Eräs syysherkku

Uusi viikko aluillaan! Ja lokakuu! Tässä kuussa aloitan virallisesti joulun odotuksen :)).
Mutta tänään pari herkkukuvaa: tätä olen nyt tämän syksyn aikana valmistanut pari kertaa ja voi että miten hyvää ja helppoa! Tarvikkeetkin löytyvät lähes aina kaapista, joten milloin vain voi tällaisen murean herkun valmistaa. Hyvää ihan sellaisenaankin, mutta jokin lisuke kuten vaniljakastike tai erityisesti kylmä vaniljajäätelö kruunaa kokonaisuuden. Ohjeesta ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa reseptiä, sitä voi helposti muunnella omaan makuun sopivaksi, mutta kirjasin tähän nyt jonkinlaisen ohjeen, jos jollain tulisi sille tarvetta :)

Kauraomenapaistos
 
Murotaikina:
 n. 1,5 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita (tai enemmänkin; oman maun mukaan)
(3 rkl sokeria)
100 g voita tai margariinia

4 omenaa
fariinisokeria
kanelia

Lado omenalohkot voidellun uunivuoan pohjalle. Ripottele päälle fariinisokeria ja kanelia. Levitä muista aineksista valmistettu murotaikina päällimmäiseksi. Paista uunin keskiosassa 20-25 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmenneet ja pinta saanut hieman väriä.
Yleensä mitä tummempi pinta, sitä herkullisempi :P

Herkullista viikonaloitusta!
Ehkä pakko tehdä tätä tänään…

Comments

  1. Anu
    1.10.2012 / 11:47

    herkulta näyttää!
    mä kävin täällä viime viikolla jo fiilistemässä sun joulukuvia;)

    • 1.10.2012 / 14:07

      ai kiva, fiilistelyt on ihania, erityisesti jos ne liittyy jouluun :))

  2. Kaisa
    1.10.2012 / 12:45

    Hei tätä olen minäkin tehnyt monta kertaa ja nyt jotenkin unohtanut koko herkun. Kiitos muistutuksesta, täytyypä tehdä tätä joku päivä ja laitetaan suut makeaksi ;)

    • 1.10.2012 / 14:07

      mä vastan jotenkin tänä syksynä löysin tuon :O. tosi herkullista on ja valmistuu hetkessä!

  3. Niina ja 4kisua
    1.10.2012 / 16:02

    Mun on pakko rajoittaa herkkujen syömistä (en pysty nyt kauheemmin urheilemaan) Kauraherkku kyllä maistuisi ;) Myönnän ostin kyllä kaupasta juuri äsken (se on pieni;) )uutuus suklaa-appelsiini suseten , paaaaaaaakkko maistaa ;D Sateesta huolimatta iloista viikkoa sinne !

    • 1.10.2012 / 18:44

      voi sielläkö sataa! täällä on ollu tänään ihana aurinkoinen syyspäivä, muutama pisara tullut vettä mutta ei muuta :).

  4. Satu T
    1.10.2012 / 16:30

    Nopsasti katsottuna (kun jätskipalaset ei heti osuneet silmiin) luulin lautasella olevan makaroonilaatikkoa. Vähän ihmetytti, että vaniljakastiketta makaroonilaatikolle :-) Kröhöm, käynti optikolla auttaa..?

    Mukavaa maanantaita,
    Satu T

    • 1.10.2012 / 18:45

      voi ei :D. ois kyllä hiukan liian eksoottinen yhdistelmä mulle ;D

  5. 1.10.2012 / 17:42

    Tuo on kyllä tosi hyvää, minä ite tykkään kun on paljon sitä kauramurua :) Just tänään käytiin kaupungissa ja ostettiin parit jouluvalot, samoja joita meillä jo ennestään on ja vielä tarvitaan samoja lisääkin ja miehelle sanoin että marraskuun ensimmäinen päivä meillä sitten sytytetään jouluvalot. Ihanaa kun on joulu tulossa.
    Kuin aikasin teillä sytyy jouluvalot?

    • 1.10.2012 / 18:47

      joo niin minäkin laitan aina reippaasti kaurahiutaleita! en koskaan edes mittaa niitä, joten taisin tuohon postaukseen heittää vähän alakanttiin tuon desimäärän :P.
      kuulostaa kivalta! tulispa lunta marraskuuhun mennessä, on heti huomattavasti valoisampaa, kauniimpaa ja tunnelmallisempaa lumen kera :). en tiedä milloin meillä sytytetään jouluvalot, täytyykin vähän kaivaa arkistoista kuvia miten on tehty viime vuonna, heh! ihan fiiliksen mukaan aina menen et sitten kun siltä tuntuu niin laitellaan valoja :). kaksi vuotta sitten (ensimmäinen joulu tässä kodissa) meillä oli jouluvaloja jo marraskuun alussa, koska pidettiin siinä pienet juhlat samalla. mutta viime vuodesta en oikein muista ajankohtaa…

  6. 1.10.2012 / 17:51

    Meki syötiin tollasta eilen, nams! Ihania herkutteluhetkiä sinulle :)

    • 1.10.2012 / 18:49

      tosi nams! kiitos :))

  7. 1.10.2012 / 18:14

    Tää on kyllä herkkua! itse kirjoitin myös ohjeen omenoista, ne on kyllä niin syksyn herkkuja :)

    • 1.10.2012 / 18:50

      just hain kaupasta pussillisen omenoita, nuuhkin niitä vaivihkaa siellä hyllyjen välissä :D, ihana syksyn tuoksu <3

  8. Marika
    1.10.2012 / 21:53

    Tämä on yksi mun lempiherkuista, suussasulavan hyvää ja niin helppo valmistaa. Mitä enemmän kauramurua sitä parempaa ja tummanrapsakka pinta on hyvä. Ja sopivasti vaniljajätskiä tai -kastiketta päälle. Nam, johan tulee vesi kielelle :) Mummoni teki tätä usein ja minä opin ohjeen häneltä <3

    • 2.10.2012 / 10:57

      juuri tuolla menetelmällä munkin mielestä paras! on ihanaa kun pinta oikein kunnolla saa väriä, nams :P

  9. 2.10.2012 / 12:46

    Minulla onkin juuri omenoita sopivasti joten ainakin viikonlopuksi joku saa tuota herkkua tehdä. Ja ihana ajatus, joulu. Minäkin taidan aloittaa virallisesti joulun odotuksen nyt! Asia on hauska näin päättää:)

    • 2.10.2012 / 13:01

      minäkin suunnittelen tekeväni sitä viikonlopuksi kun en eilen ehtinyt.
      lunta sais kyllä tulla jo loppukuusta :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.