Jouluinspiraatiota

Muutama lukija on jo esittänyt pienen, vaivihkaisen toiveen, että ei haittaisi vaikka tulisi jo pikkuhiljaa jouluaiheisia postauksia tuutista tulos… ;)
Ajattelin sen nyt toteuttaa, sillä mikäs paremmin tähän sopisikaan kuin tällainen synkkä ja sumuinen aamu! Luvassa Ikean ihania joulukuvia, sillä meiltä kotoa ei löydy vielä mitään jouluista, heh.

Yllätyin, kuinka ihanalta tämä kuva näyttääkään! Upeasti stailattu eikä tunnelma kärsi lainkaan valojen runsaudesta ja erilaisuudesta. Ja mikä ihana sininen hetki näkyy ikkunasta!

 Tulisipa jo lunta! Ja voi että miten pidänkään tuosta polttopuunäkymästä; puuklapit on niin ihania ja kotoisia, missä tahansa niitä näkeekin!

 Washi-teippimania ei ole minua vielä koskaan saavuttanut, mutta lahjojen paketoimiseen voisin ehkä minäkin sitä harkita hankkivani ;). Punainen ja valkoinen on kyllä niin kaunis ja jouluisen raikas yhdistelmä, ihastuin tuohon lasiseen (?) joulupallorykelmään.

Mm. tällaisesta saa nauttia jouluna:
käydään perheen kesken reippailemassa pakkassäässä, kuunnellaan ihanaa lumen narskumista lämpimien kenkien alla, kotipihaan saavuttaessa (sillä välin kun kissat vielä nuuskuttelee ympäristöä) sytytellään monen monta kynttilää palamaan etupihan portaille ja sisäänkäynnille, tullaan sisään lämpimään kotiin posket pakkasesta kohmeisina, katetaan jouluinen pöytä ja nautiskellaan höyryävän lämmintä glögiä & herkutellaan pipareilla joulumusiikin soidessa taustalla.

Myöskin tämä kuva sai jouluintoni ylimmilleen:

 Meidän pihan luonnontilaan jätetyllä osuudella (eli siis pikkumetsikössämme) kasvaa lukuisia tuollaisia pikkukuusia, herttaisen suloisia. Niitä on sen verran runsaasti, että ehkä raaskin yhden sieltä napata joulukotiamme koristamaan. Tulisi vähän sitä aidon kuusen tuoksua (varsinainen joulukuusemmehan on monestakin syystä muovinen), mutta ei paljon roskaa eikä pelkoa, että eräs hurja sen yöllä kaataisi… Tätä saisi kisutkin hiukan maistella (kahden joulun muovineulasten mussuttamisen jälkeen :D), joulu kun on. Täytyisi vain löytää jokin kiva ja tarpeeksi iso ruukku tai vaikka puinen laatikko, mihin kuusen joulukuussa laitan. Ihanaa, sormet jo syyhyää erilaisten jouluasetelmien kimppuun!

Tunnelmallista ja lämpöistä keskiviikkoa! 

Kuvat lainattu Ikea.

Comments

  1. 10.10.2012 / 09:53

    Ääk mä hajoon näihin joulukuviin kun odotan joulua jo niin!! <3 Kohta voi alkaa jo soittaa joululauluja, voihan? ;)

    • 10.10.2012 / 10:41

      :D toki voi, milloin vain haluat! mä ajattelin odottaa marraskuuhun ja sit alkaa pikkuhiljaa joulumusiikki vallata kodin :)

  2. Taina
    10.10.2012 / 10:11

    Kiitos,ihania kuvia.Tästä alkoi minun Joulun odotus :)

    • 10.10.2012 / 10:41

      voi kiitos itsellesi, tuli tosi hyvä mieli tästä viestistäsi! :)

  3. Niina
    10.10.2012 / 10:27

    Ihanaa…
    Etsin jo kaapin pohjalta suuret valkoiset paperitähdet:)
    Voisin ne jo ikkunaan virittää vaikken laittaisi päälle valoja ihan vielä.

