Mielessä Milano

 

Elämäni ensimmäinen yksin tekemäni ulkomaanmatka suuntautui Milanoon kymmenen vuotta sitten. Vietin kaupungissa peräti lähes kaksi viikkoa, tosin osan ajasta vietin kauniissa Parman kaupungissa. Milanon nähtävyydet ovatkin tuon matkani vuoksi minulle jo entuudestaan tuttuja – kaikista vaikuttavin näky oli kaupungin ytimessä, Piazza del Duomolla, sijaitseva tuomiokirkko Duomo di Milano. Tuo Milanon goottilaistyylinen katedraali ei ole pelkästään Italian suurin, vaan se on myös koko Euroopan toiseksi suurin katedraali. En ikinä unohda sitä tunnetta, kun hieman jännittyneenä nousin ensimmäistä kertaa metrotunnelista miljoonakaupungin vilinään ja näin vieressäni tuon valtavan upean rakennuksen! Teki mieli hihkua ohitseni kiiruhtaville ihmisille, että katsokaa miten upea :D. Ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla olevalle se oli myös kiva maamerkki: kävelin Milanoa ristiin rastiin ja aina kun tuntui, etten tiedä missä olen, näkyi Duomo ylväänä jossain taustalla ja ei muuta kuin taas nokka sitä kohti! Vaikka Milano on niinkin suuri kaupunki, on sen ydinkeskustassa kaikki tärkeimmät nähtävyydet ihan kävelymatkan päässä toisistaan. Duomon katolle pääsee ihastelemaan henkeäsalpaavaa näkymää kaupungin ylle. 201 porrasta sinne oli matkaa ja voin kertoa, että seuraavalla kerralla tuo matka taittuu hissillä ;D.

Tuolloin syksyllä 2002 vietin aurinkoista syyspäivää Piazza del Duomolla, katselin ohikulkijoita, kuuntelin kaunista kieltä, väistelin satoja (!) puluja sekä ihastelin upeinta koskaan näkemääni rakennusta miettien, että tänne haluan ehdottomasti vielä joskus palata.

Nyt se paluupäivä on sitten jo tiedossa! Ilmaantui sopiva väli, jonne varasimme pienen kaupunkiloman. Olen käynyt Roomassa ja Pariisissa, mutta niitäkin enemmän haluan palata Milanoon! Nyt ajattelinkin kysellä, onko tuossa upeassa kaupungissa käyneitä kuulolla? Kaikenlaisia vinkkejä jakoon, kiitos :). Eniten kaipailisin vinkkejä hyvistä ruokapaikoista sekä outleteista! Mitä, missä ja minne?
Jännä miten mun matkakuume on aina ylimmillään silloin matkan varaamisen hetkillä, sitten se vähän laantuu/painuu taka-alalle, kunnes nousee taas huippuunsa viittä vaille ennen matkaa! Nyt ollaan tuossa ensimmäisessä vaiheessa :)

 

Kuvat lainattu Tjäreborg.

Comments

  1. Nuppu
    18.2.2013 / 10:32

    Jes :) eipä osuvampaa postausta olisi voinut tulla. Olemme tyttäreni kanssa varanneet lennot Milanoon toukokuun alussa ja mielenkiinnolla odotan myös lisäinfoa kaikesta mielenkiintoisesta. Ihanaa matkan odotusta teille :)

    • 18.2.2013 / 10:37

      mahtavaa!!! nämä on tämän bloggaamisen parhaita puolia: postata jostain itselleen hyödyllisestä ajatellen, että ehkä se on hyödyksi jollekin toisellekin. tällä kertaa ainakin sinulle ja tyttärellesi, olipa kiva :) ja upean kohteen valitsitte! me ehditään matkaan ennen teitä joten pääset sitten näkemään mun matkakuvia ja fiilistelemään :D

  2. Mg
    18.2.2013 / 11:06

    Ooh, Italiaaa.. vuosi sitten tosiaan tuolla oltiin muutama päivä! Tähän hätään en muista yhtään missä syötiin tai käytiin, pitäs vissiin verestellä muistoja kuvien äärellä..

