Sain viime viikolla lukijalta tällaisen kommentin: Noista kuvissa näkyvistä keittiön tuoleista tuli mieleen, oletko vielä hankkimassa uusia tuoleja, joskus muistan lukeneeni sellaista? Minulla on samanlaiset tuolit ja etsin myös uusia. Olisiko antaa vinkkejä? Olohuone meillä on samaa tilaa ja siellä on vaalea Söderhamn-sohva Ikeasta. Keittiön pöytä on tammea, joten olen miettinyt että jotkut kevyen näköiset tuolit voisivat jatkossakin olla hyvät? :) Ajattelin, että teen tästä ihan oman postauksensa, kauniita tuoleja kun on vaikka millä mitalla! Tähän postaukseen kerääntyi nyt lähinnä omia lemppareitani, mutta ehkä näistä voisi jotain ideaa saada, vaikka ihan nämä samat yksilöt eivät jostain syystä soveltuisikaan? Mm. tuoli-inspiraatiota käyn silloin tällöin ammentamassa Pinterestistä, Chairs-kansiooni (tai -boardiini) olen kerännyt upeita tuolikuvia, tässä pari kuvakaappausta:
Olen samaa mieltä kuin lukija, että jotkin kevyen näköiset tuolit olisivat varmasti jatkossakin hyvä valinta. Itse miellän asian siten, että jos pöytä on puinen (eli hieman raskaamman näköinen), silloin sen rinnalle sopii erinomaisesti kevyen näköiset tuolit. Keveyttä voi tuoda tuolin metallinen ilme (esim. metallijalat kuten vaikkapa Muurahais-tuolissa), siro ulkomuoto (esim. Hee– tai Masters-tuoli) tai ihan vain valkoinen väri, joka harvemmin näyttää raskaalta (esimerkkinä Panton-tuoli).
Hee-tuoli/HAY, Lizz/Kartell, Masters/Kartell, Muurahais-tuoli/Fritz Hansen, Seiska-tuoli/Fritz Hansen, Maui/Kartell.
Massiivisen puupöydän rinnalla näyttäisivät upeilta myös kirkasta muovia olevat Kartellin tuolit, kuten Victoria Ghost. Tuli mieleen myös yksi haaveissani pyörivä tuoli: Driaden Toy – miltä se näyttäisi sisätiloissa vaaleapuiseen pöytään yhdistettynä? Ajatuksen tasolla ainakin loistava yhdistelmä, mutta liitetäänkö Toy liikaa pelkästään ulkotiloihin, mitä mieltä olette?
Panton/Vitra, Victoria Ghost/Kartell, Tuoli 611/Artek, About a Chair/HAY, Toy/Driade.
Jos taas pöytänä on jokin muu kuin puinen pöytä, näkisin puuta mielelläni tuoleissa. Selvästi siis tuo puu on tullut mun mieltymyksiin jäädäkseen :). Esim. meidän valkoisen ruokapöydän ympärille voisin helposti kuvitella HAY:n About a Chair -tuolit valkoisina. Viime viikkoina olen löytänyt myös uuden ihastuksen: Artekin 611-tuolin mustalla satulavyöllä. Voi olla, että meille ne olisi liian rajut, mutta aina voi ihastella, eihän se tarkoita että kaikki täytyisi omasta kodista löytyä :) Joka tapauksessa, kuten olen aiemminkin kirjoittanut, ruokapöydän tuolimme tulevat vaihtumaan, sillä niiden elinkaari ei olekaan niin pitkä mitä oletin. Tämän vuoden hankinta uudet tuolit eivät tule olemaan, mutta mitä todennäköisimmin lähivuosien. Mietin asiaa kuitenkin silloin tällöin jo nyt, jotta ajatus ehtii muhia ja ehdin miettiä monia eri vaihtoehtoja. Tarkoituksena on ostaa sitten kerralla täydelliset ja laadukkaat tuolit, jotka toivottavasti tulevat kestämään huomattavasti nykyisiä kauemmin. Tällä hetkellä juurikin nuo About a Chair -tuolit pitävät kärkipaikkaa – ovat pitäneet jo yli vuoden verran ja niitä on pariin otteeseen koeistuttukin (sekä minun että miehen toimesta), mutta mutta; aika näyttää mihin päädymme!
Tuliko teille mieleen jokin tuoli-ihanuus, jota ei tässä postauksessa näkynyt?
Kuvat lainattu Vepsäläinen, Finnish Design Shop.
Hienoja tuoleja :) Tuosta Pantonista.. sehän näyttää aika hurjalta ja varmasti monia voi epäilyttää onko siinä edes hyvä istua. Meillä oli häissä vuokralla tuollaiset ja täytyy kyllä sanoa, että on uskomattoman hyvät istua! En noita ihan meillä kotona näkisi kuitenkaan, tarvitsevat vähän enemmän tilaa ympärilleen, on aika massiiviset. Hienot ne on :)
mukava kuulla! en ole itse noilla koskaan istunut. ja ihan totta, vaativat tietyn tilan että pääsevät parhaiten oikeuksiinsa :).
Höh, ei vaan minun tietoja tänne tule, vaikka Chromella surffaan. *mutru*
Itse nostalgiasyistä suosin kotimaista talonpoikaisrokokoo-tyyliä ala Laitala. Väri siis helmenharmaa kultauksin.
