Valkoisen pöydän väripilkku

 

Ihanaa sunnuntaita blogimaailma! Sunnuntaita sulostuttamaan muutama tulppaanikuva.
Perjantaina kotona siivotessani laitoin ruokapöydän tabletit kaappiin ja jätin pöydän ihan tyhjäksi. Ensimmäistä kertaa näin. Aika paljaan näköinen, mutta jotenkin myös ihana näky tuollainen tyhjä pöytätila, puhdas ja raikas. Aalto-vaasi tulppaaneineen pääsee oikeuksiinsa, kun mikään ei kilpaile sen kanssa huomiosta.

Sekä Aalto-vaasi että tulppaanit on lahjoja: vaasi muutaman vuoden takainen synttärilahja, tulppaanit torstainen ystävänpäivälahja.
Ruokailutilan kattovalaisin on vielä samalla korkeudella kuin mitä se oli lähes vuosi sitten miehen sen asennettua. Emme ole kokeneet tarpeelliseksi sitä laskea (vaikka moni teistä sitä silloin ehdottikin :)). Tämä kuva on nyt rajautunut siten ettei johtoa näy, joten kokonaisuus saattaa näyttää aika hassulta. Todellisuudessa valaisimen yläpuolella on kuitenkin tilaa yli metrin verran ennen kattoa.
Rakennusaikainen sähkömiehemme kävi vuodenvaihteessa tekemässä muutamia kytkentöjä, jotta saimme takapihan uusia ulkovalaisimia käyttöön. Hän oli kauhuissaan, kun joutui ottamaan tuon kattovalaisimen alas päästäkseen rasialle, kunnes huomasi sen olevan muovia. Tuumasipa siihen sitten vielä, että onko teillä kaikki Ikeasta kun on näin valkoista… Miehet ja niiden omituiset ajatukset :D

Kuten jo mainitsin; ihana näky tuollainen tyhjä pöytätila, mutta miten tuossa rennosti ruokailee tai kahvittelee, kun ei ole tabletteja..? Riippuu toki pöydän materiaalista/pinnasta, mutta kun tuon meidän pöydän pinnalla astioita liikuttelee, tuntuu se jotenkin inhottavalta. Puupintainen pöytä olisi ihan eri; sehän vain kaunistuu naarmuista ja kolhuista! Mutta ei tämä meidän, heh! Muistan elävästi viime keväältä, miten petollinen kevätaurinko oli… Niin kauniisti kuin se aurinko sisään paistaakin, paljastaa se pölyn lisäksi myös armottomat naarmut siellä missä niitä sattuu olemaan. Tosin en ole lainkaan asiasta stressannut tai pöytää mitenkään sen erityisemmin varjellut; ruokapöytä on ruokapöytä, se on tehty käyttöä varten.
Olen saanutkin näiden blogivuosien aikana säännöllisesti kysymyksiä ruokapöytäämme koskien ja kertaan tässä samalla, että pöytä on teetetty mittatilaustyönä puusepällä. Pöytää on erittäin kätevä huoltaa: ajattelin, että sitten kun naarmut häiritsevät liikaa, vien pöydän puusepälle, joka hioo sen ja maalaa siihen uuden maalipinnan. Olen myöskin miettinyt, että seuraavaksi voisin kokeilla pöytään mattapintaista maalia ja sen myötä testata, onko mattapinta hieman naarmuystävällisempi. Kiiltävästä pinnasta naarmut kyllä erottuvat huomattavasti selvemmin kuin mattapintaisesta. Tykkään ruokapöydässämme värin lisäksi erityisesti sekä paksusta kannesta että paksuista jaloista.

Mitähän tässä miettii pieni kissani mun… ♥
Odottaa varmasti kevättä ja iloista linnunlaulua hänkin :)

Mukavaa sunnuntaita! Kiva kun kävit :)

Comments

  1. Maija
    17.2.2013 / 09:16

    Huippu kuva kissasta :D

    • 17.2.2013 / 18:04

      aika hauska kyllä, totinen torvensoittaja :)