    • 10.10.2012 / 10:42

      ilman muuta! ennemmin mun mielestä näin päin et aloittaa joulupuuhastelut hyvissä ajoin kuin että venyttää niitä helmi-maaliskuulle ;)

  4. Nuppu
    10.10.2012 / 10:32

    Jestas, kun olikin kauniita kuvia ja heti tuli monta ideaa omaan kotiinkin :)

    • 10.10.2012 / 10:43

      eikö vain! ihanaa että sait ideoita :)

  5. Elina
    10.10.2012 / 10:46

    Kiitos ;)

    Tuo toisen kuvan valojen runsaus, ja silti yhteensopivuus, johtuu ehkä osittain siitä, että valot ovat samansävyisiä. Itse kun yrittää ostaa jouluvaloja, juurikin ne valojen eri sävyt tuottavat ongelmia. Näyttää hassulta, jos yksi valosarja on sininen, yksi keltainen ja yksi kirkas. Ja kun sitä on ostovaiheessa vielä kovin hankala arvioida (jos pakkauksessa lukee kirkas, voi se valo kotona näyttää silti keltaiselta/siniseltä). Puuh :)

    Ja tommoinen pikkukuusi olisi ihana :) Sen voisi ottaa sisälle jo pitkästi ennen sitä oikeaa kuusta joulutunnelmaa luomaan.

    • 10.10.2012 / 11:08

      totta! nykyään tosin useissa pakkauksissa lukee kylmä tai lämmin valkoinen, onneksi. sävyillä on kuitenkin eroa kuin yöllä ja päivällä, joten tärkeäähän se on ostohetkellä tietää :).
      meille tuli viime vuonna joulukuusi sisälle jo itsenäisyyspäivän aikoihin :D. saapa nähdä miten nyt käy ja milloin pikkukuusi haetaan!

  6. 10.10.2012 / 11:02

    Täällä jo ootellen millon kehtais lyödä kynttelikön ikkunaan ;D

    • 10.10.2012 / 11:09

      :D ihana! ei muuta kuin tuumasta toimeen, jos siltä tuntuu :)

  7. Madde
    10.10.2012 / 11:41

    Itse olin ajatellut niin, että joulusta ei vielä lokakuussa saisi puhua, mutta voi että miten saitkaan tällä postauksella muistutettua kuinka tunnelmallista talvella ja varsinkin jouluisin on :) Ja ehkä se on myös parempi alkaa hyvissä ajoin suunnittelemaan joulua niin sitten silloin saa olla rauhassa kun kakki on hoidettu ajoissa kuntoon..? Enivei, ihania ja inspiroivia kuvia sekä muutenkin kiva hyvän mielen postaus!

    • 10.10.2012 / 13:40

      kiva kuulla! mä oon antanu itelleni luvan 2kk ennen aloittaa joulufiilistelyt, muuten se on aivan liian lyhyessä hetkessä ohi. tämä oli nyt tällainen alkumaistiainen vähän näin ennakkoon, kun sitä muutamaan kertaan multa pyydettiin ;). viime jouluna ostin lahjatkin tosi hyvissä ajoin, jolloin sen viimeisen viikon onnistuin viettämään ihanan rennosti lahjoja paketoiden ja tunnelmoiden <3. mistään kiireestä tai stressistä ei ollut tietoakaan. aion toteuttaa kaiken tänä jouluna samalla tavoin!

  8. 10.10.2012 / 11:53

    Siis apua mikä joulunodotus iski! Joulu on parhaimmillaan kyllä juuri tuollaista kuin kuvailit <3

    Onneksi vietän jouluni aina vanhempieni luona ja he asuvat Lapissa, täällä Helsingissähän ei nimittäin viime joulunakaan ollut yhtään lunta! Härreguud että olen onnellinen kun tiedän ettei tarvitse pelätä mustaa joulua. Vaikka olen minä silti aina pelko persiissä että tuleeko sitä lunta vai nou, ei se joulunalusaikakaan ole samanlaista jos ei ole lunta :(

    • 10.10.2012 / 13:42

      voi musta joulu on kyllä tosi surkea asia! täälläkin oli sellainen muutama vuosi sitten. aina sitä saa jännittää, ehtiikö lumi maahan, viime vuonna ehti joten elän toivossa nytkin :)

  9. Essi
    10.10.2012 / 11:58

    Eii, ei vielä joulu!! Lehdetkään pudonneet puista ja joka toisessa kaupassa hehkutetaan joulukoristeita. Palataan asiaan marraskuun loppupuolella.

