Kaulakorun teettäminen?

 

Jokin aika sitten bloggaajakollegani Korundi myi Huuto.netissä mm. koruihanuuksiaan, joista yhden onnistuinkin itselleni huutamaan. Eräästä toisesta ihanuudesta sain sen sijaan taistella aika kovastikin ja huusimme korua vuorotellen erään toisen ostajan kanssa ja kauppa-aika vain venyi ja venyi ja venyi… :D. Pääsiäisjamit odottivat; koneelta oli noustava ja seuralaiseni hoputtivat vieressä. Lopulta, kun 2 euron aloitushinta oli 50 eurossa, luovutin taistelun murheellisena. Ymmärrätte varmaan kuinka murheellisena ja pettyneenä, kun näette millaisesta kaulakorusta oli kyse:

9bcb9627e539e56ba873fa2e25c71-orig.jpg1

Nyt ajattelin täällä kysellä, olisiko jollain samantapaista korua myynnissä tai tietäisikö joku, mistä tällaisen voisi mahdollisesti ostaa? Kyseinen koru on ostettu ulkomailta, joten sekin vaikeuttaa asiaa entisestään. Sain muodostettua tästä upeudesta itselleni melkoisen päähänpinttymän ja näin sen jo ylläni monina tulevina kesäiltoina asua kuin asua piristämässä…

2f878db4ff7c1fd51db070de211e6-orig-crop

Sitten yksi mahdollisuus voisi tietysti olla samanlaisen korun teettäminen. Itse en korujen tekemisestä niinkään ymmärrä, mutta onnistuisikohan tuollaisen teettäminen? Onko taustalla korutekijää, joka osaisi minulle tuollaisen loihtia? Ihaninta tässä kaulakorussa on turkoosivoittoisuus sekä valkoisen että lämpimien ruskeiden sävyjen siihen yhdistäminen. Myös erikokoiset helmet sekä korun runsaus ja ”ryöpsähtelevyys” valloittaa; koru koostuu ikään kuin seitsemästä pienemmästä korusta. Valkoiselle vastaavalle minulta löytyisi myöskin käyttöä, mutta valkoisena vähän vastaavanlaisia löytyy mm. Etsystä.

f25d00815e0af58f899d9fb1ecde6-orig

Voi voi miten toivonkaan tuollaisen saavani ja nyt kaikki viimeinen toivoni onkin teissä! Jos ei halua tänne blogiin kommenttia jättää, voi lähestyä myös sähköpostitse, osoite on allyouneediswhite@hotmail.com. Nyt ei muuta kuin sana kiertämään ja katsotaan, miten tämän koruprojektini käy, mutta eikö vain olekin upea ja tavoittelemisen arvoinen! :)

Kuvat lainattu Secret Wardrobe.

Comments

  1. Noora
    13.4.2013 / 10:42

    Olen itse ostanut ihan samanlaisen korun Lindexiltä muutama vuosi takaperin.

    • 14.4.2013 / 10:00

      voi harmi etten ole itse yhtä onnekas ja enää niitä tuskin tulee valikoimaan :/

  2. 13.4.2013 / 12:42

    Kurkkaappas tämä http://www.helmitarinoita.blogspot.fi/
    jos hän teksin sinulle korun, nopealla vilakaisulla näytti et hänellä olisi ihania kivoja koruja. Löysin blogin googlettamalla korublogi, varmasti löytyy paljon muitakin sieltäkin.

    Joku tuollainne isompi ja värikäs olis itellekin mieleen kesäksi, vaikka yleensä en tuollaisista välitä, mutta tilasin yhden uuden pitkän mustan mekon kesäksi ja leveälierisen hatun joiden kanssa tuollainen koru olis aivan ihana. Ja tämän päivä alkoi hyvin, sillä soivitin päälle vanhoja kesämekkojani joita on aika vähän käytetty ja jotka eivät ole useampaan vuoteen mahtuneet päälle, mutta nyt menivät. Et usko kuin hyvältä se tuntui, tänään saakin ihan hyvällä omallatunnolla hieman herkutella :)
    Täytyy varmaan itsekin hommata helmiä ja laittaa siskoni tekemään minulle korun, hän on käynyt korukurssilla.

    • 13.4.2013 / 15:12

      Vähän lisää googlettelua ja löysin tämänkin blogin http://marjankorut.blogspot.fi/2010/05/kaulakoru-ystavani-tyttarelle.html
      ite tykkäsin kyllä tästä jälkimmäisestä enemmän, kirkkaita ja hempeää väriä. Harvoin löydän sopivia korua, joten vois ajatella itekkin että teettäis jollain tai sitten siskolla. Tuon ekan blogin korut oli aika eri tyyppisiä, mutta kuitenkin näytti siltä, että hän osaa tehdä joten eiköhän sitten myös mallin mukaankin.

      Huomenna muuten ajattelin siskon ja lasten kanssa käydä uudessa cittarissa :)

      • 14.4.2013 / 10:03

        luulen et Marja ei enää tee koruja, mut kiitos kuitenkin. mä kävin Cittarissa eilen, olihan se aika iso entiseen verrattuna :)

    • 14.4.2013 / 10:02

      kiitos linkistä Hanna! mulla onkin jo useampi vaihtoehto mistä valita, täytyy miettiä! :)
      ja onnittelut tosiaan, hieno saavutus!

