Terkkuja raiteilta!

Pendolinon kyydissä matkalla kotiin <3. Kaikin puolin mukava pyrähdys Helsingissä takana, mutta kotihiiri kun olen, lähdin kotimatkalle jo tänään :). On niin mukava aina lähteä matkalle, vaikka tällaiselle ihan pienellekin kotimaahan. Lähdössä on sellainen oma tunnelmansa; jännitystä ilmassa ja mukavaa odotusta. Tosin eilen jännitystä oli liiaksikin asti; lentopelko sai lähes voimaan pahoin. Pelkäsin eilen edessä olevaa lentoa normaalia enemmän, sillä lensin pitkästä aikaa yksin, ilman miestä. Mutta hienosti selvisin, itkunkin sain estettyä takeoff:n aikana :D. (Tätähän voi ymmärtää vain toinen lentopelkoinen.) Mutta sitten on tämä kotimatka, turvallisesti maan kamaralla!, ja miten ihana tunne onkaan palata omaan kotiin oman perheen luo.
Tapasimme Bellalaisten kanssa tosiaan nyt ensimmäistä kertaa porukalla, oli ihan mahtava nähdä mimmit kasvotusten. Vahvistui entisestään tunne siitä, miten hienoa onkaan omata bloggaajakollegoita. Huippuporukkaa ja sai nauraa kyllä paljon! Ja te meistä, jotka ette tällä kertaa paikalle päässeet, terkkuja! Seuraavia treffejä odotellessa :)).

Muistelen tässä viime keskiviikkoiltaa, kun viimeksi vietimme iltaa kotona. Siivoilin ja järjestelin paikkoja, sytyttelin kynttilöitä, kuuntelin musiikkia ja palavan puun ritinää. Sitähän se syksy juuri onkin: kotoilua. Luulen, että huomisen päivän omistankin sille! Nukun myöskin pitkään, sillä viime yöstä (ja oikeastaan koko viikolta) kertyi hiukan univelkaa…

Haaveilin päivällä vielä paljuun pulahtamisesta ennen nukkumaanmenoa, mutta nyt kyllä painaa väsy jo sen verran, että ihme jos pysyn hereillä edes asemalleni saakka :D. Jos en, niin päädyn sitten Ouluun; mikäs siinä, kiva kaupunki!

Nyt pientä blogikierrosta, kun siihen on kerrankin hyvin aikaa!
Mitäs teidän viikonloppuihinne kuuluu?

Comments

  1. 8.9.2012 / 19:47

    Hyvää kuuluu : )
    Parasta laittaa meillekin valkea, kun meidän kissat siitä niin kovin nauttii ja jos ei itse olla älytty laittaa takkaa päälle, saadaan sisäilman viilentyessä kattimusten anturat käsivarrelle lämmittelemään, ei voi paljon selvempää viestiä tulla : )

    • 8.9.2012 / 19:52

      hienoa! voi ihanat kisumisut :)). meidänkin kissat nauttii, erityisesti nuorempi on aivan takkatulifani: menee heti tuolle divaanille nautiskelemaan naama takkaan päin :D. voi että mä pusutan mun raitapallerot heti ku pääsen kotiin! <3

  2. Madde
    8.9.2012 / 19:56

    Miten teillä voikin olla noin ihanan kaunis koti.
    Olen NIIN kateellinen teidän takasta.
    Meille ei takkaa tule, kun sille ei sopivaa tilaa löytynyt.
    Onneksi nyt valmistuva talo on vain tilapäinen koti.
    Kahden vuoden päästä rakennetaan sitten toinen talo ja sinne ehdottomasti tulee takka!

    Onko muuten nuo hopeiset kynttilänjalat ikeasta?
    Olen yrittänyt metsästää samantyylisiä. Ehkä kuitenkin valkoisena.(mistähän löytäisin?)

    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinne ja paljon rapsutuksia teidän suloisille kisuille!
    Kisukuume vain pahenee kun katselen teidän söpöläisiä.

    • 8.9.2012 / 20:36

      voi, tosi nätisti sanottu, kiitos Madde!
      juu ne on Ikeasta. en valitettavasti osaa sanoa, mistä löytyisi vastaavia valkoisina… mut aina voi maalata sprayllä ;). ja kiitos samoin sulle, rapsutan ja pusutan kisut kotona ennen ku otan edes bleiserin pois! :D
      ei muuta kuin oman kisun (kahden siis) hankintaan!