    • 10.10.2012 / 13:43

      noh noh Essi! toiset haluaa fiilistellä hyvissä ajoin, eihän olla itsekkäitä ;)
      täällä on lehdet pudonneet puista, lähes kaikki ainakin :).

  10. tiina
    10.10.2012 / 12:19

    Ihania kuvia. Tuon ensimmäisen kuvan kynttelikön voisin hyvin hankkia olohuoneen ikkunalle.
    Minä laitan yleensä lokakuun viimeisenä viikonloppuna valot parvekkeelle ja tänä vuonna taidan laittaa silloin myös makuuhuoneen ikkunaan viime talvena hankkimani ison tähden.
    Olen syksyn aikana muuttanut koko pienen kotini sisustuksen maalaisromanttisesta hyvin minimalistiseksi korkeakiiltoiseksi ja muutenkin yksinkertaiseksi. Olen myynyt kaikki huonekaluni ja astiani ja hankkinut tilalle uudet :))
    Mikä lie keski-iän villitys tämä totaalinen kodin muodon muutos mutta tykkään ihan valtavasti.
    Joka päivä kotiin on ihanaa tulla kun vastassa on yksinkertainen ja hillitty koti.
    Siitä syystä tänä vuonna kotini Joulukoristus tulee olemaan hyvin yksinkertainen ja minimalistinen.
    Yhteen värikkääseen Jouluiseen koristukseen olen ihan suunattoman ihastunut http://www.bradford.fi/product_info.php/info/p334_Jouluinen-Poroexpress—taidepuu-jossa-valoa–musiikkia-ja-pienoisjuna.html
    tuo jo yksinään riittäisi koristamaan pientä kotiani Joulun ajan.

    Teillä on suunattoman kaunis koti ja muutenkin viihdyn blogisi parissa vaikka hyvin harvoin kommentoinkaan.

    Ihanaa Joulun odotusta ♥

    • 10.10.2012 / 13:47

      se on kyllä kaunis kynttelikkö! ihana että olet löytänyt oman sisustustyylisi ja toteuttanut sen. on tärkeää, että viihtyy omassa kodissaan, siellä kuitenkin viettää suurimman osan elämästään. se on ihan totta ettei jouluna niin kovin ihmeellisiä koristuksia tarvi, yksinkertainenkin on niin kaunista! ja koristepaljouteen tulee helposti ähky :).
      kiitos ihanasta blogipalautteesta, josta tuli tosi hyvä mieli! tunnelmallista joulunodotusta sinullekin :)

  11. Aira
    10.10.2012 / 12:47

    Aivan ihania kuvia! Just tänään fb:ssa tuttava manasi kun kaupoissa on jo adventtikalenterit ja jouluvalot, minuakin se vielä pari vuotta sitten ärsytti, mutta nyt on ”joulufanitus” tarttunut minuunkin ja odotan jo sormet syyhyten millon ”saa” alkaa koristeita laittelemaan. Muuhun perheeseen kun se fanitus ei ole iskeny, niin ihan vielä ei viitsi ;)

    • 10.10.2012 / 13:50

      mä jotenkin täysin ummistan silmäni niiltä kauppojen joulukrääsähyllyiltä :D. katselen niitä vasta sitten kun itseäni huvittaa ja tuntuu jouluiselta. koko ajanhan ne näyttää kaupoissa aikaisemmin ja aikaisemmin näkyvillä olevan… minäkin odotan marraskuun puolelle että alan kotia joulukoristelemaan ja silloinkin ihan pieniä askelia kerrallaan (tai ainakin nyt näin suunnittelen :D).

  12. 10.10.2012 / 13:51

    Nuo punavalkoiset kuvat kyllä saivat joulunodotuksen käyntiin!! Ja ihanan skandinaavisen yksinkertainen kynttelikkö!

    • 10.10.2012 / 13:53

      munkin silmää ne miellytti kovasti! :)

  13. Blondi
    10.10.2012 / 15:04

    Voi miten ihania joulukuvia! Mä odotan jo innolla joulua ja suunnittelin jo mitä teen tänä vuonna itse joululahjaksi. Viime vuonna valmistin mm. likööriä, kullattuja maustekakkuja ja keksejä (itsetehtyjen joulukorttien lisäksi tietty!)

