Kissa otetaan koko elämäksi

Tänä tiistaina hieman vakavampaa aihetta…
Sillä tähän vuodenaikaan on paikallaan muistutella tärkeästä asiasta: kesäkissan ottaminen on erittäin raakaa ja julmaa! Kissa, kuten kaikki muutkin perheen lemmikit, on perheenjäsen siinä missä lapsetkin. Lapsiakaan ei hylätä silloin kun niistä alkaa olla muutakin kuin iloa ja kivaa seuraa. Mitään elävää olentoa ei saa hylätä kun homma käy liian työlääksi tai kun uutuuden viehätys on ohitse. Kun lemmikin päättää perheeseen ottaa, tulee siitä kantaa vastuuta aina sen kuolemaan saakka. Kovin vakavan allergian (= henkeä uhkaavan) sattuessa on omistajalla yhtä lailla vastuu lemmikistään: sille tulee etsiä uusi, hyvä ja rakastava koti.

Siihen asti, kun näitä julmia ja sydämettömiä kesäkissan ottajia (voiko niitä kutsua edes ihmisiksi?) vielä jostain käsittämättömästä syystä löytyy, on ihana huomata, että on myös niitä, joilla se sydän on! Tästä linkistä pääset lukemaan Saara-kissan tarinan.

Tämä eläinten kaltoinkohtelu ja varsinkin tämä järkyttävä ”kesäkissailu” saa mut niin kovin surulliseksi ja myös vihaiseksi. Olen aiemminkin täällä kirjoitellut näistä asioista ja tulen näin tekemään jatkossakin.
Nytpä haastan kaikki teidätkin levittämään tätä tietoa sekä blogeissanne että facebook-profiileissanne! Ihan vain sen vuoksi, ettei yhdenkään tuntevan kisuparan tarvitsisi kokea tätä kohtaloa:

Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään. Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää. On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.
Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas ja maa. Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan. Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi. Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja. Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna. Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on. Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.
Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on pyyhitty pois. Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele, lähditkö mökiltä sinä puhtain sydämin?

Kaikille karvakavereille omaa rakastavaa kotia koko sydämestään toivoen,

Comments

  1. annika
    19.6.2012 / 09:41

    Aiheellinen postaus!! Iso kiitos tästä <3 oikeen piti omia kisuja käydä silittämässä tuolla että varmasti tietävät että kuuluvat perheeseen!!

    • 19.6.2012 / 14:56

      kiva että olet tuota mieltä :). silityksiä kisuillesi!

  2. 19.6.2012 / 10:04

    Koskettava aihe. Ja hienoa kun siitä kirjoitit!
    Otan haasteen vastaan ja seuraavassa postauksessa lähtee linkki tähän tekstiin :)
    Niin ihana tuo kuva, jossa kissat nukkuvat upottavan pehmeässä sängyssä!

    • 19.6.2012 / 14:56

      hienoa J! kiva että jaat sanomaa :))

  3. Rags
    19.6.2012 / 10:09

    Ihan kauhean sydantasarkevaa! Niin surullinen tuo runo… ihan itkettaa ajatella pienta kisua, tai siis niita monia, jotka mokille jatetaan kesan jalkeen. :-(
    En ymmarra ihmisia. :-(

    • 19.6.2012 / 14:58

      eikö, niin sydäntäsärkevää ettei sanat riitä kertomaan! ja kamala mitä sellaiset ihmiset opettavat samalla mahdollisille lapsilleen :((

  4. 19.6.2012 / 10:20

    HIjaiseksi vetää. Kyynelet valuu vaan silmistä, niin järkyttävä tuo runo. Henki salpautui… Pienet raukat. <3 En kestä. En vaan kestä…

    • 19.6.2012 / 14:59

      mäki itken ihan joka kerta ku luen tuon runon, niin koskettava ja surullinen se on. aivan liian moni kissa on joutunut tuon kohtalon kokemaan :'(

