Eilen oli tosi upea ilma ja illallakin oli vielä melko lämmin auringossa. Niinpä hyödynsin kauniin toukokuisen illan pihapuuhasteluilla. Mies viritteli pihalle maalaustelineen, jonka avulla maalasin nurkkalautoihin ensimmäisen maalikerroksen. Tänään toinen maalikerros ja sitten saamme ne paikoilleen. Myös pihavajan maalaus on tämän viikon hommia!

Kävin eilen ostamassa valkoisia orvokkeja (vasta kolmannesta paikasta niitä löysin, kahdessa ensimmäisessä olivat jo loppuneet!) ja iltasella laitoin niitä ruukkuihin. Oli mukava puuhastella kaikessa rauhassa musiikkia kuunnellen, kätevä tuo pikkuradio ja ajaa loistavasti asiansa varsinkin nyt, kun meillä ei vielä ole niitä kattokaiuttimia pääterassilla.

Yhteen isoon valkoiseen ruukkuun laitoin puoli tusinaa orvokkia, mutta tänään joudun käydä hakemassa ruukkuun lisää multaa, upposivat hiukan liian syvälle :P. Terassipöytääkin koristaa nyt orvokki:

Pihapuuhastelut päättyivät grillaamiseen ja ulkona syömiseen. Hiukan ehti tulla vilu siinä varjoisan terassipöydän ääressä, joten sen jälkeen oli ihana mennä saunan lämpöön! Meidän kylpyhuone (ja samoin saunaterassi) on ilta-auringon puolella, joten auringonsäteistä sai nauttia vielä saunoessakin. Tunnelmalliset saunaillat näin kesäaikaan ei oikein onnistu, kovin on valoisaa, mutta mielestäni se on mukavaa vaihtelua! Syksyllä ehtii taas saunatunnelmoida, nyt odotellaan huumaavan tuoksuista juhannussaunaa! :)
Ja hei; kesäloman eka pätkään enää kolmisen viikkoa, ai ai, ai ai!

Onneksi kesä on vasta alussa. Tällaisia iltoja lisää! :)

Sitä on monenlaista, mutta varsinkin jäätelö on ihan siellä kärkipäässä! Siis niin namia, että kylässäkin siitä tarjotaan jämät!

Ei toki mitään kerjäämistä, ei ei! Se pilais koko homman! Maistiaiset saa aina kerjäämättäkin…

Varsinkin mansikkamaku laittaa samalla haaveilemaan…

Jätskipuikon ohella tulee nuoltua usein sormetkin…

Ja kaverinkin osuus menee kuin vahingossa omaan suuhun…

Mut onneks kaverukset tuntevat toisensa, paheineen päivineen!

Kivaa keskiviikkoa! :)) 

 Näillä keleillä ei huvittais olla sisällä, joten onneksi mulla on huomisesta alkaen kolme vapaapäivää! Saan nauttia ulkona olemisesta ja tarkoituksena ois laitella hiukan terassiakin. Hain eilen varastosta pienen pöydän, joka oli tosi kiva löytö Ikean poistopisteestä jokunen viikko sitten. Pöytä päätyi nyt aluksi polyrottinkisohvaryhmän yhteyteen, otan kuvia tännekin lähipäivinä!

Odotamme kuumeisesti pehmusteitamme, kesäkuun alkupuolella meidän pitäis ne saada (vieläkin on siis väliaikaiset pehmusteet käytössä, mutta en viitsi niitä edes esille ottaa, koska ovat sen verran epäsopivat).

Pehmusteita odotellessa pikkutyynyt mahdollistavat pieniä terassilekotteluhetkiä silloin tällöin (jos vain ehtii):

Päikkäreiltä herännyt… Känkkäränkkää havaittavissa..? Ei sentäs, ei noin kiltillä kissalla <3. (Tuossa näkyy muuten tuo terassilauta, josta on ruuvi irronnut talven aikana. Ajattelin vain ilmoittaa että tietoisia olemme! ennen kuin joku anonyymi ehtii huolestua… ;)) Tosiaan kolme vapaapäivää häämöttää ihan nurkan takana, mutta miten ihmeessä ne vapaapäivät on aina niin täynnä ohjelmaa? Onko muillakin? Huomennakin monenmoista asiaa hoidettavana (onneksi päivän katkaisee ihanan ystävän tapaaminen!) ja jossain välissä pitäis ehtiä kotihommiakin tekemään! Ensimmäisenä mun to do -listalla ois maalauksia: pihavajan maalaus ja talon nurkkalistojen maalaus, jotta mies voi nikkaroida ne paikoilleen. Maalaustauoilla aion kyllä laitella terassia ja hieman nautiskellakin, ainakin vartin ;D. Mutta kiva, että kelit on nyt kohdillaan ja asioita saadaan eteenpäin, ulkona maalaaminen on niin paljon kivempaa kuin autotallissa maalaaminen! Paljukin on muuten jo paikoillaan, tai lähes, sillä kaivautamme sille kuopan, jotta voimme upottaa sen osittain maahan. Kuoppa kaivetaan samalla kun kaivuri tulee pihahommiin, joten muutama viikko menee vielä ennen kuin pääsemme paljuilemaan!
Ehkä juhannukseksi..?
Onneksi hyvää kannattaa odottaa :)