    Eiku joo, käveltiin sata kilometriä kiireessä jalkapallostadionille, voi jalkaparat sen jälkeen. Paikallinen apteekkimummo osas hyvin englantia ja sain helpotusta jaloilleni. :)

    Haaveissa olis taas vuoden päästä Italia, tältä vuodelta jää ns. väliin häämatkan vuoksi.. noh, kyllä se Karibiakin on varmaan ihan jees.. ;)

    • 18.2.2013 / 11:23

      haha :D San Siro voi houkutella myös mun matkakumppaniani :P
      KARIBIA! sinä senkin! :D

      • Mg
        18.2.2013 / 11:26

        Joo Milanon peli oli päästävä katsoo, ihan kivuttomasti se aika kyllä meni, ei siinä.. :P

        Puhaltelen Karibian lempeitä tuulia myös tähän suuntaan sitten.. noh, siihen on vielä aikaa, vasta syksyllä!

        :)

        • 18.2.2013 / 11:30

          en tiedä haluaako mies ihan peliin, ei mikään fanaattinen futisfani ole, mut varmasti käydään kuitenkin paikka tsekkaamassa :)
          ja puhaltele ihmeessä! itse en taida tällä lentopelolla tuonne ikinä lähteä :)

  3. 18.2.2013 / 11:08

    Mä olin Milanossa pidennettynä viikonloppuna 2009. Tykkäsin myös kovasti! Meillä nuo neljä päivää meni hyvinkin paljon tuon Duomon ympäristössä, kauppakeskuksissa pyöriessä pää pyörällä. :-) Ihana oli myös istuskella kahvilla tuossa aukiolla ja vain katsella ihmisiä. Outlet-reissu tehtiin myös, ja sitä kyllä suosittelen. En harmikseni muista tuon Outletin nimeä, mutta se oli kuitenkin Sveitsin puolella, ihan rajan tuntumassa. Teimme bussimatkan sinne, ja jos en ihan väärin muista niin bussimatka kesti suuntaansa ehkä noin tunnin (?). Ei siis älyttömän pitkä, koska kuitenkin mentiin Italian ja Sveitsin rajan yli. Vaikka valmisreissut on aina ennalta määrättyihin aikoihin sidottu, niin tuolla reissulla oli kyllä hyvin aikaa kierrellä ja tehdä hyviä sijoituksia ;-) Suosittelen siis ehdottomasti! Toivottavasti näillä vinkeillä tuo paikka myös löytyy esim. Googlettamalla, harmi kun en tosiaan muista sitä nimeä…:-(

    Minulle jäi myös ikävä Milanoon, ja Italiaan ylipäätään. Saas nähdä, koska pääsen seuraavaksi :-)

    PS. Tervetuloa vierailemaan juuri aloittamaani blogiini! Aloitusvaiheessa vielä ollaan, mutta ideoita riittää bloggaamiseen :-)

    • 18.2.2013 / 11:26

      itsekin odotan lomalta mm. sellaista kahvilassa istuskelua, vailla kiirettä… saa vain katsella ohikulkevia milanolaisia ja lukea vaikka lehtiä :D. oliko tuo outlet FoxTown? mistä varasitte bussimatkan ja mitä kaikkea sieltä löytyy?? kerro kaikki, odotan kieli pitkällä :D. mullakin on ikuinen kaukokaipuu sekä Italiaan että Espanjaan <3
      onnea uudelle blogille! tulenpas vierailulle myöhemmin.

      • annika
        18.2.2013 / 11:34

        Se on foxtown, suosittelen myös

        • 18.2.2013 / 11:36

          ok hyvä tietää. googletellessani löysin suosituksia sekä FoxTownista että Serravallesta, kumpaan sitä sitten menisi… :)

          • 18.2.2013 / 12:14

            Fox Town juurikin! Jotenkin tuo Fox pyöri mielessä, mutta en sitten kuitenkaan muistanut kunnolla :-)

            Se, mitä muistan tuosta paikasta, niin sieltä löytyi kyllä kaikkea ;-) Oli todella kalliita merkkiliikkeitä (Dior jne), mutta myös hieman edullisempia (esim. Guess), ja alennukset oli tosi hyviä. Itse esimerkiksi ostin Guessin weekendbagin, ja kustansi muistaakseni noin 40 e. Edelleen on käytössä eli ihan hyvää laatua :-) Niin, ja ostin myös kahdet Lacosten kengät, ja niillä oli hintaa ehkä 25 % Suomen hinnoista! Me keskityttiin lähinnä vaate-/kenkäostoksiin eli esim. sisustuspuolen jutuista en osaa sanoa.

