Laukut purettu

Terveisiä Tampereelta! Tuli vietettyä kiva paripäiväinen siellä pitkästä aikaa ja täytyy kyllä taas todeta, että on se ihana kaupunki!
Eilinen päivä hurahti asuntomessuilla Tampereen Vuoreksessa, sillä sain viime vuoden tapaan Suomen Asuntomessuilta pressikortin, jolla pääsin messuille jo lehdistöpäivänä. Avecina mulla oli mieheni ja matkaan yhdistyikin kivasti business & pleasure! Asuntomessukuvia tulossa siis lähipäivinä ja varmasti tulevaisuudessa useammankin postauksen verran, stay tuned!

Matkalle mukaan pääsi ensimmäistä kertaa uusi Tiger of Swedenin Female/Weekend bagini, love it <3. Laukku osui eteeni pari viikkoa sitten melkoisen muikeaan alehintaan ja koska tällainen weekend bag on ollut ostoslistalla jo jonkin aikaa, en epäröinyt hankintaa juuri minuuttia kauempaa ;)

Ihana laukku, joka oli Tampereen reissullakin melkoisen täynnä tavaraa. Tilaihme!

Kissalla kenties eriävä mielipide asiaan..? 

Ja voihan sitä käyttää vaikka näinkin!

Näin on sitten laukku ”ajettu sisään”! Seuraavasta Tampereen reissusta jo haaveilen; en pelkästään siksi että kaupunki on aina kuulunut suosikkeihini, vaan myös siksi, että meille sattui siellä pieni kämmi ja asia täytyy kyllä korjata ;D. Mutta tästä enemmän myöhemmin; tavarat on vielä hiukan hujanhajan, joten ei kun hommiin!

P.S. Olen saanut muutaman viestin, että blogini ei näy hyvin kännykällä: teksti on kuulemma kapeana palkkina vasemmassa reunassa. Asiaan on erittäin helppo ja nopea korjaus: tuplaklikkaa tekstiosuutta, niin se palautuu normaaliksi :).

Comments

  1. 13.7.2012 / 21:47

    Ihana laukku! Saako udella, mistä kotiutit? Mulle tuli tänään postissa MK:n ihana konjakin värinen laukku Toryn sandaalien ja baltsujen kaveriksi :) Se on kyllä tosi harmi, niin kuin puhuttiin jo teidän Turun reissulla, ettei Turun Stockkalla ole MK:a ollenkaan, pitää verkkokaupasta tilata :(

    Tottakai kisu osoittaa mieltään, kun kolmas ”Tiikeri” meinaa asettua taloksi ;D

    • 14.7.2012 / 11:14

      mitkä Toryn baltsut sulla on? mulla on ne mustat Revat hopeisella laatalla, love them! <3
      joo mä ihmettelin miten siellä ei ollu Korsia ollenkaan, en etukäteen tiennyt. niin ja liike oli Moda Aukia :)
      oi, mä en hokannu tota tiikeri-näkökulmaa ollenkaan, höh minä! :D

      • 14.7.2012 / 15:50

        Mulla on konjakin väriset revat samanvärisellä nahakalaatalla, love them too! Samaisella kertaa tilasin myös Emmy flat thong- sandaalit. Sopivat kivasti yhteen MK:n konjakin värisen laukun kanssa (vaikkei ilmeisesti saman väriset asusteet enää ookaan muotia, mut who cares, jos näyttää hyvältä!) Ne mustat revat on kans tosi kivat! :)

        • 14.7.2012 / 19:51

          okei, kuulostaa tosi hyvältä! mun tämän kesän laukku- ja kenkäkiintiöt taitaa olla täytetty, sen verran menny rahaa et huono omatunto iskee jos vielä jotain ostan :P. tosin kaikki hankinnat on ollu monivuotisia, mistä oon iloinen. kaikki hetken mielijohteen ostokset on jääny tekemättä, jei! yks lompakko, mitä ajattelin pääasiassa clutchiksi, on ostamatta, sillä odotan tietoa, saako sitä sellaisena mitä toivon :). ei väliä vaikka menee kuukausien päähän, sillä mitään väliaikaostosta en halua tehdä :). kuitenkin sellaista tosi paljon tarvitsen!

          • 14.7.2012 / 21:03

            Mäkin ostin konjakin värisen lompakon, jossa lyhyt irroitettava kantonyöri, käytän sitä arkena enempi clutchina. Siihen mahtuu avaimet, puhelin, kortteja ja kolikoita. Justiin passelin kokoinen, aina ei jaksa kantaa mukana käsilaukkua. Olisin halunnut MK:n lompsan, muttei saa Suomesta, ainakaan Stockkalta. Jos ois tilannut heidän omasta verkkokaupastaan, ois tullut verot ym. päälle, jotka ois ollut melkein lompsan hinnan verran :/ Tiedätkö, myykö MK:ta Suomessa muu kuin Stockka?

            Mulla ihan sama ajatus tosta väliaikaisratkaisusta -ennemmin maksaa vähän enemmän, että saa sellaisen, mitä tietää käyttävänsä vuosia!

            • 15.7.2012 / 16:13

              Tampereella on sellainen kuin Cotton (cotton.fi), heiltä voi tilata mm. Michael Korsia. mä tilasin mun Reva-baltsut heiltä ja nyt odotan heiltä tietoa siitä clutchista :)

              • 15.7.2012 / 16:27

                Mäkin itseasiassa löysin tuon puljun eilen netistä ja meinaan niin käydä siellä samalla, kun mennään messuille! :)

  2. HannaKoo
    14.7.2012 / 00:45

    Onpas upea laukku ;) Täältähän löytyy sama laukku, en muista oliko näkyvillä missään kun kävit kutsuilemassa?