  3. 8.9.2012 / 20:02

    Voi kuinka kaunista! Tuo takka on juurikin sellainen, jonka haavetalooni joskus asetan. :)

    • 8.9.2012 / 20:36

      kiitos kovasti :)). koti-ikävä! <3

  4. 8.9.2012 / 20:30

    Olit kyllä rohkee ku yksin lensit! Mä en tajua miks sitä pitää pelätä mut ei sille mitään voi..pitkästä aikaa lennettiin viime kesänä ja ite olin tosi hermostunut, sydän hakkas tuhatta ja sataa ja piti rauhassa hengitellä nousun ja laskun aikana ja nappasin jo oksennuspussinki käteen :D.. meillä lapset oli mukana ja ekaa kertaa koneessa ni koitin olla normaali ja mielessä vaan mietin et loppus jo, laskeutuis jo..miehelle kuiskasin vieressä et ku täältä pääsen pois ni ei koskaan enää. Voi sitä ilontunnetta ku oltiin perillä. Hassua pelätä lentämistä ku todennäköisemmin sitä joutuu esim. auto-onnettomuuteen ku se että lentokone tippus, mut joku siinä vaan on.. Aion silti mennä vielä lentokoneeseen vaikka sanoin ettei ikinä enää, jospa se pelko siitä pienenis kun useammin lentää :) Mukavaa loppumatkaa raiteilla :)

    • 8.9.2012 / 20:42

      kiva että oot tuota mieltä :D. puolivälistä laskeutumiseen oli melkoista pomppua :/. mua pelotti eilen koko päivän ku tiesin, mitä on edessä… ja joo, mäkin tiedostan vallan hyvin, että lentäminen on erittäin turvallista, mut ei auta järkipuhe :D. eikä muuten auta sekään et lentää useammin, oon kokenu sitäkin, tai mulla ainakaan ei oo auttanu ikinä. sama pelko joka kerta. kirjotit kovin tutun kuuloisesti muuten… mä pelkään sitä lentoa aina niin paljon et sydämen hakkaaminenkaan ei enää riitä kuvailemaan: se oli eilenkin sellainen rintakehää kokoonpuristava tunne, ihan kamalaa puristusta ja vihlontaa, hui! sitten ku laskeuduttiin, tuntui et voisin halata kaikkia vastaantulevia :D, niin helpottunu olin! ja lennon aikana mietin taas miljoonannen kerran et taitaa olla mun elämän matkustelut nyt sit tässä… silti sitä taas joku päivä löytää ittensä sieltä lähes oksentamasta :D. sairasta touhua!

      • 8.9.2012 / 21:23

        Mä nauroin täällä ääneen ku luin tuon vastaantulevien halaus jutun :DD oisin voinu tehdä just saman! Ja pomppia ilosta :) Mun naama oli kyllä varmaan näkemisen arvoinen ku astelin niitä rappusia alas koneesta, naama naurussa ku selvisin lennosta :D Auts, mä luulin et se pelko helpottaa mitä useemmin lentää mut sun kohdalla ei ainakaan oo toiminu, saas nähdä miten mun :/ Musta ei tulis ikinä lentoemäntää, pienenä ollu yks haaveammateista :)

        • 8.9.2012 / 21:48

          siis ootko sinä minä! :D
          tuo viimeinen lausekin ihan mun elämästä.
          mun elämän pahin lento on ollu Pariisi-Frankfurt, se kone heilu ja heittelehti niin paljon et ku käytävän toisella puolella joku mies joi oluttaan niin se kaatui kokonaan sen naamalle :D. (pientä hysteeristä naurua pääsi jopa multa sen kauhun keskellä!) lentoemännät ei pysyny pystyssä jne. se lento kesti jotain tunnin ja ihan huusin ja kiljuin välillä (voi miestäni, raukka <3), aivan kamala kamala kamala lento! sen lennon jälkeen teki mieli heittäytyä lentokentälle (siis asfaltille) maate, niin helpottunu ja kiitollinen olin :D.