            Mukava yllätys oli shoppailun lomassa se, että kun katsottiin hintalappujen hintoja, oletettiin tietysti niiden olevan euroja. Kassalla selvisi kuitenkin, että hinnat oli frangeja, eli euroissa hinta oli vieläkin edullisempi (ainakin silloisessa kurssissa). Eli se kannattaa huomioida, että ollaan tosiaan Sveitsin puolella! Euroilla sai maksaa, mutta vaihtorahat tuli frangeina. Tietysti luottokortti toimi myös joka paikassa :-)

            En tietenkään muista tarkkaan sitäkään, mistä reissu varattiin, mutta jokin paikallinen yritys sen järjesti. Ihan googlettelun kautta se varattiin ja maksettin (oisko ollu jotain 25 e /hlö), ja netistä tulostettiin vaan kuitti mukaan. Bussi lähti keskustasta toimiston edestä, ja oli tosiaan hyvin sujuva reissu. Jos oikein muistan, niin shoppailuaikaa oli noin 5 tuntia, ja siinä ajassa sai kyllä hyvin kevennettyä lompakkoa ;-)

            Harmi, kun muistikuvani on näin hataria, mutta aika laiskasti me tuo reissu suunniteltiin, eli uskoisin, että matkan järjestäjä tosiaan löytyy nopeasti googlen avulla. :-) Oi, kovasti odottelen jo matkakuvia tuolta reissultanne, vaikka tiedän kyllä, että sen jälkeen nopeasti on omakin reissu varattu…:-D

            • 18.2.2013 / 12:36

              ooh, taivaallista! ihanaa tietoa, kiitos Emppu! saa kertoa lisääkin jos myöhemmin tulee mieleen :)
              mä ajattelin, et jos tuonne pääsen, keskityn enimmäkseen kenkiin, laukkuihin ja muihin asusteisiin sekä kodin tuotteisiin. nooh ehkä vähän vaatteisiin ja kosmetiikkaankin, vai onko siellä kosmetiikkaa ;D (ehkä parempi jos ei ole…)
              oon ihan täpinöissäni täällä, meni tämä mun maanantai ihan milanoiluksi!
              apua 5 tuntia! riittääköhän se mulle, tuollahan on liikkeitä vaikka millä mitalla. en toki aio kaikista ostella, rakastan yli kaiken myös kaupoissa kiertelyä (ennen kuin joku mua ehtii torumaan!). tosin sanoin mä eilen miehelle et mun masteri tulee kyllä sitten tolla reissulla vinkumaan (myös edellisen opiskelijabudjetilla toteutetun matkan edestä), että ihan vain tiedoksi jo näin etukäteen :D. hyvä siis kun sanoit tuosta valuutasta, en ois välttämättä hokannu etteihän Sveitsissä ole euroa! oih, voiskohan jo mennä lentokentälle odottelemaan ;D

  4. Nimetön
    18.2.2013 / 11:20

    just samaa- lähdetään toukokk vkoksi milanoon, ja jotain suunnitelmia on jo —me aiotaan lähtee outlettiin sveitsin puolelle fox towniin, ihan julkisilla peleillä, asutaan aika liki päärautatieasemaa. lisäksi ois tarkoitus saada liput interin jalkapallopeliin. noi syömätouhut ei oikein oo meidän vahvuuksia reissuissa, aika perusjuttuja, ei luxusta tms, aamiaiste laitetaan ite(huoneisto) ja sitte ne kaikki top10 nähtävyydet. ehkä vielä como,montza …tuskin maltan odottaa matkaa, ja sun matkapostausta!