  2. miibsi
    17.2.2013 / 10:27

    Hih, joillakin miehillä valkoisuus vaan jostain syystä liittyy Ikeaan :D Liekkö edullinen hinta ja laaja valkoinen valikoima syynä, että sitä näkee tänä päivänä joka paikassa :D Keittiön pöydästä sen verran, meillä on jokin kummallinen kumipuu? materiaalia oleva pöytä, joka _kiireessä_ ostettiin tänne muuttaessa, kun pirttikalusto ei enää mahtunukkaan pienempään keittiöön. Se on nyt 5 vuotta palvellut ja naarmuja ja koloja kerännyt enemmän kuin laki sallii. Olen ymmärtänyt, että tuota pintaa ei voi kunnostaa. Harmittaa paljon, ettei tullut kunnolla mietittyä pöydän materiaalia ja jouduttiin myymään täyspuinen kalusto poies :( Meilläkin kisu viihtyy ikkunassa, kummasti 10-vuotiaskin piristyy kun kevättä pukkaa <3 Mukavaa kevään odotusta, tuo paljas pöytä on muuten tosi raikas!

    • 17.2.2013 / 18:07

      meinasin hiukan antaa noottia sähkärille, mut ei pokka pitäny ;D
      voi meidänkin toinen kisu on 10-vuotias <3 niin pirtsakka ja leikkisä pimu on kyllä ettei ikää ikinä arvaisi :)
      kiitos, ihanaa kevään odotusta sinullekin ja kisulle silityksiä!

  3. Haaveilija
    17.2.2013 / 11:53

    Nyt ekaa kertaa kiinnitin huomioni teidän pöytään ja huomasin, että meillä hyvin paljon samanlainen pöytä, myöskin puusepällä teetetty. Meillä vaan lasi suojaamassa naarmuilta, lapsiperhe kun ollaan. :) Tykkään! Muutenkin kiva blogi sulla, olen jo pidempään seuraillut mutta nyt eka kertaa kommentoin!

    • 17.2.2013 / 18:08

      tuota lasia olen joskus itsekin miettinyt, tosi kätevä systeemi! ja voi kiitos, tosi mukava kuulla että pidät blogistani :))

  4. Tipi
    17.2.2013 / 14:25

    Hieno tulppaani-/misse-kuvakulma. :)

    • 17.2.2013 / 18:09

      oi tuo misse-sana on ihana, harvemmin kuulee! :D –> ehdottomasti käyttöön!

  5. SanMa
    17.2.2013 / 17:25

    Kiiltävä valkoinen pöytä on tosi kaunis, mutta meillä tuntuu naarmuuntuvan ihan itsestäänkin, mutta käyttöä vartenhan se on. Meillä on mieheni tekemä sohvapöytä ja siinä on mattavalkoinen maali. Naarmut ei näy, mutta pöytä on pehmeää mäntyä, joten on lapsen leikkien jälkeen ihan kolhuilla..no pieni hionta ja uusi maali pintaan sitten kun paukutusikä on ohi. Ja eikös se ole jonkinlainen trendikin, että elämän jälkiä ei peitellä :)

    Hauska tuo ikea-kommentti. Joskus valkoinen sisustus yhdistetään myös sairaalaan, mitä kyllä ihmettelen. En ole itse nimittäin koskaan käynyt kauniin valkoisessa sairaalassa..

    • 17.2.2013 / 18:11

      joo kyllä meillä sohvapöydässäkin on ”muutama” naarmu :P. mut ne on vain kalusteita. joo tuollainen trendi on oikein mun mieleen :D
      minäkään en ymmärrä tuota valkoinen ja sairaala -yhdistelmää sitten ollenkaan :O. mistä lie vuosikymmenien takaa juurensa juontava omituinen mielleyhtymä. jos mä näkisin kodin, jossa on seinät yms. vihreät tai vaaleansiniset, mulle tulis mieleen sairaala…

  6. Niina ja 4kisua
    17.2.2013 / 18:01

    Kokemusta on kyseisestä pöydän pintamateriaalista. Mystiseseti silloiseen pöytään jäi jotain keltaista (onneksi melko vähän) joka ei lähtenyt millän pois :(
    Täällä kuunneltiin kisun kanssa aamulenkillä 06 jälkeen niin ihanaa mustarastaan laulua :) Tuohon aikaan su aamua on mukavan hiljaista kun autoja ei vielä pahemmin liiku :) eikä ihmisiäkään ;D
    Mukavaa alkavaa viikkoa ja murmeleille hyviä lintubongauksia ;D

