Heti kun pihavaja on saanut maalipinnan ylleen, ryhdyn seuraavaan maalausprojektiin! Olen varannut koko tämän viikon aikaa pihavajan maalaamiselle, mutta seuraavaa projektia voi toki jo suunnitella :). Seuraavana maalausvuorossa on nimittäin saunaterassin näkösuojat! Ne tulee olemaan terassin kahdella sivulla ja niistä tulee sellaiset, jotka oikeasti suojaa katseilta ja antaa siten terassille hieman yksityisyyttä.

Tässä viime kesänä otetussa kuvassa näette hiukan terassin ympäristön värimaailmaa… Nythän terassi on siis valmis ja katoksen kattopalkki maalattu yms., joten niistä ei tarvitse välittää. Paljun paikan kirjoitin kuvaan, jotta saa hiukan selvyyttä kokonaisuuteen. Palju tulee siis tuohon, mihin terassi päättyy (tai se on jo siinä odottamassa maahan upotusta). Näkösermit tulevat kuvassa sekä vasempaan reunaan että taka-alalle eli siis kahdelle terassin sivulle:


Aloin nyt vielä empimään näkösuojien lautojen sävyä… Näkösuojat tulevat olemaan melko tiheää vaakarimoitusta ja värivaihtoehtoina on joko valkoinen tai tummanharmaa (sama sävy, jota olemme käyttäneet talon ulkoverhouksessa). Näkösuojille tehdään kiinnikkeet maahan (itse terassin lisäksi), sillä ne täytyy siirtää talveksi syrjään katolta putoavan lumen vuoksi.
Tämänkin terassin teimme UPM ProFi Deckistä, sävynä harmaa. Itse asiassa sävy on erittäin lähellä tuota ulkoverhouslaudan sävyä. Valkoista terassilta löytyy kahdesta pylväästä sekä terassin ovesta (josta pääsee kodinhoitohuoneen kautta kylpyhuoneeseen).
Olisiko luonnollista, että näkösuojat jatkuisivat samana sävynä kuin itse terassikin? Vai olisiko valkoinen kauniimpi? Mitä mieltä te lukijat olette? Olen hiukan jo kallistumassa toiseen vaihtoehtoon, mutta ajattelin vielä kysyä teiltä, mahdollisuus siihen kun on :).

 

Kuten kuvista näette, makuuhuoneemme on vielä tässä huoneessa. Ehkä jonain sadepäivänä on aikaa vaihtaa huoneiden järjestystä ;), mutta siihen asti mennään näin!

Oon nyt niin kovin ihastunut tähän huoneeseen, sekä verhojen että kattovalaisimen ansiosta. Valaisinta tulee ihasteltua usein aulasta ja keittiöstäkin käsin. En nyt sitä tuntitolkulla tuijottele, mutta huoneen sijainnista johtuen siihen aina välillä osuu katse :).
Ikeasta
yli vuosi sitten ostamani paneeliverhot sopii mielestäni kivasti yhteen katosta roikkuvan ihanuuden kanssa. Kyseessähän on siis Le Klint 172B, jonka vihdoin sain kotiin! Aluksihan tilasin 172A:n, joka osoittautuikin liian pieneksi, kirjoittelin silloin asiasta Uutukainen-postauksessani. Kuvissa valaisinten kokoeroa ei niin selvästi huomaa kuin luonnossa. Nyt koko on täydellinen meidän kotiin ja valaisinta on kyllä tullut ihasteltua lähestulkoon joka ilta nukkumaan käydessä. Mieskin on tainnut muutamaan otteeseen kuulla lauseen ”Tuo on niin ihana tuo mun Le Klint!” ;D

  Meidän makuuhuoneen kellosta on pariin otteeseen kyselty. Kyseessä on siis Karlssonin kello, jonka olen reilu vuosi sitten ostanut Kodin Ykkösestä sen ollessa siellä poistohintaan n. 50 € (normihinta lähes 100 €).

Ja näin alkoi taas uusi viikko, viikko jolloin koittaa jo kesäkuu! Ja joku aikoo kesälomaillakin kesäkuussa ;)
Mulla on ollu tänään  e r i t t ä i n  aikainen herätys ja nyt tässä mietinkin, otanko pienet päikkärit tässä sohvalla vai torkkupeittojen kera riippukeinussa :P

Kivaa maanantain jatkoa! 

Viikolla ostin tämän kesän ensimmäiset mansikat, belgialaisia. Ei toki kotimaisille vetäny vertoja, mut menetteli suurimpaan mansikkahimoon :).
Tuoreet marjat on yksi kesän ehdottomia parhaita puolia! Päätinkin, että tänä kesänä ostelen mm. mansikoita ja vadelmia ihan surutta aina kun mieli tekee, en kyllä tosin aiempinakaan kesinä ihan mahdottomasti niiden suhteen ole kitsastellut… Tuoreiden marjojen sesonki on niin lyhyt ja koko pitkän talven niitä aina himoitsen, joten nyt on aika nauttia!

Mansikat on kyllä niin herkullisia ja niitä voi käyttää monipuolisesti vaikka mihin! Ihan sellaisenaankin niin herkkuja! Odotan innolla niitä suurimpien markettien edustojen marjamyyjiä, taidan olla heti kärppänä ostoksilla, heh! Mansikoita, herneitä, kirsikoita, vadelmia… Niin ja puhumattakaan siitä toripäivästä, jonka aion toteuttaa!
Viime kesänä kirjoittelin mansikoista ja lapsuuden kesistä Maalla Mummolassa -postauksessani. Mansikoista tulee kyllä aina mieleen nuo lapsuuden kesät.

Tältä näytti viikolla mun yhden maalauspäivän tauko! Maalisormin maalausvaatteisiin sonnustautuneena herkuttelin mansikoita kermavaahdolla ;P

Superhyvää, sanoisin.
Samat sanat mumisi pari murmelia viiksiensä välistä, kun kermavaahdolla herkuttelivat.

Kuuntelen yleensä maalatessa (ja usein muulloinkin) Voicea. En ole pysynyt laskuissa mukana, kuinka usein sieltä on maalatessani kuulunut mainos: ”Maalaaminen on mukavaa. Maalatessa näet työsi jäljen nopeasti…….
Yes, I know.

Eilen grillattiin ja valmistettiin herkkuateria upeassa iltapäivän auringossa. Lukijan toiveesta kuvasin meidän murkinat, niistä juttua lähipäivinä :).
Grillaus ja siihen kuuluva terassilla syöminen on kyllä myös niitä kesän parhaita puolia, ehdottomasti!