Mulla on tässä vielä jonkin verran töitä ennen kesäloman ensimmäistä osuutta, joten nyt saakin sataa vettä ihan urakalla (jos vaikka sitten lomallani olisi hieman kuivempaa). Tykkään tosin vesisateistakin silloin tällöin, nämä on just omiaan kaikenlaiselle sisäpuuhastelulle! Tänään olen vapaalla eikä harmita yhtään et sataa! Aamupäivällä kävin kasvohoidossa, niin ihanan rentouttavaa! Viime kerrasta olikin jo sen verran aikaa et jätän sanomatta ;)
Nyt istun villasukat jalassa sohvalla torkkupeitonkin lämmittäessä jalkoja, mukissa lämmintä kaakaota. On mulla tässä seuraakin: siitä mihin mä päätyn, alkaa kissa. Ja siitä mihin ensimmäinen kissa päättyy, alkaa toinen kissa. Ja siitä mihin toinen kissa päättyy, alkaa valtava tyynykasa.
Joku on joskus kommentoinut et miten meillä ei näy kissankarvoja missään, mut kyllä niitä näkyy… Tuosta tyynykasastakin näkee ihan selvästi et joillain on meneillään kesäturkin tavoittelu… Pari kertaa vuodessa meidän kissoista lähtee runsaammin karvaa, muuten ei mitenkään häiritsevästi.

Lueskelen tässä vähän blogeja ja selailen lehtiä, kirjoittelin myös postausideoita ylös ennen kuin unohtuvat ;). Tällaista rentoa oleskelua, jota pitää muistaa aina silloin tällöin harrastaa! Ajattelin lakata kynnet jollain oikein piristävällä sävyllä ja selailla nettikauppoja, vaikka en mitään ostaa aiokaan. Joskus niissä surffailukin on tosi kivaa!

Nämä terassikuvat on viime viikolta. Illan maalausten päätteeksi istahdettiin valkoviinilasillisille. Kivan kesäiset sävyt kuvissa: vihreää ja sinistä :)

On sellainen kiva kirppistapahtuma lähestymässä, sitä silmälläpitäen ajattelinkin iltasella istahtaa varastoon hinnoittelemaan tuotteita ettei mene ihan viime tippaan. Ja miten aina tällaisella sateisella ja hieman kolealla kelillä haaveilee saunasta..? Kosmetologin vinkkiä noudattaen jätän tänään kuitenkin saunan väliin, mut ehkä lämpimiin poreisiin!

Mitäs teillä on ohjelmassa?
Kivat tiistain jatkot! :)

Pitkästä aikaa saamme vierailla lukijan kotona! Tällä kertaa vierailumme kohdistuu Keski-Suomeen ja siellä Sannan & hänen perheensä kotiin. Tässä Sanna kertoo kodistaan:

Kotimme on vuonna 2010  valmistunut 120-neliöinen yksikerroksinen omakotitalo, jossa asustaa minun ja mieheni lisäksi 1-vuotias tyttäremme.

Olemme suunnitelleet talon itse, rakentaminen tapahtui pääasiassa ulkopuolisen työvoiman avulla. Talon kaikki materiaali ulkoseinäelementeistä lähtien on kilpailutettu ja ostettu eri valmistajilta, mm. ulkoseinäelementit tulivat suoraan Virosta.
Makuuhuoneessa on käytetty väreinä valkoista ja ruskeaa, ikään kuin muistona edellisestä asunnosta.

Kodin sisustuksessa on käytetty pääväreinä harmaata, valkoista ja beigeä sekä hieman mustaa. Materiaalivalinnat teimme yhdessä, vaikka sisustaminen onkin enemmän minun hommaa. Tykkään myös maalata ja tuunata kaikenlaista ja kotimme sisustuksessa onkin käytetty paljon mieheni valmistamia huonekaluja, joita voi huoletta muokata vaikka väriä vaihtamalla.

Työ-/vierashuoneen mustavalkoinen kiekuratapetti on samaa kuin S:n kodissa oli keittiön välitilassa. Työhuoneesta löytyy mm. vuosia palvellut Futon-sohva ja itse mustaksi maalattu vanha Lundia-hylly.

