@Pinterest

 

Heipparallaa! Tämä irtautui hetkeksi Pinterestin koukuttavasta maailmasta ja tuli ilmottamaan, että minut & blogini löytää nykyään myös sieltä! Innostun joskus hieman viiveellä tämänkaltaisista asioista, Pinterest-innostus oli ylimmillään Suomen blogimaailmassa varmaankin reilu vuosi sitten (?), mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai mitä!



En pidä ollenkaan itsestäänselvänä, että kaikki tietäisivät mikä Pinterest on, joten tässä pieni info: lyhyesti sanottuna kyseessä on ikään kuin virtuaalinen korkkitaulu tai monta sellaista, jotka voi jakaa eri aihealueisiin ja joihin sitten virtuaalinastoilla kiinnitetään eli pinnaillaan itselleen mieluisia kuvia :). Palvelu pyörii kuvien ympärillä ja on siten hyvin visuaalinen palvelu. Kuvien maailmaan on ihana uppoutua haaveilemaan ja saada inspiraatiota omaan arkipäivään!
Jos haluat, voit liittyä Pinterestiin ihan sen etusivulta (aiemmin liittymiseen vaadittiin kutsu jo olemassaolevalta käyttäjältä, mutta ei enää). Luot itsellesi käyttäjätunnuksen ja aloitat kuvien maailmassa surffailun! Toki kuvia voi selailla ilman tunnuksiakin, mutta silloin ei omista omaa korkkitaulua eikä siten voi taltioida siihen niitä itselleen mieluisia kuvia.

Otin tähän muutaman kuvakaappauksen omista boardeistani eli ”korkkitauluistani”, joukosta löytyy sekä omia kuviani että kuvia ympäri maailmaa! Muutaman yllätyksenkin olen kuvia pinnaillessani kokenut, tyyliin oho, pidänkö tällaisestakin
Sivuni ovat vielä hieman vaiheessa: boardit täytyy järjestellä johonkin hyvään järjestykseen ja toki kuviakin pinnailla lisää! Sehän on päättymätön projekti :). Lisäksi boardeja syntyy koko ajan kuvia selaillessa lisää; itse ajattelin seuraavaksi alkaa etsimään inspiraatiota meren rantaan talven aikana noussutta kesämökkiä varten! Tämä olikin yksi syy, miksi liityin Pinterestiin nyt: voin kerätä miehen äidille inspiraatiokuvia kesämökin sisustamista varten, kätevää!

Minun Pinterest-profiilini löydätte tästä. Tulkaa ihmeessä seuraamaan, jos siltä tuntuu, siten löydän sitten teidätkin kuvineen :).
Niin eikä tarvitse huolestua, vaikka siellä kisukansiossani on vain parisen kuvaa: se tulee kyllä täyttymään ihan varmasti niin että raamit repeää :D.

Pinnailemisiin! 

Comments

  1. 8.1.2013 / 11:46

    Onpa upeita kuvia. Olen ladannut jo Pinterestin sovelluksen, mutta en ole vielä ehtinyt asiaan tarkemmin tutustua. Tuoreena bloggaajana tässä blogimaailmassakin on aika paljon ihmeteltävää ;)

    Kerttu / http://modernistikodikas.blogspot.fi/

    • 8.1.2013 / 14:23

      joo yksi asia kerrallaan :))

  2. SanMa
    8.1.2013 / 12:25

    Tuolla kyllä saa ajan kulumaan, niin paljon toinen toistaan kauniimpia kuvia! Kiitos, kun selitit vielä tuon Pinterestin idean ihan selvällä suomen kielellä, mulla on jäänyt vähän epäselväksi sen käyttö, kun en ole ehtinyt ohjeisiin sen tarkemmin perehtyä. Mitä muuten tuon käytössä kannattaa huomioida, muistelen jotain käyttöoikeusjupakkaa…?