          • 9.9.2012 / 11:52

            Heh, ai säki oot halunnu pienenä lentoemoksi :) Jännä juttu! Tuo lento kuulostaa kyllä siltä että jos oisin ollu kyydissä ni voisin vaikka vannoa ettei ikinä enää lentokoneeseen..hui! Oisin varmaan pyörtyny :D

            • 9.9.2012 / 15:47

              joo, vielä joskus teininä harkitsin asiaa ;). tosin pituus ei ehkä ois riittäny…
              mut pelasti pyörtymiseltä se valtava paniikin määrä; adrenaliini virtas :D

  5. 8.9.2012 / 21:43

    Hei! Ja ihanaa kun selvisit lennosta :)

    Mulla oli välillä monta monta vuotta lentämisessä ja kyllähän minua pelotti kun viime keväänä lensin. Sain pidettyä itseni koossa kuitenkin, vaikka siinä tunnelissa ennen konetta meinasi iskeä paniikki. Ja koneen ovella. Ja sitten se hermostus siinä ennen nousua.. ja se kun koko kone oli tupaten täynnä. Mutta sitten onnistuin kuitenkin relaamaan kun huomasin että kaikki sujuu. Silloin oli ystävä mukana, joten oli helpompaa. Saa nähdä miten se ensi viikolla sujuu kun lennän yksin, kaksi kertaa!

    Voi se on niin ihana palata kotiin perheen luo! Itkuhan siinä aina melkein pääsee kun perhe rientää vastaan :) Tänään jouduin tulemaan tyhjään ja kylmään kotiin kun muut jäivät mummolaan. Minun piti palata töiden takia. Vaikka on viileää, en jaksa lämmittää takkaa vaan käperryn viltteihin!! Huomenna sitten takkaan tuli kun pääsen töistä kotiin!
    Rentoa iltaa ja vielä rennompaa sunnuntaita sinulle! ♥

    • 9.9.2012 / 10:50

      hih :). mä pelkään eniten sitä kiitoradalle rullaamista ja kiihdytystä ja ylipäätään kaikkea valmistelua ennen sitä hetkeä, kun ollaan saavutettu lentokorkeus. kone on siinä niin koetuksella et on suurimmat mahikset tapahtua jotain :/. laskeutumisessa pelkään eniten sitä kun kone osuu maahan… muutaman kerran on pompannu takaisin ilmaan sen verran voimalla et APUA :D
      kiitos, ihanaa sunnuntaita sinulle ja nauti takkatulen lämmöstä :))

  6. Niina ja 4kisua
    9.9.2012 / 09:48

    Täällä on tämäkin vko:nloppu mennyt ihan ”pelastusarmeijalle” ;D Ulkoilu hullu kisu oli hoidossa ma-la ja mamihin sitten laiskistui ihan kauheasti (hyi mua;D) Sunnuntai aamuna otettiin vahinko takaisin ja mamia yritettiin lenkille JO 02:30 ;S Mutta vasta 07 sitten mentiin ulkoilemaan 1,5h :ksi. Jos tänään saisin aikaiseksi mennä pitäjänmäki seuran tapahtumaan (kirppistä, ja vaikka mitä muuta ohjelmaa) kun tuossa vieressä on :) Hauskaa sunnuntaita teille ;)

    • 9.9.2012 / 10:52

      apua keskellä yötä :D :D. hassu ulkoiluhullu <3. teettekö aina pitkiä lenkkejä vai ihan vain pihapiirissä kyyhötystä? :)
      kiitos, kivaa sunnuntaita sinnekin!

  7. Marika
    9.9.2012 / 13:03

    Onneksi oli suht lyhyt lento! Ja nyt jo takanapäin.Olet kyllä tosi reipas kun kuitenkin pelostasi huolimatta lennät <3 Itse en kärsi lentopelosta mutta voin jollain tavalla kuvitella miltä se tuntuu. Kerran mulle tuli Thaimaan-lennolla semmoinen ihmeellinen ahdistuskohtaus jossa ajattelin, että apua, olen suljetussa tilassa enkä pääse täältä pois ja täällä on aivan liikaa ihmisiä liian pienessä tilassa. Se tosin taisi olla ahtaanpaikankammoa eikä lentopelkoa.

