Perinteinen vaatehuone vai showroom?

 Viime kuukausina olen törmännyt koko ajan enenevässä määrin erilaisiin vaatesäilytysratkaisuihin ja näyttävät vaatesäilytysratkaisut ovatkin suuri trendi tänä päivänä. Meidän kodissa on kuuden neliön kokoinen vaatehuone, joka on toiminut ihan hyvin meidän käytössämme. Mikään erityisen kaunis vaatehuoneemme ei ole, sieltä ei löydy mitään sisustuksellista, mutta se on käytännöllinen. Sieltä löytyy sekä vaatetankoja että hyllylevyjä, ulosvedettäviä koreja ja laukkukoukkuja. Jotta löytäisin sieltä vaatteita helposti, pyrin saamaan vaatehuoneestamme mahdollisimman väljän hankkiutumalla eroon kaikesta turhasta. Hyvään alkuun olen päässyt, mutta tämä projekti taitaa olla melko pitkä :P. Hiljaa hyvä tulee!

Vaikka kuinka ihastelen erilaisia ja ennen kaikkea niitä silmiä hiveleviä vaatesäilytysratkaisuja; walk-in-closetteja ja ratkaisuja, joissa vaatehuone on ihan oma showroominsa, olen omassa kodissani ihan tyytyväinen tähän nykyiseen ratkaisuun. En ehkä kuitenkaan haluaisi vaatehuoneestani lähes 20 neliön kokoista huonetta, vaan koen, että siinä neliöt menisivät hukkaan. En siellä kuitenkaan niin kauan aikaa viettäisi, että siihen neliöitä nykyistä enempää uhrata kannattaisi. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia mielipiteitä teillä on tästä asiasta! Minä tyydyn siis lähinnä ihastelemaan muiden kauniita ratkaisuja ja kokonaisuuksia kuvista, kuten vaikkapa näistä Ikean sivuilta lainatuista.

Saan sähköpostiini näitä Ikean ihania & silmiä hiveleviä kuvia ja ajattelinkin postailla niitä tänne aina sopivin väliajoin. Ehkäpä jo illemmalla luvassa lisää! :)

Kuvat lainattu Ikea Livet Hemma. Photographer Nina Broberg.

Comments

  1. 10.5.2012 / 10:14

    Minulla on ollut pitkään haave walk-in closet:ista. Sellaista ollaan suunniteltu kun olemme haaveilleet laajennuksesta. Tiedä häntä sitten miten käy. Jos joskus pääsemme laajentamaan voi neliöille olla muutakin käyttöä.

    • 10.5.2012 / 11:55

      kyllähän se kieltämättä houkuttelevalta kuulostaa, varsinkin jos sen saisi suht järkeviin neliöihin ;). minut kuitenkin pitää aina maan tasalla käytännöllinen mies :D ja hyvä niin! tosin kaikissa asioissa käytännöllisyys ei saa olla ykkösenä ja niissä asioissa minä olen astunut kehiin ;)

  2. 10.5.2012 / 10:14

    Me päätettiin miehen kanssa, ettei meille tule uuteen kotiin vaatehuonetta lainkaan! Tässä
    nykyisessä kodissa meillä on pienehkö vaatehuone, tosin se toimii meillä varastona+miehen työkalujen säilytyspaikkana. Sinne kertyy niin helposti tavaraa ja tälläkin hetkellä se on ovelle asti täynnä tavaraa niin, ettei taaimmaisiin pääse lähellekään. Ja tällä hetkellä se on jopa siivottu :)

    Uuteen kotiin ollaan suunniteltu kodinhoitohuoneeseen reilusti säilytystilaa, johon tulisi mm. kaikki pyyhkeet ja lakanat ym. Eteiseen ja tuulikaappin taas liukuovikaapistot ulkovaatteille. Ja autotallin yhteyteen tulee tilava varasto, jonne kaikki työkalut ym. sijoitetaan. Eli makuuhuoneen vaatekaappiin tulisi vain vaatteet ja se helpottaa huomattavasti -täällä nykyisessä kodissa siellä on myös lakanat ja tilan puuteen vuoksi muutakin tavaraa säilytyksessä.

