Vaatehuonemietintöjä

 

Aina välillä mielessäni on kotimme vaatehuone; siitä täytyisi saada hieman toimivampi. Tämä projekti on ollut erittäin pitkäkestoinen ja joitain pieniä muutoksia vaatehuone on tässä alkuvuoden tuoksinassa jo kokenutkin, mutta vielä en ole tyytyväinen. Vaatii vielä pientä ajatustyötä, jotta saan kaiken loksahtamaan paikoilleen…

Vaatehuone on kuuden neliön kokoinen, mutta säilytystilaa vie kaksi oviaukkoa (makuuhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen). Vaatehuone on sekä minun että miehen käytössä, joten tila alkaa loppua kesken… Varsinkin kun siellä säilytetään vaatteiden lisäksi kenkiä ja laukkuja, lisäksi sinne on löytänyt tiensä säilössä olevat torkkupeitot ja sisustustyynytkin… En haluaisi viedä niitä varastoon (joka on kyllä lämmin), sillä olisi vaara että ne unohtuisivat sitten sinne ja tuntuisi turhan työläältä kuskailla niitä edestakaisin. Kotona sisällä ei ole oikein muuta paikkaa säilytellä moisia juttuja, ainoastaan kodinhoitohuoneen yhdessä kaapissa on pari hyllyä sisustustyynynpäällisille, mutta itse tyynyt eivät sinne kyllä mahdu. Missä teillä säilyy nämä edellä mainitut?

Entäs miten laukut ja kengät? Missä teillä on tällä hetkellä säilössä esim. kesäkengät? Viettekö sesongin ulkopuoliset tavarat aina varastoon säilöön vai onko tilaa säilöä kaikki kodin sisällä (tarkoitan lähinnä omakotiasujia)? Näihin kaipaisin kovasti vinkkejä! Varsinkin laukkujen säilytys tuntuu hankalalta; vievät kuitenkin jonkin verran tilaa eikä laadukkaita nahkalaukkuja haluaisi miten sattuu säilöä. Pari Italiasta kotiuttamaanikin ihanuutta odottaa vielä paperikasseissaan omaa paikkaansa vaatehuoneesta ;)

Kaikki korut ja kosmetiikka mulla säilyy vessan jättimäisissä laatikoissa ja tämä tapa onkin toiminut loistavasti käytännössäkin. Vaatehuoneessa kaipaan nyt eniten lisätilaa tankoon ripustettaville vaatteille. Yhdellä seinustalla on avohyllyt, joten mietin nyt, jos lisäisin vaatetangon alimman hyllyn alapuolelle; tangolle saisin aika kivan määrän vaatteita mahtumaan. Tämän ansiosta lattiatila jäisi kuitenkin tyhjäksi, joten siivoaminen sujuisi kätevästi; pidän myös sitä tärkeänä. Nooh, mietinnät jatkukoon – vaikka kahvikupposen äärellä!

 

Kuvat lainattu Ikea Livet Hemma. Photographers Roland Persson & Patric Johansson. Foodstylist Niklas Hansen.

Comments

  1. Sofia
    6.3.2013 / 12:13

    Meidän vaatehuoneessa on kaksi henkaritankoa, toinen melkein katossa, toinen noin puolivälissä. Niihin saa kätevästi takit/juhlavaatteet/laukut henkareilla. Toisella seinällä on noin puolesta välistä kattoon seinähyllyjä sisustustekstiileille, ja niiden alle ostettiin ikeasta matalahko kirjahylly, jossa on kaikki meidän juhlakengät. Systeemi on toimiva, sillä pienestä tilasta on saatu suorastaan tilaihme, ja kengät ovat kivasti näkösällä. Kyseessä on muutaman neliön vaatehuone.

    • 6.3.2013 / 12:20

      kuulostaa hyvältä, tilaihme täälläkin haaveissa! tässä ensimmäisten asuinvuosien aikana vasta hahmottuu, millainen vaatehuone olisi toimivin ja miten tilan saa parhaiten hyötykäytettyä. meillä on vaatehuoneen säilytys U-mallinen: päätyseinällä teidän vaatehuoneen tavoin kaksi tankoa päällekäin, yhdellä seinustalla Elfan säilytysjärjestelmä ulosvedettävine koreineen ja sitten kolmannella seinustalla ne avohyllyt laatikoineen.