  5. Jenna
    19.6.2012 / 10:42

    Tuli aivan tippa linssiin kun luin tuon tekstin :/ On suorastaan kuvottavaa, että kissoja otetaan kesäkaveriksi ja sitten jätetään oman onnensa nojaan kun loma ja kesä päättyy. Minkälaista julmuutta! Onneksi löytyy niitä toisenlaisiakin ihmisiä, jotka sitten pelastavat näitä raukkoja. Itsekin olen ajatellut, että meidän kissa tarvitsisi kaverin ja sen kaverin voisi käydä hakemassa semmoisesta paikasta, missä on noita ”hylättyjä” kissoja :)

    • 19.6.2012 / 15:06

      sama täällä. ei tuollaista toimintaa voi ymmärtää, ei millään! uskomatonta typeryyttä ihmisiltä. nykypäivän kissat on jalostettu täysin kotikissoiksi, ei ne millään voi selvitä luonnossa!
      hei Jenna: kissat on kuin suklaa, on vaikea olla ottamatta toista ;) joten ei muuta kuin kaveria kisullesi, hänkin tulee siitä alkutottumisen jälkeen nauttimaan, usko pois :))

  6. 19.6.2012 / 10:51

    Tuo runo saa mulle kyyneleet silmiin ihan joka kerta, vaikka jo moneen kertaan olen sen lukenut :`( Sydäntä raastaa niiden pikkuisten puolesta, jotka joutuvat sellaisten ”ihmisten” seuraan, jotka heidät sitten kesän päätyttyä jättävät pärjäämään omillaan.

    Kirjoitit niin asiaa! Kuten jo tiesitkin, meillä on löytöeläinkodista noudetut kullanmurut ja ihanampia persoonia saa hakea! Ja tosiaan, kun lemmikin ottaa, sen hoidosta on vastuussa koko lemmikin elinajan! Me tultiin juuri kotiin tyttöjen hammaskiven poistosta ja kahden vuoden välein käydään suositelluissa rokotuksissa. Sellaista rahasummaa ei ole, mitä en olisi valmis laittamaan likoon, jotta meidän rakkailla on kaikki hyvin.

    Mun käy niin sääliksi meidän reppania nyt <3 Operaatiota varten heidät piti rauhoittaa ja neitiT:lle jouduttiin vielä antamaan lisääkin rauhoittavaa, kun ei meinannut millään nukahtaa. Nyt on molemmat ihan kännisen oloisia ja neitiT:lle tuli aineesta selkeästi huono olo, niin kuin olen jo aiemminkin huomannut. Koska tiesin tämän kaiken jo etukäteen, olenkin varannut tämän päivän täysin kotoiluun, jotta pystyn tarkkailemaan neitien vointia.

    Toivotaan, että ihmiset oikeasti ymmärtäisivät kissojen -tai ihan minkä tahansa lemminkin -arvon ja kohtelisivat niitä sen mukaisesti!

    • 19.6.2012 / 15:09

      jep, mulle kans, vollotan aina ku tuon luen ja aivan silmissäni nään sen hätääntyneen pienen kissan, joka ikävöi perhettään. kyllä kissatkin kaipaa ihmistä siinä missä koiratkin! molempien kanssa vuosia asuneena tiedän, että asia on noin.
      tsemppiä sinne! ja paljon halauksia teidän neideille, toiv. voivat jo paremmin!

  7. Anna
    19.6.2012 / 10:51

    Hi!

    Reading your blog for a long time now, as a silent reader ;) but couldn’t resist writing here.. I so agree with what u say and can’t imagine how people can do that to animals! I’d say, it tells a lot about their personal qualities, and none of it is good..

    My cat for me is certainly a member of a family, and my heart sinks even when she manages to sneak away from home for few hours (though we r very strict on this subject :)). It’s not a toy to play with, it’s a living creature! Wish that people would remember that more often..