    Jotkut ovat hämmästelleet päätöstämme ja yksi talotoimittajaehdokas meinasi väkisin tunkea meille vaatehuoneen, mutta me ollaan nyt kuuden vuoden kokemuksella todettu, että meillä se ei toimi. Parempi ratkaisu meillä on erilliset kaapit/komerot ja ne onkin nyt tarkasti otettu huomioon uutta suunnitellessa.

    Ihanaa torstaita!

    • 10.5.2012 / 11:58

      hui, ite en vois kuvitella tuollaista tilannetta, mutta tosi hienoa että teitte teille toimivan ratkaisun! se on erittäin tärkeää kun rakennetaan uutta :)), joten onnittelut hyvästä päätöksestä! meilläkin vaatehuone on vain vaatehuone, nään punaista jos sinne aletaan kantaa jotain muuta roinaa :D. kodinhoitohuoneessa on säilytystilaa vuodevaatteille ja pyyhkeille, aulassa ulkovaatteille. ulkovarastossa saa olla sitten sekaisin kaikenmoista mitä ei sisällä just sillä hetkellä tarvita ;)

  3. 10.5.2012 / 11:14

    Meillä (lue: mulla) on meidän tässä uudessa asunnossa ensimmäistä kertaa kunnon walk-in-closet ja täytyy sanoa että se on ihan unelmien täyttymys! Monet jo pienestä pitäen haaveilevat häistä ”ja että yhden päivän saisi olla prinsessa”, vastaava unelma pikkutytöstä asti itselleni on ollut juuri walk-in-closet :) Tilaa huoneella on ehkä joku 10-12 neliötä joten ei myöskään tunnu siltä että se olisi ”liian” iso ja tilaa menee hukkaan. Kaikki vaatteet/kengät pysyvät hyvässä järjestyksessä koska niille on tarpeeksi tilaa, löydän haluamani nopeasti ja täytyy sanoa että vieläkin joka kerta mennessäni huoneeseen tulee hyvä fiilis siitä että se ylipäänsä on olemassa :)

    • 10.5.2012 / 12:01

      oi, kuulostaa hyvältä! ja ihana juttu että yksi haave on sen myötä toteutunut :)). onkin tärkeää oivaltaa, mitä itse kodiltaan haluaa ja mikä juuri itselle on se toimivin ratkaisu! tuollainen reilun kymmenen neliön vaatehuone ois munkin mielestä vielä erittäin kohtuullinen!

  4. Sini
    10.5.2012 / 11:20

    Meillä on uudessa kodissamme (valmistunut helmikuussa 2012) 12 neliön vaatehuone, jossa kiertää huoneen kolmella seinällä Ikean Stolmen säilytysratkaisu. On laatikostoja, hyllyjä ja vaatetankoja. Yksi seinä on jätetty tyhjäksi, johon on suunnitelmissa hankkia peili ja pöytä meikkejä ja koruja varten. Olen ollut hirmuisen tyytyväinen isoon vaatehuoneeseen, jossa kaikelle on oma paikkansa. Lisäksi makuuhuoneissa on enemmän tilaa, kun isoja kaapistoja ei ole tarvinnut sinne sijoittaa. Walk-in closet -ratkaisukin olisi mielestäni kiva, mutta meille sopii tuo vaatehuone parhaiten :)

    Kiitos kivasta blogistasi. En ole aikaisemmin pitänyt kissoista ollenkaan, mutta seurattuani blogiasi voisin harkita yhden ottamista, niin hellyyttäviä kissasi ovat! Tosin vanha-pappa snautserini tuskin enää sopeutuisi kissoihin…