    Mä jo viritin takapihan tuijaan jo pihavalot. Mun mielestä kirkkaat valot käy jo syksyllä puihin ja pensaisiin, ne on ennemminkin pimeän torjuntaan kuin jouluun. Mutta kyllä mä jo kaivoin ihana Michael Bublen joulu-cd:n käden ulottuville! ;) Mä rakastan joulua ja sen täytyy osittain johtua siitä, että olen syntynyt jouluna. Rakkaus jouluun on tullut ikään kuin verenperintönä <3

    • 10.10.2012 / 23:48

      ihania itsetehtyjä lahjoja! ja voi, nyt sain muistutuksen tuosta aivan ihanasta joululevystä, saisinkohan sen tänä vuonna joululevykokoelmaani kartuttamaan ;).
      niin ja mä oon syntyny maalisuussa mut rakastan joulua silti yli kaiken! :)

  14. Niina ja 4kisua
    10.10.2012 / 16:29

    Nyt alkoi tekemään mahdottomasti glögiä mieli :D (tummaa) PAKKO kehua Tannisen ruskeita pipareita, ihanan ohuita ja tietty voilla leivottuja :) No seuraavassa kauppalistassa lukeekin sitten glögi ja piparit ;D Olisiko tyhmnä ajatus että eri glögeistä (glögikattauksestakin) kirjoittaisit blogiisi??? Mukavaa loppuviikkoa :)

    • 10.10.2012 / 23:50

      hmm… kiva toive, katsotaan jos saan sen jossain vaiheessa toteutettua! ainakin jonku glögikattausjutun voin tehdä, mut en lupaa mitään noista eri glögeistä, en oo mikään hifistelijä sillä saralla :D. kiitos samoin!

  15. 10.10.2012 / 16:58

    Joulu <3 Joudun todella kamppailemaan itseni kanssa, etten kaiva joulukoristeita esille. Lapset laulavat päivittäin joululauluja :)
    Eilen aloitin joululahjojen teon. Toivon, että vältän sen viimeisen viikon paniikin, kun ei olekkaan kaikkia lahjoja valmiina.

    Ihanaa joulunodotusta!
    Ja paaaljon haleja ja rapsutuksia ihanille kisuille :)

    • 10.10.2012 / 23:51

      ihanat lapsukaiset :). sitä stressiä yritän minäkin välttää, viime vuonna siinä onnistuin täydellisesti!
      kiitos samoin sinulle ja kiva että muistit kisujakin :)

  16. 11.10.2012 / 10:11

    Oon jo kans miettinyt hieman joulupostauksia, en oikein edes tiedä miksi :D. Toisinaan en tykkää joulua yhtään ja toisinaan se on tosi ihanaa aikaa. Nissenin joulumainos alkoi heti ärsyttää kun kuulin/näin sen.

    Oon myös tehnyt jo peräti yhden pikkujouluasu -kollaasin. Ajattelin niitä tehdä useammankin ja postailla jossain vaiheessa. Mietin vaan, että onko vielä liian aikaista mutta näihin aikoihinhan noita pikkujouluja alkaa jo olla.

    • 11.10.2012 / 13:11

      musta taas tuntuu et tykkään joulusta vuosi vuodelta enemmän, miten lie onkaan mahdollista :D.
      kyllä lokakuussa on jo pikkujouluja, joten nythän on hyvä aika postailla pikkujouluasuista! saa vinkkejä ennen kuin kausi kunnolla starttaa :)

  17. 11.10.2012 / 15:57

    Kävin tänään varastossa ja ah, jätin joulutavaroita jo helposti saataville ettei tarvitse siirrellä mitään pois tieltä. Kiva odotella joulua!

    • 12.10.2012 / 09:38

      on kyllä ihana odotella, sais vaan tuo vesisade jo muuttua lumisateeksi! :)

  18. Riikka
    12.10.2012 / 18:42

    Paras postaus tänä vuonna, joulu <3 Rakastan sitä miten sä käsittelen paljon joulua ja sitä ihanaa tunnelmaa blogissasi. Toivottavasti pian tulee lisää joulupostauksia. Ihanaa!

    • 12.10.2012 / 21:50

      kiitos Riikka ihanasta viestistäsi! kiitos kiitos! tuli niin oikeaan aikaan tällainen hyvän mielen viesti :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.