    • 17.2.2013 / 18:16

      kuulostaa ihanalta teidän aamulenkki! itsekin olin tänään lähes tuohon aikaan jo tien päällä: hiljaista oli :)
      kiitos samoin sinne teille! <3

  7. Niina ja 4kisua
    17.2.2013 / 18:04

    Ja kirjoitus virheiden kera ;D voi mua ;D

    • 17.2.2013 / 18:15

      viesti meni (tai tuli) kuitenkin perille :))

  8. 17.2.2013 / 19:08

    Minä ihastuin ankarasti tätini pöytään, melkeimpä niinkuin teidän pöytä, paksut ja jala ja vähän paksumpi kansi ja siinä päällä lasi. Se lasi olis varmaan hyvä lasten kanssa kun tuskin niin helposti naarmuuntuu kun itse pöydän kansi, tosin en tiedä kuinka kestävää se lasi tuollaisissa pöydissä on. Sellainen on tässä parin vuoden sisällä hankinta listalla, keittiö kun uusittiin niin vanha pöytä jätettiin lapset oli vielä sillon niin pieniä että ei ollut mitään järkeä ostaa uutta pöytää naarmutettavaksi, nyt ovat 4v. ja en ehkä ihan vieläkään uutta ostaisi. Mutta tuo lasi pöydän pinnalla olisi myös siitä kätevä että sinne vois vaikka sujauttaa joulun alla oikein ohkasen liina lasin alle niin ei sotkeentuis lasten touhuilta ja silti olis vähän jotain koristetta pöydällä. Koko pöydän peittävää liina en tykkää pitää joten vahakangasta en halua vaikka sillä pöydän saisikin suojattua.
    En vaan tiedä, että minkälaiset tuolit pöytään sitten laittaisin, tädilläni oli mustat nahkatuolit,en tiiä haluanko mustia, mutta valkoiset taas tuntuu et likaantuu niin helpolla. Että ehkä kuitenkin mustat.
    Mulla on tiestokoneellani tuollainen saman näköinen tuoli kuin teidän keittiön tuolit ja se on aina ihan tumma, riittää kun pari kertaa istuu uusilla tumman sinisillä farkuilla siinä niin johan väri tarttuu. MInun tuoli on iskusta ostettu, olikohan pepper niminen.

    Ja tuosta että kun on kivaa kun pöytä on tyhjää, olen ihan samaa mieltä, itse aina joka ilta siivoan kaikki paikat ja kerään lasten tuomat lelut pois olohuoneesta ja muualta mihin niitä kuskaavat, mutta keittiön tasot täytyy ehdottomasti aina siivota puhtaaksi. Meillä ei tasoilla ole muuta kuin kahvinkeitin, vedenkeitin ja talosupaperitelinen ja kahvinkeittimenkin haluaisin kaappiin piiloon kun en tykkään siitä pöydällä, ei siis ite juoda kumpikaan kahvia ja aika harvoin käytetään, mutta meillä ei keittiössä ole sille kaapissa tilaa. Mutta siis minä tykkään kun on tyhjät tasot, se on kaunista. Toki niitä tavaroita aina joskus jää eikä aina jaksa joka ilta ihan kaikkei kuskata pois, mutta useimmiten.

    Näistä mun kommenteista on alkanut tulla tällasia maratooniviestejä kun nyt on kommentoimisen makuun päässyt :)

    • 18.2.2013 / 10:27

      lasi on kyllä varmasti kätevä ja suojaa hyvin pöytää! meidän ruokapöydän tuoleihin ei ole tarttunut väriä juurikaan, en ainakaan ole huomannut. tosin tuolit naarmuuntuu farkkujen napeista yms. munkin mielestä ois ihan kiva jos keittiön tasoilla ei ois paljon kaikkea tavaraa, mutta toisaalta ne kuuluu kotiin ja onhan se käytännöllistä ku ovat helposti käden ulottuvilla :)

  9. Hertta
    17.2.2013 / 22:47

    Kaunista jälleen kerran! :)
    Ensimmäistä kertaa huomasin lipaston päällä olevan seinävalaisimen (johtuen ehkä siitä, että olen epätoivoisesti viime päivät etsinyt netistä uuteen kotiimme seinävalaisimia, jotka kelpaavat minulle). Mistä teidän valaisin on hankittu ja kenen valmistajan se on? Entä oletteko olleet tyytyväisiä esim. valaistustehoon?