    • 10.5.2012 / 12:05

      voi, tuo herätti mulla kyllä pienen vaatehuonekuumeen! kääk! jos joskus tulee vielä uusi koti, taitaa sinne tulla tuollainen. nimittäin nytkin ehkä pikkaisen kaipaisin sellaista yhtä reilun kokoista seinää ns. laittautumiselle. nyt on pienehkö seinä peilin ja laukkukoukkujen kera, ei muuta. laittautuminen tapahtuu vessassa :D, josta halusin sen vuoksi sellaisen ei-vessamaisen tapetteineen päivineen. se on syy miksi meidän päävessassa ei ole seinälaattoja… mut kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tähän ratkaisuuni nyt tässä kodissa!
      voih, et tiedä mistä jäät paitsi ilman kissoja! ihan oikeasti :)

  5. Anne
    10.5.2012 / 11:35

    Meillä on 15 neliön walk-in-closet, ja olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen ratkaisuumme. Talostamme (rakennettu vuonna 1954) löytyi alunperin kuusi makuuhuonetta, ja yläkerrassa kaksi makkaria neljästä oli tehty jälkeenpäin siten, että aulasta oli käynti toiseen makuuhuoneeseen, josta ovi edelleen toiseen makuuhuoneeseen.. (En osaa tätä mitenkään järkevästi selittää, mutta siis perämakkariin piti kulkea toisen huoneen kautta.)

    Alun perin suunnitelmissamme oli purkaa noiden kahden makuuhuoneen välinen seinä, ja asentaa huoneen perälle peiliovet, joiden taakse vaatteet tulisivat. Totesimme kuitenkin, että nukkumiseeen emme tarvitse ylimääräistä tilaa, mutta vaatesäilytystilat meinaavat aina tuntua ahtailta. Seinä ja ovi saivat siis jäädä paikalleen, ja nyt vaatehuoneessamme on Ikean 25 lokeron avohyllykkö sekä kolme korkeaa Lack-lipastoa, kaksi katosta roikkuvaa rekkiä ja vanhasta navetasta löytynyt pukuteline. Huone on ihan mun rakkaushuone, enkä kyllä vaihtaisi sitä pois. Parhaita puolia ovat seuraavat: huoneesta löytää helposti ja nopeasti haluamansa, tilaa vaatteille on vielä vaikka millä mitalla (saan siis shoppailla heittämättä mitään pois :D) ja huone on myös ihanteellisen helppo siivota. Ja kivaa on myös se, että mikäli joskus mieli muuttuisi (mitä en kyllä usko), saa huoneen käyttötarkoituksen vaihdettua helposti.

    Tuollaista ratkaisua emme varmastikaan olisi tehneet, jos olisimme rakentaneet uuden kodin itsellemme, mutta koska tämän kodin tilamäärä sen salli, se oli mahdollista tehdä. :)

    • 10.5.2012 / 12:09

      kuulostaa oikein hyvältä tuo teidän ratkaisu! olen varma, että olisin itsekin päätynyt vastaavaan ratkaisuun noilla ylimääräisillä neliöillä! ja kuten viimeisessä lauseessa itsekin totesit, niin kyllä; on ihan eri rakentaa uutta kuin muokata olemassaolevaa :). sitä jotenkin itse rakentaessa miettii asiat eri tavalla ja vähän pihtailee niitä neliömääriä ;D (ymmärrettävästi). teidän kodin tapauksessa olisi ollut hullua olla hyödyntämättä nelöitä noin tehokkaasti :)

  6. -MariKa-
    10.5.2012 / 12:07

    Mä olen sen verran perinteinen (tai sitten kaavoihin kangistunut;), että vaatehuone se pitää olla! Meillä on iso makuuhuone, jossa on kokovartalopeili ja siinä yhteydessä ihan tavallinen vaatehuone. Vaikka himosisustaja olenkin, niin musta tuntuisi omituiselta sisustaa jotakin walk-in-closetia ja viettää siellä aikaa pukeutumisen merkeissä. Vaatteita on meidän perheessä sen verran paljon, että haluan ne piiloon enkä ole esim. koskaan tykännyt käyttää vaatteita sisustuselementtinä. En edes lastenvaatteita, vaikka ne ihanan värikkäitä ja söpöjä ovatkin. Ikean sivuillakin, kun katselen malliesimerkkejä huoneista, niin mua suorastaan inhottaa, kun kaikki vaatteet ja kirjat ym. ovat näkyvillä. Ja walk-in-closeteista ensimmäisenä tulee mieleen, että voi kauhistus miten paljon tilaa menee hukkaan. Mutta tämä on siis vaan mun mielipide. Ja voihan olla, että mullakin on joku päivä sitten kuitenkin oma walk-in-closet :D