  3. 13.4.2013 / 14:51

    Moi.

    Itse oon teettänyt omista piirustuksista / netistä otetuista kuvista koruja Puolalaisella koruntekijällä: Agata Szwankowskalla, häneen saa yhteyden facebookin kautta tai hänen oman uuden nettikaupan kautta: http://www.trumperyshop.com/ ja tosiaan vaikka nettikaupan valikoima ei miellyttäisi ulkonäöllisesti, hän tekee mistä tahansa kuvasta sinulle korun, ja hinnat ei ole pahat! ;) Agata on tehtnyt koruja mm. Katy Perrylle, monilla suomalaisille malleille, Saara Aallolle ja nyt tvof:ssa kilpailevassa Suvi Aallolle :)
    Esittelin itse muutamia Agan koruja hetki sitten blogissani, jos kiinnostaa käydä kuikkaamassa; http://www.villalehtonen.fi/2013/04/koru-asiaa.html ja jos mitä tahansa Agan koruihin liittyvää kysyttävää tulis, niin multa vois myös kysyä :) Mutta olen 110% varma että Aga pystyy tekemään toiveitasi vastaavan korun :)

    • 14.4.2013 / 10:04

      kiitos paljon vinkistä Marru! tutustuinkin jo noihin nettisivuihin, täytyy vielä käydä sun blogissa kurkkimassa :))

  4. 13.4.2013 / 16:44

    Tekijänoikeussyistä ei varmaankaan ihan samanlaista voi tehdä. Mutta värit, ajatus ja inspiraatio mahdollistaa kyllä sinulle ihan omanlaisen, samantyylisen korun tekemisen. Eiköhän tekijöitä ja osaajia löydy. (minäkin osaan jotain) Googlettamalla ainakin löytyy =) Onnea etsintään

    • 14.4.2013 / 10:06

      niin luulen et ku koru käsin tehdään, siitä tulee väkisinkin hieman erilainen eikä täysin tuon kopio :). ajattelen, et ois kiva lisätä hieman enemmän valkoisia osia koruun ja vaikka jättää nuo tummansiniset osat kokonaan pois. kiitos! kivasti on tullut jo yhteydenottoja, iskee jo valinnanvaikeus :D

    • 14.4.2013 / 10:06

      kiitos kovasti näistä vinkeistä saara!

  5. Korundi
    13.4.2013 / 20:23

    Oi, toivottavasti saat teetettyä tuollaisen!! Niin harmittaa muakin, että meni muualle :( Itse olen tosiaan reissulta tuon ostanut, mutta voi hyvin olla, että samaa mallia on ollut täälläkin tarjolla, ei ole harvassa ne kerrat, että olen törmännyt jopa ihan identiseltä vaikuttaviin vaatteisiin/asusteisiin eri merkkien omissa liikkeissä. :)

    • 14.4.2013 / 10:08

      toivotaan :)) älä harmittele, se versio ei sit vaan ollut mulle tarkoitettu :)

  6. SR
    13.4.2013 / 21:07

    Tiedän erään, joka asuu samalla seudulla kanssasi ja on etevä tekemään jos vaikka millaista korua. Pitää omaa blogiaan osoitteessa

    http://www.madebyjohanna.blogspot.fi/

    Yhteystiedot löytyvät sieltä, voin suositella. :)

    • 14.4.2013 / 10:09

      tuohon Johannan blogiin olenkin jossain vaiheessa törmännyt, olin sen unohtanut. kiitos SR! :)

  7. Anu
    13.4.2013 / 23:21

    Voisin tehdä sinulle hyvin samanlaisen korun. Ota yhteyttä jos kiinnostaa. Olen valmistanut koruja useamman vuoden ja niistä on pidetty todella paljon.

    • 14.4.2013 / 10:10

      kiitos tarjouksesta Anu! pidän tämänkin mielessä, katsotaan mihin päädyn, onneksi ei ole mikään kovin paha kiire :)

  8. 14.4.2013 / 09:20

    Minulla on kyseinen kaulakoru, olen ostanut sen vuosia vuosia sitten muistaakseni myös Lindexiltä :) Lukko on mennyt rikki mutta voin käyttää sitä ilmankin, värit ovat kyllä ihanat <3 Toivottavasti sinäkin saat omasi :)

    • 14.4.2013 / 10:10

      voi että, toinen onnekas! toivotaan, että joku osaa loihtia mulle hyvin samankaltaisen :)

  9. Marimekko
    14.4.2013 / 21:12

    Kurkkaappas: http://akvamarinkoru.blogspot.fi/ . Hänellä olen teettänyt useamman korun ja olen ollut tyytyväinen. On muuten lähtöisin ”täältä meiltä päin”..

    • 15.4.2013 / 11:05

      hei kiitos tästäkin vinkistä, näytti kivalta hänen koru-galleriansa! :)

  10. M
    29.4.2013 / 12:58

    vilkaisepa Little White Rabbitin sivuja, siellä on kaikenlaisia ihanuuksia ja hieman erilaisia kuin muilla.. lisäksi siellä voi teettää omalla nimellään korun ja lempikaupungistaan kartta-korun.. olen itsekin sellaisen onnellinen omistaja ;-)

    • 29.4.2013 / 13:05

      täytyypä vilkaista, nimi tuntuu kyllä jo tutulta… voi olla et joku muukin tuota suositellut :). kiitti vinkistä M!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.