      • Hertta
        18.2.2013 / 22:04

        Kiitos! Nuo valaisimet olisi meille kyllä hyvät – ja mieskin ne jo hyväksyi. ;)
        Kiinnitin huomiota vielä teidän lattiaan. Yritin etsiä blogistasi tietoa lattiastanne, mutta en löytänyt. Onko kyseessä parketti? Katsoin kuvista, että teillä näyttäisi olevan sama materiaali myös keittiössä. Kaunista! Jos kyseessä on parketti (eikä laiminaatti), miten se on kestänyt keittiössä?

        • 19.2.2013 / 09:03

          no niin kiva! :)
          lattia on laminaattia.

  10. vierailija
    21.2.2013 / 00:54

    Itse kans pitäisin pöytäpinnasta ilman mitään tabletteja tai liinoja, mielestäni kaunis pöytäpinta tulee silloin ihanasti esille, mutta tosiaan joskus pitäisi myös syödä ja kahvitellakin :) Paljas pyötä on vähän kovan oloinen siihen, mutta useimmiten meillä siten taitaa olla kuitenkin. Joskus jos muistan, niin laitan kattaukseen kyllä liinat ja tabletit kaapista…:)

    • 21.2.2013 / 09:23

      niinpä! itse en ole vieläkään kaivanut tabletteja esiin, mut varmasti kohta :)

  11. vierailija
    21.2.2013 / 00:58

    Teidän kissat ovat kyllä ihan huippuja :) Taitavat tykätä linssiludena olosta, omani luikkii aina karkuun kameran valon nähdessään :)

    • 21.2.2013 / 09:23

      nuorempi ainakin tykkää tai ei ole kamerasta moksiskaan :). vanhemmalla on enemmänkin sellainen yksi ja ainoa kamerailme, joka tulee esiin heti kameran nähdessään :D

  12. Annika
    22.2.2013 / 17:34

    Mulla taitaa olla samanlainen pöytä, mutta vaan lyhyempänä versiona, jos kyseinen pöytä on Askosta? :) heti pöydän hankittuani teetätin siihen lasin päälle pintaa suojaamaan. Kirkas lasi maksoi noin 60 e 140 cm pitkälle pöydälle. Ihana, kun ei tarvitse pitää mitään tapletteja pöydän suojana ja lasiki peilaa vähän valoa, mikä sopii mun mielestä hyvin korkeakiiltoseen valkoseen :) ajattelin myös kokeilla mustavalkosia kuvia lasin ja pöydän välissä. Sais mukavaa piristystä ja kuvia esille :)

    • 23.2.2013 / 15:11

      heh, tekstissä kirjoitin aika pitkästikin että pöytä on mittatilaustyö :). tuota vaihtoehtoa olen itsekin ajatellut johonkin tulevaisuuteen, nyt mielelläni katselen pöydän omaa pintaa. nuo kuvat on loistava idea ja varmasti kivan näköinen tulee!

  13. tanja
    25.2.2013 / 14:30

    Hei mistä tuo teidän ruokapöytä on, ja nuo tuolit myös? :)

    • tanja
      25.2.2013 / 14:34

      Just huomasin että olitkin maininnut jo pöydästä :D mutta mistä nuo tuolit on?

      • 25.2.2013 / 22:12

        Flower-tuolit on Kodin Ykkösestä :)

  14. seija
    8.4.2013 / 12:30

    Miksi nykyään on alettu suosimaan valkoista niin paljon. Tulee , sailaan tuntu. Kylmän kalseaa. Puuttuu kodin lämpö. Saan vaikutelman valkoisesta kodista että se on vain näyttelyaluetta.Mikähän väri tulee seuraavaksi valloittamaan kodit. Toivottavasti ei vaan yksi ainoa väri kerrallaan. Kaunista on mutta kylmää, en viihtyisi väissä huoneissa.