    • 18.2.2013 / 11:41

      viikossa ehtiikin jo vaikka mitä! minäkin yhdistäisin viikkoon ainakin pari päivämatkaa esim. juuri Comolle tai sitten viehättäviin lähistön pikkukaupunkeihin kuten Parmaan ja Modenaan (jälkimmäisestä löytyy muuten yksi maailman paras ruokapaikka, voi slurps!). ihanan idyllinen pieni perheravintola, jonka nimeä en valitettavasti enää muista.
      mekään ei etsitä mitään luxusrafloja, vaan perinteistä italialaista ruokaa, joka on ehkä maailman parasta :P. Italian matkoilla odotamme aina kovasti herkullisia ruokia ja ne löytyy vain turistipaikkojen ulkopuolelta :)
      mietin tuota outletia et kumpi ois parempi: FoxTown vai Serravalle, erilaisilla matkailusivustoilla löysin suosituksia molemmista…

  5. 18.2.2013 / 11:28

    En oo Milanossa ite käyny ko rautatieasemalla ja lentokentillä, mutta lähialueella on tullu paljonki vietettyä aikaa ni suosittelen lämpimästi Serravallen Outlet:ia!! Se on tosi iso, ja sieltä löytyy kyllä melkeen kaikki maholliset merkit :)) Sinne on jonku verran matkaa Milanosta, mutta ymmärtääkseni sinne pääsee bussilla tms ihan Milanon keskustasta! Mutta tän sivuilta löytyy varmasti paremmin tietoa :))

    http://www.mcarthurglen.com/it/serravalle-designer-outlet/en/

    • 18.2.2013 / 11:43

      tuosta luinkin jotain netistä, kiitos tosi paljon linkistä niin voin tutustua tarkemmin! 1,5 tuntia näytti bussimatka kestävän, ei paha :P
      oon ihan tikahtua tähän matkakuumeeseen!

  6. Pilvi
    18.2.2013 / 11:59

    Oi! Meillä on kaveripariskunnan kanssa niin hinku Italiaan (katsoimme muuten ”Rakkauskirjeitä Julialle”, ihana!). Viime toukokuussa olimme vuokravillalla Toscanassa ja sydän jäi sinne! Myös Gardajärvi ja Verona kiinnostaisivat, eli voisimme lentää Milanoon tai Venetsiaan.
    Tämä talvi on niin pitkä ja ihmeen lämmin: helposti tietää kylmää kesää :/. Johonkin varmaan lämpöön on siis päästävä touko- tai syyskuulla!!!

    • 18.2.2013 / 12:45

      Toscana <3 mun haave on tehdä joskus parin viikon Italian kiertomatka vuokra-autolla. esim. lennot Roomaan, kentälle auto odottamaan ja paluulento kotiin vaikka Milanosta, jonne jättäisimme auton kentälle. huhti-toukokuu ois sopiva ajankohta tälle tai sitten joskus syksyllä. oi ja Sardiniaankin haluaisin uudestaan, tykästyin siihen huomattavasti enemmän kuin Sisiliaan. voi onhan noita, matkahaaveita :)

  7. E K
    18.2.2013 / 12:14

    Mukava tunnelmapalanen! Näitä on ihana tutkiskella kotona (varsinkin flunssassa piristää..)
    En voi olla kysymättä, oletko seurannut Putousta? Tuo ”satojen pulujen väisteleminen” sai kuumeiset mieleni hihittelemään :) ERITTÄIN huono vitsi liittyen siis Karim-hahmoon…

    • 18.2.2013 / 12:46

      voi miten mukava kuulla ja pikaista paranemista sinne!
      apua, Putous on yksi mun suuri inhokki (soriiiii) eli en ole katsonut kuin ehkä viitisen minuuttia eka kautta ja siitä tein sitten tuon johtopäätökseni :D

  8. Nimetön
    18.2.2013 / 13:37

    Jos lennot on Bergamoon, suosittelen jäämään sinne joko mennessä tai tullessa pariksi päiväksi.Paikka lumosi ainakin minut, paljon viihtyisämpi kuin Milano, upea vanhakaupunki ja huomattavasti Milanoa edullisempi.Ruoka minusta Pohjois-Italiassa on aina suuri pettymys, mautonta ja suht kallista.Siinä etelä-italia kyllä vie voiton.Niin siis Bergamossa jonkunverramn putiikkeja ja kauppoja, mutta aivan mahdottoman isoa ostoskeskus ihan lentokentän vieressä.