    • 14.7.2012 / 09:59

      ai niinkö! nyt ku sanoit ni muistinkin et oliko se siinä eteisessä tuolilla/jakkaralla?? ehkä se jo sieltä asti vaikutti mun alitajunnassa ;D
      teidän kaunis koti on seuraava esiteltävä lukijan koti, menee ehkä loppukesään esittely, jos jotain veikkaisin :))

      • HannaKoo
        14.7.2012 / 13:06

        Juu siinä eteisessä jakkaralla saattoi hyvinkin olla, siinä sen paikka yleensä on :) Jännityksellä jään odottamaan esittelyä ;)

        • 14.7.2012 / 13:10

          juu siinä se oli, tarkistin vielä kuvista :)

  3. 14.7.2012 / 08:33

    Tosi ihanan näköinen laukku:) Näyttääkin siltä, että tuonne mahtuu kaikki tarpeellinen, mitä laukussa yleensä pitää olla:)

    • 14.7.2012 / 10:00

      mahtu kyllä tavaraa yllin kyllin. se oliki mulla niin täynnä ettei menny edes kiinni :P

  4. Pilvi
    14.7.2012 / 10:55

    Hieno laukku! Ja kisu <3! Samaa mieltä: Tampere on ihana kaupunki, sinne voisin muuttaa!

    • 14.7.2012 / 11:13

      :) Tampere on kyllä jättäny muhunkin jälkensä, aina yhtä ihana käydä! sen lähettyvillä oon muutaman vuoden jo asunutkin, joten nyt täällä on hyvä :)

  5. Marika
    15.7.2012 / 00:09

    Tosi hyvännäköinen laukku! Kyllä siinä kelpaa viikonloppukamoja kuljetella.

    Tampere on kiva paikka myös ihan asua. Nyt siinä kupeessa asustellaan ja ollaan kyllä viihdytty. Teidän moka oli varmaan se kun ei tällä kertaa päästy tapaamaan :D Ei vaan, varmasti syy oli jokin muu, kerro sitten mistä oli kyse.

    Mekin saatiin asuntomessuille vapaaliput ja joko ensi tai sitä seuraavalla viikolla käydään siellä. Sitä odotellessa :)

    • 15.7.2012 / 16:10

      joo tuo on kyllä just hyvänkokoinen: tarpeeksi iso :). no tuo oli kyllä iso moka, mut tarkoitin tosiaan toista, hieman pienempää ;).
      kiva että ehditte messuilemaan tekin!

  6. 15.7.2012 / 17:48

    Minullakin parin viikon päästä suuntana Tampere ja asuntomessut. Mies päätti jäädä kotiin, niinpä saan kierrellä messut rauhassa yksin ja viettää pari päivää siskoni seurassa ”tyttöjen kesken” :)

    • 15.7.2012 / 18:26

      kivaa messupäivää ja Tampereen reissua sulle! tulevalla viikolla teenkin asuntomessupostauksia, niin saat hiukan esimakua :)

  7. 16.7.2012 / 12:24

    Mulla ainakin näkyy ihan normaalisti, oon nytkin kännykällä täälä. Ainoastaan nuo kommentit, mihin oli vastattu monta kertaa peräkkäin kaventui jokaisen vastauksen myötä.

    • 16.7.2012 / 12:40

      hyvä juttu! munkin kännyllä näkyy ihan normaalisti, mutta joillain on ollut tuollaista pientä säätöä vaativaa :)
      läppärilläkin kommenttikenttä kapenee.

  8. 17.7.2012 / 17:00

    Ihania kissoja sulla. Ihan samannäköisiä kun vanha kissani Viiru joka minulla oli ennen 2 nykyistä :)

    • 17.7.2012 / 23:32

      kiitos, on ne kyllä suloisia kullanmuruja :)

  9. Heidi
    17.7.2012 / 20:16

    Taidampa arvata mistä mokasta puhut! ;) On muuten aivan ihana laukku!
    -heidi

    • 17.7.2012 / 23:33

      taidat tosiaan :D. kiitos, tykkään kyllä tosi paljon tuosta :).
      ja hei kuules Heidi minkä yllärin laitoit kehiin, kiitos valtavasti <3. sanoin miehelle et jahas, tais tulla toinen reissu Turkuun tälle vuodelle, johon mies tuumas et mikäs siinä, sehän oli kiva kylä! ;D
      mut jos ei ehdi tänä vuonna sinne niin onnistuukohan noi käyttää vielä ens vuonna..? kiitos vielä :)

      • Nimetön
        18.7.2012 / 15:07

        Eipä kestä! :) Niissä on kyllä päivämäärä, et ne on voimassa vaan tämän vuoden, mut jos ette pääse tänä vuonna niin laita mulle viestä niin bookkaan huoneen ainakin edukkaammin kuin listahinnalla! Voit toki antaa ne jollekin kaverille, jos teidän ei tuu käytettyä! :)
        -heidi

        • 18.7.2012 / 21:21

          juu selvä tehdään niin :)). ainahan sitä esim. jouluostoksille, jos ei kesällä tuu enää lähdettyä :P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.