    • 19.6.2012 / 15:11

      hi Anna! thanks for leaving a comment, nice to hear from you for the first time :).
      well said! yes, it certainly tells a lot about those kind of a people! :/. in our family as well, pets are treated as humans, just because they’re worth it :)

  8. 19.6.2012 / 11:32

    Huh huh onko noita kesäkissan ottajia vieläkin olemassa?! Mitä ihmiset oikein ajattelee, ihan kauheeta!! :( Mulle tuli kyyneleet silmiin tosta runosta… Juuri eilen luin kanssa jostain lehdestä koirista mitkä on pelastettu ties minkälaisista olosuhteista. Ja ihan kuin sullekin tulee niin pohjattoman surullinen olo ja samalla pistää vihaksi. Huh huh :( Hyvä että otat tän asian esille!

    • 19.6.2012 / 15:14

      älä muuta sano Veera! mä en voi kattoo ees mitään sellasia ohjelmia telkkarista, jossa nään jotain kodittomia/katoinkohdeltuja eläimiä, tuun niin surulliseks ja asia on mielessä pitkään! :/ kamalan avuton olo sellaisissa tilanteissa.

  9. 19.6.2012 / 11:40

    En ole koskaan voinut käsittää tätä kesäkissailua. Miten ihminen voi olla niin ajattelematon, että ottaa eläimen hetken huviksi ja hylkää sen luontoon? Jos lemmikistä on luovuttava, niin se tulee tehdä asianmukaisesti.
    Toivottavasti yhdenkään kisun ei tarvitse kokea tuota kohtaloa!

    • 19.6.2012 / 15:15

      en minäkään! tuo saa kyllä mut lähes raivon partaalle… sama ku hylkäis jonku kesäkissailijan talven yli luontoon, mitenköhän sellanen tyyppi pärjäis…

  10. HeidiS
    19.6.2012 / 11:55

    Voi miten ihana postaus! Tämä asia on lähellä minunkin sydäntäni ja kyynelet silmissä luin tekstiäsi… Kauheata, miten sellaisia ihmisiä (ei todellakaan voi kutsua ihmisiksi!) on, jotka voivat jättää pienen karvapallon kesän jälkeen yksin ja heitteille. Onneksi sinun kisulisi ovat selkeästi erittäin hellittyjä ja rakastettuja, samanlaista kohtelua pitäisi saada kaikkien kisujen (ja muiden eläinten)! Hauskaa juhannusta teille kaikille S :)

    • 19.6.2012 / 15:17

      ihan sairaita ”ihmisiä” ne on! tuollaisista teoista pitäis saada aivan valtavan suuret rangaistukset, samoin kaikista eläinrääkkäyksistä. meidän kissat ei kyllä vois olla meille enää tärkeämpiä <3
      kiitos Heidi, hyvää juhannusta sinullekin!

  11. Kaisa
    19.6.2012 / 13:45

    Tippa tuli linssiin koskettavasta aiheesta, kiitos siitä! Tästä aiheesta tuskin koskaan voi liikaa puhua. Olen täysin samaa mieltä kanssasi ja en voi tajuta ylipäätään ihmisiä, jotka ottavat lemmikin ja eivätkä huolehdi siitä loppuun saakka!

    Itsekin pidän huolta koiristani loppuun asti, tuli eteen mitä tahansa! Ne on niin rakkaita, ettei mitään järkeä <3 On ihanaa katsella sun murmeleita, kun ne on niin tyytyväisiä ja saavat asua rakastavassa kodissanne <3

    • 19.6.2012 / 15:22

      jep, ihan sairasta toimintaa ja hirvittää, mitä kaikkea muuta sellaiseen kykenevät ihmiset opettavat mahdollisille lapsilleen :/.
      kiitti Kaisa, ihana kuulla että tänne välittyy se, miten tärkeitä nuo mussukat meille on :)). tärkeämpiä eivät voisi enää olla!