    • 18.2.2013 / 13:56

      Linateen lennetään. kiitti vinkistä, hyvä tietää tuo Bergamosta jos joskus lennän Milanoon Ryanairilla!
      mulle tällä reissulla itse Milano on juuri se juttu, joten siellä haluan yöpyä :). mä oon varmaan sattunu löytämään sit hyviä ruokapaikkoja matkoillani, koska ei ole samanlaista kokemusta. Milanostakin kannattaa lähteä kauas keskustasta niin löytyy aidompaa italialaista keittiötä, hintatasokin ihan eri luokkaa. Milanohan ei muutenkaan ole kaupunkina mitenkään perin italialainen, ilmapiiri on erittäin kansainvälinen. sijainti ja asema Keski-Euroopassa on vaikuttaneet kaupunkiin suuresti.

  9. 18.2.2013 / 14:26

    Minä niin haluaisin läjhteä jonnekin kaupunkilomalle muutamaksi päiväksi, milano, rooma japariisi on sellaisia paikkoja joissa haluaisin käydä, mutta miestäni kun ei saa lentokoneesee. Pelkää korkeita paikkoja ja ahtaita myös, oon yrittäänyt ehdottaa hypsoonia ja kaikkea jos pääsisi peloista eroon mutta ei. En ole siis koskaan ennen käynyt Ruotsia kauempana, mutta siskoni kanssa nyt olisi suunnitteilla matka johonkin lämpimään syksyllä, mikäli hän vain pystyy lähteä.
    Jos miestä ei lentokoneeseen saa niin sitten täytyy mennä laivalla niin pitkästi että johonkin päästään ja lapsetkin alkaa olla sen ikäisiä että helpompi heidän kanssa lähteä. Toki olis kiva lomailla miehen kanssa myös kahdestaan, mutta kun ei tahdo noita lapsenvahteja olla. Tiedän että monet käy lasten kanssa reissussa ja ihan vauvojen kanssa myös, mutta itse en ihan pienen lapsen kanssa lähtisi.
    Oliko että sinullakin oli lentokammoa, muistaisin niin lukeneeni?

    • 18.2.2013 / 14:28

      japariisihan on tietenkin Pariisi :) Ankarasti kirjoitusvirheitä ja sanoja menee putkeen kun nopsaan yrittää komentoida.

      • 18.2.2013 / 14:45

        on kyllä kurja tilanne teidän molempien kannalta. miehesi jää vaille upeita kokemuksia, mutta ymmärrän häntä täysin eli juu, poden itsekin kovaa lentopelkoa. onneksi pääset kuitenkin (toivottavasti) siskosi kanssa matkaan!
        mulle matkailu on suuri intohimo (sisustamisen ja muutaman muun asian lisäksi :D), joten aika ajoin matkakuume nousee niin valtaviin lukemiin, että se ajaa pelon ohi. en halua ajatella lentämistä kuitenkaan paljon etukäteen, etten vain peru matkaa :D. viime kesänä viime hetkillä jätin matkan varaamatta, pelko nousi niin suureksi. kävimme sitten Tukholmassa ”turvallisesti” laivalla :).
        kun kone odottelee lähtölupaa, mun paniikki nousee ihan järkyttäväksi. ja varsinkin ku kone lähtee kiihdyttämään nousuun :/. silloin mulla on sellanen tunne et haluan ulos hinnalla millä hyvänsä tai soittaa äitille :D (nyt naurattaa, mutta ei silloin ku tuo on ajankohtaista). itkeä tihrustan ja kuuntelen koko ajan ääniä, et onko jotain poikkeavaa… moitin koko ajan itteeni et miks lähdin, mun elämä oli ihan täydellistä ilman tuota edessäolevaa kokemusta yms. aina nuo samat ajatukset päässä. sit perillä tekee mieli heittäytyä kentälle ja tyyliin suudella maata ja halailla vastaantulijoita :D.
        että semmosta, tuota taas edessä… nousu on mulle pahin ja niitä on tulossa vielä kaksin kappalein, koska vaihdamme konetta Tukholmassa. APUA.