  2. 6.3.2013 / 13:07

    Oletko ajatellut lattialle lipastoja tai laatikostoja henkaritelineiden alle? Toki sitten ei olis niin helppo siivota mutta saisi lisää säilytystilaa. Itse ajattelin teettää meidän pieneen vaatehuoneeseen henkaritelineen alle laatikostot jossa vois säilöä verhoja sun muuta. Kaikki vaatteet meillä on henkareissa, t-paidosta lähtien, mutta miehen yövaatteet korilaatikoissa ja omani sekä alusvaatteet makuuhuoneessa korkeassa lipastossa. Mutta periaatteessa henkarien alla meillä tyhjä tila, nyt kylläkin muutama laatikko joihin säilötty juuri verhoja ja sellaisia.
    Tai sitten niin vakuumipusseja vai millähän nimellä ne kulkee, joita aikoinaan tv-shopissa mainostettiin. itse oon ostanut halpahallista sellasia ja käteviä kyllä oli ja halpoja, mutta eivät oikein laadukkaita, ajan myötä nimittääin täyttyivät ilmalla. Mutta ehkä niitäkin jostain löytyisin kohtuuhinnalla hyviä. Tyynyt saisi niissä tosi pieneen tilaa, toki niitä sitten ei näe niin hyvin et mitä siellä on mutta, jos yhdenlaiset yhteen ja niin poispäin.

    • 7.3.2013 / 11:12

      no päätyseinän alimman tangon alle se ois mahdollinen, paitsi että siellä on maalämpöjärjestelmän jakotukit koteloituna… aika hankalaa, saapa nähdä miten tuo tulee ratkaistua :)

  3. 6.3.2013 / 13:11

    Ihanaa, että jollain muullakin on vastaavanlaista ongelmaa. Meillä (rivarissa) lämmintä säilytystilaa on vaatehuoneen lisäksi vain tyttären huoneen ja eteisen isoissa komeroissa. Eli mm. vaihtomatot, matkalaukut, kausivaatteet ym. ovat säilössä vaatehuoneessamme kahden aikuisten käyttövaatteiden lisäksi. Juuri eilen julistin, että vaatehuoneelle on seuraavaksi pakko tehdä jotain. Hyviä ideoita mietinnässä siis täälläkin.

    • 7.3.2013 / 11:14

      kuulostaa aika tutulta! mukava tosiaan että muillakin samanmoista pähkäiltävää :)

  4. Saila
    6.3.2013 / 14:28

    Meillä säilytetään koristetyynyt ja varjostimet tietysti =) miehen vaatehuoneessa alakerrassa. Mies antoi oikein luvan kanssa kaksi ylintä hyllyä tähän käyttöön, kunhan en levittäydy sen laajemmalle. Siellä samoilla hyllyillä on varatyynyt ja peitteet. Oma vaatehuoneeni on yläkerrassa ja siellä on vain vaatteita, kenkiä, laukkuja ja koruja. Lisäksi on varsin reilusti kaappitilaa ympäri taloa, vaikka suosin ehdottomasti vaatehuonetta. Näihin kaappeihin mahtuu vaatteiden lisäksi muutakin. Ja olohuoneen lipasto on vain sisustustarvikkeissa. Voi tätä naisen elämää =D

    Oma vaatehuoneeni on kolme kertaa miehen vaatehuoneen kokoinen ja siellä on tankotilaa sekä hyllytilaa varsin reilusti. Lisäksi työhuoneessani on seinän verran vaatekaappeja, miehen työhuoneessa taas muutama kaappi hänelle.

    En voi sietää sekamelskaa missään muodossa (kuin ehkä töissä työpöydälläni), mutta sehän on selvä, että hyvä järjestys vaatii tilaa! Kiva niitä vaatehuoneita on kyllä suunnitella…

    • 7.3.2013 / 11:16

      voi tätä naisen elämää todellakin :D
      teidän järjestelmä kuulostaa oikein toimivalta!

