Äitienpäivänä

Upea äitienpäivän ilma! <3 Toivottavasti joka puolella!
Täällä on aamusaunottu ja valmistauduttu lahjojen kera äitienpäivän viettoon. Onneksi asumme niin lähellä molempien vanhempia, että voimme vierailla sekä minun että miehen äidin luona samana päivänä.

Kävin äitini kanssa yhtenä päivänä kukkakauppakierroksella ja ostin elämäni ensimmäiset liljat:

 Ostin kaksi oksaa: toiseen pitäisi aueta neljä ja toiseen viisi kaunista, valkoista kukkaa. Sitä odotellessa!

Harvensin taas vihreitä lehtiä, kuten tapaan ruusuillekin tehdä ja kuvien ottamisen jälkeen lisäsin maljakkoon reilusti vettä, sillä eräässä lehdessä sanottiin näin:

Liljaan on perinteisesti yhdistetty monia hyveitä arvokkuudesta puhtauteen ja jalouteen. Liljat ovat yleensä kestäviä kukkia, jotka eivät vaadi mitään erityistä hoitoa. Maljakkovesi saa olla haaleaa tai viileää. Veden tulee ulottua miltei varren puoliväliin. Veteen tulevalta varren osalta poistetaan lehdet ja varsiin leikataan parin päivän välein uudet imupinnat. Vesi alkaa nopeasti haista, joten se on vaihdettava päivittäin. Kukkavirkisteet ja valoisa paikka edistävät nuppujen kehittymistä ja värittymistä.

Ehkä minäkin alan tällä tavoin pikkuhiljaa oppimaan lisää kukista ;). Liljoja näkisin mielelläni myös pihallamme, mutta pienistä puutarhaunelmistani kerron lisää toiste. Nyt äitienpäivän viettoon!

 Oikein hyvää äitienpäivää ihan kaikille äideille ja tähänhän luonnollisesti sisältyy myös kaikkien nelijalkaisten mamit! :))
Erityisonnittelut omalle äidilleni <3

Loppuun vielä erään laulun kovin liikuttavat sanat, jotka näin eilen fb-kaverini ansiosta ja vuodatin kyyneleitä yhden ämpärillisen verran:

Maan päällä paikka yksi on
niin pyhä armas verraton
mi tarjoo lemmen turvaisan
ja kätkee onnen kalleimman

Vain sydän äidin tunnet sen
näin hellä on ja lämpöinen
se riemuitsee sun riemuistas
ja tuntee huoltas tuskias

Kun ihmismielet vaihtelee
kun kiitos kaikuu vaikenee
kun poljetaan ja moititaan
jäät yksin yöhön unholaan

On paikka missä lohdun saa
sua sydän äidin rakastaa
voit hellään helmaan painaa pään
ja itket murheen lientymään

Pois moni kallis mennyt on
Sä kauan tunsit kaipion
Muut korvas aika mitkä vei
sydäntä äidin konsaan ei.

Comments

  1. 13.5.2012 / 11:08

    Voi tuo laulu on kaunis.. ♥ muistan sen omasta lapsuudestani. Ei taida olla nykyisin enää kovinkaan tunnettu…
    Aurinkoista äitienpäivää!

    • 13.5.2012 / 11:53

      niin on! <3 eka kertaa taisin sen kuulla eilen. kovin melankoliset sanat, niin liikuttavat.
      kiitos samoin Marja :)

  2. Hanna
    13.5.2012 / 11:54

    Tuo laulu on eräs lempilauluistani. <3
    Kaunis kukkanen!

  3. 13.5.2012 / 12:10

    Ihana tuo laulu, alkoi niin laulattamaan ja tuon laulun sanat osaan vaikka unissaan, joten pitää varmaan se äidille tänä iltana laulaa lurauttaa <3

  4. Nimetön
    13.5.2012 / 12:16

    kiitos tyttöseni onnitteluista ,varmaan pian nähdään .äiti.

  5. sinae
    13.5.2012 / 19:15

    Hei!

    Ajattelin ilmoittaa, mikäli et jo tiennyt, että liljat ovat myrkyllisiä kissoille! Joskus kanini haukkasi pienen palasen liljan lehdestä, ja kauhuissani lueskelin netistä, onko se kanille vaarallinen. Meidän kanille ei kuitenkaan käynyt mitään, sillä kaneille se ei ole niin vaarallinen kuin kissoille. Muistan lukeneeni jostakin, että jonkun kissa oli kuollut syötyään liljaa… Riippuu tosin varmasti määrästä. Mutta ajattelin kuitenkin sinulle vinkata asiasta, kun ihania kisuja sinulta sieltä kotoa löytyy. :)

    • 13.5.2012 / 19:26

      hei kiitos sulle kun kerroit! kävin lukemassa netistä enkä tosiaan tiennyt että liljat voi olla kissoille noin myrkyllisiä :O niiden ei tarvitse edes puraista liljaa, vaan jos sitä pölyä pääsee niiden turkille ja nuolevat turkkia, on sekin jo hengenvaarallista!!! tämä ratkes näin: meidän pihalle ei siis koskaan tule liljoja… tuon kimpun joudun lahjottaa jollekin, voi surku, mutta luonnollisesti tämä asia ei ole mitään kisujen rinnalla…
      kiitos vielä sulle tiedon jakamisesta!

  6. Rags
    13.5.2012 / 21:07

    Meinasin sanoa samaa, etta liljat on kissoille todella hengenvaarallisia! Siksi meilla ei koskaan niita ole. Jotkut leikkaa ne ”polyjutut” pois kukista, mutta ma en edes luota siihen. :-( Ihanan tuoksuisia ja kauniita kukkia kuitenkin! :-)

    Ja edelliseen postaukseen… ma myos hyvin harvoin silitan… :-) Ihan pakolliset vaan. Miten onkin niin kurjaa puuhaa…?! :-)

    • 14.5.2012 / 08:48

      en luota minäkään, parempi olla kokonaan ilman, saa ainaki mielenrauhan! harmi, niin kaunis kukka :/. tosin tuo tuoksu on aika kamala, saisin varmaan pitemmän päälle päänsäryn, joten ei nyt niiiiiin kauheesti harmita :D. jep, silittäminen on melkoisen rasittavaa :)

  7. Ninnu
    14.5.2012 / 16:10

    Hei,

    Ihana blogi sinulla!

    Mistä olet ostanut noi ihanat turkoosit tabletit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.