  10. Mg
    18.2.2013 / 15:07

    BTW: Yks asia muuten, mikä erotti historiallisen Rooman ja modernimman Milanon oli polkupyörät ja lemmikkikoirat! Niitä oli kaikkialla! :)

    • 19.2.2013 / 09:06

      heh :) ne on kyllä täysin erilaisia kaupunkeja, tyyliin rikas pohjoinen ja köyhä etelä. omilla tavoillaan ihania molemmat.

  11. 18.2.2013 / 15:15

    Oih ihana Milano. <3 Kävin siellä pari vuotta sitten ja matkustin melkoisen skeptisenä, sillä suurin osa ystävistäni oli haukkunut kaupungin lyttyyn. No mähän olin poikkeus joukosta ja rakastuin Milanoon ihan täysin. Mun blogistakin löytyy jotain Milano-juttua Italia-tunnisteen alta. Jo jos teillä olisi yhtään enemmän aikaa, niin suosittelisin ehdottomasti päiväretkeä Venetsiaan.

    Millään outlet-reissulla en käynyt, vaan kiertelimme siskoni kanssa kaupungista löytyviä outleteja. Netistä oli tulostettu joku lista mukaamme, josta tutkailimme kiinnostavimmat paikat ja niihin mentiin. Paras löytö oli kuitenkin markkinat, josta löytyi kenkiä, vaatteita, laukkuja… Noille markkinoille osuimme sattumalta etsiessämme Puman outletmyymälää. :)

    • 19.2.2013 / 09:08

      no voi että, tosin makuasioitahan nämä :). Venetsiaan aion mennä joskus myöhemmin, esim. jos haaveideni Italian kiertomatka jonain päivänä toteutuu niin silloin ;). pitääpäs lukea sunkin postaukset aiheesta, kiitti vinkistä!

  12. -Tintti
    18.2.2013 / 16:26

    Jes, meilläkin suunta Milanoon kesällä! Roomassa käyty pari kertaa ja Firenzessäkin pyörähdetty. Pitääpä lueskellä täältä sitten vinkkejä ja kommentteja! Mun sydän on aikanaan jäänyt Roomaan, mutta anan mielelläni koko Italialle mahdollisuuden :D Love it!

    • 19.2.2013 / 09:11

      no niin, sinäkin pääset sitten näkemään mun matkapostauksia ennen teidän omaa matkaa :)
      mä en tiedä miksei Rooma tehny muhun mitään valtaisaa vaikutusta, kiva kaupunkihan se on, sellainen pakko käydä elämän aikana ainakin kerran, mutta ei ole hinkua takaisin. enemmän mua viehättää pienemmät italialaiskaupungit aitoine italialaisine elämänmenoineen :). niissä vastaa näkee sitä aitoa italialaista elämää, ei näissä suurissa kaupungeissa juurikaan.

      • -Tintti
        19.2.2013 / 09:48

        Heh, en mkään tiedä, mikä siinä Roomassa niin ihanaa on (en ole oikeastaan suurkaupunki-ihmisiä), mutta uskon, että kaikki tieni vievät aina lopulta sinne :D Rooman pienillä kujilla ei oikeastaan tullut edes miljoonakaupunki-fiilistä ja joka kulmassa oli uutta ihasteltavaa.
        Oikeastaan koko Italia on vaan jotenkin ihana. Luulen, että ne on ne ihmiset? Viimeksi oltiin pikkukylissä ja ne oli toki idyllisiä, mutta en osaisi eritellä, oliko parempia (jos ei huonompiakaan) kuin Rooma. Se mistä tiedän isommissa kaupungeissa pitäväni on historia ja rakennukset. Satoja, jopa tuhansia vuosia vanhat, koristeelliset kirkot, linnat.. Se mikä Italiassa myös viehättää, on monipuolisuus. Maasta löytyy monia mielenkiintoisia paikkoja, joista mm. Venetsia onkin seuraavan reissun tsekkauslistalla!
        Tsemppiä lentoihin (ei puhuta siitä enempää) ja kerää meille ihanat kuvakoosteet! Saadaan kaikki fiilistellä ennen omia reissujamme :)

        • 19.2.2013 / 10:58

          muhun varmaan vaikuttaa se turismi, että mitä enemmän jotain kaupunkia hehkutetaan turisteille, sitä vähemmän mä siitä pidän (ammattitautia vissiin…).
          ja juu ei puhuta lennoista tai jää matkakuvat ottamatta ;D

  13. AnskuliP
    18.2.2013 / 17:20

    Matkakuumeessa on ihana olla ;) mielenkiinnolla oottelen postauksiasi Milanosta!