    • 10.5.2012 / 12:15

      oon hyvin pitkälti samoilla linjoilla sun kans. ja voin vain kuvitella mieheni reaktion ku ehdottaisin parinkymmenen neliön walk-in-closettia :D. kyllä hän siihen suostuis, mut sen jälkeen meillä ois pihalla 200 neliön autotalli, juuei. mäki tykkään umpinaisista vaatehuoneista, siis sellaisista etten nää niitä vaatteita nukkumaan käydessäni.
      joo siis nämä mielipiteethän on vain tämän päivän mielipiteitä, ei sitä tiedä miten on ens viikolla, siks tää naisen elämä niin ihanaa onkin :D. enkä kyllä ymmärrä miten miehet ei muka jatkuvasti pysy mukana, pyh! ;D

  7. Emppu
    10.5.2012 / 12:53

    Aika samolla linjoilla olen kanssasi, eli walk-in-closet olisi ihana, mutta toisaalta myös ns. turhia neliöitä… jos olisin rikas, niin silloin kunnon kokoinen vaatehuone olisi must! :-) sitä odotellessa…

    Asiasta kukkaruukkuun, olisiko sinulla kiinnostusta/mahdollisuuksia tehdä inspiraatio-postausta parvekesisustamisesta? Itselläni tämä asia on ajankohtainen ja kaikki ideat olisi tervetulleita. Ja tosiaan ihan ”normaalikokoisesta, suomalaisesta lähiöparvekkeesta” on kyse, eli neliöitä on noin 3-4 ja malli suorakaide..

    Mukavaa kevättä ja alkavaa kesää!

    • 10.5.2012 / 13:16

      aivan. eri asia ois sitten tuollainen tilanne kuten Annella ylempänä; ois hyvä syy tehdä sellainen ja suorastaan sääli jättää tilaisuus käyttämättä ;)
      kiva idea, kiitos! voin etsiä inspiskuvia ja tehdä postauksen :). yritän ehtiä viikon sisään sen tekemään! ja kiitos samoin sinulle Emppu :)

  8. 10.5.2012 / 13:41

    Meillä on perusvaatekomerot makuuhuoneissa ja niitä on tietysti liian vähän (ainakin mulle..). ”vaatehuoneet” on alakerrassa ja niissä on lähinnä kaikkea muuta roinaa kuin vaatteita. Toisessa on kyllä tanko, jossa pidetään talvi-/kesätakit ja jotain juhlavaatteita.
    Mun unelma olis semmonen walk-in-closet… ja hirrrveesti tilaa – mun vaatteille! =D

    • 10.5.2012 / 16:41

      :) mua mietityttää myös se, et jos sitä säilytystilaa vaatteille ois ihan hirveesti, niin paisuisko ne vaatemäärät vaan koko ajan.. mä ahdistuisin siitä, oon ehkä ainoa nainen jolle kävis noin, mut silti :D

  9. Sara
    10.5.2012 / 15:01

    Hei! Postaus herätti ajatuksia paljonkin ja kirjoitan näitä hymy naamallani, osin siis humoristisesti ymmärtäen oman hullutukseni, mutta silti pohjalla vakaat aikomukset…