    • 8.4.2013 / 12:54

      kiitti kommentistasi seija! valkoinen on jo vuosikymmeniä ollut suosittu väri, ei missään nimessä vain nykyään. se on ihanan raikas ja kaunis mielestäni. osaan sanoa vain omalta osaltani, miksi valitsin kotiimme paljon valkoista, muista ihmisistä ja heidän mieltymyksistään en tiedä. nimittäin olen kokenut kaiken maailman värikaudet elämässäni: on ollut punaista, tummansinistä, keltaista, ruskeaa… ne ei sovi mulle, koska kyllästyn noin voimakkaisiin väreihin ja joudun sitten uusia kaikki säännöllisin väliajoin. niinpä kun aloimme rakentamaan ja piti miljoonien päätösten joukossa tehdä päätös myös kodin värisävyistä, koin että turvallisinta on valita valkoista, sillä vuodet on opettaneet että se on yksi harvoista (ehkä jopa ainoa?) värisävy, johon en kyllästy. se myös sopii kaikkien kanssa yhdisteltäväksi, jolloin voin toteuttaa kodissani sellaista pienillä asioilla muutosta sisustukseen -sisustamistapaa. se ei onnistu silloin, jos sohva on ruskea, matto harmaa, verhot vihreäoranssit ja tyynyt pinkit. oksennusväripalettikodit ei ole minua varten. niin yksinkertaista. meidän mielestämme kotimme ei ole missään nimessä kalsea eikä muistuta sairaalaa millään tavalla, tämä ei myöskään ole mikään näyttelykoti vaan meidän rakas koti jokapäiväistä elämistä varten. täällä saa jokainen elää miten haluaa, myös meidän kisulaiset. makuasioitahan nämä on, ei ulkopuolisten tarvitsisi meillä viihtyäkään, meidän kotihan tämä on :D
      mielenkiinnosta kysyn, mikä sulle edustaa ”kodin lämpöä”?

  15. seija
    8.4.2013 / 16:47

    Kiitos kirjeestäsi. Ei tarkoitus ollut loukata. Minusta vain on näyttänyt siltä että tämä on tämän hetken buumi , tämä valkoinen. Huonekalut , seinät,laipio, tyynyt, kukat, kylpyhuone , kaikki valkoista. Minulla on pojanpoika joka kysyi äidiltään kun taas tuli valkoista lisää, tuoli ” miksi kaikki on meillä valkoista”?.Minulla on lempiväri valkoinenja vihreä taitettuna. Jos kaikki on valkoista se ei kerro kodista mitään , vaikka siellä eletäänkin. Minusta on kodikasta , siisteys, jopa valkoinen sohva , valkoinen kirjahylly . Siihen valkoisuuteen voi lattialle laittaa ihanan mieleisensä maton , sohvalle ihania tyynyjä , seinälle niihin väreihin sopivan taulun. Ihania lamppuja on olemassa (ei vahvoja väriä) jotka antavat illalla lämpimän valon ympäristöönsä, tulee kodikas olo. Minulla on kaksi paikkaa missä käyn kylässä , eli valkoisia koteja, mutta kaipaan heillekin jotakin muutakin . Olen sitä mieltä , että on katsottu sisustuslehdestä että valkoinen on nyt muotia , sitä laitetaan. Kuten oli 70 luvulla keltainen ja ruskea , sitä sitten olikin useimmalla. Mutta tuo sopii teille ja hyvä niin . Tämä oli vain minun mielipiteeni.

    • 8.4.2013 / 21:37

      kiva että vastasit! enkä mä toki loukkaantunut, vastasin vain samalla tavalla miten itse kommentoit.
      mä valitsin valkoista meille viisi vuotta sitten sen vuoksi, että en halua maalailla/tapetoida seiniä vuoden välein enkä myöskään vaihtaa huonekaluja vuoden-parin välein. se ei ole ekologistakaan. mistään buumeista en tiedä, mutta sen tiedän, että valkoista väriä on käytetty sisustuksessa kautta aikojen. ehkä sen kätevyyden, monipuolisuuden, helppouden ja kauneuden alkaa ihmiset vasta nyt kunnolla huomata? en usko, että tämä menee koskaan ohitse, mutta mielenkiintoista nähdä miten tulee käymään!
      et ole tainnut seurata blogiani kauaakaan, sillä meillä kyllä on väriä kodissamme ja ne vaihtelee vuoden mittaan paljonkin. on myöskin kovin tunnelmallista pöytä- ja lattiavalaisinten valaistuksessa. tässä postauksessa kirjoitin, että laitoin tarkoituksella ilmeen ruokailutilassa noin valkoiseksi ja ihan siitä syystä, koska halusin. mutta, erilaiset kodit on rikkaus :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.