  5. 6.3.2013 / 17:35

    Meillä ei vaatehuoneessa ole käyttövaateita, mutta kyllä se silti täynnä on! Meillä on Elfan harmaat kiskot kahdella sivulla ja viime vuonna tiivistettiin hyllyvälejä niin sain lisää tilaa kaikille tyynyille ym. :) Lisäksi yhdellä seinällä Ikean naulakko, jossa hattuhylly, tanko ja nuppeja molemmin puolin. Elfan kiskoissa myös tanko ja molemmissa tangoissa roikkuu Ikean kenkälokerot. Niihin menee hyvin sekä juhla- että kesäkengät. Paremmat popot säilytän kenkälaatikoissa hyllyillä.

    • 7.3.2013 / 11:18

      kiinnostuin noista Ikean kenkälokeroista, täytyypäs googlettaa! toinen vaihtoehto, jota olen kengille miettinyt, on sellaiset kirkkaat muovilaatikot.

  6. 6.3.2013 / 20:27

    Meillä on makkarin pitkällä seinällä liukuovien takana Elfan järjestelmä, johon haluttiin alun alkaenkin enemmän tankoja kuin hyllyjä. Mahtuu enemmän vaatteita ja ne pysyvät siistimpinä.

    Ylimpänä katon rajassa on leveä hylly vieraspeitoille, tyynyille ja sesonkivaatteille pahvilaatikoissa.

    Toisessa laidassa on täyspitkien mekkojen lyhyt tanko, ja sama tanko jatkuu sitten keskipitkien mekkojen ja housujen säilytykseen tarkoitettuna ja sen alle on laitettu matalia hyllyjä juhlakenkiä varten. Sama ylätanko jatkuu vieläkin, mutta niin, että toisessa laidassa siinä on tilaa lyhyille paidoille, neuletakeille ja vastaaville.

    Vastakkaisessa laidassa onkin sitten avohyllyt viikattaville vaatteille, esim. urheiluvaatteille ja t-paidoille. Alin hylly on jossain lantion korkeudella, ja sen alla on jonkin matkaa taas tankotilaa pidemmille paidoille, neuleille ja tunikoille. Sitten on muutama laukkukoukku ja sukkahousuja varten kangaskoreja lattialla. Ja avohyllyjen alla koripaketti, jossa majailevat kaikki sukat ja alusvaatteet.

    Tähän systeemiin mahtuu aivan käsittämättömän paljon tavaraa! Piirrätimme suunnitelmat Kodin1:n Elfa-edustajalla, joka laski kaikki tarvittavat osaset valmiiksi. Hyvä tuli!

    Olen kenkähamsteri, joten niitä varten on ihan omat säilytyskuviot, joista kirjoitin blogissani: http://valaistumisia.blogspot.fi/2012/09/ratkaisut-kenkien-sailytykseen.html

    • 7.3.2013 / 11:22

      kuulostaa kovin kattavalta! munkin mielestä tankotila on vaatteille kivempi kuin hyllyt tai korit, joissa ne pohjimmaiset meinaa jäädä unholaan…
      kiva että laitoit tuon linkin, kävinkin jo katsomassa, mutta täytyy palata vielä kunnolla ajan kanssa!

  7. 6.3.2013 / 21:04

    Säilytys on aina jotenkin ongelmallista vaikka tuntuu, että tilaa pitäisi olla tarpeeksi :) Varsinkin juuri nuo isot tyynyt ja viltit ja verhotkin vievät tilaa meillä. Meillä on makuuhuoneen yhteydessä sellainen pitkä ja kapea komero jonka päädyssä ja seinilläkin on paljon hyllyjä, sinne tuuppaan aina melkein kaiken. Ongelma on tietenkin se, että sitten kun kiireessä niitä sinne välillä laittaa kaikki kasaantuu sekavaan järjestykseen ja lopulta tippuvat lattialle eikä koko komeroon pääse kohta edes sisään, hih!