    Sain oikein luvan mieheltäni =), että saan itselleni tulevasta talostamme yhden yläkerran 10-12 neliön pikkuhuoneen omaksi vaatehuoneekseni tai miksi sitä nyt haluankin kutsua. Ajatuksena on, että sinne menisi suunnilleen kaikki muut vaatteeni kuin päällystakit ja kengät, niille olisi tulossa alakertaan kodinhoitohuoneen yhteyteen oma säilytystilansa, joko hyödyntäen portaiden alla olevaa tilaa tai/lisäksi kodinhoitohuoneen kaappeja. Näin eteisen kaapissa on juuri sillä hetkellä käyttämäni (ja miehen) ulkovaatteet ja kengät ja muut löytyvät näppärästi alakerrasta. Nähtävästi jos päädymme yhteen katsomaamme talapakettiin niin olisi alakertaan mahdollista saada mukavasti sitä säilytystilaa eteisen lisäksi kodinhoitohuoneeseen ja lisäksi todellakin hyödyntää portaiden alaosan tila (pienempänä vaatehuoneena, jossa toki ei olla koko pituudessa kuin ensimmäisen metrin, muutoin kolahtaa). Ja juuri sinne tulisi kengät.

    Tärkeintä olisi mielestäni, ettei ole tätä samaa tilannetta kuin nyt, että vaatteita on alakerran vaatekaapeissa, alakerran pienessä vaatehuoneessa, eteisen kaapissa ja sitten yläkerran suuremmassa vaatehuoneessa eli joka paikassa…

    Toki teen myös kompromissin. Eli saan päättää kumpaa haluan enemmän, oman työhuoneen vai vaatehuoneen. Onneksi tämä työhuoneasiakin on ratkaistu. Tyydyn siinä suurehkon yläkerran aulan tilaan niin, että toiseen, väljempään päähän mahtuu loistavasti sohvat ja pöytä ja näin se toimii kakkosolohuoneenamme, ja toiseen päähän tulee parvekkeen oven viereen mahtumaan työpöytä ja hyllyni. Miehellä on sitten oma työhuone, joka on myös vain 12 neliön kokoinen.

    Sitä en ole päättänyt millaisen säilytysjärjestelmän haluaisin. Avonaiset vai suurin osa liukuovien taakse. Tuo pölyyntyminen arvelluttaa nimittäin, nimimerkillä pölykammoinen pyyhkijä. Eli saanko ikinä rauhaa, jos kaikki avonaisilla hyllyillä ja tangoissa pölyyntyy…

    Olen kyllä huomannut, että tämä vaatehuone on monen naisen unelma. Itse uskalsin puhua asiasta kun mies hellyyttävästi kertoi, että aikoo sitten tehdä talliin pienen nurkkauksen, johon tulee baaritiski pienellä jääkaapilla ja siihen kulmaukseen tulee lattiamateriaaliksi laminaatti. Huh! No siitä vaan… Mutta hei minullakin on toiveeni =D

    • 10.5.2012 / 16:46

      mukava että herätti ajatuksia ja kiva että jätit kommenttia Sara! alkoi ihan naurattaa tuo viimeinen kappale :D
      mua ärsyttää pölyyntyminen kans, suosittelisin sulle sellaista et suurin osa liukuovien taakse ja sit jotain esille, sellaisia kauniimpia juttuja jotka vois toimia myös osana sisustusta :). oikein hyvin suunnitellulta kuulostaa jo tässä vaiheessa et varmasti tulee toimiva kokonaisuus!

  10. -aNo
    10.5.2012 / 15:53

    Mulla on tosi pitkä vaatehuone (about 4,5m) ja kapea. Sielläki vaan 4 semmosta kirjahyllyn näköstä hyllyä tavaraa piukassa :D Mutta siis millane on tää walk-in ? Joo oon vähä tyhmä! Mut kyllä toi mee vaatehuone menee ”kävele sisään piiitkään kapeaan huoneeseen” closetista :D

    • 10.5.2012 / 16:49

      et ole tyhmä! siis sehän on perusperiaatteiltaan ihan samanlainen kuin normaali vaatehuone, mutta siitä vielä ökympi versio :D. eli nimikin jo tulee siitä että kyseessä on vaateHUONE eli sinne kävellään sisälle. itse mieltäisin et walk-in-closetissa ois myös tuo laittautumismahdollisuus (peiliä, pöytätasoa, hyvä valaistus meikkaamiseen jne.), normi vaatehuoneessa sitä ei usein ole.