    • 8.1.2013 / 14:27

      eipä kestä!
      ensimmäisenä tuli mieleen tämä, mistä on ymmärrettävästi aina kohua, että jos/kun lainataan kuvia Pinterestistä esim. omaan blogiin tms. ja laitetaan lähteeksi pelkkä Pinterestin osoite, niin sehän on väärin. lähteeksi tulee laittaa kuvan alkuperäinen osoite. luin tuolta että kun pinnaa kuvan lähdesivulta niin Pinterest tekee linkin originaalin sivulle automaattisesti, joten se alkuperäisen nettisivun linkki kulkee aina kuvien mukana. näin sen alkuperän selvittäminen ei ole vaikeaa :)
      ja ilman muuta on hyvä olla tarkkana, mistä ja mitä kuvia sinne pinnailee!

      • Nimetön
        11.1.2013 / 22:00

        Minäkin ehdin jo huolestua kun pinnailen paljon toisten kuvia, että näkyykö se alkuperäinen lähde… Mutta kiitos selvennyksestä ja taidanpa mennä pinnailee. Ja varastan sulta pari board-ideaa! Kiitos! :)
        -Johanna

        • 12.1.2013 / 11:43

          heheh, kiva kiva :)

  3. Mg
    8.1.2013 / 13:01

    Kissojen facebook: http://catmoji.com/ ;) Aikasta ihania matikaisia sivusto täynnä! :))

    Pitäsköhän liittyä? ;)

    • 8.1.2013 / 14:28

      ooh mitä toinen toistaan ihanampia miukumaukuja! <3

  4. 8.1.2013 / 14:27

    Voi kuule!! Huomaan välillä jumittavani Pinterestissä jopa tunnin putkeen :D Niiiin koukuttavaa ;)

    • 8.1.2013 / 14:32

      hah, samma här! kun teen koneella jotain niin huomaankin olevani taas Pinterestissä :P no ehkä se on nyt vain tämä alkuhuuma!

  5. 8.1.2013 / 20:20

    No itsekin vasta liityin Pinterestiin, mutta eipä se mitään vaikka vähän mattimyöhäisiä ollaankin! :) Sinne jää niin superhelposti koukkuun ja seuraa toinen toistaan mielenkiintoisempia polkuja. Huh, mulla on mennyt siellä tunteja helposti!

    • 8.1.2013 / 21:47

      ei haittaakaan, hyvin ehti mukaan :D. sieltä tekee myös kivoja blogilöytöjä!

  6. 12.6.2013 / 10:12

    Moi,

    löysin tän sun jutun googlettamalla..heh..mä nimittäin tein eilen pinterest-profiilin myös mutta typeränä laitoin siihen oman nimeni, luulin että nimimerkki näkyisi vain mutta ainakin mulle itelle näkyi mun nimi. Poistin profiilin. Nyt mietin että jos teen uuden profiilin että laittaisko etunimeksi vain Pienilintu ja jotain sukunimeksi vai miten sä olet tehnyt. :) Kiva jos vastaat vaikka vanha postaus tämä onkin. Sulla näytti olevan näkyvissä nimenä mulle S – All you need is… onko se sun nimimerkki siellä vai nimi oikein? Ja onkokaan edes sallittua luoda sitä tiliä muuta kuin ihan oikealla nimellään?

    Voit myös meilata vastauksesi: pienilintu at gmail.com

    • 12.6.2013 / 10:19

      moi :)
      mä taisin tehdä niin et laitoin etunimeksi S ja sukunimeksi blogin nimen, jos muistan oikein… on siellä muillakin nimimerkkejä, ei tarvi omaa nimeä väkisin paljastaa :). sit vaan täytyy vielä se käyttäjätunnus (vai mikäköhän se oli) määrittää, se mikä tulee osoiteriville näkymään ku oot omalla sivullasi. esim. mulla näkyy tämä:
      http://pinterest.com/saayw/boards/
      tarkoitan tuota saayw-kohtaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.