Se lattiavalaisin

 

Mielessäni polttelevasta lattiavalaisimesta tuli useita veikkauksia Vaihtelua aulaan -postaukseeni. Yksikään veikkauksista ei kuitenkaan osunut oikeaan ja minä kun ajattelin, että arvaatte sen heti :). Tämä valaisin on blogissani esiintynyt aiemminkin pariin otteeseen, mutta pöytämallisena – olen ihastellut sitä siis jo pitkään. Jokunen kuukausi takaperin iskin kuitenkin silmäni saman valaisimen lattiamalliin (Pinterestissä…) ja se oli menoa! Olen ihastellut sekä mustaa että valkoista versiota ja kyseessähän on siis Barba Corsinin Gubille suunnittelema Pedrera-lattiavalaisin:

Missään en ole tätä valaisinta livenä nähnyt, mikä olisi tietysti aika tärkeää. Mutta tehoaako järkipuhe enää tällaisen ihastumisen jälkeen :P. Kun puhutaan hankinnoista, odotan aina juuri tällaista hullaantumisen tunnetta, sillä se takaa hankinnan onnistumisen. Mitä arvokkaampi hankinta, sen tärkeämpää se hullaantumisen tunne on. Saman tunteen koin ennen Soihtu-lattiavalaisimeni hankintaa ja tunne on jatkunutkin aina tähän hetkeen saakka. Olen oppinut, että jos tällainen tunne jää puuttumaan, ei hankintaa kannata tehdä.

Aluksi ajattelin, että jos tämän valaisimen jonain päivänä ostan, ostan sen mustana. Aika pian tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin: Soihtu-valaisimessani on musta jalka, samoin kolmijalkaisessa lattiavalaisimessani, jonka tilasin toissasyksynä Jotexilta. Joten valkoisena tämä olisi hieman erilainen ja näistä kahdesta muusta erottuva. Ensisijainen paikka tälle olisi aulassa, sinne tarvitaan lattiavalaisinta ettei aina tarvitsisi pitää seinävalaisimia päällä ja tämä olisi myös sopivan korkuinen tuohon tilaan: vain 113 cm. Toki tälle olisi tilaa myös makuuhuoneissa, olohuoneessa, ehkä jopa ruokailutilassa…

Minäpäs jatkan mietintöjä ja haaveiluja… Yllättikö muuten, että kyseessä oli tämä valaisin? Entäs onko jonkun onnekkaan kotona tämä kaunotar?

Kuvat lainattu Finnish Design Shop.

Comments

  1. Pirjo
    19.2.2013 / 10:20

    Uuk! Luulin vihjeesi perusteella, että korkeus on noin 130 cm…

    • 19.2.2013 / 10:23

      siis ou nou! kirjoitusvirhe :/ kävin heti korjaamassa, vaikka myöhäistä se enää on :D

      • Pirjo
        19.2.2013 / 10:28

        Nou hätä! Pidän valaisimesta valkoisena. Ne pikkurakoset vaan kerää niiiiin penteleesti pölyä. Nimim. Minäkö mukavuudenhaluinen?

        • 19.2.2013 / 10:33

          :) näin se voi kyllä olla, erityisesti mustassa näkyisivät selvästi. tosin koska raot eivät ole läpi asti vaan taustana on toinen suojus, ehkä ne olisi helppo staattisella liinalla pyyhkäistä ;)

  2. 19.2.2013 / 11:17

    Tämä on NIIIN hieno! Kyseinen valaisin on minun himotuslistani kärkipäässä keikkunut jo aika pitkään. On se tainnut parissa postauksessakin blogissani vilahtaa. :)

    Itseäni houkuttaisi melkein enemmän tuo musta versio, mutta ongelma on sama, eli olisi niin hienoa nähdä tuo ensin livenä. :)

    • 19.2.2013 / 14:53

      eikö! ja sepä, mut ainahan on toki sitten palautusoikeus ;).

  3. Äippä
    19.2.2013 / 12:35

    Hän (Kaunotar) on hyvin tyylikäs :)

    • 19.2.2013 / 14:52

      niin minustakin :)

  4. Rousku
    19.2.2013 / 18:18

    Minäkin menin lankaan korkeuden perusteella (130cm). :-) Mutta kaunis on tämäkin valaisin. Millainenkohan on livenä eli miten valaisee?

    • 19.2.2013 / 23:31

      voi harmi! täysi kirjoitusvirhe multa, tiesin korkeuden mutta jostain syystä sormet näpytteli tuon korkeuden :D
      ois kyllä kiva nähdä livenä, jotain toki pelkistä kuvistakin selviää.

    • 18.3.2013 / 16:10

      apuaapuaapuaapuaapua :D :D kiitos vinkistä –> mietintämyssy päähän :P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.