  12. Noora
    19.6.2012 / 14:45

    Itkin kun luin aiemmin lehdestä Saara-kissasta. Onneksi hänen tarinallaan oli onnellinen loppu. En voi käsittää miten joku voi ottaa kesäkissan. Vihaksi ja suruksi moinen on pistänyt ennenkin mutta etenkin nyt kun kotona asuu kisu ja toinen on tulossa en vaan kestä sitä ajatusta että sellaisia julmureita on jotka hylkäävät eläimen.

    • 19.6.2012 / 15:23

      muakin itketti! ihania ihmisiä ne, jotka antoivat Saaralle rakastavan ja paljon aiempaa paremman kodin <3

  13. Marika
    19.6.2012 / 17:02

    En voi millään käsittää enkä ymmärtää näitä ns. ”ihmisiä” jotka tekevät näin julman teon. Sama pitäisi tosiaan tehdä heille itselleen, metsään pariksi kuukaudeksi niin katsotaan miten selviävät.

    Kyyneleet silmissä täälläkin runoa luettiin. Onneksi on paljon niitä hyväsydämisiä ihmisiä jotka kohtelevat lemmikkejään hyvin ja myös heitä jotka antavat löytöeläimelle kodin. Olen ihmetellyt sitä miksi juuri kissoja hylätään niin paljon eikä esim. koiria. Onko niin, että kissat ovat näiden julmureiden mielestä jotenkin vähempiarvoisia kuin koirat?? Pistää niin vihaksi, mitään lemmikkiä ei saa hylätä.

    • 19.6.2012 / 22:42

      niinpä!! ja oon kuule ihmetelly ihan samaa! et miten ihmeessä kissa olisi vähempiarvoisempi kuin koira, ei missään nimessä ole!! ja tuo ihmisten typerä suhtautuminen kissoihin juuri lisää joidenkin ihmisten kissavihaa…: kun kissoja hylätään, ne lisääntyvät holtittomasti ja villiintyvät luonnossa (jos edes siellä hengissä selviävät)… tulee ns. ei-toivottuja kissoja, joita taas ei voi verrata normaaleihin ihmisten joukossa kasvaneisiin kotikissoihin. sit nämä kaks (eli kotikissat ja villikissat) sekoitetaan toisiinsa… hups! ja kaikki tämä huono johtuu ihmisistä itsestään!!!

  14. 19.6.2012 / 17:05

    Olipa surullinen runo :(
    En voi ymmärtää, että vieläkin kaiken valistuksen jälkeen joku ottaa suloisen pienen kissanpennun ja hylkää syksyn tullen. Miten joku voi olla niin julma, etenkin kun ajattelee noita omia pikkulikkoja. Ne on meidän karvaisia lapsia, eli perheenjäseniä.

    • 19.6.2012 / 22:43

      ihan uskomatonta touhua, vaikea uskoa et joku on vielä nykypäivänä niin sivistymätön tehdäkseen jotain noin raakaa ja tyhmää, ennen kaikkea itsekästä!

  15. M
    19.6.2012 / 17:09

    Todella hyvä kirjoitus ja aiheellinen! Itse pelastin kodittoman kissan hankkimalla sille rakastavan kodin, käytin eläinlääkärissä jne. Kisu haahuili monia kuukausia pihassamme, eikä kukaan ilmoitteluista huolimatta kaivannut tätä raasu. En anna jonninjoutaviin keräyksiin rahaa vaan avustukseni menee suoraan perille näin, kun autoin orpoa kisua. Kyllä nyt on kisu tyytyväinen uudessa kodissa, nukkuu omistajansa vieressä ja seuraa kuin ”hai laivaa” :)

    • 19.6.2012 / 22:46

      voi miten ihanan teon teit! kissa ja uusi omistajansa ovat sulle varmasti ikuisesti kiitollisia! mun vanhempi kisu oli koditon kun hänet kotiini otin, ihan pienenpieni suloistakin suloisempi pentu vailla kotia. eräs tyttö hänelle oli kotia etsimässä ja mikä onni että tähän tyttöön törmäsin ja maailman kultaisimman ja viisaimman kissan elämääni sain <3. kissa ei suinkaan saanut minua vaan minä hänet :)