    • 7.3.2013 / 11:23

      älä muuta sano! heh, nauratti tuo teidän komerosysteemi :D

  8. miibsi
    6.3.2013 / 21:41

    Vaatehuone, tuo ihana keksintö. Vaan mikä kumma siinä on, että sen järjestyksessä pitäminen on niin vaikeaa? Etenkin kahden hengen taloudessa ;D Meillä on iso pula kaapeista, joten kaikki ylimääräinen eli esimerkiksi kausitavarat löytävät aina tiensä vaatehuoneen hyllyille. Ideoita siis kaipaan minäkin… Kesäkengät mulla säilyy omissa laatikoissaan päällekkäin. Laukut ovat omalla hyllyllä täytettynä. Mutta seassa vilisee villasukkia, koruja ynnä muita sinne kuulumattomia! Sottapytty siis taidan kuitenkin olla minä itse :P Lisäksi meidän tietotekniikkayksikkö sekä oheishärpäkkeet ovat yhden hyllyn tasolla ja nurkassa, koska joku viisas sähkäri on ne sinne päättänyt asentaa. Vaatehuoneeseen!

    • 7.3.2013 / 11:25

      meillä tuo sama kaappitilavajaus! lisäksi pitäis tehdä raivausta vaatehuoneeseen ja luopua vähiten käytetyistä: ei niitä vaatteita niin paljon tarvitse olla.

  9. Anna
    6.3.2013 / 22:19

    Säilytysongelman kanssa tuskailin itsekin jokin aikaa sitten. Päädyin radikaaliin ratkaisuun ja pistin kiertoon kaikki omat vaatteet, kengät ja laukut, joita tuli todella harvoin (jos koskaan) käytettyä. Nyt vaatteeni mahtuvat 100 cm leveää vaatekaappiin makuuhuoneessa. Miehelläni on 2 samanlaista kaappia käytössään. Vaatehuoneessa on kaksi tankoa päätyseinällä, niissä roikkuu takit ja harvoin käytettävät juhlavaatteet. Vaatehuoneen pitkillä seinustoilla on tiuhassa hyllyjä, jonne on sijoitettu kaikkea vessapaperista ompelukoneeseen. Varapetivaatteet, lakanat, pöytäliinat ym

    • Anna
      6.3.2013 / 22:22

      Äh, näin siinä käy kun näpyttää puhelimella, lähetin keskeneräisen kommentin :) Piti siis sanomani, että Ikean Skubb-laatikoihin olen viikannut tiiviisti paljon kamaa. Meillä on siis pieni, pitkulainen vaate”huone”. Ja eteiaessä onneksi tilava kaappi, siellä ylähyllyillä säilytetään käytöstä pois olevia kenkiä.

      • 7.3.2013 / 11:27

        tuollainen raivaus ois mullakin edessä, mutta en saa ryhdyttyä siihen, huoh… jo ajatuksenakin kovin työläs :D

  10. Jepa
    7.3.2013 / 07:18

    Tämä sisustustarvikkeiden ja epämääräisten kausivaatteiden, matkalaukkujen yms roinan säilytys oli ehkä ainoa asia missä oli kaukaa viisas kun vielä suunnittelimme talon rakentamista. Siispä meillä on nykyään normivaatehuoneen lisäksi kodinhoitohuoneessa pienempi, ehkä 4-5m2 ”roinavaatehuone”. Siellä säilyy sisustustekstiilien lisäksi vieraspeitot ja -tyynyt, talvivaatteet, siivouskaappiin mahtumattomat asiat kuten pyykinkuivaustelineet yms. Ainoa huono puoli on, että roinakomeroon tulee helposti heitettyä kaikki ”äkkiä nyt tää vaan pois käsistä ja näkyviltä”- sälä, mille ei ole mitään varsinaista säilytyspaikkaa. Mutta onpahan pois näkyviltä. :)

    Loppujenlopuksi sisustustekstiilit eivät ihan hirveästi tilaa vie, paitsi jos olet samanlainen torkkupeittohullu kuin minäkin. :)

    • 7.3.2013 / 11:30

      tosi fiksusti ajateltu, olisinpa itsekin silloin hoksannut saman! mulla on torkkupeitot yhdessä Ikean muovilaatikossa, isossa sellaisessa :P
      lämpimään ulkovarastoon pitäisi asentaa lisää hyllyjä ja ehkä jokin tankokin vielä, sinne voisi sitten säilöä kausivaatteita ja niitä matkalaukkuja :)

  11. 7.3.2013 / 08:23

    Meidän vaatehuone (komero ennemminkin) odottelee muodonmuutostaan. Tällä hetkellä se on täynnä kaikkea tavraa, jota ei jaksa kiikuttaa varastoon säilöön. Käyttövaatteet kurkotellaan ovelta, kun ei lähemmäs tankoa pääse äärettömän tavaramäärä vuoksi. Meillä kun ei vaatekaapeissa ole ollenkaan henkaritankoja.