L-mallisessa keittiössä alakaapit ovat hieman eläväpintaiset, lähes mustat, ja yläkaapit kiiltävän valkoiset. Välitilassa on tiiliseinää muistuttavaa laattaa.

Keittiö ja olohuone ovat yhtenäistä tilaa, mikä on osoittautunut perheen pienimmäistä ajatellen toimivaksi ratkaisuksi. Olohuoneen ja keittiön puolivälissä on takka/leivinuuni.

 Lastenhuoneessa on pinkiksi maalattu tehosteseinä. Sisustus on tässä huoneessa vielä osittain kesken.

 WC:n takaseinälle valittiin mustavalkoinen kaupunkitapetti.

 Kylpyhuoneeseen ja saunaan haluttiin hieman kylpylätunnelmaa. Saunan puukiuas lämpeneekin usein. Kylpyhuoneesta pääsee suoraan takapihan terassille.

Kiitos Sannalle, että saimme piipahtaa :))
Nyt oikein mukavaa kesäkuista viikkoa kaikille täällä vieraileville!

Leppoisaan sunnuntain viettoon voi kuulua jotain näinkin rentoa kuin riippukeinussa makoilu. Tosin ei valitettavasti tänään koska a) ulkona näyttää sateiselta ja b) työt kutsuu! Alkuun kotityöt ja sen jälkeen palkkatyöt.

Mutta viime viikonloppuna otettiin (tai mä yritin ottaa) minipäikkärit terassilla grillausten päätteeksi. Ajattelin et taitaa tulla hiukan vilu, kello läheni jo kuutta, joten kävin hakemassa sisältä riippukeinuun parit torkkupeitot. Asettelin niitä siinä kaikessa rauhassa ja sain niin hyvän asennon että! Suljin silmät ja varmaan jo arvaattekin mitä löytyi siitä parin sekunnin päästä mun mahan päältä:

Siis mä niin repesin! Riippukeinunautintohan ei ole mitään ilman kissaa (kuten ei elämä muutenkaan…)! Tämä vanhempi kisuneiti on niin arkajalka (tutut tietää), ettei ikipäivänä menis yksin mahdollisesti keinuvaan riippukeinuun mut mamin kans on eri asia! Tämä neiti on myös melkoinen torkkupeittofani: pieneen kissannaamaan tulee oitis haaveileva ja uninen katse kun näkee torkkupeittoa leviteltävän :D. Hän rakastaa myös sitä, kun hänet peittelee ♥.

Mun päikkärit meni sit siihen ku huolehdin et kissalla on mukava olla, luonnollisesti. Oliko peittoa joka puolella riittävästi yms. :D. Puoli tuntia vierähti kuin siivillä, näpsin siinä muutaman kuvatuksen… Tässäpäs siis maisemia riippukeinusta:



Sen jälkeen piti nousta jatkamaan puuhasteluja. Nostin kissan torkkupeittoläjässä ilmaan ja asettelin takaisin riippukeinuun. Sinnehän se pieni nautiskelija jäi, yksinäänkin. Hihittelin näkyä moneen otteeseen ohikulkiessani ku keinun ja peittojen uumenista näkyi vain korvapari :)). Oi miten siinä oli ihana kölliä, ilta-aurinko lämmitti pehmoista turkkia niin kovin ♥


Tämä ilme ei ole tyytymättömyyttä riippukeinuun, ei missään nimessä! Tämä ilme on tyytymättömyyttä kameraan, sillä tämä meidän vanhempi neitihän ei ole se linssilude… :)

Yksi kesän lempparipaikka on löytynyt, sekä minulle että matikaiselle :))

Muistuttelen vielä, että Room21-lahjakortin arvontaan on mahdollista osallistua klo 23 asti! Tulen ilmoittamaan voittajan viimeistään tiistaina.
Arvontapostauksen löydät tästä.

 Täällä mies lähti kesämökin purkuhommiin (tästä lisää joskus toiste) ja minä ajattelin siivoilla kotia. Mukavaa sunnuntaita!