Mutta, olen kyllä kuolannut mm. sellaisia Kartelin jakkaroita, jossa on se ns. timanttikuviointi kuosina. Lääh.
Eli siis noista sinun esimerkeistä Kartell veisi minulla voitin. Simppeliä, mutta tyylikästä. :)
onpa omituista! kukaan muu ei ole asiasta maininnut, joten vaikea sanoa onko muilla sama juttu. täytyypä jossain vaiheessa kysellä muilta lukijoilta. voiko olla että sun selaimen sivuhistoria ja evästeet tyhjentyy eikä tiedot sen takia jää muistiin?
tarkoitat varmaan Stone-jakkaroita :) itse en ole Kartellin tuotteisiin niinkään koukuttunut, muutama vuosi sitten tykkäsin huomattavasti enemmän. kirkasta Bourgieta tulee kyllä ihasteltua silloin tällöin, mutta ei sitäkään tarpeeksi että olisin sen itselleni hankkinut.
Tipi: Ootko laittanut selaimen asetuksista automaattitallennuksen lomakkeisiin yms.
Eli lyhykeisyydes ohjeet osoitteen vieres on chromes kolme viivaa siitä klik.-> asetukset ->lisäasetukset aaetuksien alhaalla -> salasana ja lomakkeet kohdalta —rastia tähän kohtaan-Ottamalla automaattisen täytön käyttöön voit täyttää verkkolomakkeet yhdellä klikkauksella. (Hallinnoi automaattisen täytön asetuksia)
Tarjoa selaimessa kirjoittamieni salasanojen tallentamista. (Hallinnoi tallennettuja salasanoja)
Toivon mukaan auttoi epäselvä oikea ja selvis mistä moinen johtuu.. :) Hyvää viikkoa kaikille!:)
toivotaan että tästä olisi apua!
Kiitos vinkistä! Laitoin neuvomasi ruskin sinne, ei auttanut. :( Noh, ei hätää, kirjoittelen itse tuon nimen ja ossun, blogiosoite jääköön (en omaani edes muista ulkoa, heh). :)
onpa kyllä tosi omituista, epäilen että sun selaimessa on jotain häikkää. et jos vielä haluat jotain yrittää, poistaisin koko selaimen ja asentaisin sen sitten uudelleen :)
About a chair on niin ihana sen haluan työtuoliksi:) Olen miettinyt että onko ne vähän hankalat ruokapöydän tuoleina kun sivullekin tulee tuota nojaa. Tai tietysti riippuu siitä millainen syöjä on; meillä kun ravataan arkena kokoajan pöydästä pois hakemaan jotain niin varmaan menisi hermot kun tuolista ei pääsisi kunnolla pois :D
hyvä pointti, kiva että toit esiin! tuota täytyy itsekin puntaroida :)
Ihania vaihtoehtoja, kiitos! Pidän erityisesti Hee- ja Masters- tuolien siroudesta, sellaista haen. Ehkä metallijalkaiset jätän ensi kerralla väliin vaihtelun vuoksi… Vaikka seiskatuoli onkin yksi pitkäaikaisista suosikeistani. On tietenkin myös tärkeää, että tuolissa on suhteellisen hyvä istua, kun istumiseen on tarkoitettu… :D
ole hyvä, kiva että näit tämän! nuo mainitsemasi on kyllä kauniita tuoleja! istumismukavuus on kyllä aika tärkeä kriteeri, heh :)
About a chaireja löytyy pari kappaletta ruokapöytäni äärestä ja täytyy sanoa, että hetkeäkään en ole katunut. Ne ovat kyllä niin puhdasta rakkautta, voin suositella ;) Emmekä ole kokeneet niitä mitenkään epäkäytännöllisiksi.
kiitos että jaoit omia kokemuksiasi Piritta! ne on kyllä tosi kauniit tuolit :)
Minä haaveilin seiska-tuoleista kun juuri hankimme uuden ruokailuryhmän. Kun kuitenkin päädyttiin Nousukausituoleihin niin saatiin samalla hinnalla sekä 8 kpl tuoleja että pöytä. 8 kpl seiskaa olisi maksanut yli 3.000 €. Silti se asia jäi vähän vaivaamaan, ehkäpä niitä hankitaan vähitellen, yhtä kerrallaan..
joo on niillä kyllä hintaa! tuollainen vähitellen hankkiminen ei tosiaan kirpaisisi yhtä paljon :)
Hei! Mekin puntaroimme tovi aika sitten nuita Hayn About a chair-tuoleja valkoisen ruokapöytämme tuoleiksi. Jotenkin meitäkin mietitytti tuo käsinojallisuus.. niinpä sitten päädyimmekin BoConceptin London-tuoleihin, valkoisena ja tammijaloilla! I like :) Ja hintakin oli vähän suopeampi ;)
Blogisi on muuten yksi lemppareistani! Hyvää kevättä :)
oi, kiitos vinkistä! ihana saada lisää vaihtoehtoja mietintämyssyyn, täytyypäs heti tutustua noihin London-tuoleihin. kiitos kivasta kommentistasi, mahtava kuulla että blogini on päässyt lemppariblogiesi joukkoon :)