  11. Nimetön
    10.5.2012 / 16:04

    oi voi kunpa olis noin helppo pitää siistinä mut kun on puolitoista kerroksinen talo ja vaatehuone yläkerrassavinokaton alla ei mikään onnistu siististi kyseessä vanha talo mut ihailen aina niitä ihanuuksia ihanaa viikonloppua toivotan jo nyt ja onnittelut” muutosta”olen ollut reissussa enkä ole päässyt koneelleja silityksiä myöhästyneenä synttäreistä-ritu-

    • 10.5.2012 / 16:51

      joo vaikka meillä ei ole vinoa kattoa vaatehuoneessa, on senkin pitäminen siistinä ajoittain aika haasteellista :P
      kiitos molemmista onnitteluista Ritu! kiva että jätit kommenttia :)

  12. tuisku
    10.5.2012 / 17:39

    Heips, muistaakseni ekaa kertaa täällä uudessa osoitteessa :)
    Mulla on unelmana reilun kokoinen walk-in-closet, jonka sisustaisin meikkaus- kodinhoito tilaksi lisäksi.
    Olen nähnyt yhdessä blogissa unelmieni vaatehuoneen ja se unelma siintää silmissäni se olisi mustavalkoinen kalusteiden osalta…(melekin kaikki vaatteenikin ovat mu-va) Mulla on paljon kenkiä, laukkuja ja vaatteita ja olisi mahtavaa saada ne kaikki kauniisti ja siististi esille, tuntuu että ne ihan rypistyy kaapeissa kun on niin vähän säilytystilaa.ڿஇtஇڿ

    • 10.5.2012 / 20:01

      heippa hei! :)
      tarkoitatko Adalminan vaatehuonetta? sehän on ihan huikea!!! minä en uskaltaisi edes unelmoida moisesta, heh :)
      toivottavasti unelmasi toteutuu Tuisku!

      • tuisku
        12.5.2012 / 15:25

        No hyvinpä oivalsit! juu se se on ”salainen” unelmani :) Meillä on yksi ylimääräinen makkari ja olen ajatellut sitä pikkuhiljaa rakennella omaksi buduaarikseni.ڿஇtஇڿ

        • 12.5.2012 / 16:53

          se on kyllä niin upea! eikä ollut vaikea arvata, sillä en usko blogimaailmasta löytyvän toista sen kaltaista vaatehuonetta :))
          ei muuta kuin ylimääräiset huoneet hyötykäyttöön ;)

  13. 10.5.2012 / 17:59

    Joo en kans jaksa nähdä itselläni yksiön kokoista vaatehuonetta. Enkä tosiaan näe siinäkään paljoa hohtoa, jos se pitäis vielä jakaa miekkosen kanssa. (Sen olis hyllyt kuitenkin ihan sekaisin ym.)
    Mutta tykkään tuollaisista makuuhuoneen kylkeen tehdyistä tiloista rekkeineen ym. Kivoja on myös sellaiset alkoviratkaisut, jotka on rajattu vaikka verholla. Haaveilen pukeutumistilasta, mutta en tosiaan mistään kovin suuresta huoneesta. Pääasiahan kuitenkin on, että kaikki on hyvässä säilytyksessä, ja tavarat helposti saatavilla. Kenkäsäilytykseen aion seuraavalla kerralla uhrata enemmän tilaa, meillä ainakin tuottaa ongelmaa kaikkien kenkien fiksu säilytys.