  16. Liinu
    19.6.2012 / 18:08

    Tärkeä aihe! En kyllä millään kykene ymmärtämään mitä sellaisen aikuisen päässä liikkuu, joka jättää kesäkissan omilleen. Ei kai kukaan oikeasti luule, että kissa selviää Suomen luonnossa ja talven yli ominavuin? Vai onko se vaan piittaamattomuutta? Surettaa ja vihastuttaa aina kaikki eläinrääkkäystapaukset! Kuinka kesy lemmikki luottaa ihmiseen ja sitten se tekee jotain tuollaista!

    • 19.6.2012 / 22:48

      älä muuta sano! nykypäivän kotikissaa ei todellakaan ole jalostettu sellaisilla taidoilla, että selviäisi luonnossa vuoden ympäri :/. itsekkyyttä se on ihmisiltä, äärimmäistä itsekkyyttä!

  17. Niina ja 4kisua
    19.6.2012 / 21:38

    VEIT SANAT SUUSTANI!!! En pysty enempää edes kommentoimaan kun tulen niin pahalle päälle kun ajattelenkin että joku hylkää kisunsa ;S Menenpä taas hellimään omia kisujani ;) (meinaavat kai välillä et vähempikin riittäisi hih )

    • 19.6.2012 / 22:50

      joo tiedän tunteen, itekki kiehun kaikenmoisia kamalia juttuja pelkästään kuullessani :/. minäkin otan kohta vanhemman neidin kainaloon ja alan katsomaan elokuvaa :))

  18. m
    20.6.2012 / 00:23

    Olen täysin samaa mieltä edellisten kommentoijien ja sinun kanssasi. Ihan kyyneleet valuivat kuin runoa luin. Itse kissojen ja nyt myöhemmin koiran kanssa, kasvaneena ja eläneenä yhdessä arkea, en voisi kuvitella elämää ilman. Luulisi ihmisten jo tajuavan, että eivät meidän lemmikit selviä luonnossa kauaa.

    • 20.6.2012 / 09:09

      niinpä! eläimet todellakin rikastuttaa elämää, ei niitä ilman elämä ois mitään :)

  19. Nuppu
    20.6.2012 / 08:46

    En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka voivat tehdä näin. Kyllä täytyy olla tunnepuolella jotain pielessä ja pahasti. Itkusta ei meinannut loppua tulla, kun tuota luki, niin pahalta tuntui. Omat kissat on mulle niin rakkaita, olen saanut niiltä niin paljon ja varmasti teen kaikkeni, että heidän on hyvä elää ja olla. Kiitos, että otit asian esille ja teit sen kyllä koskettavasti.

    • 20.6.2012 / 09:11

      todellakin on! onkohan koko tunnepuolta lainkaan…
      eipä kestä kiittää, ihmisiä on hyvä herätellä aika ajoin.

  20. 20.6.2012 / 09:27

    Todella hyvä postaus, äärettömän ikävästä aiheesta ja tuo runo on niin kaunis ja surullinen.Rakastan kissoja vaikka en niitä allergian takia voi pitää, onnekseni olen saanut lapsuuden kissojen kanssa elää :) Nyt minulla on koiria, pelastettuja sellaisia, enkä voisi ikinä kuvitella luopuvani niistä.Näillä rescue-koirilla ikävä kyllä on nykyään samoja kohtaloja kuin kesäkissoilla.Tuollainen kesäkissan/koiran ottaminen on tyhmä ja julma teko, kiitos kun kirjoitit aiheesta.

    • 20.6.2012 / 09:34

      tuo runo on kyllä niin sydäntäriipaiseva että! ulkomailla näkee aina niin paljon sekä kulkukissoja että -koiria ja sydäntä särkee niiden kohtalot. oon aina ajatellu et onneks meillä Suomessa ei näy moista, mut eipä se taida kovin kaukana enää meilläkään olla, kamalaa :(. ihmisten täytyy herätä ajoissa!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.