    • 19.2.2013 / 09:11

      joo niin on :D

  14. Marika
    18.2.2013 / 19:23

    Ihanaa reissua teille :) En ole Milanossa enkä Italiassa käynyt mutta, aivan ehdottomasti sinne on joskus päästävä. Ihan sen taivaallisen ruoankin takia :) Ja mielestäni italian kieli on maailman kaunein, sitä voisi kuunnella vaikka kuinka. Täälläkin on matkakuumetta, keväällä olisi niin kiva lähteä reissuun.

    • 19.2.2013 / 09:13

      sulla on suuri aukko matkakohteissasi :D. parasta ruokaa saa pienemmistä kaupungeista ja pienimmistä ravintoloista, nam! toiv. tekin pääsette keväällä reissuun!
      hmm… aloin miettimään tuota et mikä kieli mun mielestä on maailman kaunein enkä osaa päättää onko se italia vai espanja, jännä! italia on kovempi, espanja pehmeämpi :)

  15. Krista
    18.2.2013 / 23:13

    Citymum in Milan -blogi kannattaa kahlata läpi, hyviä vinkkejä paikallisnäkökulmasta. Bloggaaja siis ihan suomalainen.. en saa kännykällä linkkiä, jos et löydä niin voin linkittää :)

    Ihanaa varmasti odottaa ja suunnitella reissua :)

    • 19.2.2013 / 09:14

      kiitos vinkistä, ehdottomasti käyn lukaisemassa tuolta juttuja! reissun odottaminen ja suunnitteleminen on kyllä lähes puolet koko matkasta :))

    • 19.2.2013 / 09:17

      ihana Milano tosiaankin!
      etsitään ihan tavallista perusitalialaista keittiötä, onpa jännä nähdä onnistummeko siellä sitten sellaista löytämään :P. meidän odotukset on korkealla, sillä muissa Italian kaupungeissa (sekä mantereella että saarilla) meitä on hemmoteltu niin herkullisilla ruuilla että!

  16. heidis
    19.2.2013 / 14:27

    Minun ensimmäinen yksin tekemä Italian matka tapahtui viime syksynä. Rakastuin heti maahan ja vierailin myös Milanossa yhden päivän. Kipinä jäi niin voimakkaaksi ja moni mielenkiintoinen kohde jäi näkemättä, että tarkoituksena olisi lähteä ensi syksynä uudestaan. Outlettejä en ehtinyt kiertämään, mutta Duomon lähellä oleva Massimo Dutin liike vei sydämeni. Seuraavalla kerralla aion myös käydä Pinacoteca di Brera maineikkaassa taidemuseossa. Suosittelen Genovaan tutustumista. Ihana kaupunki lähellä Milanoa, jossa italialainen tunnelma on voimakkaasti läsnä

    • 19.2.2013 / 14:53

      Genovassa en olekaan vielä käynyt, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta paikalta :)

    • 20.2.2013 / 00:01

      voi, vaikeaksi menee päätös! nyt näyttäisi siltä että näissä lukijoiden mielipiteissä FoxTown johtaisi himpun verran :). mitä kaikkia löytöjä teit jos saa udella? :D

      • 20.2.2013 / 12:06

        Ehdottomasti paras löytö oli Pradan laukku, valinnan vaikeus meinasi iskeä sillä valikoima oli todella hyvä. Lisäksi ostin mm. kasan laadukkaita neuleita, joista suurin osa merino- tai kashmirvillaa, nahkakorkkareita sekä Liu Jeansin tikkitakin. Fox townista sitten tarttuikin mukaan mm. Guccin huivi ja jotain muuta pientä.

        • 20.2.2013 / 12:08

          oih, luin aivan haltioituneena tätä sun vastausta :D. kuulostaa aivan täydelliseltä! voi olla että FoxTowniin menemme, toivottavasti tulen tekemään sieltä hyviä löytöjä :). ehkä sitten seuraavalla kerralla Serravalleen :P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.