    • 10.5.2012 / 20:12

      hyvä järjestys on kyllä kaiken a ja o! ja mulla myös se, ettei keräis kovin paljon pölyä… enkä näkis niitä nukkumaan käydessäni :D. joten tää nykyinen systeemi on kyllä ihan kiva.
      kenkäsäilytys meilläkin nyt vähän niin ja näin.. ne vie niin paljon tilaa, arghh!! :D

  14. Hennis
    10.5.2012 / 22:13

    Meillä ei kans oo ollenkaan vaatehuonetta. Tämä on meidän talo nro 2 ja ekassa oli. Ei tunnettu tähän tarvivamme ja itse asiassa meidän nykyisen makkarin säilytysjärjestelmään tuli paljon enemmän hyllyjä+tankoja kuin siinä edellisessä vaatehuoneessa. Eli nykyisessä vaatesäilytys on rakennettu Sovella-hyllyillä suoraan seinään ja peitetty koko höskä liukuovilla.
    Periaatteessa voisin haaveilla walk-in-closetista esim. jos (tuskin) asumme tässä talossa vielä kun lapset on lentäneet pesästä. Silloin kaksi makkaria yhdistämällä saisi sen pukeutumistilan tosi ihanasti makuuhuoneen yhteyteen just niinkuin siinä yhdessä viime kesän asuntomessukohteessa sinne sängyn taakse. Mutta ei tosiaankaan nyt ole halua käyttää neliöitä sellaiseen, kun asutaan tällä revohkalla. :)

    • 10.5.2012 / 22:26

      tuollainen säilytyssysteemi kuin teillä, vois tulla helposti meilläkin joskus toisessa talossa kyseeseen! ne on tosi tyylikkäitä ja pidän niin kovasti noistakin liukuovista, mitä meidän kodista tällä hetkellä löytyy :)
      voi mä muistan sen asuntomessukohteen, tais olla Anvia-koti, missä oli vanhempien makkarissa ihanasti sänkyseinämän takana se vaatesäilytys :))

  15. Minna
    11.5.2012 / 08:02

    Heipä hei! Jos todella saisin sen mitä haluan, olisi se suuren suuri khh, jossa tapahtuu myös perinteinen pyykinpesu ja kuivaus, mutta lisäksi huoneessa olisi jokaisella 4 seinällä liukuovellisia vaatekaappeja ja myös tasoa paljon, keskellä saareke, jossa olisi ulosvedettävä silityslauta ja muutoinkin saarekeessa voisi tehdä puhtaan pyykin lajittelun ym. Vaatehuone ja khh yhdistettynä samaan. Ajatuksena olisi se, että kaikki vaatteet mahtuisivat olemaan tässä tilassa, eikä tulisi mitään kausivaatteiden rahtaamista. Säilytystilaa on talossamme varsin hyvin, mutta ärsyttää kun ne ovat siellä täällä ja keväällä rahtaat talvivaatteita pois ja tilalle kesävaatteita. Toki pesukoneen ja kuivauskaapin äänet olisivat läsnä, mutta en nyt usko sinänsä istuvani siellä ihmettelemässä voi että minulla on ihania kenkiä ja laukkuja (ja voi pojat ne ovat oikeasti ihania =)… Neliöitä moinen huone veisi todella reilusti ja sen pitäisi olla lisäksi neliön muotoinen. Niin luulenpa, että on helpompi toteuttaa vaatehuone ja vähän suurempi khh… Jossakin minulla on lehti, jossa oli kuvattu mieleeni liian maalaisromanttinen talo, mutta se khh oli juuri sellainen, josta haaveilen. Ehkä se lehti täytyy etsiä!

    Arjen pyörityksessä on todella tärkeää, että kaikelle on paikkansa. Ja mieluiten keskitetysti jokaisen perheenjäsenen. Ei toki jokaisen perheenjäsenen samassa paikassa, vaikka se helpottaisikin elämää.

    • 11.5.2012 / 08:40

      kuulostaa oikein toimivalta tuollainen ratkaisu, oikea arjen helpottaja, vaikka huone varmasti melko suuri olisikin! mut toimii hyvin tällainenkin että khh ja vaatehuone sijaitsevat vierekkäin, näin vaatteet ja vuodevaatteet/pyyhkeet on omissa huoneissaan. tuosta kausivaatteiden roudaamisesta ois kiva päästä eroon, totta! meidänkin pitää miettiä ja hioa säilytysratkaisujamme entistä paremmiksi, vaatehuonetta täytyy vielä hieman muokata että sinne mahtuu enemmän (mm. kenkiä).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.