    Tarkoituksena on lähitulevaisuudessa (ehkäpä toivon mukaan jo ennen kesää) kääntää vaatehuoneen järjestystä pikkaisen, laittaa sinne yhden henkaritangon sijasta kaksi ja ennen kaikkea järjestää se niin, että se näyttää vaatehuoneelta eikä miltään romuvarastolta.

    • 7.3.2013 / 11:33

      teettää kyllä tuskaa tällainen ratkaisematon vaatehuone, aina sinne mennessäni vähän tulee tuskailtua ku ei saa päätettyä mitä laittaa mihinkin… huoh :)

  12. Sara
    7.3.2013 / 20:37

    Minun vastaukseni on näsäviisas: meillä ei ole koristetyyny- tai torkkupeitto-ongelmaa, sillä meillä on olemassa vain yhdet sellaiset. Sohvamme on niin raflaavan värinen, etten ole keksinyt siihen kuin yhdet sopivat värit. :-)

    Meillä on mieheni kanssa käytössä yksi vaatehuone ”pitovaatteita” varten. Siinä säilytetään kuluvan sesongin sisävaatteita. Suurin osa minun vaatteistani roikkuu tangolla.

    Muut kuin sesongin vaatteet ovat joko tämän vaatehuoneen ylähyllyillä kirkkaissa laatikoissa tai ”varastovaatehuoneessa”, joka on pitkän ja kapean mallinen. Siellä on pelkät komeroiden rungot ja se on osoittautunut aivan loistavaksi. Neliön malliseen tilaan ei varmasti saisi yhtä hyvin tavaraa. Huone on noin 3 m pitkä ja vajaat 1,5 m leveä.

    Käytössä olevat kengät ovat kuraeteisessä tai kakkosvaatehuoneessa. Siinä kyllä säilytetään myös peittoja ja tyynyjä sekä liinavaatteita sekä jumalaton määrä ihan tarpeetonta tai jatkokäsittelyä (kirpputori, UFF) odottavaa tavaraa.

    Tämän voisi summata niin, että säilytystilaa on tarpeeksi, mutta tavaraa voisi olla vähemmän!

    • 8.3.2013 / 10:15

      eli siis sohva vaihtoon täällä? ;D
      täälläkin ois vielä karsintaa edessä, erityisesti tuon vaatehuoneen saralla, huoh… tekispä joku sen mun puolesta :)

  13. 8.3.2013 / 10:33

    Meillä vaatehuoneesta on tulossa roinansäilytyspaikka… Täällä talossa ei oikein ole muuta varastotilaa, pitäisi viedä kylmään autotalliin ne! Eli vaatehuoneesta löytyy käyttövaatteet, varapeitot ja -tyynyt, sisustustekstiilit, kausivaatteet, kengät (tällä hetkellä pahvilaatikossa!!), miehen tietokoneosia 2-3 pahvilaatikossa, joulutavarat, laukut… Ärsyttävää!! Juuri miehen kanssa yks ilta suunniteltiin, että tehtäisiin makkarin yhdelle sivulle vaatteidensäilytyskaapistot. Ainut ongelma siinä vaan on, että ne tosiaan täytyy tehdä mittatilaustyönä, makkarissa on vino katto ja menee matalimmillaan 60 senttiin :/

    • 8.3.2013 / 10:55

      meillä oli ihan samanlaista edellisessä asunnossa. kannattaa tehdä kaapistot vaikka sitten mittatilaustyönä, se helpottaa sitä jokapäiväistä elämää niin suunnattomasti :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.