristit päivääni, saa kommentoida aina jos siltä tuntuu, ilman muuta (ja saa toistaa itseään mielin määrin ;D). aurinkoa sinulle!

  42. amanda
    9.5.2012 / 17:57

    Ai että, mikä mahtava kisu! Onnea sankarille :) Hellyyttävä pakkaus kertakaikkiaan :)

  43. M
    9.5.2012 / 23:50

    Oiiiiiiii!!!! <3

  44. S-
    10.5.2012 / 08:45

    Myöhästyneet synttärionnittelut! Nämä sun kissapostaukset on niin ihania. :) Oon miehellekin näitä näyttäny, katseltiin naureskellen mm. niitä teidän lenkkeilyvideoita.

    T. Se joka joskus laittoi sinulle vinkkiä kissojen ulkotarhasta ja myöhemmin kyseli teidän kissojen ruokatottumuksista. Kiitos vastauksesta kumpaankin näin tökerösti jälkikäteen! :)

    • 10.5.2012 / 09:19

      kiitoksia! mukava kuulla :) harmi vaan ettei videot siirtyny tänne uuteen osoitteeseen :/
      kiva että jätit viestejä :))

  45. 10.5.2012 / 11:13

    Myöhästyneet synttärionnittelut kisu”neidille”! :D Nämä kissajutut saa aina hyvälle mielelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.