    Viikonloppu mennyt kivasti. Ihanaa kotoilla työviikon jälkeen :) Eilen oltiin tosin koko päivä menossa kaveripariskunnan kanssa mut tultiin illaksi kotiin. Ja nyt on vielä ihana pitkä sunnuntai vielä melkein kokonaan edessä :) Oletko katsellut BB:tä? Mun mielestä tää kausi on tosi huono ja asukkaat tylsiä marisijoita. En ole paljon katsellut.

    • 9.9.2012 / 16:14

      joo joskus kotimaassakin se on vain paras matkustusmuoto nopeutensa takia, joten tulee sitten ”uhrauduttua”, heh.
      oletkin kotoilusi ansainnut <3. oon kattonu BB:a, mietin vielä et pidänkö kaudesta vai en, et seuraanko aktiivisesti vai en… ei kyllä yhtään niin hyvä kuin viime vuonna, viime vuoden porukka oli huippu! :D

  8. Hannah
    9.9.2012 / 14:28

    Lentopelkoinen ilmoittautuu.. Lentokoneessa eniten hajottaa kontrollin puute; en pääse minnekään, en voi toimia mitenkään jos jotain tapahtuu, en voi lopettaa turbulenssia, en voi lopettaa pelkoani. Muuta en oikeasti tarvitsisikaan kuin tuntemusten kontrolloinnin, olisipa off nappi millä saisi itsensä kokonaan täydelliseen offline tilaan, mutta ei. Sille ei vain mahda mitään, eikä sitä osaa oikein selittääkään. Ahdistaa niin kovin. Pystyn hieman rentoutumaan kun nousu on ohi, olettaen että turbulenssia ei ole. Ennen en uskaltanut käyttää koneessa mitään elektroniikkaa, mutta kun huomasin että äänien eristäminen auttaa, olen alkanut kuunnella musiikkia koneessa. Kannattaa kokeilla, kun ei kuule niitä kaikenmaailman surinoita ja tärinöitä niin helpottaa jo paljon. Laskuun ja nousuun korvatulpat eristämään kaikki siiven äänet sun muut (miksi aina päädyn siiven kohdalle!?). Huh, kuulostan kyllä ihan mielipuolelta.. :)

    • 9.9.2012 / 16:21

      et kuulosta mielipuolelta! ymmärrän ihan täysin tuntemuksesi. mäki pystyn hieman rentoutumaan, ku ollaan saavutettu lentokorkeus ja JOS lento on tasainen. mutta kaikenmaailman tärinät ja pomput palauttaa kyllä todellisuuteen ja tunnen kurkussa palan ja palleassa möykyn. sit yritän katsella muita matkustajia et pelkääkö ne, ei ne yleensä pelkää :D ja se aavistuksen helpottaa. lentoemäntiä myös tarkkailen kovasti, niiden ilmeitä jne. sit kapteenin kuulutus rauhoittaa mua, kuulostelen kovasti hänenkin ääntä :D. musta taas tuntuu et haluan kuulla kaikki koneen äänet et osaan varautua ja kaivaa kännykän ajoissa esiin ja soittaa viimeisen puhelun :D. kuulostaa ihan hullulta täältä kodin turvasta kirjoitettuna, mut taivaalla se on totisinta totta! ja miksi minäkin istun muuten aina siiven lähettyvillä??? matkalla Helsinkiinkin olin ihan siinä, mihin siipi loppuu. ja aina mietin myös sitä, et oisko parempi olla koneen etuosassa vai takaosassa, sit muistan jutun jonka kerran luin et joillain lennoilla on parempi olla koneen etuosassa ja joillain koneen takaosassa… huh on se kamalaa!

  9. Fiona
    9.9.2012 / 15:37

    Aivan ihan koti teillä. Saako udella mikä lattia teillä on olohuoneessa? Näyttää tosi kauniilta. Kiitos jo etukäteen!

    • 9.9.2012 / 15:47

      kiitos kovasti Fiona, ilahduttavaa kuulla :). meidän lattia on laminaatti: Haro Tritty 75, sävy white oak. toiv. tästä on apua :)

  10. Katja
    11.9.2012 / 09:13

    Hei, ihana tuo teidän takka. Juuri tuonmallisesta kulmaluukullisesta itsekin haaveilen. Saako udella, onko tuo joku ”valmistakka” vai itse muurattu? Minkähintainen noin suurinpiirtein?

    Kaunis koti teillä muutenkin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.